Huomioi ihon tarpeet ja hanki vain oleellisimmat tuotteet – ja rahaakin säästyy samalla.

Mietitkö joskus, hoidatko ihoasi varmasti oikeilla tuotteilla tai menetelmillä? Juuri kun tuntuu, että se alkaa sujua, iho alkaakin tuntua kireältä tai kukkia.

– Kun ihoa hoitaa oikein, tulokset ovat parempia, kertoo kosmetologi Riina Leinimaa Skincitystä, joka on ihonhoitoklinikka netissä.

Kosmetologi Leinimaa antaa kolme neuvoa ihonhoitoon.

1.      Tuotteiden oikea järjestys

Puhdistus on aina ihonhoitorutiinin tärkein vaihe. Puhtaalle iholle levitetään hoitavat tuotteet kevyimmästä paksuimpaan.

– Jos käytössä on vaikkapa hoitovesi, seerumi ja voide, ne levitetään tässä järjestyksessä. Hoitovesi ja seerumi imeytyvät syvemmälle ihoon kuin voide, ja jos voiteen levittää ensimmäisenä, kevyemmät tuotteet eivät pääse vaikuttamaan sen läpi, Leinimaa kertoo.

Usein saman ihonhoitosarjan tuotteet toimivat parhaiten keskenään. Skincityllä on netissä ihotesti, jonka tulosten perusteella kosmetologit tekevät räätälöidyt suositukset ihonhoitotuotteista.

2.      Ihon tarpeet muuttuvat

Ihotyyppi pysyy yleensä samana, mutta muuten ihon tarpeet muuttuvat. Ihon kuntoon vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Sisäisiä syitä ihon muutoksiin ovat muun muassa hormonitasapaino, stressi ja ruokavalio, ulkoisia taas ilmastointi tai lämmitys, ilmansaasteet sekä aurinko ja sääolot.

– Lisäksi ikääntyessä iho muuttuu kuivemmaksi ja ihohuokoset voivat laajentua, kun kollageenin ja elastiinin määrä vähenee, Leinimaa sanoo.

Ihon tarpeiden muuttuessa on tärkeää tarkistaa käytössä olevat ihonhoitotuotteet ja tarvittaessa tehdä niihin päivityksiä. Kun tuotteet ovat oikeat, niitä ei tarvita kovin montaa ja rahaa säästyy. Tekemällä Skincityn ihotestin saa aina omalle iholle sopivat tuotesuositukset kosmetologilta.

3.      Ylihoitaminen on turhaa

Kärsimätön kokeilija odottaa ihonhoitotuotteilta näkyviä muutoksia heti ja saattaa siksi käyttää tuotteita liikaa sekä liian usein.

– Varsinkin ammattikosmetiikkatuotteiden sisältämistä aktiivisista aineista voi saada aikaan turhan voimakkaan cocktailin. Tuotteisiin tulisi ensin totutella, Leinimaa sanoo.

Esimerkiksi retinolia ja happoja sisältäviä tuotteita ei kannata käyttää samaan aikaan. Yksi vaihtoehto on käyttää vaikkapa happoja sisältäviä tuotteita aamulla ja retinolituotteita illalla. Samaa vaikuttavaa ainetta ei myöskään kannata olla jokaisessa tuotteessa. Jos retinolia tai muuta aktiivista ainetta käyttää liikaa, tulokset voivat olla jopa päinvastaiset kuin mitä haetaan, ja iho voi kuivua tai hilseillä.

Ihonhoitoklinikkasi netissä ja ammattikosmetiikan verkkokauppa

Skincityn verkkokaupan valikoimassa on ihonhoitotuotteita vaativaankin makuun. Tuotteet toimitetaan kauniisti paketoituna ilman toimituskuluja. Tee ihotesti Skincityn verkkosivuilla ja löydä sinulle sopivimmat tuotteet kosmetologin avustuksella!