Vuodenajan vaihtuessa kannattaa kuulostella, mitä iho kaipaa. Kesällä iho vaatii kosteutusta yleensä vähän vähemmän, mutta hellistä otteista on hyötyä ihan aina.

Kun talven kuivuus ja viileys kuivattavat ihoa, niin kesän lämpö ja kosteus puolestaan saavat monen ihon hehkumaan ihan huonnostaan – ehkä jopa pukkaamaan vähän liikaakin rasvaa.

Vuodenaikojen vaihdos tietää sitä, että ihonhoitorutiinejakin kannattaa tarkastella hieman uusiksi. 

Kun aurinko paistaa, etenkin yhden rutiinin kanssa on hyvä ottaa iisisti. Kuorinta saattaa nimittäin saada ihon vain ärtymään, sillä auringon säteily ja esimerkiksi uiminen ja saunominen koettelevat nassua jo muutenkin tarpeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Etenkin happokuorinnat ovat olleet ihonhoidossa viime vuosina paljon esillä. AHA- eli alfahydroksihappotuotteet, jotka sisältävät esimerkiksi maito- tai glykolihappoa, auttavat pitämään ihon kirkkaana, sillä ne uudistavat ihoa ikään kuin sulattamalla kuolleen ihosolukon ihon pinnalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesällä niiden käytössä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ihotautilääkäri Loretta Ciraldo neuvoo Huffpostin artikkelissa. Kemiallinen kuorinta saattaa tehdä ihosta entistä herkemmän UV-säteilylle, joten näitä kahta ei kannata yhdistää.

Vaihtoehdoksi Ciraldo suosittelee hellävaraisempia entsyymipohjaisia kuorintatuotteita. Happokuorintojakin voi käyttää varoen, mutta mieluiten yöaikaan tai hieman tavallista harvemmin, kun muistaa lisäksi suojata ihon kunnolla auringolta päiväsaikaan.

Kannattaa myös muistaa, ettei ihoa ole mikään pakko kuoria, jos se ei sitä tunnu kaipaavan. 

Ihotautien erikoislääkäri Maarit Vaalamo kertoi aiemmin Me Naisille, että ihon kuorinnasta saattaa olla muutoinkin haittaa, sillä iho kuorii ja uudistaa itse itseään ilman, että sille edes tekee mitään.

Mitä muuta kesäihon hoidossa kannattaa huomioida? Poimimme Huffpostin haastattelemien asiantuntijoiden olennaisimmat neuvot:

  1. Auringonpaiste aktivoi ihon pintaverenkiertoa ja ihon punoitus kasvaa luonnostaan, jolloin mikä tahansa herkästi ihoa ärsyttävä tuote voi aiheuttaa lisää punotusta. Jos et halua punoittaa koko kesää, ihoa kannattaa siis kohdella mahdollisimman hellästi.
  2. Talvella hyväksi todettu kosteusvoide saattaa olla liian tuhtia tavaraa kesäiholle. Jos iho alkaa tukkeutua tavallista enemmän, voi olla syytä vaihtaa kevyempään kosteuttajaan. Ihotautilääkäri Paru Chaudhari suosittelee öljytöntä kosteusvoidetta, jossa on riittävän korkea aurinkosuojakerroin jo valmiina. Myös aurinkovoide saattaa riittää kosteusvoiteeksi.
  3. Heivaa liian kosteuttavat ja voimakkaasti kuorivat naamiot, ja kokeile niiden sijaan hiiltä sisältävää, puhdistavaa naamiota. Muista kuitenkin, että olennaisinta on käyttää niitä tuotteita, jotka sopivat juuri omalle ihollesi ja saavat sen tuntumaan hyvältä.
  4. Pidä meikki ohuena ja pyri löytämään meikkivoide, joka ei tuki ihoa. Yllättävän kätevä vinkki esimerkiksi juhlia varten saattaa kuitenkin olla, että kevyen meikkivoiteen sijaan peittävä meikkivoide voi toimia paremmin kesäiholla – sitä kun voi levittää niin ohuen kerroksen, että meikki peittää, pysyy ja tuntuu silti kevyeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla