Kaupallinen yhteistyö
Kaupallinen yhteistyö
Pääkaupunkiseudun Säästöpankin varallisuudenhoidon johtaja Kaisa Alamäki ja Radio Suomipopin juontaja Tinni Wikström.
Pääkaupunkiseudun Säästöpankin varallisuudenhoidon johtaja Kaisa Alamäki ja Radio Suomipopin juontaja Tinni Wikström.

Säästämiseen ei tarvita muhkeita tuloja, mutta sinnikkyyttä se kyllä vaatii. Mihin sinä säästät?

Radio Suomipopin juontaja Tinni Wikström ei omien sanojensa mukaan tiedä sijoittamisesta mitään, mutta ystäviensä innoittamana hän on hiljalleen kiinnostunut aiheesta. Lisäintoa tuo se, että Wikströmillä on tavoitteena toteuttaa unelmiensa matka kolmen vuoden päästä. Sitä ennen tarvitaan hyvä säästösuunnitelma.

Säästöpankin tuoreen Säästämisbarometrin mukaan suurin osa ihmisistä säästää pahan päivän varalle, eläkepäiviä varten sekä lomamatkoille.

Pääkaupunkiseudun Säästöpankin varallisuudenhoidon johtaja Kaisa Alamäki muistuttaa, ettei säästämiseen tarvita muhkeita tuloja. Kuka tahansa voi alkaa sijoittaa ja säästää. Kätevä laskuri auttaa sopivan säästötavan mietinnässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kun omia menojaan käy läpi, huomaa niin sanotut ”pikkuvarkaat” eli esimerkiksi perhepaketin suoratoistopalveluun, vaikka sitä katsoo yksin, tai joka-aamuiset kahvilasta haetut erikoiskahvit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toiveita on myös Radio Suomipopin juontaja Tinni Wikströmillä, joka tahtoo lähteä Afrikkaan safarille, mutta siihen tarvittava potti puuttuu vielä, samoin säästösuunnitelma.

– Olen aina nähnyt vaihtoehtoina vain säästötilin ja omistusasunnon. Tähän mennessä olen laittanut pari sataa euroa kuussa säästötilille, jossa on huono korko, Wikström naurahtaa.

Hänellä on jo säästössä 2000 euroa, mutta safarimatkaan tarvittaisiin noin 10 000 euroa. Wikström haluaisikin tietää, paljonko ja millä tavalla hänen pitäisi säästää, että rahat saisi kasaan kolmessa vuodessa.

Säästäminen on maratonlaji, ei satasen sprintti

Säästöpankin Säästämisbarometrin mukaan yleisin summa, jonka suomalaiset säästävät kuukaudessa on alle sata euroa.

– Kun elämäntilanne muuttuu eli asuntolainat pienenevät, ansiotulot kasvavat tai lapset muuttavat kotoa, kuukausittainen summa saattaa kasvaa. Säästäminen kannattaa aina, oli summa pieni tai iso, Alamäki kannustaa.

Hän tietää, että säästäminen on ahkeruuslaji, eikä 50 euron säästö kuussa tee kenestäkään miljonääriä vuodessa. Mutta osakerahastoon sijoitettuna kuukausittaisesta summasta voi tulla viidessä vuodessa jo aika mukavan kokoinen varapuskuri.

Omaa säästösuunnitelmaa tehdessä on hyvä miettiä, mitä varten säästää ja kuinka monen vuoden päähän. Entä onko valmis ottamaan riskejä?

Yksi vaihtoehto aloittelijalle voi olla yhdistelmärahastot. Tällöin rahaston salkunhoitaja hoitaa valinnat sijoituskohteista puolestasi.

– Yhä useampi haluaa sijoittamalla tuoda esiin myös omaa arvomaailmaansa. Kaikissa Säästöpankin rahastoissa on huomioitu vastuullisuus, Alamäki kertoo vaihtoehdoista.

Säästäjien tarpeet ovat hyvin erilaisia. Osa säästää parin vuoden päässä odottavaan matkaan, toiset vuosikymmenien päässä häämöttäviin eläkevuosiin.

