Yksinkertaisimmat kampaukset syntyvät pelkkien pinnien ja ponnareiden avulla, mutta edistyneempi voi ottaa käyttöön myös muita apuvälineitä. Kuva: Shutterstock
Yksinkertaisimmat kampaukset syntyvät pelkkien pinnien ja ponnareiden avulla, mutta edistyneempi voi ottaa käyttöön myös muita apuvälineitä. Kuva: Shutterstock

Etsimme helpot juhlakampausvinkit polkkapituisille ja sitä pidemmille hiuksille. Katso ja tee perässä!

Asu valittu ja uusi meikkivoide ostettu kevään juhliin, mutta ihmettä tehdä hiuksille?

Kaikki eivät ole syntyneet mahtavina tukanlaittajina, mutta kuka vain voi onnistua loihtimaan juhlakampauksen, kunhan se on tarpeeksi helppo.

Valitsimme Youtuben lukuisten hiustutoriaalien joukosta kahdeksan kampausta, jotka ovat oikeasti kenen tahansa toteutettavissa. Niiden tekeminen onnistuu pelkkien ponnareiden ja hiuspinnien avulla. Jo parilla kiepautetulla hiusosiolla tai strategisesti sijoitellulla letillä tukkaan saa juhlavuutta – ja myös nutturoiden tekoa helpottamaan on olemassa monta kätevää kikkaa.

Kannattaa myös muistaa pohjatyöt: hiukset on hyvä ensin föönata tai kihartaa, jotta niihin saa kampausten tekoa helpottavaa jämäkkyyttä. Muotoilutuotteita tai hiuslakkaa on ihan turha säästellä, sillä kaikki lisäpito auttaa muotoilussa.

Huomioi, että jos juhlapäivänä päässä on ylioppilaslakki tai muu hattu, kampaus ei voi olla kovin korkea. Kannattaa tehdä harjoituskampaus ja kokeilla, millainen hiustyyli toimii myös päähineen kanssa.

1. Ponnareiden avulla tehty kampaus lyhyille hiuksille

Milabu-kanavalla esitellään lyhyiden hiusten juhlakampaus, josta tulee näyttävä, kun kampauksen pohjana ovat ilmavat kiharat. Hiukset kiinnitetään otsalta alkaen osio kerrallaan ponnareille, jotka kiepautetaan kerran itsensä ympäri. Kampauksen voi joko jättää napakammaksi tai vetää hiuksia hieman muhkeammaksi ja romanttisemmaksi versioksi samasta kampauksesta.

2. Osittain kiinni kiepautettu

Pitkät ja keskipitkät hiukset voi kiinnittää myös vain osittain. Alex Gaboury näyttää, kuinka syntyy rento ja romanttinen kampaus, jossa hiukset on kiepautettu osio osiolta kiinni taakse ja kiinnitetty pinneillä. Yksinkertaista ja kaunista!

3. Nuttura pitkiin ja ohuisiin hiuksiin

MakeupWearables-kanavan nutturatutoriaali alkaa armottomalla kuivasampoon suihkuttelulla, sillä ohuista hiuksista kannattaa tehdä mahdollisimman tuuheat ennen tupeerausta ja nutturalle kiepauttamista. Tämän kampauksen salaisuus on myös runsas hiuslakan käyttö, jotta nutturasta tulee yhtenäinen ja hiusten pinnasta sileä.

4. Nuttura polkkatukkaan

Tämän kampauksen tekemisessä auttaa, jos mukana on kaveri. Kampaus onnistuu ominkin käsin, kun apuna on peili, jonka kautta näkee koko ajan, mitä on tekemässä.

5. Rullaamalla tehty niskanuttura

Sarah Angius esittelee kanavallaan niskanutturan, jonka jujuna on vinous. Hiukset kiinnitetään ensin pinneillä, latvoihin laitetaan ohut hiuslenkki ja hiukset kieputetaan rullalle, joka kiinnitetään pinneillä. Rennon kampauksen viimeistelee hiuskoru.

6. Näyttävä kieputusnuttura

Tässä CinthiaTruong-kanavan kampauksessa hiukset jaetaan ensin muutamaan osioon, jotka kieputetaan ja kiinnitetään pinnillä nutturaksi. Hiusten etuosioista tehdyt kiepautukset viimeistelevät näyttävän kampauksen.

7. Latvat rullalle

Helppo rullauskampaus sopii kaikkiin hiusmalleihin, jotka saa ponnarille. Audrie Storme näyttää videolla, kuinka ponnari kiepautetaan itsensä ympäri rullaksi, joka kiinnitetään pinneillä – paljon helpompaa ei voisi olla. Jos hiukset ovat kovin pitkät, rullasta tulee muhkea ja rönsyilevämpi.

