Vanulapulla voi tehdä monta asiaa: poistaa silmämeikin ennen naamapesua ja tarkistaa puhdistusjäljen pesun jälkeen. Kuva: Shutterstock
Vanulapulla voi tehdä monta asiaa: poistaa silmämeikin ennen naamapesua ja tarkistaa puhdistusjäljen pesun jälkeen. Kuva: Shutterstock

Puhdistusaineen valinnassa kannattaa huomioida ihotyyppi, mutta tärkein mittari on kuitenkin se, miltä putsari saa ihon tuntumaan.

Harva on eri mieltä siitä, että ihon puhdistaminen on erittäin tärkeää. Itse puhdistamisen lisäksi on kuitenkin yllättävän tärkeää, miten sen tekee.

Estenomi ja kosmetologi Maria Kahilampi Kauneuskouluttaja-yrityksestä sanoo, että monella meistä olisi petrattavaa ihon puhdistamisessa, joka on olennainen osa perusihonhoitoa.

– Suomalaiset ostavat mielellään kuorintoja ja hoitovoiteita, mutta puhdistaminen koetaan usein läträykseksi. Hoitavat aineet eivät kuitenkaan imeydy, jos ihon pinnalla on rasvaa ja likaa.

Ihotyyppi on hyvä lähtökohta

Puhdistamisessa kannattaa etsiä kultaista keskitietä. Ihosta pitäisi tulla puhdas, mutta mahdollisimman hellävaraisesti. Toimivin puhdistusaine tai putsareiden yhdistelmä löytyy kokeilemalla.

– On hyvä muistaa, että ihon kunto ja laatu vaihtelevat, ja ehkäpä tärkein seikka onkin se, miltä iho tuntuu juuri nyt, Maria Kahilampi sanoo.

Ihotyyppi on hänen mukaansa hyvä lähtökohta puhdistusaineen valinnalle, mutta sen lisäksi kannattaa huomioida myös muut asiat, jotka vaikuttavat ihon kuntoon ja puhdistusaineelta vaadittaviin ominaisuuksiin.

”Ihon kunto ja laatu vaihtelevat.”

Jos esimerkiksi käyttää paljon meikkiä, puhdistusaineen on oltava riittävän tehokas meikin irrottamiseen. Tai jos työskentelee ravintolan keittiössä tai tehtaassa, kasvot saattavat olla päivän jälkeen lian ja rasvan päällystämät. Toimistossa ilmastointi kuivattaa ihoa, ulkotöissä puolestaan pakkanen ja aurinko kurittavat kasvoja.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon omat tottumukset: onko valmis käyttämään ihonhoitoon aikaa vai haluaako mieluummin nopeasti valmista.

Puhdas muttei kiristävä

Ihon yleiskunnon lisäksi se, miltä iho tuntuu heti puhdistuksen jälkeen, kertoo puhdistusaineen sopivuudesta. Vaikka puhdistusaineen pitää puhdistaa kunnolla, se ei saisi olla liian voimakkaasti pesevä.

– Jos ihoa kiristää niin, että on pakko laittaa heti voidetta, ihoa suojaavaa tali- ja rasvakerrosta on huuhtoutunut pestessä turhan paljon pois.

Maria Kahilampi muistuttaa, että puhdistuksessa tulee pyrkiä siihen, että kasvot saa pesuaineella täysin puhtaiksi.

– Sen voi testata pyyhkäisemällä ihoa kasvovedellä kostutetulla vanulapulla. Jos siihen tarttuu yhtään väriä, puhdistus kannattaa tehdä uudestaan.

”Jos vanulappuun tarttuu yhtään väriä, puhdistus kannattaa tehdä uudestaan.”

Vasta kun kasvot ovat kunnolla puhtaat, on kasvoveden ja hoitotuotteiden vuoro.

Puhdistusainesuositukset eri ihotyypeille:

Kuiva tai herkkä iho

Jos iho on kuiva tai herkkä, Maria Kahilampi suosittelee puhdistusemulsiota eli -maitoa tai puhdistusöljyä, koska ne sisältävät öljyä ja muita kosteuttavia ainesosia.

– Puhdistusemulsiota tai -öljyä ei aina tarvitse huuhdella vedellä, vaan sen voi pyyhkäistä pois kasvopaperilla tai vanulla. Kuivalle ja herkälle iholle myös tuoksuttomat, väriaineettomat ja säilöntäaineettomat puhdistustuotteet ovat hyvä vaihtoehto.

Jos iho ei erityisesti rasvoitu, aamulla puhdistukseen riittää usein pelkkä kasvoveteen kostutetulla vanulla pyyhkiminen.


Sekaiho

Sekaihon puhdistusaineen valinta on ehkä kaikkein vaikein tehtävä, sillä samoilla kasvoilla voi olla sekä kuivuutta, rasvaisuutta että epäpuhtauksia.

– Puhdistusgeelit ja -vaahdot sopivat yleensä sekaiholle. On kuitenkin hyvä muistaa, että niiden liiallinen käyttö voi kuivattaa ihoa, jolloin talia pukkaa vain lisää.  

Sekaihon hoidossa korostuu ihon voinnin seuraaminen.

– Jos puhdistusgeelit ja -vaahdot tuntuvat kuivattavan ihoa liikaa, suosittelisin rohkeasti kokeilemaan puhdistusemulsiota. Vaikkakin se voi tuntua aluksi liian rasvaiselta, iho saattaa tottua siihen parissa viikossa.

Epäpuhdas iho saattaa hyötyä myös puhdistusaineesta, jossa on antibakteerisia ainesosia, jotka hidastavat ja estävät mikrobien kasvua iholla.

Akneiho

Akneihon puhdistamisessa on Maria Kahilammen mukaan erityisen tärkeää, että puhdistustuote on helppo poistaa iholta. Kova hankaaminen saattaa levittää ihossa olevia tulehduksia.

Puhdistusgeelit ja -vaahdot ovat oiva valinta puhdistustuotteeksi. Mukana olisi hyvä olla ihoa rauhoittavia ja antibakteerisia ainesosia. 

Vaikka moni karttaa kaikenlaisia öljyjä rasvoittuvalla iholla, Maria Kahilampi kannustaa kokeilemaan myös puhdistusöljyjä niin sanottuna kolmoispuhdistuksena. Ensin rasva liuotetaan iholta öljyllä, ja sitten öljy pestään kasvoilta puhdistusgeelillä. Lopuksi puhdistus viimeistellään kasvovedellä.

– Puhdistusöljy suojaa ihoa niin, että siitä ei tule nitisevän kuiva. Öljy irrottaa iholta öljymäiset ainesosat hellästi mutta tehokkaasti. Sitä puhdistusgeeli tai -vaahto harvoin tekee.

Rasvoittuva iho

Myös rasvaiselle iholle sopivat puhdistusgeelit ja -vaahdot.

– Jos iholla ei ole epäpuhtauksia, antibakteeriset ainesosat eivät ole välttämättömiä. Rasvaiselle iholle käy hyvin myös akneiholle suositeltava kolmoispuhdistus.