Rauman sairaala-alue on ollut Tarja Väisäsen työpaikka 1990-luvun alusta lähtien. Ensin hän työskenteli lyhyen aikaa aluesairaalassa ja siirtyi lamavuosina terveyskeskuksen puolelle sairaanhoitajaksi.
Rauman sairaala-alue on ollut Tarja Väisäsen työpaikka 1990-luvun alusta lähtien. Ensin hän työskenteli lyhyen aikaa aluesairaalassa ja siirtyi lamavuosina terveyskeskuksen puolelle sairaanhoitajaksi.

Tarja Väisänen, 49, laittoi elämänsä uusiksi vaihtamalla ammattia poliisista sairaanhoitajaksi. Nyt hän tuntee voivansa auttaa ihmisiä aidommin.

Kun joku Rauman terveyskeskuksen vuodepotilaista kutsuu sairaanhoitaja Tarja Väisäsen huoneeseensa, Tarja lähtee paikalle. Käytyään potilaan luona hän vilkaisee pikaisesti huoneen muidenkin potilaiden tilanteen ennen kuin poistuu ovesta.

Työkaverit ovat sanoneet, että tilanteiden kartoittamisesta huomaa, että Tarja on entinen poliisi.

– Poliisiajan peruja on sekin, että ennakointi tulee minulta selkäytimestä. Se on hyvä, koska esimerkiksi päihtyneet tai dementikot voivat olla aggressiivisia, Tarja sanoo.

Tarja pyrki parikymppisenä Tampereen poliisikouluun, koska hän haaveili työstä, jossa voisi auttaa lapsia ja nuoria. Vuosikurssille pääsi silloin kymmeniä miehiä, mutta vain kaksi naista. Tarja aloitti valmistumisen jälkeen vuonna 1981 työt Rauman poliisilaitoksella.

– Poliisina näin asioita, joita en tiennyt olevan. Oli pysäyttävää ymmärtää, kuinka pohjattomassa yksinäisyydessä moni ihminen elää. Olin ollut vasta vähän aikaa töissä, kun löysimme asunnossaan pari kuukautta kuolleena olleen ihmisen, jota kukaan ei ollut kaivannut. Sitäkään en ollut tiennyt, kuinka paljon huonovointisuutta yhteiskunnassamme on. Pisti vakavaksi, kun näin, kuinka pohjalle ihminen voi mennä. Perheväkivaltatapauksiakin jäin aina pohtimaan pitkäksi aikaa.

Liian raskasta työ ei Tarjan mielestä silti ollut. Hän viihtyi työssään, pääsi järjestyspoliisin tutkintaryhmään ja suoritti peruskoulutuksen päälle virkatutkinnon, joka oikeutti ylempien tehtävien hakemiseen. Silloin Tarja huomasi, ettei yleneminen ollut 1980-luvun poliisiasemilla kovin helppoa naisille. Se oli pettymys.

Tarja alkoi miettiä, jaksaisiko tehdä samaa työtä aina. Hän ei myöskään tuntenut pääsevänsä auttamaan ihmisiä niin paljon kuin oli haaveillut.

Tarja päätti vaihtaa hoitoalalle. Hän valmistui kolmen ja puolen vuoden opintojen jälkeen vuonna 1991 ja työskenteli ensin sairaalassa ja siirtyi sen jälkeen terveyskeskukseen.

Sairaanhoitajan työssä kiire tuntuu koko ajan. Lounaat ja kahvitauot keskeytyvät usein. Hoitajia soitetaan töihin myös vapaapäivänä ja työvuoroja joudutaan jatkamaan ylitöinä. Poliisin ja sairaanhoitajan työssä on Tarjan mielestä paljon samaa.

– Molemmat ovat asiakastyötä, ja molemmissa tulee eteen äkkinäisiä tilanteita ja eri tavoin käyttäytyviä ihmisiä. Sairaanhoitajan työ on kuitenkin fyysisesti raskaampaa, koska potilaita nostetaan ja käännetään koko ajan.

– En ole tuntenut valtavaa tarvetta päästä korkeampaan asemaan. Potilastyö on sitä, mitä haluan tehdä. Toisaalta ylennystä haluavien sairaanhoitajien koulutusvaatimukset ovat korkeat, enkä tässä iässä enää jaksa opiskella vapaa-ajallani. Erikoistuminen myös näkyy hyvin vähän palkassa verrattuna siihen, kuinka paljon sitä varten pitää nähdä vaivaa.

Lue myös toimittajan blogimerkintä haastateltavien etsimisestä!