Käänteinen meikkitekniikka kuulostaa hassulta, mutta toimii hämmästyttävän hyvin.

Meikki- tai BB-voide, peitevoide, puuteri, aurinkopuuteri, poskipuna... Rutiinit helpottavat elämää, ja siksi esimerkiksi meikkausjärjestys pysyy usein samana päivästä toiseen.

Niin sanottu perinteinen meikkausjärjestys, jossa meikkivoide tulee ennen muita kasvomeikkejä, on myös toimiva. Ammattimeikkaajat suosivat sitä, ja moni meistä on oppinut sen jo nuorena.

Joskus rutiineja on silti hyvä haastaa. Olemme aikaisemmin kokeilleet esimerkiksi puuterin levittämistä meikkivoiteen alle. Vaikka usein neuvotaan, että puuterimaisia tuotteita ei saisi missään nimessä levittää voidemaisten alle, se osoittautui näppäräksi kikaksi. Rasvoittuva iho pysyi mattaisena pidempään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse innostuin meikkijärjestyksen kääntämisestä päälaelleen, kun näin kauneustubettaja Samantha Ravndahlin videon, jolla hän esittelee erästä toista käänteistä meikkivoidetekniikkaa: meikkivoiteen levittämistä poskipunan, aurinkopuuterin ynnä muiden ”värillisten” kasvotuotteiden päälle.

Vaikka se kuulostaa järjettömältä, siinä on lopulta aika paljon järkeä.

Seuraava esimerkki on vähän pöljä, mutta olkoon. Meikattu ihminen voi saada kahdenlaisia kehuja: kehuja siitä, että hänen meikkinsä näyttää hyvältä, ja kehuja siitä, että hän näyttää jotenkin erityisen hehkeältä. (Se onkin sitten ihan toinen kysymys, onko meikillä tarkoitus kalastella kehuja, siksi pöljyysvaroitus.)

Mikäli sattuu tavoittelemaan meikillään ”sisäinen hehku” -tyyppistä lopputulosta, poskipunan, korostustuotteen ja varjostusten levittäminen meikkivoiteen alle auttaa pääsemään lähemmäs tavoitetta. Meikistä tulee rennon huoleton, ja jos saa ihan vähän liioitella, sellainen kuin olisi levittänyt meikkivoiteen lenkin jäljiltä punoittavien poskien ja syntymälahjana saadun upean kasvojen luuston päälle.

Sopii myös kiireiselle ja tumpelolle

Minua ei tarvinnut sen kummemmin taivutella kokeilemaan temppua omassa arkimeikissäni. Käytin voidemaista poskipunaa ja aurinkopuuteria sekä kevyesti peittävää meikkipohjaa sekä voidemaisena että puuterimaisena.

Pidin siitä, että meikistä tuli luonnollisen raikas, niin sanottu meikitön meikki – ihoni on harvoin näyttänyt yhtä hyvältä. Pahoittelen työpaikan vessan karua loisteputkivalaistusta.

Tekniikan vielä isompi etu oli se, että poskipunan ja aurinkopuuterin häivyttäminen muuttui aiempaa helpommaksi ja nopeammaksi.

Kun ennen olen yrittänyt saada värejä sulautumaan ihoon sekuntitolkulla, nyt taputtelin ne nopeasti paikalleen ja annoin meikkivoiteen hoitaa lopun häivyttämisen. Etenkin poskipuna oli helppo saada näyttämään luontaiselta punastumiselta.

Sama pätee tietenkin myös aurinkopuuteriin, varjostuksiin ja korostusvoiteeseen, mutta ne eivät ole omassa meikissäni niin suuressa roolissa. Voisin kuitenkin kuvitella, että esimerkiksi juhlameikissä varjostuksista saisi näin oikein siistit ja hillityt.

Tässä vielä kootut vinkit onnistumiseen:

  1. Poskipuna saa olla vähän tavallista kirkkaampi tai sitä saa olla hieman enemmän kuin meikkivoiteen päälle levittäessä.
  2. Meikkivoiteessa parhaiten toimii kevyt tai puolipeittävä koostumus, joka ei maskeeraa ihon kaikkia sävyjä alleen. Finneihin ja tummiin silmänalusiin kannattaa käyttää peitevoidetta.
  3. Jos käyttää peitevoidetta, sen voi levittää joko ensimmäisenä tai viimeisenä. Peitevoiteen päälle voi häivyttää kevyesti meikkivoidetta, mutta se kannattaa tehdä meikkisienellä painelemalla, jottei peitevoide liiku pois paikoiltaan.
  4. Poskipuna ja muut tuotteet kannattaa esihäivyttää suunnilleen oikeille kohdille, jotta ne häivyttyvät meikkipohjan alle kauniisti. 
  5. Poskipunan ja aurinkopuuterin reunakohdat kannattaa häivyttää meikkivoiteen avulla erityisen huolellisesti, jotta alueet häivyttyvät keskenään ja meikkivoiteen kanssa saumattomasti. Värialueen keskikohdan päälle ei tarvitse niin paljoa (tai välttämättä lainkaan) meikkivoidetta.
  6. Lopuksi meikin voi halutessaan kiinnittää värittömällä puuterilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla