Lue, mitä tapahtui, kun skeptisesti hiuksille tarkoitettuihin ravintolisiin suhtautuvat naiset pääsivät testaamaan valmistetta, josta osa ei ollut koskaan kuullutkaan. Muuttuiko mieli matkalla?

Me Naiset haki Orion Pharman kanssa syksyllä 2019 eri ikäisiä naisia testaamaan Biorion Strong -ravintolisää hiuksille. Testiryhmään valittiin 60 naista ja testausjakso kesti kolme kuukautta. Ryhmän kesken arvottiin vielä kolmelle onnekkaalle ihana hemmottelupäivä, joka starttasi kampaamo TS-salongista Helsingin Töölössä. Kaikki kolme onnettaren suosimaa naista saivat toiveidensa mukaiset hiusten leikkauksen, värjäyksen ja stailauksen.

Hemmottelupäivän aamu alkoi asiaankuuluvasti kuohuviiniä ja croissantteja nautiskellen. Kampaajat Hilkka Stenberg, Iwi Karoliina Uwagboe ja Olli Reunanen TS-salongista pitivät huolen siitä, että naisille saatiin kullekin sopivat uudet lookit. Kaikki voittajat lähtivät rohkeasti kokeilemaan jotakin erilaista – ja miksi ei, kun kerrankin sai vain istahtaa tuoliin rentoutumaan.

Kun hiukset saatiin kuntoon, siirtyivät leidit ammattimeikkaajan tuolin kautta kameran eteen, aitoihin studiokuvauksiin.

Haasteena hektinen elämäntilanne

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hiustenpesupaikalta tavoitettu Janita, 40, kertoi olleensa skeptinen ravintolisiä kohtaan ennen Biorion Strong -kokeilua.
– Myönnän olleeni epäluuloinen. Tiesin kuitenkin tuotteen entuudestaan, mutta minulla itselläni ei ollut siitä mitään käyttökokemuksia. Hain testiryhmään mukaan, koska innostun kaikesta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Janitan hiusten juuri sävytettiin helmiäisellä, muuten hiuksissa pidettiin tuttu vaalea väri. Myös latvaa pätkäistiin reippaasti.

Janita myöntää, että hiukset olivat päässeet aika huonoon kuntoon.
– Siihen on varmasti vaikuttanut useampi asia, mutta eniten varmaankin hektinen elämäntilanteeni.
 

”Ihana saada konkreettisia tuloksia!” -Nainen, 49


Stressi onkin eräs niistä tekijöistä, joka näkyy paitsi ihon, myös hiusten hyvinvoinnissa herkästi.
Onneksi tuotteesta oli apua.
– Biorionin ravintolisä on testijakson aikana vahvistanut selvästi hiuksiani ja kynsiäni. Myös kasvu nopeutui huimasti – tuntui, kun ne olisivat kasvaneet silmissä.

Tukka meni pilalle armeijassa

Linda, 29, oli saapunut paikalle lähes suoraan metsästä.
– Olin juuri kertausharjoituksissa, ja tukkani koki siellä aika kovia. Metsään kun ei saa hiustuotteita mukaan.

– Muistan, kun armeija-aikaan jouduin pitämään hiuksiani tiukalla kuminauhaponnarilla, jotta ne pysyivät poissa kasvoilta. Jälki oli aika karua, ja hiukset menivät silloin kyllä täysin pilalle.

Linda joutuikin armeijan jälkeen lyhentämään hiuksiaan 15 sentin verran.

Kampaaja Hilkka Stenberg toteaa, että armeija-aikaan Lindan hiukset ovat varmasti kärsineet myös kypärän alla hikoillessaan.
– Kypärän mekaaninen hankaus sekä suolainen hiki, joka syövyttää hiusta, saavat hiukset varmasti huonoon kuntoon. Hien saa kyllä vedellä huuhdeltua pois, mutta armeijassa ei siihenkään ole aina mahdollisuutta.
 

”Sain elinvoimaiset hiukseni takaisin. Ne ovat tärkeä osa ulkonäköäni.” -Nainen, 32


Biorion Strong -kokeilujakso osui siis Lindalle mainioon saumaan.
– En lähtökohtaisesti usko mihinkään, mitä en ole itse pystynyt kokemaan tai näkemään, mutta ajattelin kokeilunhalusta lähteä mukaan. Nyt testijakson päätyttyä voin kuitenkin sanoa, että hiukseni ovat todella hyvässä kunnossa.

