Miten emme ole ajatelleet tätä aiemmin?

Tekoripsien kiinnittäminen on oma taiteenlajinsa. Siksi olemme jo aiemmin laatineet seikkaperäiset ohjeet näyttävän ilmeen loihtimiseen.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että ohjeet saa panna uusiksi: ilmeisesti räpsyttimien kiinnittämiseen on helpompikin tapa.

Tavallisesti homma menee lyhykäisyydessään niin, että ensin liima sivellään tekoripsien nauhaosaan. Sitten odotellaan juuri sopivan mittainen tovi, että liima alkaa hieman jähmettyä. Lopuksi tekoripset kiinnitetään omien ripsien tyveen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mitenkäs muutoinkaan, ehkä mietit. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

No, bloggaaja ja kauneusvaikuttaja Raye Boyce kertoo jo vuosia tehneensä homman toisin. Elle-lehti kertoo sivuillaan Rayen Instagramissa jakamasta kikasta, jonka ansiosta hän kertoo saavansa tekoripset käyttökuntoon sekunneissa.

Sen sijaan, että Raye laittaisi liiman ripsinauhaan, hän sivelee sen silmänrajaustussin tapaan suoraan muilta osin valmiiksi meikattuihin silmäluomiinsa.

Raye käyttää siveltimellä levitettävää mustaa ripsiliimaa, mutta läpikuultava – tai miksei meikistä riippuen muunkin värinen – versio ajaa varmasti asian yhtä hyvin. Olennaista on, että tarkoitukseen käyttää siveltimellä varustettua tuotetta. Raye on valinnut käyttöön silikonisen siveltimen.

Kun liima on levitetty, tekoripset voi Rayen mukaan kohdistaa paikoilleen ilman odottelua.

Ripset kannattaa kiinnittää pinseteillä ensin keskeltä, sitten silmien ulkonurkasta ja lopuksi sisänurkasta. Kun tekoripset ovat paikoillaan, Raye neuvoo vielä puristamaan niitä omia ripsiä vasten, jotta liimajuova ripsien tyvessä ei erottuisi.

Mitä ilmeisimmin muutkin kuin Raye ovat saaneet kikan toimimaan. Ellen kauneustoimittaja Kristina Rodulfo testasi sitä varsin onnistuneesti. Hän sai räpsyttimet paikoilleen molempiin silmiin heti ensi yrittämällä ja yhteensä alle minuutissa.

Tiesitkö muuten, että samoja tekoripsiä voi hyödyntää useammankin kerran, kunhan puhdistaa ne käyttökertojen välissä? Esimerkiksi tällä kikalla ne palautuvat entiseen loistoonsa lähes itsestään:

Sisältö jatkuu mainoksen alla