Mikromuoveja käytetään esimerkiksi saippuoissa sen vuoksi, että ne kuorivat ihoa. Kuva: Shutterstock
Mikromuoveja käytetään esimerkiksi saippuoissa sen vuoksi, että ne kuorivat ihoa. Kuva: Shutterstock

Monet maat ovat kieltämässä kosmetiikassa käytettävät muovirakeet. Suomessa kuluttaja joutuu kuitenkin ainakin vielä syynäämään itse tuotteensa.

Merissä vellovan muoviroskan aiheuttamat ongelmat ovat nousseet viime vuosina isoksi puheenaiheeksi Suomessa ja maailmalla – eikä suotta. Jos tilannetta ei saada hallintaan, asiantuntijoiden mukaan valtamerissämme voi olla vuoteen 2050 mennessä enemmän muovia kuin kalaa.

– Pahimmillaan valtavat alueet merestä tuhoutuvat elinkelvottomiksi. Käytännössä muovin peittämällä mantereella ei pysty elämään mikään, ja mereen muodostuu autiomaita. Jos kehitys jatkuu tarpeeksi pitkään, se saattaa vaikuttaa myös planktonin muodostumiseen ja sen kykyyn sitoa hiilidioksidia ilmakehässä. Se voi johtaa vakaviin muutoksiin ilmastossa, WWF:n suojelupäällikkö Jari Luukkonen on kertonut Me Naisille.

”Käytännössä muovin peittämällä mantereella ei pysty elämään mikään, ja mereen muodostuu autiomaita.”

Vaikka iso osa muoviroskasta päätyy meriin yritystoiminnan kautta, myös yksittäisen kuluttajan valinnoilla on merkitystä. Monet ihan tavalliset kulutushyödykkeet sisältävät ympäristön kannalta äärimmäisen haitallisia mikromuoveja, eli korkeintaan viisimillisiä muovikappaleita.

Yksi runsaasti mikromuoveja sisältävä tuoteryhmä on kosmetiikka.

Kosmetiikassa käytetyt mikromuovit ovat noin 0,1–0,5 millimetrin kokoisia muovihelmiä. Niitä lisätään varsinkin pois pestäviin kosmetiikkatuotteisiin kuten kuorintavoiteisiin, suihkugeeleihin, hammastahnoihin ja parranajogeeleihin. Muovihelmiä lisätään, koska niiden ominaisuudet ovat varsin hyviä: ne kuorivat ja poistavat värjäytymiä, ovat tasalaatuisia eivätkä naarmuta ihoa.

Hyvillä ominaisuuksilla on kuitenkin kääntöpuoli. Muovihelmet kulkeutuvat helposti merenelävien elimistöihin ja saattavat ruuan kautta kulkeutua myös meidän omille lautasillemme.

Britannian parlamentin ympäristövaliokunnan raportin mukaan tuotteisiin lisätyt mikromuovimäärät ovat valtavia. Jos suihkugeeliä, kuorinta-ainetta tai muuta vastaavaa käyttää runsaasti, yhdellä suihkukerralla saattaa huuhtoa viemäriin jopa 100 000 muovihelmeä.

Ainesosaluettelo ja sertifikaatit syyniin

Kosmetiikkatuotteen ainesosalistasta ei voi aina päätellä suoraan, onko tuotteessa haitallista muovia.

– Esimerkiksi INCI-nimi polyethylene voi olla joko kiinteä tai nestemäinen aine. Sana ”polymer” ainesosalistassa ei myöskään automaattisesti tarkoita kiinteää, roskaantumiseen vaikuttavaa muovia, Teknokemian yhdistyksen sivuilla kerrotaan.

Tällä hetkellä muovia välttelevälle kuluttajalle ainesosaluettelot ovat kuitenkin paras ja ainoa keino karttaa mikromuoveja. Erityisen helppoa se ei kuitenkaan ole. Kosmetiikkatuotteiden ainesosaluetteloissa muovirakeet voivat esiintyä monella eri nimellä. 

Yleisimpiä nimiä muoville on polyethylene. Mutta myös nämä nimitykset voivat Ylen Kuningaskuluttajan selvityksen mukaan viitata muovirakeisiin: 

  • Polyeteeni / Polyethylene, PE
  • Polyetyleenitereftalaatti / Polyethylene terephthalate, PET
  • Polypropeeni / Polypropylen, PP
  • Polyvinyylikloridi / Polyvinylchloride, PVC
  • Polystyreeni / Polystyrene, PS
  • Polyvinyyliasetaatti / Polyvinylacetat PVAc
  • Polyvinyylipyrrolidoni / Polyvinylpyrrolidon PVP
  • Polymetyylimetakrylaatti Polymethyl methacrylate PMMA
  • Polytetrafluorieteeni / Polytetrafluoroethylene PTFE (teflon)
  • Polyesteri / Polyester, PES (Polyester-1; Polyester-11)
  • Polyamidi / Polyamid, PA (Nylon-12; Nylon-6; Nylon-66)
  • Polyuretaani / Polyurethan, PUR (Polyurethan-2; Polyurethan-14; Polyurethan-35)
  • Etyyli Vinyyli Asetaatti / Ethylen-Vinylacetat-Copolymere, EVA
  • Polyimidi / Polyimid, PI (Polyimid-1)
  • Acrylates Crosspolymer, ACS
  • Acrylates Copolymer, AC
  • Polyquaternium-7, P-7

Myös erilaiset sertifikaatit auttavat muovin välttelyssä. Joutsenmerkki eli Pohjoismainen ympäristömerkki kielsi mikromuovien käytön vuoden 2013 lopulla. Jos tuotteella on siis Joutsenmerkki, se ei sisällä muovia.

Muovittomia vaihtoehtoja löytyy sekä tavallisesta että luonnonkosmetiikasta.

Muovittomia vaihtoehtoja löytyy sekä ihan tavallisesta että luonnonkosmetiikasta. Jälkimmäinen on kuitenkin siitä varmempi valinta, että luomukosmetiikkatuotteet ja sertifioidut luonnonkosmetiikkatuotteet eivät sisällä synteettisesti valmistettuja ainesosia.

Mitä muoviongelmalle ollaan tekemässä?

Lukuisten valtioiden viranomaiset ovat viime aikoina havahtuneet mikromuovien aiheuttamiin ongelmiin. Isossa-Britanniassa kosmetiikassa käytettävät muovihelmet kiellettiin vuodenvaihteessa. Niitä sisältäviä tuotteita ei saa myydä heinäkuusta eteenpäin. Mikrorakeet on kielletty jo pari vuotta sitten Yhdysvalloissa. Muovirakeita ovat kieltämässä myös Kanada, Uusi-Seelanti, Irlanti ja Taiwan.

Euroopan komissio on kirjannut tavoitteisiinsa, että mikromuoveja pitää pyrkiä vähentämään. Suoria kieltoja tai rajoituksia ei kuitenkaan EU:ssa ole. Ylen mukaan Suomi odottaa mikromuovien suhteen, mihin EU asiassa ryhtyy. 

Kosmetiikkateollisuus on reagoinut muoviongelmaan myös oma-aloitteisesti. Euroopan kosmetiikkateollisuuden kattojärjestö Cosmetics Europe suosittelee jäsenilleen mikrohelmistä luopumista vuoteen 2020 mennessä. Järjestön mukaan mikromuovien käyttäminen kosmetiikassa vähentyi vuosina 2012–2015 hieman yli 80 prosenttia.

Iso-Britanniassa kosmetiikassa käytettävät muovihelmet kiellettiin vuodenvaihteessa.

Vaikka kosmetiikan muovihelmistä on syytä olla huolissaan, sen aiheuttama muovikuorma on loppujen lopuksi melko pieni. Arvioiden mukaan meriin päätyneestä muovista noin 0,01–4 prosenttia on peräisin kosmetiikasta.

Mikromuoveja irtoaa meriin huomattavasti enemmän esimerkiksi autonrenkaista, tie- ja rakennusmaaleista sekä tekokuituisista vaatteista. Esimerkiksi pörröisestä fleece-kankaasta irtoaa jokaisessa pesussa jopa 200 000 alle viiden millimetrin mikromuovipalaa, minkä vuoksi fleece valittiin joulukuussa 2017 vuoden turhakkeeksi. Muut keinokuitukankaat eivät ole yhtään parempi valinta.

– Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, joten fleece ei edes ole pahin polyesterikangas mikromuoveista puhuttaessa, ryhmäpäällikkö Markus Sillanpää Suomen ympäristökeskuksesta on kertonut.

On kohtuullisen ärsyttävää, jos hiusväri taittaa sitkeästi punaiseen. Selvitimme, voiko asialle tehdä jotain.

Puskeeko sinullakin uuden värin jälkeen aina lämmintä sävyä hiuksista – vaikka et haluaisikaan sitä? Et ole ainoa.

Vaikka kuparin ja punaisen sävyt ovat muodissa joka syksy, moni haluaa lämpimät sävyt pois hiuksistaan keinolla millä hyvänsä. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Punapigmenttiä on kaikkien hiuksissa enemmän tai vähemmän, sanoo Prof Hair Design -kampaamon art director Antti Moilanen.

– Kaikilla ihmisillä on punapigmenttiä hiusten sisällä. Toisilla se tulee esille näkyvänä ja toisilla piilevänä. Runsaasta punapigmentistä saattaa kertoa myös esimerkiksi pisamat. Miehellä voi kasvaa punainen parta, vaikka hänen hiuksissaan punapigmentti ei näkyisikään ulkoisesti.

Kesällä punapigmentti ilmestyy helposti näkyväksi, jos on taipuvainen siihen ja esimerkiksi aurinko pääsee vaalentamaan hiuksia. Uiminen ja lämpö haalentavat myös mahdollista hiusväriä, jonka alta lämmin väri voi puskea esiin, Moilanen kertoo.

– Tavallinen vesi ei tee kenenkään hiuksista punaisen, keltaisen tai oranssin sävyisiä. Jos vedessä on paljon mineraaleja, kuten rautaa, saattaa se näkyä hiuksissa keltaisuutena. Veden kuparipitoisuus puolestaan taittaa hiusta vihreäksi. Mutta kampaamoista saa nykyisin mineraalipoistoja, käsittelyjä, joilla nuo pystyy poistamaan.

”Hapetteelliset hiusvärit nostavat lämpöä esiin”

Kampaamoasiakkaat yleensä kertovat Moilasen mukaan punapigmenttisyydestään, kun he haluavat vaihtaa hiustensa sävyä. Siitäkin huolimatta joskus hiukset reagoivat väriin toisin kuin on toivottu ja hiukset joudutaan värjäämään uudestaan.

Varsinkin kotivärjäys saattaa aiheuttaa painajaismaisen lopputuloksen, kun markettivärien hapete vaikuttaa hiuksiin tavalla, joka ei ollut lainkaan toivottu. Vaikka värihyllystä valitsisi tuhkaisen viileän sävyn ja laittaisi sen kotona päähän, lopputulos voi olla erittäinkin lämmin.

– Hapetteelliset hiusvärit nostavat helposti lämpöä esiin. Varsinkin jos hiuksia värjätään vaaleaksi, punapigmentti tulee näkyviin. Suora- ja kasvivärit eivät reagoi hiusten kanssa näin, mutta kasvivärit ovat usein luonnostaan lämpimiä, eli niillä ei kovin kylmiä sävyjä saa hiuksiin.

”Virheen korjaaminen on haasteellista.”

Moilanen suosittelee aina konsultaatiota hiusammattilaisen kanssa; tekipä värjäyksen kotona tai kampaamossa.

– Kampaamot antavat ilmaista neuvontaa, ja se kannattaa hyödyntää. Virheen korjaaminen on haasteellista ja vie aikaa pidempään. Kampaaja tuntee väriympyrän ja osaa antaa vinkkejä oikean sävyn taittamiseen.