Vaalean hiusvärinsä upeaan pinkkiin vaihtanut nainen koki uuden lookin heijastelevan paremmin omaa persoonaansa. Myös Linda halusi antaa kampaajalleen vapaat kädet.
– Luotan siihen, mitä ammattilaiset tekevät. Ja nyt näytän jotenkin enemmän itseltäni, rempseä nainen iloitsi.

Ei enää geelikynsiä
Nina, 51, havaitsi muutoksia hiusten lisäksi kynsissään.
 – Luovuin testimielessä geelikynsistäni ennen testijakson alkua – eikä tarvitse laittaa takaisin. Yleensä omat kynnet ovat geelikynsien jäljiltä aika huonossa kunnossa, mutta nyt niin ei käynyt, Nina iloitsee.

Nina haki mukaan, kun näki testiryhmästä mainoksen. Myös hän oli alkuun epäileväinen.
– En yleensä usko itselle vieraisiin tuotteisiin, ellei hyvä ystäväni niitä suosittele, Nina toteaa.
 

”Heitin hyvästit hiustenpidennyksilleni!” -Nainen, 27


– En siis olisi itse mennyt Biorionia ostamaan, ellei testiryhmän kautta olisi tullut mahdollisuus tutustua siihen.

Päätös kuitenkin kannatti.
– Testiryhmän jälkeen hiukseni ovat paljon paksummat ja paremman tuntuiset. Tämän huomaa erityisesti, kun laittaa hiuksia kiinni, Nina sanoo.

Kuiva hius katkeaa herkemmin

Ninalle leikattiin boheemit etuhiukset ja hänen tummaa hiusväriään syvennettiin suklaan sävyllä.

Uusi look täytti onnellisen voittajan odotukset.
– Suoraan sanottuna en odottanut, että voisin olla näin tyytyväinen lopputulokseen! Sain saman päivän aikana paitsi kampaus- myös meikkivinkit, Nina hymyilee.

– Hiuksia myös katkeilee paljon vähemmän kuin ennen Biorion Strong -tuotteen käyttöä.

TS-Salongin ammattilaiset muistuttavat, että erityisesti talviaikaan kannattaa käyttää hiusta kosteuttavia tuotteita.

– Ulkoiset rasitukset, kuten vuodenaikojen vaihtelut ja sisälämmitys voivat kuivattaa sekä hiusta että päänahkaa. Kuiva hius puolestaan katkeilee herkemmin. Eikä pakkasessa aina auta, vaikka pitäisi pipoa päässä – hiusten latvat jäävät usein takin päälle roikkumaan ilman suojaa.

Tarjoamme Biorion-sarjan tuotteista 15 % alennuksen apteekeissa huhtikuun ajan. Katso kampanjassa mukana olevat apteekit: www.itsehoitoapteekki.fi.
Tarjous on voimassa 1.-30.4.2020.

Lue lisää tuotteesta tästä.


95 % testaajista havaitsi selviä muutoksia hiuksissaan kolmen kuukauden Biorion Strong -ravintolisän testijakson aikana.
95 % testaajista oli tyytyväinen Biorion Strong -ravintolisään.
93 % testaajista antoi tuotteelle arvosanan hyvä, erittäin hyvä tai erinomainen.
75 % testaajista havaitsi hiuspohjansa olevan paremmassa kunnossa kolmen kuukauden testijakson jälkeen.

Kommentit ja testitulokset on saatu testijakson jälkeen testiryhmän loppukyselyyn vastanneilta.

Yksi kapseli päivässä riittää!

Kun aloitat ravintolisän käytön, on hyvä muistaa säännöllinen käyttö ja maltti tuloksia odottaessa. Kynsissä ensimmäiset positiiviset muutokset näkyvät jo noin kuukauden kuluttua. Hiuksissa voit havaita vaikutuksia noin 2-3 kuukauden kuluttua aloituksesta.  

Biorion Strong ravintolisä on kehitetty ja valmistettu Suomessa.
Saatavilla apteekeissa ja verkkoapteekeissa kautta maan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla