Lirahtiko vahingossa housuun nauraessa tai aivastaessa? Virtsankarkailu on monelle nolostuttava ja henkilökohtainen aihe, josta ei tee mieli puhua edes läheisille ystäville.

Fysioterapeutti Riikka Ilmivalta tietää, että lantionpohjan lihasten kunto vaikuttaa ihan kaikenikäisten naisten elämään, mutta harva haluaa puhua virtsankarkailusta tai seksiongelmista ääneen.
– Kun näissä lihaksissa on jokin häiriö, jää se usein korjaamatta, koska vika ei näy ulospäin.

Lihaksisto vaikuttaa elämänlaatuumme monella osa-alueella, joten asiaan kannattaisi jokaisen perehtyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee.
– Jos on pidätyskykyyn liittyvää häiriötä, tai seksi tuntuu epätyydyttävältä, on lantionpohjan oikeanlaisella harjoittelulla mahdollista saada positiivisia muutoksia aikaan. Tämä vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä ja säännöllistä treenausta, Ilmivalta huomauttaa.

1. Virtsankarkailu tarkoittaa sitä, että lantionpohjan lihakset ovat liian löysät.
Väärin. Lantionpohja voi olla myös yliaktiivinen tai liian kireä, ja näihin kaikkiin häiriöihin liittyy samoja oireita.
Entäpä miten oman tilanteensa voisi selvittää?

– Lantiopohjan rentouttamisen ja jännittämisen pitäisi tuntua helpolta. Tämän voi testata itsekin: onko jompikumpi vaikeampaa?

Lantionpohjan lihashuolto ei ole mikään mystinen uusi asia. Asiaan perehtyneitä fysioterapeutteja on löytynyt Suomestakin jo yli 20 vuotta.
– Kiinteää peppua tavoitteleva ihminen palkkaa itselleen personal trainerin. Ihan samalla tavalla voi palkata itselleen itselleen lantionpohjan toimintahäiriöihin erikoistuneen fysioterapeutin, kun haluaa paremmin toimivan lantionpohjan lihaksiston. Vastaanotolla asiaan perehtynyt fysioterapeutti tekee lantionpohjan kuntokartoitukseen, jossa selvitetään lantionpohjan tilanne biopalautteen avulla, Ilmivalta kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Mitä tiukemmat alapään lihakset, sen parempi seksielämän kannalta.
Väärin. Myös kyky rentouttaa lihakset on tärkeä seksuaalisen nautinnon kannalta.
Myös yhdyntäkivut voivat liittyä lihasten kireyteen. Ei pidä siis yksioikoisesti ajatella, että mitä tiukempi alapää, sen parempi.

Ilmivalta toivoisi muutenkin lisää romantiikkaa, hellyyttä ja erotiikkaa ihmisten elämään.
– Tarkoituksenmukaisesti toimiva lantionpohjan lihaksisto vaikuttaa yhtenä asiana kykyymme saada ja tuottaa nautintoa.

3. Jos liikkuu ja urheilee säännöllisesti, pysyy samalla myös lantionpohja kunnossa.
Väärin. Tehokkaat urheilusuoritukset saattavat aktivoida lantionpohjan lihaksia liikaa. Kireä lihas on samalla myös heikko ja hidas, eli äkillisissä tilanteissa, vaikka aivastaessa, lantionpohja ei ehdikään aktivoitua.
– Ei kireää reisilihastakaan kyykkäämällä paranneta. Lantionpohjan tulee pystyä sekä supistumaan että rentoutumaan, Ilmivalta sanoo.

Moni törmää virtsankarkailuun nimenomaan liikunnan yhteydessä; jumppatunnilla tai trampoliinilla hypätessä.

– Se ei ole vaarallista, eikä hyppimistä tarvitse alkaa vältellä. Myös väsymys voi vaikuttaa siten, että kovan työpäivän tai treenin jälkeen ovat mieli ja lihaksisto pingottuneessa tilassa. Rentona lomapäivänä vastaavaa ei välttämättä olisi edes tapahtunut!

4. Vain synnyttäneiden naisten on tärkeää harjoittaa lantiopohjan lihaksistoa.
Väärin. Naisten elämässä on monia kriittisiä ajanjaksoja, joissa asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.

– Synnytyksen jälkeen lantionpohjan rakenne löystyy ja hormonaalisia muutoksia tapahtuu koko raskauden ajan. Lantionpohja palautuu jonkinverran itsekseen, mutta palautumista voi myös itse harjoituksilla auttaa.

Ikääntyminenkin tuo tullessaan uusia hormonaalisia muutoksia.
– Lisäksi psykologiset tekijät vaikuttavat, sillä stressaava elämäntilanne kiristää paitsi hermoja, myös lihaksisto jännittyy, eikä toimi normaalilla tavalla, Ilmivalta summaa.

Omatoiminen harjoittelu tekee hyvää kaikille aikuisikään ehtineille. Kurkkaa käypähoitosuositukset harjoitteluun tästä.

Unohda kompromissit, elä täysillä!

Ajoittaisen virtsankarkailun ei tarvitse vaikuttaa elämänlaatuun. Always Discreet -inkontinenssituotteet tarjoavat varman suojan, joten aktiviteetteja ei tarvitse vältellä tai tuntea epävarmuutta vaatevalintojen suhteen. Huomaamaton suoja pitää myös hajut ja kosteuden poissa.

Tutustu Always Discreet -tuotteisiin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla