Kuvat
Mikko Hannula
Kosmetiikan personoinnista on ennustettu yhtä tämän vuoden suurimmista kauneustrendeistä.
Kosmetiikan personoinnista on ennustettu yhtä tämän vuoden suurimmista kauneustrendeistä.

Vuoden 2020 kiinnostavimpia  ihonhoitotrendejä ovat kustomoidut kauneustuotteet ja omin käsin sekoitettavat kosmetiikkacocktailit. Otimme selvää, millä eri tavoin kosmetiikkaa voi  räätälöidä juuri itselle sopivaksi.  

Kotikemisti

DIY- eli itse tehty kosmetiikka avokadonaamioineen ja kahvinpurukuorintoineen on ollut pinnalla jo pitkään. Nyt DIY-kosmetiikka on siirtynyt askeleen ammattimaisempaan suuntaan: kosmetiikkalaatuiset raaka-aineet ostetaan kaupasta, mutta sekoitustyö tehdään kotioloissa.

Trendin nousulle on kaksi syytä. Yhtäältä käsillä tekeminen ja kotikemistinä leikittely tuovat kauneushetkeen oman hauskuutensa, toisaalta tärkeää on myös tuotteiden vaikutuksen tehostaminen. Moni raaka-aine, kuten ihoa kirkastava c-vitamiini, on supertehokas mutta menettää kosmetiikkatuotteessa herkästi tehoaan. Siksi valmiste kannattaa sekoittaa juuri ennen muutaman viikon kuurin alkamista.

Kaksi raaka-ainetta saattavat myös hoitaa ihoa parhaiten heti yhdistämisensä jälkeen. Tällöin on järkevintä sekoittaa tuotetta vain yhden annoksen verran ja juuri ennen käyttöä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
  • Kotimainen tee-se-itse-kosmetiikkaa kotiin toimittava DIY Kosmetiikka tarjoaa helpon tavan räätälöintiin. Kirkastava seeruminaamio -paketti sisältää ihohuokosia supistavaa ruusuvettä, kuorivaa kaoliinisavea sekä iholta rasvaa imevää zeoliittisavea, 16,10 €.
  • Unna Nordic Taimi Vitamin C Treatment -seerumi on 6 viikon heleyttävä kuuri. 10 %:n c-vitamiinipitoisuus sekä seerumin ja jauheen yhdistäminen vasta kotioloissa takaavat supertehokkuuden, 51 €.
  • Pehmentävä ja kirkastava Niki Newd Beta Glucan Skin Mask -kasvonaamio koostuu suomalaisesta kaurasta ja beetaglukaanista valmistetusta naamiojauheesta sekä Lapin lähdevedestä. Kerta-annospussi levitetään kasvoille heti sekoituksen jälkeen, 35 €.
  • Atopik Balance -probioottinaamiossa on eläviä probiootteja eli hyviä mikrobeja, jotka aktivoituvat savipohjaisen jauheen sekoittuessa veteen. Probiootit lisäävät ihon vastustuskykyä ja rauhoittavat ja suojaavat kuivaa ja herkistynyttä ihoa, 19,90 € / 5 pss.
  • Medik8 Charcoal Refining Mask -puhdistava hiilinaamio muuntuu veteen sekoitettuna viilentäväksi geeliksi. Hiilen teho perustuu sen epäpuhtauksia imevään vaikutukseen, 48 € / 5 pss.
  • Jos haluat tehostaa puhdistavaa vaikutusta, sekoita hiilijauhe ihohuokosia supistavaan Medik8 Daily Refresh Balancing Toner -kasvoveteen, 27 €.

Mittatilauksena

Harva on niin onnekas, että ihossa olisi vain yksi erityishuomiota kaipaava ongelmakohta. Jos iho on samaan aikaan esimerkiksi kuiva ja epäpuhdas, voi oikeanlaisen voiteen löytyminen olla hankalaa.

Silloin apuun rientävät kustomoidut mittatilaustuotteet. Räätälöinnissä asiakas pääsee valitsemaan omat palasensa, joista lopullinen tuote rakennetaan, jolloin lopputulos on yksilöllisempi kuin suoraan hyllyltä mukaan napattuna. Näin kahteen erilaiseen iho-ongelmaan riittää yksi tuote.

Moni on joutunut aiemmin päätymään kompromissiratkaisuihin erityisesti hiustenhoidossa. Valinta on tehtävä värjättyjen, katkeilevien tai kiharien hiusten tuotteiden välillä, vaikka kuontalo vaatisi vähän kaikkea.

