Kynsien sienitulehdus leviää helposti eikä parane hoitamatta. Farmaseutti Maaria Saukko Oulaisten apteekista kertoo, miten tunnistat ja hoidat vaivan.

1. Kuka voi saada kynsisienen?

Joka kymmenes suomalainen aikuinen sairastaa kynsien sieni-infektiota. Se vaivaa eniten iäkkäitä ihmisiä, koska iän myötä verenkierto heikkenee ja myös kynnet kasvavat paksummaksi ja hitaammin.

Kynsisieni on yleisempi urheilijoiden ja uimareiden keskuudessa, koska kosteus ja lämpö tarjoavat ihanteellisen ympäristön sienen kasvamiseen ja leviämiseen. Monissa lajeissa jalkoihin tulee iskuja ja kynsiin vaurioita, joiden kautta sieni tarttuu ja leviää.

Kynsisieni viihtyy myös hikisissä sukissa ja tossuissa. Se leviää helposti julkisissa paikoissa, kuten uimahalleissa, kuntosaleilla ja suihkutiloissa.

Kynsisienelle altistavat kynsivaurioiden lisäksi diabetes, liiallinen hikoilu, perintötekijät, huono verenkierto ja heikko vastustuskyky.

2. Mistä kynsisienen tunnistaa?

Yleensä kynsisienen ensimmäisiä merkkejä on pieni kellertävä, ruskea tai valkoinen värimuutos kynnessä. Myös kynnen rakenne muuttuu hauraaksi ja hilseileväksi. Kynsi saattaa myös paksuuntua ja muuttua vihreäksi tai keltaiseksi. Lopulta se voi irrota kokonaan.

Kynsisieneen liittyy sille tyypillinen haju. Eräät muutkin kynsivauriot saattavat muistuttaa ulkonäöltään kynsisientä, mutta ne ovat yleensä hajuttomia.

3. Miten kynsisientä voi hoitaa ja ennaltaehkäistä?

Kynsisieni leviää helposti kynnestä toiseen ja ihmiseltä toisella. Myös muun jalkateräalueen silsa leviää helposti kynsiin.

Siksi kynsisieni kannattaa hoitaa heti, kun huomaa sen ensimmäiset merkit. Mitä nopeammin hoidon aloittaa, sen tehokkaamman tuloksen saa. Ilman hoitoa kynsisieni ei parane.

Kynsisienen hoitoon kannattaa varata aikaa, ja sitä kannattaa jatkaa riittävän pitkään. Yleensä hoito kestää 6–12 kuukautta eli sen ajan, että sairaan kynnen tilalle kasvaa uusi.  

Jatkossa kynsisientä voi ehkäistä varmistamalla, etteivät kengät ja sukat ole liian ahtaat. Niiden ilmanvaihdon pitäisi toimia. Julkisissa tiloissa kannattaa käyttää jalkineita ja kuivata varpaanvälit huolella suihkuttelun jälkeen.

 

NAILNER 2 IN 1 hoitaa ja parantaa kynsien ulkonäköä

Nailner torjuu kynsisientä muuttamalla kynnen ympäristön epäsuotuisaksi kynsisienelle. Nailner Hoitoaine 2 in 1 ja Hoitokynä 2 in 1 sisältävät kirkastavaa ainesosaa, joka auttaa parantamaan kynsien ulkonäköä jo seitsemässä päivässä.

Osta Nailner-tuotteet nyt kampanjahintaan apteekkituotteet.fistä!

Lue lisää nailner.fi