Kyllä nyt on ollut vaikeaa päästä työvireeseen. Kuumalla ja ihanan aurinkoisella kesälomalla lienee osuutensa asiaan.

Bloggaaja Teresa Välimäelle ruoka on sekä työ että harrastus. Hänen perheessään syödään hyvin ­- ja useimmiten myös terveellisesti. Se vapaa-aika, mikä kahden lapsen ja yhden koiran yh-äidille jää, kuluu monesti juoksulenkkareissa.

Kesä takaisin! –tai ainakin edes kesäfiilistä

Kyllä nyt on ollut vaikeaa päästä työvireeseen. Kuumalla ja ihanan aurinkoisella kesälomalla lienee osuutensa asiaan. Voisi kuvitella, että kaunis ja lämmin kesä helpottaisi syksyyn ja rutiineihin sopeutumista mutta ei, ei sitten millään maistu tämä työnteko.

No, viikonloppuna sitten järjestin 9-vuotiaalleni syntymäpäivät. Poika halusi Megazone- synttärit ja ne  hän sai. Seitsemän poikaa juoksi päät punaisena ja märkinä hiestä ensin laaserit vilkkuen Megazonessa ja sen jälkeen liikuntakeskuksen käytävissä ja aulatiloissa hippaa sellaisella innolla että väsynyttä äitiä hirvitti. Mutta, poikien juostessa, minulla oli aikaa tutustua Ruoholahden liikuntakeskukseen.

Hetken haahuiltuani löysin  jotain, joka saattaisi auttaa kesän kaipuuseeni. Beach Volley- kentät. Sisätiloissa on halli täynnä kauniin valkoista hiekkaa, verkot ja ihmiset pienissä vaatteissa pelaamassa. Näytti kesäiseltä. Niin kesäiseltä, että tuli heti parempi mieli. Päätin ottaa itseäni nyt niskasta kiinni. Käyn töissä ja fiilistelen kesää tarpeen tullen esimerkiksi rantalentiksen merkeissä. Ajattelin kutsua tyttökaverit kokoon kovimmilla pakkasilla, vaihtaa toppahousut bikineihin ja mennä paljain jaloin hiekalle. Hikeä, hiekkaa ja hyvää fiilistä! Kesä keskelle talvea ja edullisesti. Sitten vaikka porukalla meille nauttimaan ananasta, kookosta, jäätelöä ja muita kesäherkkuja!

Piristyminen voi olla pienestä kiinni. Tällä kertaa pelkästään ajatus rantalentisillasta keskellä talvea riitti saamaan minuun pientä puhtia. Nyt vaan kalenteriin varausta merkkaamaan ja kavereille kutsuja lähettämään!

Mutta ennen sitä, teen pari duunihommaa=).