Nyt hiusalan ammattilainen voi rakentaa mittatilauksena tuotteen, joka ratkaisee asiakkaan kaikki erilliset hiusongelmat. Esimerkiksi kiharasampoota, joka ylläpitäisi vaaleaa hiusväriä ei ole liiemmin ollut tarjolla, mutta mittatilaustuotteena sellainenkin yhdistelmä on jatkossa mahdollinen.

  • Kustomoi oma Clinique iD -tuotteesi jo kaupassa – valitse kuivan, rasvoittuvan tai sekaihon kosteuspohja ja yhdistä siihen tarpeidesi mukainen tehotiiviste, esimerkiksi juonteille tai punoitusta hillitsemään, 61,50 €.
  • Foreo UFO-naamiohoitolaite lyhentää vaikutusajan 20 minuutista 90 sekuntiin. Kokoa ihollesi päivän tarpeeseen sopiva setti kangasnaamioita kosteuttavien, heleyttävien ja tasapainottavien vaihtoehtojen joukosta. Teknologiahifistelystä kiinnostunut voi räätälöidä Foreon puhelinsovelluksella laitteen keskittymään ihon ongelma-alueisiin, 279 €.
  • Keune You -hoitoaine valmistetaan kampaamoissa tilaustyönä asiakkaan toiveiden ja hiuslaadun mukaan. Hoitoainepohjaan sekoitetaan eliksiirejä, joiden yhdistelmällä voidaan luoda vaikka vaaleaa sävyä ylläpitävä ja samalla kiharaa hiusta hoitava tuote, 25,90 €.

Terästetty cocktail

Tuntuuko hoitoaineesi liian kevyeltä parin päivän kuivasampooputken jälkeen? Kokeile lisätä mukaan pieni määrä hiusöljyä! Joskus täydelliseen riittää, kun ihan hyvään tuotteeseen puristaa pikkiriikkisen lisätehoa.

Cocktaileja tehdessä kannattaa ottaa huomioon, että erilaiset tuotekoostumukset eivät aina pelaa keskenään – vastassa saattaakin olla normaalia juoksevampi tai paakkuisempi koostumus. Niitä ei myöskään kannata tehdä purkkiin valmiiksi, sillä erilaiset raaka-aineet saattavat reagoida keskenään ja tuote voikin pilaantua normaalia nopeammin.

Erityisesti loppumassa olevat tuotteet ovat hyvää testialustaa cocktaileille. Esimerkiksi kuivahtaneesta kynsilakasta saattaa saada vielä yhden maalikerroksen, jos mukaan sekoittaa pari tippaa kynsilakanpoistoainetta. Lempivoidettaan voi tehostaa erilaisilla boostereilla ja seerumeilla, kun levitysvaiheessa tuotteeseen sekoittaa kämmenselällä hieman tehotiivistettä.

  • Paula’s Choice 10% Niacinamide Booster -seerumi on kehitetty häivyttämään laajentuneita ihohuokosia ja ikääntymisen merkkejä, 49 €. Sekoita sitä suojakertoimelliseen päivävoiteeseen, kuten Lumene Sisu Moisture Remedy SPF 20 -kasvovoiteeseen, ja suojaat ihon uv-säteilyn lisäksi ikääntymisen merkeiltä, 29,90 €.
  • Nuxe Face Cleansing and Make-Up Removing Gel -puhdistusgeeli sopii kuivan ihon päivittäiseen puhdistamiseen, 15,05 €. Geeliin voi tarvittaessa sekoittaa hieman Nuxe Gentle Exfoliating Gel -kuorintavoidetta, 21 €.
  • Weleda Almond Soothing Facial Cream -kasvovoide on kiilannut monen lempivoiteeksi, 23,95 €. Voide saa lisätehoa juonteita vastaan kulttimaineeseen nousseen Bybi Bakuchiol Booster -seerumin luonnollisesta retinolista, 18,90 €.
  • Jos ihosi tuppaa kuivumaan ja hilseilemään vartalokuorinnan jäljiltä, ota käyttöön kuorintavoiteen ja vartaloöljyn cocktail. Ole Henriksen Rub N' Buff Transforming Salt Scrub -vartalokuorinta, 54 €, ja Ole Henriksen Nurturing Lavender Body Oil -vartaloöljy, 44 €.
Sisältö jatkuu mainoksen alla