Kuvat
Shutterstock, Riikan kotialbumi
Riikka tekee myös tavallisia peitetatuointeja, joissa hän käyttää värillisiä musteita. Huomaamattomien tatuointien kysyntä on kuitenkin lisääntynyt.
Riikka tekee myös tavallisia peitetatuointeja, joissa hän käyttää värillisiä musteita. Huomaamattomien tatuointien kysyntä on kuitenkin lisääntynyt.

Tatuointiartisti Riikka Sares tatuoi arpia ja pigmenttihäiriöitä piiloon ihonvärisillä musteilla. Onnistunut tatuointi on sellainen, jota muut eivät huomaa.

Peitetatuoinnit mielletään usein näyttäviksi kuvatatuoinneiksi, joiden kuuluu paitsi peittää, myös näkyä. Tatuointiartisti Riikka Sares on kuitenkin erikoistunut peittämään ihon pieniä virheitä huomaamattomasti.

– Tatuoin arpia piiloon ihonvärisellä tatuointivärillä. Olen urani aikana peittänyt monenlaisia arpia aina leikkaus- ja viiltelyarvista raskausarpiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melanomaa sairastaneen miehen rintalastan arpi ennen ja jälkeen peitetatuoinnin.
Melanomaa sairastaneen miehen rintalastan arpi ennen ja jälkeen peitetatuoinnin.

Tekniikka ja välineet ovat ”häivytystatuointeja” tehdessä hyvin samanlaiset kuin tatuoidessa yleensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ainoa ero on siinä, että käsittelyn tulee olla kevyempi, ettei arpikudos ärsyynny. Väriä laitetaan siis vähemmän, eikä sitä pistetä yhtä syvälle kuin tatuoidessa esimerkiksi mustaa väriä terveeseen ihoon.

Riikan mukaan käsittely ei vahingoita arpea, jos se tehdään oikein ja ammattimaisesti.

– Heti käsittelyn jälkeen arvet saattavat turvota hetkeksi, mutta reaktio ei ole pysyvä. Oireet tasoittuvat yleensä muutamassa viikossa, joskus kuukaudessa.

Riikka kertoo luottavansa työssään enemmän varovaisuuteen kuin tehokkuuteen.

– Haastavan arven kohdalla peitän arpea mieluummin useamman kerran kuin kiirehdin ja teen jotain peruuttamatonta. Tatuointi on kuitenkin aina lähtökohtaisesti pysyvä.

Ainoa Suomessa?

Häivyttävä peitetekniikka on melko uusi sekä Suomessa että maailmalla. Riikan oma innostus häivyttäviin peitetatuointeihin syttyi neljä vuotta sitten, kun kolme rintasyöpäleikkausta läpikäynyt asiakas pyysi hänen apuaan.

– Nainen kysyi, voisinko leikkausarpien peittämisen ohella tatuoida hänen nänninsä näkyviin pysyvästi, sillä sairaaloissa pigmentointeja tehdään vain väliaikaisilla musteilla.

Kuvan naisen rinnat ovat käyneet läpi rintasyöpäleikkauksen. Riikka tatuoi vaaleat arvet ihon värisiksi ja nännin punaisemmaksi.
Kuvan naisen rinnat ovat käyneet läpi rintasyöpäleikkauksen. Riikka tatuoi vaaleat arvet ihon värisiksi ja nännin punaisemmaksi.

Riikan korviin väliaikainen pigmentin korjaaminen kuulosti kohtuuttomalta, sillä hän tiesi sen olevan mahdollista myös pysyvästi. Pian hänelle kuitenkin selvisi, etteivät edes tatuointiartistit tarjonneet vastaavia palveluita.

– Moni artisti pelkää, että muste leviää arpia tatuoidessa, joten töistä kieltäydytään. Toki arven päälle tatuoiminen on erilaista ja vaatii harjoittelua, mutta loppupeleissä se on vain tottumiskysymys.

Riikka tekee myös perinteisiä peitetatuointeja. Kuvan tatuointi on tehty rintaleikkauksen läpikäyneelle naiselle.
Riikka tekee myös perinteisiä peitetatuointeja. Kuvan tatuointi on tehty rintaleikkauksen läpikäyneelle naiselle.