Puhtaan punaisista hiuksista saa lämpöä pois vihreällä, mutta Moilasen mielestä luonnolliset punapäät harvoin haluavat väriään piiloon. Ja miksipä haluaisivatkaan, sillä kirkas punainen on loistava väri! Värjätyistä punaisista hiuksista saa kyllä värin pois, mutta sekin vaatii aikaa. Moilanen kertoo naisesta, joka istui kampaamossa kahdeksan tuntia, sillä hän halusi punaisista hiuksistaan kylmän vaaleat.

Kotiinkin voi nykyisin hankkia keltaisuuden ja oranssisuuden poissapitäviä shampoita sekä hoitoaineita.

Lämpimissä vaaleissa ja oranssiin taittuvissa hiuksissa suositellaan käytettäväksi siniseen tai violettiin taittuvia sävyjä lämmön poistamiseksi. Kotiinkin voi nykyisin hankkia keltaisuuden ja oranssisuuden poissapitäviä sampoita sekä hoitoaineita, joilla voi taittaa lämpöä pois hiuksistaan sekä ylläpitää viileää sävyä, Moilanen vinkkaa.

Mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseen, miten punapigmentin saa pois hiuksista, on hieman surullinen: punapigmenttiä ei saa kokonaan pois mitenkään. 

Punapigmentin kanssa täytyy elää, olipa se sitten näkyvä tai piilevä, mutta onneksi nykyajan hiustekniikalla lämpöä saa pois hiuksista.

Kukka

Miten punapigmentin saa pois hiuksista? Hiusasiantuntija vastaa

"Kampaamot antavat ilmaista neuvontaa". Itse kampaajana hieman karsastan tätä lausetta. Toki asiakkaille sitä annetaan esim. miten kampaamovärjäystä voi ylläpitää kotona, mutta pikkaisen tympäisee opastaa ihmistä joka aikoo hakea väripurkin lähimmästä marketista, miten hänen sitä pitäisi käyttää. Tai neuvoa ilmaiseksi miten korjata pieleen mennyt kotivärjäys, edelleen siellä kotona.
Lue kommentti

Moni blondi haluaa pitää hiusvärinsä mahdollisimman kaukana keltaisesta. Listasimme toimituksemme suosikkituotteet. 

Vaikka hunajaisena loistava tukka on juuri nyt varsin ajankohtainen, moni blondi välttää yhä kellertäviä sävyjä tukassaan kuin ruttoa.

Millä tuotteilla omista kutreistaan saisi juuri sopivasti tuhkaan taittavat?

Se riippuu tietenkin hiuslaadusta ja vaalean sävystä. Tummempaa vaaleaa voi olla hankalampi saadaa taittumaan kunnolla viileään suuntaan.

Me Naisten toimituksen kolme vaaleatukkaista paljastaa omat suosikkituotteensa, jotka todella toimivat:

Legendaarinen superaine

Fudge Clean Blonde Violet Toning -sampoo

”Fudgen hopeasampoo on jo liki legendaariseksi muodostunut klassikko keltaista taittavien sampoiden sarjassa. Tuote on tujua tavaraa, joka kannattaa levittää hiuksiin kertakäyttöhanskat kädessä. Violetti pigmentti nimittäin jämähtää hetkessä myös kynsiin.

Kunnon pigmentti takaa sen, että keltaisuus taittuu hiuksista huippuhyvin. Sampoo on melkoisen kuivattavaa. Sen pariksi kannattaa ostaa tehokkaasti kosteuttava hoitoaine.”

Hinta: 21 €

Helppo, nopea ja kohtuuhintainen

Goldwell Soft Color sävytysvaahto, Sävy 10V

”Kampaajani vinkkinä tämä hoitava vaahtosävyte, jonka violetti pigmentti poistaa hiuksista keltaisuutta ja lisää kiiltoa.

Käytän tätä normaalin sampoopesun jälkeen hoitoaineen sijasta, annan vaikuttaa ihan vain hetken ja pesen saman tien pois.

Sävy ei ole näin käytettynä voimakas, vaan neutraloi kivasti pahinta kellertävyyttä. Helppo ja nopea!”

Hinta: 14,90 €


Tehokkaasti taittava ja hellävarainen

Joico Color Endure Violet -sampoo ja hoitoaine

”Tämä kaksikko on paras kokeilemistani keltaista taittavista tuotteista. Sampoossa on kunnolla pigmenttiä, mutta violetti väri ei kuitenkaan kiinnity kynsiin. Sampoo ei kuivata hiuksia niin kuin jotkut kilpailijansa.

Ohjeessa neuvotaan pitämään sampoo päässä 3–5 minuuttia, mutta kannattaa aloittaa parilla minuutilla. Hoitoaine on sampoota selvästi vaaleampaa. Hyvä niin, sillä pelkän sampoonkin taittoteho riittää.

Hoitoaine on mukavan hoitava. Sampoon ja hoitoaineen voi ostaa myös erikseen, mutta yhdessä ostettuina ne saa usein edullisemmin. Kampaamotuote, mutta hinta ei silti ole överikallis, sillä purkki on iso, 300 ml. Erittäin hyvä hinta–laatusuhde.”

Hinta: sampoo 22 €, hoitoaine 23 €

Luonnollisen lopputuloksen ystävälle

Kevin Murphy Blond Angel -sampoo ja hoitoaine

”Tätä kannattaa kokeilla, jos pelkää hiusten nappaavan liikaa violettia, mutta haluaa silti kirkastaa blondia. Tämä on monien kampaajien suosikki, sillä lopputulos on luonnollinen. Plussaa siitä, että kaksikko ei kuivata, vaan hoitaa. Miinusta suht korkeasta hinnasta.” 

Hinta: sampoo 27 €, hoitoaine 29 €


Tarkan markan Mirkun suosikki! 

Biozell Professional hopeashampoo

”Edukas ja kokonaisuutena varsin toimiva sampoo. Hintansa takia sanoisin, että tämä on ehkä jopa paras kokeilemistani kellertäviä sävyjä poistavista tuotteista! Mitä pidempään tuotteen antaa vaikuttaa, sitä paremmin se taittaa vaaleaa tukkaa kylmään suuntaan. Taittavia pigmenttejä on paljon.

Sampoo on hieman kuivattava, joten rutikuivalle blondille tätä ei voi suositella ilman hoitoainetta. Merkillä on oma hoitoaine, joka toimii aivan hyvin. Omalle, liukkaahkolle hiuslaadulleni tämä kuitenkin passaa loistavasti. Käytön jälkeen hiuksia on helpompi käsitellä, koska ne muuttuvat hienoisen karheiksi.

Biozellin hopeasampoo on oman käyttökokemukseni perusteella huomattavasti parempi tuote kuin saman merkin vaalealle tukalle tarkoitettu Color Mask -naamio. Se ei tunnu taittavan väriä laisinkaan.”

Saatavilla myös marketeista! Hinta: 6,99 €

Värin lisäksi kosteutusta

Crestol Color gloss Semi-permanent Intensive Color Conditioning Mask, sävy hopeanharmaa

”Tämän tehonaamion jälkeen tukka on todellakin tuhkainen. Lisäksi naamiossa on selvästi hoitavia ainesosia, jotka saavat hiukset ihastuttavan pehmeiksi. Ohuttukkaiselle tämä voi olla huonompi juttu: liukkaista hiuksista saattaa tulla entistäkin liukkaammat.

Naamio sisältää runsaasti pigmenttiä, eikä sitä kannata pitää varttia kauempaa päässä, ellei halua hiuksiinsa selvästi sinertävää vivahdetta.”

Hinta: 14,50 €

Kiireisen blondin valinta

Schwarzkopf Color Refresh For Cool Blondes

”Tämä vaahtosävyte antaa tukkaan runsaasti kiiltoa tekemättä sitä littanaksi. Vaikka vaahto on vaaleaa, se sisältää ilmeisesti varsin runsaasti pigmenttejä, sillä käytön jälkeen tukka on kauniisti kylmänvaalea. Plussaa siitä, että vain parin minuutin käsittelyllä saa aikaan näkyvän lopputuloksen.

Pienestä moussepullosta riittää pakkauksen mukaan ainetta noin kuuteen käsittelyyn. Minun lyhyelle ja ohuelle tukalleni ainetta riittää useampaankin kertaan.”

Saatavilla myös marketeista! Hinta: 7,50 €