Hiustenkuivaaja osoittautui mainioksi avuksi malttamattomalle kynsien lakkaajalle.

Kynsilakan kuivumista ei aina ehtisi tai yksinkertaisesti malttaisi odottaa kyllin pitkään. Kerroimme aiemmin, että odottelua voi nopeuttaa ainakin kolmella tavalla: hyvällä alus- ja päällyslakalla, jäillä kylmennetyllä vedellä ja hiustenkuivaajalla.

Kärsimättömänä ihmisenä prosessin nopeutus houkutti, mutta näppien kylmettäminen ei. Koska minulla ei sen kummoisempia erikoislakkojakaan ole, päätin testata, kuinka iso apu föönistä todella on kuivatuksen nopeuttamisessa. Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Otin hiustenkuivaajan valmiiksi esiin ennen kynsien lakkaamista, jottei sen kaivelu sotkisi märkää lakkaa. Parhaan testituloksen saamiseksi päätin lakata vuorotellen yhden kynnen kummastakin kädestä sen sijaan, että lakkaisin ensin yhden ja sitten toisen käden kynnet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun olin levittänyt lakan, katsoin kellosta aikaa ja aloin puhaltaa oikean käden kynsiä kuiviksi föönillä. Kahden minuutin kuluttua ne olivat täysin kuivat. Osasin etukäteen varautua siihen, että kuuma ilma saattaisi saada lakan kerrostumaan tai kuplimaan ikävästi, joten käytin föönin viileää asetusta. 

Föönin ansiosta oikean käden kynsistä tuli näinkin siistit.
Föönin ansiosta oikean käden kynsistä tuli näinkin siistit.

Kun oikean käden kynnet olivat valmiit, ajattelin ensin, että kyllähän nuo toisetkin käden sormet ovat jo aika hyvin kuivuneet.

Osoittautui kuitenkin, että pintakuivuudesta huolimatta vasen käteni edellytti melkoisesti lisää odottelua ennen kuin sitä pystyi oikeasti käyttämään tuhrimatta lakkaa. Kunnolla läpikuiva se oli vasta noin viidentoista minuutin kuluttua lakkauksesta. Ehdinkin kuivuusastetta tarkistellessani saada parin kynnen pintaan epätasaiset jäljet, vaikka yritin olla varovainen.

Taas tuli söhryjä!
Taas tuli söhryjä!

Lopputulos oli siis selvä: jos olisin käyttänyt hiustenkuivaajaa molempiin käsiin, kynteni olisivat olleet kauniita ja käyttövalmiit neljässä minuutissa, ilman fööniä vartissa. Eroa oli siis yhteensä yli kymmenen minuuttia.

Hiustenkuivaajasta tuli siis kynsilakkaushetkieni uusi vakiovaruste.

Sisältö jatkuu mainoksen alla