Tatuointi, jota kukaan ei huomaa

Vaikka Riikka tekee myös näkyviä, kuvallisia peitetatuointeja, hän kertoo yhä useamman asiakkaan toivovan huomaamatonta lopputulosta.

– Tatuointi ei tietenkään tee ihosta uutta, joten arven elävä pinta näkyy vielä käsittelyn jälkeenkin. Väriä on kuitenkin mahdollista muuttaa siten, ettei kohta erotu yhtä selkeästi.

Riikka muistuttaa, että värin valinta ei ole yksinkertaista, sillä iho muuttaa väriään muun muassa vuodenaikojen mukaan.

– On varmaan sanomattakin selvää, ettei tatuoitu kohta rusketu. Huomaamatonta lopputulosta tavoitellessa muuttuvat tekijät täytyy ottaa huomioon.

Jotta arven päälle voi tatuoida, sen täytyy olla täysin parantunut.

– Kirurgin suositus on, että peitetoimenpide tehdään aikaisintaan puoli vuotta arven paranemisen jälkeen. Pahojen arpien kohdalla saattaa joutua odottamaan pitempäänkin.

Myös pigmenttihäiriötautien, kuten vitiligon kohdalla Riikka tatuoi vasta, kun taudin oireet eivät ole aktiivisia. Näin lopputulos on pysyvä.

Miehen vitiligon aiheuttamat pigmenttihäiriöt paikattiin ihonvärisellä musteella.
Miehen vitiligon aiheuttamat pigmenttihäiriöt paikattiin ihonvärisellä musteella.

Lääkärin lähetteellä tatuoitavaksi

Tämän vuoden alussa Riikka aloitti yhteistyön myös yksityisen plastikkakirurgiayrityksen kanssa.

– Kysyntä kasvaa koko ajan. Nykyään arven peitehoidot saattavat sisältyä jopa potilaan leikkaussuunnitelmaan.

Ihoa muistuttava peitetatuointi maksaa saman verran kuin Riikan työnjälki yleensä.

– Veloitan kymmenestä minuutista sata euroa. Asiakkaan arven peittämiseen menee keskimäärin 20 minuuttia. Siinä ajassa kerkeän peittämään jo melko suuren arven.

Naisen alavatsan leikkaus- ja raskausarvet tatuoitiin ihonvärisellä musteella.
Naisen alavatsan leikkaus- ja raskausarvet tatuoitiin ihonvärisellä musteella.

Rintasyöpäleikkauksen kaltaisia leikkausarpia ja laajaa vitiligoa peittäessä Riikka hinnoittelee asiakkaat tapauskohtaisesti.

– Karkeasti arvioituna molemmat rinnat arpineen ja nänneineen kustantavat 600 euroa. On kuitenkin muistettava, että leikkausarpia ja ihosiirrännäisiä on erilaisia, joten hinnat voivat vaihdella.

Riikka uskoo, että ihonväristen peitetatuointien kysyntä saattaa kasvaa tulevaisuudessa.

– Brasiliassa on yksi tekijä, joka peittää tällä tekniikalla jopa mustia silmänaluksia. Siihen en ole vielä lähtenyt itse, mutta olen kyllä kiinnostunut oppimaan uutta.

Asdfd

Hienoa jälkeä! Itselläni ei tatuointeja ole eikä tule, mutta ei mua muiden tatuoinnit häiritse niinkuin näköjään joitakin. Ja lisäksi nuo arpien peittämiseen tarkoitetut tatuoinnit on ihan asia erikseen, ymmärrän kyllä täysin jos joku haluaa arpiaan peittää jos arvet on tulleet jostain hyvin traumaattisesta jutusta. En mäkään esim raskausarpia tai leikkausarpia lähtis tatuoimaan, mutta makunsa ja syynsä kullakin. Ja esimerkiksi nännien tatuoimimen rintojenpoiston jälkeen voi olla sellainen, että jos ei sitä oikeasti ole itse kokenut niin voi tuntua turhalta, mutta tosipaikan tullen olla iso asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla