Ohuet hiukset eivät ole maailmanloppu. Niissä on paljon hyvää, kannustaa kampaaja.

Moni suomalaisnainen pitää hiuksiaan liian ohuina ja lättäninä. Haaveilemme paksusta ja ilmavasta tukasta, jonka saisi nostettua muhkealle ponnarille tai kiedottua näyttäväksi nutturaksi. 

Vaikka peilistä ei katsoisikaan takaisin leijonanharjainen tukkajumala, ei ohuita hiuksia kannata harmitella liikaa, sanoo helsinkiläisessä Saxcé-kampaamossa työskentelevä parturi-kampaaja Emilia Laitinen.

Mitä hiusalan ammattilainen haluaisi sitten ohuthiuksisen tietävän omista hiuksistaan? Kysyimme Laitiselta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

1. Et ole yksin

Hiusten kasvu on pitkälti kiinni geeneistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Suomessa yleisin hiuslaatu vain on sellainen, että yksittäinen hius on ohut ja huokoinen. Hiustuppia on usein kuitenkin paljon, eli hiuksia kasvaa päästä runsaasti. Paksutukkaisenkin yksittäiset hiukset voivat siis olla ohuita, arvioi Laitinen.

Ohuthiuksisuuteen voi olla muitakin syitä. Toisilla hiuksia kasvaa määrällisesti vähemmän. Hiussuortuvat voivat ohentua myös käsittelyn, kuten värjäämisen, vaalentamisen ja lämpöraudan käytön vuoksi.

2. Hiusten ulkonäkö voi muuttua elämän aikana

Joskus ohuthiuksisuus on korvien välissä.

– Sillä on iso merkitys, mitä kampaaja sanoo asiakkaalle tämän hiuksista. Minulla käy paljon asiakkaita, joille kampaaja on sanonut vaikkapa 13-vuotiaana, että onpa sinulla paksut tai ohuet hiukset. Silloin mielikuva omista hiuksista pinttyy mieleen ja niitä pidetään aina tietynlaisina, Laitinen sanoo.

Hiusten laatu voi kuitenkin muuttua elämän aikana. Siihen vaikuttavat esimerkiksi hormonaaliset tekijät. Naisilla hiukset saattavat muuttua muun muassa raskauden myötä. Ohut tukka voi vahvistua, paksu ohentua. Suorasta tukasta voi tulla yhtäkkiä laineikas. Myös stressi vaikuttaa hiusten kasvuun ja voi ohentaa tuuheita hiuksia.

– Mikään hormonaalinen muutos ei kuitenkaan vaikuta olemassa olevan hiuksen pituuteen vaan siihen, mitä tyvestä kasvaa, Laitinen tarkentaa.

3. Saatat olla kampaajan suosikki

Ohuessa hiuksessa on vähemmän rakennetta kuin paksussa. Se tarkoittaa sitä, että ohut hius on helpommin käsiteltävissä. Värit takertuvat siihen helpommin ja se vaalenee helposti. 

– Kun asiakkaalla on todella paksut hiukset, kampaaja joutuu luonnollisesti käyttämään niihin enemmän aikaa ja väriaineita. Myös leikkaus ja muotoilu kestävät kauemmin. 

Toisaalta ohuet hiukset ovat paksua herkemmät. Vaatii kampaajalta tarkkuutta, kun valitaan esimerkiksi vaalennusaineen voimakkuutta eli hapetetta. Ohut hius on myös arka katkeamaan esimerkiksi kotivaalennuksessa. 


4. Leikkauksella on väliä

Ohuet hiukset ovat parhaimmillaan, kun ne on leikattu oikein. Edustavin leikkaus on Laitisen mukaan polkka: kun kaikki hiukset ovat samassa mittapituudessa, ne näyttävät paksummilta. Rajua kerrostusta on sen sijaan hyvä välttää.

– Polkka on moneen tilanteeseen edustavin leikkaus. Se voi olla pitkä tai lyhyempi malli. Tylppäleikatut ja mahdollisimman tarkat linjat tuovat paksuuden tuntua ja tekevät hiuksista helppohoitoiset.

Volyymista haaveilevan kannattaa pyytää kampaajalta trendikästä verho-otsatukkaa

– Siinä kerrostusta ei haeta hiusten takaosaan vaan eteen. On tavallista, että kasvojen ympärillä kasvavat hiukset ovat erityisen hentoja. Verho-otsis tuo ilmeeseen heti piristystä ja kuohkeutta. Verho-otsis voi olla monen mittainen, hyvinkin pitkä asiakkaan niin halutessa. 

5. Käy kampaajalla muotoiluopissa

Jos olet pulassa ohuiden hiusten kanssa, mutta et halua leikkauttaa tai värjäyttää niitä, varaa aika kampaajalle pesuun ja fööniin. Yhdysvalloissa vain tätä tarkoitusta varten kehitetyt föönibaarit ovat nyt muodissa, mutta Suomessa pelkästään pesun ja muotoilun haluavia asiakkaita on Laitisen mukaan todella vähän.

– Moni voisi saada paljon iloa siitä, että kävisi kampaajalla vähän pienemmällä kynnyksellä. Kun ammattilainen pesee ja muotoilee hiukset, voi asiakas samalla kysyä vinkkejä ja oppia, miten omat hiukset kannattaa föönata ja muotoilla kotona.  

6. Ohuessa tukassa on paljon hyvää

Ohuet hiukset kuivuvat paksuja nopeammin. Pesu- ja muotoilutuotteitakin kuluu vähemmän. Ohuiden hiusten muotoilu on sekin nopeampaa ja voi kestää hiuksissa pidempään kuin niillä, joiden hiukset ovat paksut ja lasimaiset. Myös kampaamokäynti tulee useimmiten ohuthiuksiselle halvemmaksi.

– Esimerkiksi paksujen hiusten raidoittamiseen menee paljon enemmän aikaa kuin ohuiden. Tyvivärin levittäminenkin vaatii enemmän värimassaa, jos hiuksia on paljon. Pääsääntöisesti kampaajilla on tuntiveloitus, joten asiakas maksaa luonnollisesti sitä enemmän, mitä isompi työmäärä on. 


7. Opi rakastamaan ohuita hiuksiasi

Laitinen kertoo ymmärtävänsä hyvin, että ohuet hiukset voivat aiheuttaa huolta ja stressiä. Ennen kaikkea hän toivoisi suomalaisten kuitenkin ymmärtävän, että ohuet hiukset eivät ole rumat tai toivottomat. 

– Olen tehnyt tosi paljon kauniita hiuksia sellaisille, joilla on ohuet hiukset tai ne ovat katkeilleet ja kärsineet käsittelyn vuoksi. Ohuista hiuksista voi saada todella ihanat ihan pienellä vaivalla!

Vierailija

Kilpirauhasen vajaatoiminnan harventama päälaki ei missään nimessä voi olla mitenkään ihana käsiteltävä kampaajalle. Eikä ole asiakkaallekaan ihanaa nähdä kampaamon hyvissä valoissa itseään peilistä, kun kampaaja niitä vähiä haivenia haroo ja leikkoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla