Kaverini soitti haltioissaan ja kehui vuolaasti minulle tuntemattoman tavaratalon vaateosastoa. Hän oli saanut siellä hyvää palvelua ja löytänyt hetkessä tosi kivaa päällepantavaa.

Seuraavalla viikolla löysin itseni – omaksikin ihmetyksekseni – samaisesta kaupasta. Kehut pitivät todella paikkansa! Myyjät olivat tajuttoman hyviä, ja sopivia vaatteitakin löytyi. Sille puolelle kaupunkia en vain olisi ikinä eksynyt ilman kaverini vauhkoamista.

Mutta tällainen minä juuri olen. Kun joku on jostakin asiasta tosi vauhdissa, into tarttuu ja hetkessä. Kiitellessäni kaveriani hänen mahtavasta vinkkaustaidostaan, hän naurahti: ”Itsehän olet ihan samanlainen – aina kohkaamassa asioista niin, että muidenkin on pakko tutustua sun suosituksiin.”

Ahaa! Ryhdyin oikein miettimään, mitä olen tällä viikolla suositellut.

No esimerkiksi suksiani, asuntomme maalannutta maalaria, kahta kirjaa, englantilaista tv-sarjaa, piirakkaohjetta, outoa blogia, radio-ohjelmaa, kosmetologia, viemärin sihvilää, nakkeja, kangaskaupan mahtavaa myyjää, kävelyreittiä ja Kuopiota (eräs ihminen epäili sinne muuttamista).

Mutta on minuakin siunattu suosituksilla. Tällä viikolla minulle on hehkutettu valmiskeittoa, ravintolaa, valokuvanäyttelyä, ruokakirjaa, kukkakauppaa, maustetta, farkkuja, luistinrataa, naamarasvaa ja hyvännäköistä mieskirjastonhoitajaa (tässä menee kylläkin vissi raja, en millään jaksaisi matkustaa pelkän hyvännäköisyyden perässä toiselle puolelle kaupunkia).

Vinkkausten lisäksi minulta on myös kysytty asiantuntemusta muun muassa siitä, pitääkö hautajaisissa puhua sukulaisen kanssa, johon välit ovat poikki. Miten kestää, kun naapurin nainen flirttailee jatkuvasti omalle miehelle? Saako lapsen pyllyä pestä jatkuvasti saippualla ja kannattaako tapailla miestä, joka on ihan kiva mutta ei sitten mitään muuta.

Ystävyydessä ehdottomasti tärkeintä on välittäminen. Ja ihan toiseksi tärkeintä on, että ympärilläni elää innostuneita ihmisiä. Elämän ehdottomia asiantuntijoita!