Kosmetiikkaa, jossa ei ole eläinperäisiä ainesosia, on suhteellisen helppo löytää. Jos haluaa välttää myös kaikkea, mikä liittyy eläinkokeisiin, tehtävä käy vaikeaksi. Kuvat: Shutterstock
Kosmetiikkaa, jossa ei ole eläinperäisiä ainesosia, on suhteellisen helppo löytää. Jos haluaa välttää myös kaikkea, mikä liittyy eläinkokeisiin, tehtävä käy vaikeaksi. Kuvat: Shutterstock

Haluatko kosmetiikkasi ilman eläinten kärsimystä? Hyvä. Valitettavasti se on helpommin sanottu kuin tehty.

Meikkejä ja ihonhoito- sekä hiustuotteita on jo jonkin aikaa ollut muodikasta myydä erilaisilla luonnollisuuteen viittaavilla mielikuvilla ja sillä, mitä tuotteet eivät sisällä. Kauppojen hyllyt pursuilevat kaikenlaista vihreää, luonnollista, parabeenitonta ja sulfaatitonta.

Ei siis ole lainkaan yllättävää, että viime aikoina yhdeksi kosmetiikan myyntivalteista on noussut vegaanisuus

Mutta mitä vegaanisuus oikeastaan tarkoittaa kosmetiikassa?

Vaatteita ja ruokia pidetään yleensä vegaanisina silloin, kun niiden valmistuksessa ei ole hyödynnetty mitään eläimiä. Naudanjauhelihan ja kananmunien lisäksi epävegaanisia ovat siis esimerkiksi silkkihuivi, nahkatakki, sirkkaleipä ja hunaja. 

Tällä logiikalla vegaanista kosmetiikkaa ovat marketit pullollaan. Kosmetiikassa käytetään monenlaisia eläinperäisiä aineita liivatteesta lanoliiniin ja hunajasta taliin, mutta tarjolla on myös paljon tuotteita, joiden ainesosalistalta ei löydy mitään eläinperäistä. 

EU kielsi eläinkokeet

Monimutkaiseksi homman tekevät eläinkokeet.

Euroopan unionissa valmiiden kosmetiikkatuotteiden testaaminen eläimillä muuttui laittomaksi jo 2004 ja uusien raaka-aineiden testaaminen vuonna 2009. Viimeiset viisi vuotta kaikki kosmetiikan testaaminen eläinkokeilla on ollut EU:ssa kiellettyä. Valitettavasti se ei tarkoita, että Suomessa ja muualla Euroopassa myytävällä kosmetiikalla ei olisi mitään tekemistä eläinten hyödyntämisen ja kärsimyksen kanssa.

  • EU:ssa kosmetiikka katsotaan eläinkokeettomaksi, jos sen valmistanut yritys itse ilmoittaa, ettei käytä eläinkokeita.
  • Kosmetiikkayritys, joka ei käytä eläinkokeita, saattaa olla kansainvälisen, eläinkokeilla testaavan suuryrityksen palveluksessa.
  • Tai saattaa olla, että suuri emoyrityskään ei muuten käytä eläinkokeita, mutta myy kuitenkin tuotteita esimerkiksi Kiinaan, jossa valtio vaatii kaiken tuontikosmetiikan testaamista eläimillä. Valtaosa maailman maista sallii edelleen eläinkokeet ja niillä testatun kosmetiikan myynnin, ja jotkut valtiot jopa vaativat testejä.
  • Monet nykykosmetiikankin raaka-aineet on testattu aikanaan eläimillä silloin, kun ne ovat tulleet markkinoille. 
  • Jotta aidosti eläinkokeettoman kosmetiikan tunnistaminen ei olisi liian helppoa, on olemassa useita eläinkokeettomuudesta kertovia sertifikaatteja. Yhtä lukuun ottamatta ne kuitenkin perustuvat yritysten omiin ilmoituksiin, eivät puolueettomaan valvontaan. 
  • Vain loikkaavaa kania esittävä logo, eli Leaping bunny -sertifikaatti on ulkopuolisen tahon valvoma. 

Aidosti vegaanisen kosmetiikan löytäminen ei siis ole aivan helppoa. Tuotemeressä luovimista auttaa Animalian ylläpitämä lista Suomessa myytävistä Leaping bunny -sertifikaatin saaneista tuotteista. 

Esimerkiksi nämä logot eivät kerro eläinkokeettomuudesta täysin luotettavasti.
Esimerkiksi nämä logot eivät kerro eläinkokeettomuudesta täysin luotettavasti.

Mitä väliä?

Yksi hankala kysymys on siis se, millainen kosmetiikka on vegaanista, kun otetaan huomioon eläinkokeiden pitkä historia. Toinen hankala kysymys kuuluu: kuinka paljon väliä kosmetiikan vegaanisuudella on?

Täysin vegaanisesti elävä haluaa tietysti kosmetiikkansakin ilman eläinten kärsimystä, mutta entä jos on nahkakengissä kulkeva, juustoa rakastava ja pekonilla herkutteleva keskivertokansalainen?

Pieni määrä lampaanrasvasta valmistettua lanoliinia huulivoiteessa tai hitunen kokenillikirvoja murskaamalla tehtyä karmiinia poskipunassa lienee aika pientä, jos syö lounaaksi tehotuotetusta naudasta kokattuja lihapullia.

Toisaalta, vegaanisen kosmetiikan suosimisesta ei ole mitään haittaa, sillä ilman eläinperäisiä ainesosia saadaan aikaan ihan yhtä kestäviä meikkejä ja peseviä sampoita kuin eläinperäisistäkin raaka-aineista.

Ja jos haluaa edistää varmasti ja valvotusti eläinkokeettoman kosmetiikan yleistymistä, kannattaa suosia luotettavasti sertifioituja tuotteita. 

Joskus sana ”vegaaninen” tuotteen kyljessä voi kuitenkin olla pelkkä myyntikikka.