8. Letillä somistettu nuttura

Tässä Annies Forget Me Knots -kanavan kampauksessa on hieman enemmän haastetta, mutta kampauksesta selviää, jos tietää, miten ranskanletti tehdään. Kun se onnistuu, romanttinen kampaus syntyy helposti, sillä letin lisäksi tarvitsee tehdä vain sotkuinen niskanuttura ja kiinnittää koko komeus parilla pinnillä.

Ohuthiuksisen kannattaa leikitellä jakauksellaan, sillä se saa kuontalon näyttämään tuuheammalta.

Ohuita hiuksiaan on turha vihata – siksi olemme listanneet 10 syytä rakastaa niitä, esimerkiksi ajan ja rahan säästymisen.

Paljon on myös tehtävissä, jotta hiukset näyttäisivät kuohkeammilta. Yksi helpoimmista tempuista on jakauksella leikittely. Byrdie-sivuston artikkelissa neuvotaan, että ohuille hiuksille sopii parhaiten sekainen jakaus.

– Älä kampaa hiuksia siistille jakaukselle. Pidä jakaus sotkuisena ja suunnattuna taakse kohti päälakea. Älä myöskään kasvata hiuksia liian pitkiksi, kampaaja Scott Ade neuvoo jutussa.

Sotkuinen jakaus kannattaa ehdottomasti tehdä pään sivuun. Silloin sen voi heilauttaa kesken päivän toiselle puolelle – ja tadaa, hiuksissa on taas reilusti pöyhkeyttä!

Jos aikaa ja valmiutta panostamiseen löytyy enemmän, pohjalle voi tehdä kampaamotason föönauksen, joka näyttää takuulla tuuhealta.

Miten ihmeessä lentoemännät sen tekevät? Hanna, Anna ja Jenni kertovat, kuinka onnistuvat näyttämään freeseiltä jopa mannertenvälisen lennon ajan.

Hanna Majaniemi luottaa huolelliseen ihonhoitoon ja puuteripapereihin.
Hanna Majaniemi luottaa huolelliseen ihonhoitoon ja puuteripapereihin.

Hanna Majaniemi, 31: Luottopunan turvin

”Asun Hämeenlinnassa, ja työmatkaan lentokentälle menee tunti. Minulla on kaksi lasta, ja haluan käyttää mahdollisimman vähän aikaa töihin valmistautumiseen. Olen (1) opetellut tekemään työmeikin kymmenessä minuutissa. Menen siitä, missä aita on matalin.

Pääsen meikkauksessa helpolla, koska hoidan ihoani hyvin. (2) Puhdistan kasvot huolellisesti aamuin illoin. Pitkässä työvuorossa saatan päästä pesulle vasta 20 tunnin kuluttua, joten ihoa on hoidettava hyvin silloin, kun siihen on mahdollisuus. Hotelliin tai kotiin päästyäni käytän aina (3) syväpuhdistavaa kuorintaa.

Sekaihoni kiiltää töissä helposti. Olen kuitenkin huomannut, että puuterin kerrostaminen vain pahentaa tilannetta. Siksi ostan nykyään aina virkapuvun taskuun (4) puuteripapereita, joilla painelen nopeasti kiillon pois nenänpielistä, otsalta ja leuasta. Lopputulos on huomattavasti kauniimpi kuin kuusi kerrosta puuteria.

En aiemmin pitänyt itselläni punaisesta huulipunasta, mutta nyt olen opetellut käyttämään sitä. (5) Huulituotteet ovatkin korvanneet meikkipussissani luomivärit lähes kokonaan. Yksi kiinnekohta kasvoissa riittää mielestäni hyvin, ja huulipuna on nopea ja vaivaton levittää.

Etsin pitkään hyvää punaa, koska huuleni kuivuvat lentokoneen ilmastoinnissa puolessa tunnissa, vaikka olisin laittanut alle kolme kerrosta huulirasvaa. Nyt käytössäni on (6) hoitava, öljypohjainen pinkki kiilto, joka saa hampaani näyttämään kirkkailta. Puhun koneessa hirveästi, kun palvelen 200–300 asiakasta, eli huulipunan täytyy olla pysyvää sorttia. Peiliin ei ole aikaa vilkuilla.

Kaukolennolle (7) en tee suuria nutturavirityksiä, enkä suosittele niitä matkustajillekaan. Ne menevät vain nukkuessa sotkuun. Samasta syystä levitän (8) ripsiväriä vain ohuen kerroksen ja valitsen aina vedenkestävän version.”

Hannan työtä voi seurata Instagramissa tilillä @hannamiam

 

Anna Laakkonen on kouluttautumassa meikkaajaksi lentoemännän työnsä ohella.
Anna Laakkonen on kouluttautumassa meikkaajaksi lentoemännän työnsä ohella.

Anna Laakkonen, 27: Kaikki alkaa unesta

”Kauneudenhoitoni alkaa unesta. (9) Pyrin nukkumaan aina, kun voin, koska vuorotyöni on raskasta.

Kun olen levännyt, (10) menen lenkille, jotta iho saa happikylpyjä lentokoneilman jälkeen. Uskon, että liikunta ja (11) hyvä ravinto ovat tärkeitä kauneusrutiineja. En luista tavoistani koskaan, sillä muuten työ alkaisi näkyä kropassa ja kasvoilla.

Kuiva ihoni kaipaa lennolla paljon kosteutusta. Suosittelen hankkimaan lentoa varten (12) matkakokoisen meikin viimeistelysuihkeen. Kosteutuksen lisäksi se auttaa meikkiä kestämään haastavissa olosuhteissa.

Saatan käyttää työmeikin tekoon jopa tunnin. (13) Hyvä pohjatyö takaa sen, ettei minun tarvitse korjailla meikkiä lennolla lainkaan. Lisään ainoastaan huulipunaa, joka kuluu väkisinkin. (14) Omalle ihotyypille sopivan meikkivoiteen löytäminen on tärkeintä. Kannattaa muistaa, ettei kaverin suositus ole aina paras vaihtoehto itselle. Nyt olen innostunut (15) mineraalimeikkipohjasta, koska se on puuterinen eikä vie tilaa sallituilta nesteiltä.

Vapaalla pesen kasvot heti kun mahdollista ja (16) nautin meikittömyydestä.

En värjää hiuksiani tai kulmiani. Arvostan jokaisen naisen luonnollista kauneutta ja toivon, ettei sitä peiteltäisi. Esimerkiksi omaa etnistä alkuperäänsä kannattaa arvostaa ja korostaa. Olen kouluttautumassa nykyisen työni ohella meikkaajaksi, koska haluaisin auttaa naisia tuomaan parhaat puolensa esiin.”

Jenni Wallen, 45: Kosteutus on tärkeintä

”Olen ollut alalla jo 23 vuotta ja rikon varmaankin yleisiä mielikuvia lentoemännistä. Vapaalla saatan lähteä kotoa tukka solmussa ja ilman meikkiä. Töihin toki laittaudun, mutta hyvin hillitysti. (17) En ole koskaan esimerkiksi käyttänyt meikkivoidetta. Olen toki onnekas, että ihoni näyttää hyvältä ilmankin. Mielestäni ihminen saa kuitenkin ikääntyä. Meissä näkyvät elämän rypyt, ilot ja surut. Kaikkea ei tarvitsekaan peittää.

(18) Korostan pisamiani aurinkopuuterilla ja häivytän mahdolliset hormoninäpyt ja tummat silmänaluset (19) peiteaineella.

Suosin (20) ripsivärejä, joiden poistoon riittää pelkkä lämmin vesi. Ne myös pysyvät hyvin, vaikka koneessa nukkuu tai hikoilee.

Lentokoneessa on niin kuiva sisäilma, että käytän kosteuttavia tuotteita. Yksi ikisuosikkini on (21) Himalaya Herbals, jonka voiteita saa nykyään Suomestakin. Aiemmin hamstrasin niitä Intian-pysähdyksillä paikallisista apteekeista. Merkin tuotteissa on mielestäni loistava hinta-laatusuhde.

Meidän kannattaisi mielestäni kuitenkin vetää enemmän kotiin päin. Siksi käytän mielelläni myös esimerkiksi Lumenen tuotteita, joissa hyödynnetään kotimaisia raaka-aineita. (22) Silmänympärysihoa kosteutan geelillä, jota voi hyvin taputella lisää kesken lennonkin.

Pakkaan töihin aina (23) silmätipat ja (24) nenäöljyä, joka kosteuttaa kuivat limakalvot. Yritän muistaa hoitaa myös niitä kohtia kehossani, jotka jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi hiuspohja kuivuu lennolla siinä missä kasvotkin. Sitä kosteutan (25) arganöljyllä.

Lennon jälkeen kannattaa olla armollinen itselleen. Rankan treenin sijaan vien koiran (26) rennolle kävelylenkille ja annan itselleni aikaa palautua.”

Lue lisää Hannan, Annan ja Jennin luottotuotteista täältä!