Sijoituskohteet voi valita esimerkiksi niin, että osassa riski on hieman suurempi ja sijoitusaika pidempi ja toisissa rahat voi ottaa käyttöön jo muutaman vuoden päästä.

Kaikkia ylimääräisiä rahojaan ei kannata laittaa kiinni asuntolainaan tai pitkäaikaisiin sijoituksiin.

– Seiniä ei voi myydä, kun haluttaisi lähteä lomalle tai kodinkone menee rikki.

Järkevällä säästämisellä unelmamatka toteen

Alamäki muistuttaa, että myös säästämiseen pätee ikivanha sanonta: kaikki, mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ei yleensä ole totta.

– Ei ole oikotietä onneen. Pankki on hyvä osoite sen takia, että haluamme aidosti, että ihmiset onnistuvat ja ovat tyytyväisiä, hän kertoo.

Wikströmille Alamäki ehdottaa rahastosäästämistä. Tällöin Wikström laittaisi 2000 euron alkupotin lisäksi 200 euroa kuussa rahastoon kolmen vuoden ajan.

– Säästöpankin Maltti-rahastoa käyttämällä arvioissamme pääsisi noin 9 000 euron matkakassaan. Rahastossa on enintään 30 prosenttia osakkeita ja loput korkosijoituksia, Alamäki sanoo.

Hän korostaa, että kolme vuotta sijoitusaikana on varsin lyhyt. Markkina liikkuu sykleissä, sijoitusten arvo voi vaihdella merkittävästikin lyhyellä aikajänteellä. Tästä johtuen Alamäki suosittelee kolmen vuoden ajalle hieman alhaisemman riskitason kohdetta.

– Tällä tavalla kun säästän, niin potti on kasassa kolmen vuoden päästä. Sitten juodaan kahvit! Ja laitan kortin reissusta! Tinni lupaa sijoitusneuvojalleen.

Yksi asia kuitenkin vielä mietityttää. Jos tämä on niin yksinkertaista, niin mikseivät kaikki säästä ja sijoita?

– Tämä on vähän kuin uuden urheilulajin aloittaminen, sekin on aluksi tahdon asia. Tämä vaatii tietynlaista suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä, Alamäki tietää.

Raha poikimaan

1. Jos laitat kymmenen vuoden ajan 100 euroa kuussa Säästöpankin osakepainoiseen yhdistelmärahastoon, josta vähintään 70 prosenttia on osakkeita ja loput korkosijoituksia, niin asiantuntijan arvion mukaan asiakas saa säästöiksi noin 16 000 euroa. Tästä 12 000 euroa on omia säästettyjä rahoja ja loput tuottoa odotettujen keskimääräisten tuottojen ja kaikkien kulujen jälkeen.

Kun laitat 100 euron sijaan 200 euroa kuussa samalle ajalle, niin säästössä on tuplamäärä, eli noin 32 000 euroa, josta 24 000 euroa on itse säästettyjä ja loput tuottoja kulujen jälkeen.

 

2. Jos laitat 20 vuoden ajan 100 euroa kuussa Säästöpankin osakepainoiseen yhdistelmärahastoon, niin tuloksena olisi noin 46 000 euroa, josta itse maksettuja rahoja on 24 000 euroa ja 22 000 euroa tuottoja.

Kun laitat 100 euron sijaan 200 euroa kuussa samalle ajalle, niin säästössä on tuplamäärä eli noin 93 000 euroa, josta noin 48 000 euroa on itse säästettyjä ja 45 000 tuottoja.

 

Yllä olevat ovat esimerkkejä, eivätkä ne ole sijoitussuosituksia tai -neuvoja, vaan jokaisen asiakkaan on itse arvioitava rahaston sopivuutta itselleen sijoituskohteena. Sijoitusten arvo ja sijoituksista saatava tuotto saattavat yhtä hyvin laskea tai nousta. Rahastojen historiallinen kehitys ja tuotto ei ole tae tulevista tuotoista. Yllä olevat esimerkit ovat vain suuntaa-antavia. Säästöpankki rahastoja hallinnoi Sp-Rahastoyhtiö Oy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla