Äkkiseltään voi näyttää, ettei Mealla, Pinjalla, Harrilla ja Terhillä ole mitään yhteistä. Kaikki he ovat kuitenkin tehneet ison valinnan, joka näkyy niin ostoksilla kuin sukujuhlissa.

"Vegaaniksi yhdessä yössä"

Mea Salo, 50, raakaruokakirjailija, Seinäjoki


"Olen ollut vegaani kymmenen vuotta, ja viimeiset seitsemän vuotta suurin osa ­ravinnostani on ollut kypsentämätöntä raakaruokaa.

Kiinnostuin elävästä ravinnosta jo 25 vuotta sitten ja vakuutuin sen terveellisyydestä, sillä se on ravinteikasta, hyvin sulavaa ja imeytyvää. Aloin idättää siemeniä, mutta kukaan ystäväni ei ollut innostunut asiasta, eikä minulla ollut riittävästi motivaatiota muuttaa ruokavaliotani yksin.

40-vuotiaana olin terve, mutta tiesin, että ruokavaliooni pitäisi tehdä muutoksia esimerkiksi kolesteroliarvojeni takia. Söin sekaruokaa ja tykkäsin paistaa voissa sekä hauduttaa kermassa. En ollut kummoinen kokki, mutta kun löysin ­netistä vegaanireseptejä, innostuin ruuan­laitosta. Lempiruokani on aamuvanukas, johon tulee banaania, avokadoa, marjoja ja jotakin vihreää.

Kasvisreseptien lisäksi törmäsin ­Vegaaniliiton nettisivuilla tietoon tuotantoeläinten kamalasta elämästä. ­Rakastan eläimiä enkä ollut koskaan tiennyt, että niillä on sellainen epäelämä. Eniten järkytti se, etten ollut tajunnut, että tuotantoeläimet tuntevat esimerkiksi kipua, kauhua ja äidinvaistoa ihan samaan tapaan kuin muutkin eläimet ja ihmiset. Siirryin vegaaniksi yhdessä yössä, mutta en terveyteni, vaan eläinten oikeuksien takia.

Myöhemmin minussa kypsyi halu omistautua eläinten auttamiselle, ja tein siitä itselleni ammatin. Raakaravinto­valmentajana ja -kirjailijana opetan ­ihmisiä valmistamaan täysin kasviperäisiä raaka-aterioita ja siirtymään kasvis­pitoisempaan ruokaan.

Vegaani ei hyväksikäytä eläimiä millään tavalla. En osta ­mitään eläimistä tehtyä tai eläimillä testattua; en myöskään mene raveihin, koiranäyttelyyn tai sirkukseen, jossa on eläimiä. Jos syö vain vegaanista ruokaa, mutta käyttää muuten eläimiä hyväkseen, ei vielä ole vegaani.

Juhliin mennessäni otan etukäteen yhteyttä pitopalveluun tai ravintolaan ja neuvottelen, mitä minulle raakavegaanina voisi tarjota. Kyläilylle taas voin viedä osan ruuista mukanani. Äitini on opetellut laittamaan minulle joitakin vegaanisia ruokia.

En syyllistä ihmisiä heidän ruoka­valiostaan, mutta yleinen mielipide näyttäisi olevan, ettei oikein saisi edes informoida. Ihmisille tulee ikävä olo, kun he tajuavat syövänsä eläintuotteita vain mielihyvän ja tottumuksen vuoksi. Eikä pelkkä tiedottaminen ketään käännytä vegaaniksi, ellei ihmisen omatunto ole vahvempi kuin halu saada mielihyvää.

Olen kohdannut sekä vegaaniseen ruokaan että vegaaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Moni luulee, ettei ­vegaaniruuasta täyty vatsa, raakaravinnosta puhumattakaan. Minulle on myös väitetty, että vegaanit ovat terroristeja, jotka kulkevat availemassa eläinhäkkien ovia, kuvaavat öisin eläintuotantotiloilla ja luulevat olevansa parempia kuin muut ihmiset. Olen kuullut perustelut eläintuotteiden käytölle sadat kerrat enkä turhaan käy väittelemään niistä, jos toinen ei halua kuunnella.”

"Nyrkkeilypiireissä ihmeteltiin"

Harri Nieminen, 41, tatuointiyrittäjä, Turku


"Parikymppisenä kuuntelin hard core punkia, jonka ­lyriikat puhuivat vegaaniuden puolesta. Muusikot olivat vegaaneja, ja vegaanius vaikutti siistiltä jutulta. Opiskelin ensin ruokavalion koostamista ja siirryin sitten vegaaniksi.

Ensimmäiset kaksi viikkoa oli vähän ontto olo, sillä aloin samaan aikaan treenata kovemmin thainyrkkeilyä ja ottelemaan. Aluksi vegaanius herätti ihmettelyä nyrkkeilypiireissä, mutta kun treenasin yhtä kovaa kuin muutkin ja voitin amatöörien maailmanmestaruuden, ruokavalion sopivuutta ei enää epäilty. Kun myöhemmin aloitin maraton- ja ­ultrajuoksuharrastuksen, olin jo ollut niin pitkään vegaani, ettei ruokavalion sopimista harrastukseen tullut sen kummemmin mietittyä.

Liitän veganismin paitsi eläinten ­oikeuksiin, myös yhteiskunnan normien kyseenalaistamiseen ja siihen, että voi itse vaikuttaa elämäänsä ja tehdä omat ratkaisuunsa. Minulle veganismi on osa punkiin kuuluvaa tee se itse -ajattelua, joka on ollut elämässäni kantava voima.

Nuorempana halusin käännyttää muitakin. Kun perustelin valintaani tarkkaan, moni tuttu ryhtyikin vegaaniksi. Enää en jaksa suunsoittoa. Ruokavalio on henkilökohtainen päätös, joten tympii, että minun pitää usein perustella syömisiäni uusille ihmisille. Eihän seka­syöjienkään tarvitse.

Olen tarkka ruuan terveellisyydestä ja monipuolisuudesta, koska ruokavalio vaikuttaa suoraan koko elimistöön ja henkiseenkin hyvinvointiin. Käytän B₁₂-vitamiinia päivittäin ja muita vitamiineja kuureittain. Nykyaikainen ravinto jää helposti yksipuoliseksi, söi sitten minkä ruokavalion mukaan vain, joten vitamiinin nappaaminen ei ole suuri vaiva.

Vaatetuksen vegaanius ei ole minulle tärkeää. En lähtisi ostamaan uutta nahka­takkia, mutta villa on ihan okei.

Myös vaimoni ja kuusivuotias tyttäreni ovat vegaaneja. Ennen lapsen syntymää mietimme, miten hänen ruoka­valionsa toteutettaisiin käytännössä, ja myöhemmin kysyimme ravitsemusterapeutilta neuvoa. Olemme selittäneet ­tytölle, ettemme syö eläimiä, koska ­emme halua niiden kärsivän. Kun tytär on minun ikäiseni, ekologinen tilanne saattaa olla sellainen, ettei eläinteollisuutta ole varaa pitää pystyssä. Sitten ihmisten on ryhdyttävä vegaaneiksi, halusivat tai eivät.

Sen verran olemme lapsen kanssa joustaneet, ettemme syynää jokaista lastenkutsuilla tarjottua karkkia. Totta kai tyttö voi myöhemmin alkaa käyttää eläinkunnan tuotteita – mutta ei minun rahoillani.”

"Rasvamätöt ovat suosikkejani"

Terhi Heimonen, 25, opiskelija, Sotkamo


"Saatan näyttää hipiltä rastoineni, mutta en koe olevani stereotyyppinen hippityttövegaani. Ryhdyin vegaaniksi vasta 24-vuotiaana, asun maaseutupitäjässä ja olen ylipainoinen.

Ihmiset luulevat, että vegaaniruoka on vain porkkanaa ja salaattia. Minulta kysytään, miten voin olla näin lihava, kun olen vegaani. Tukevat rasvamätöt, kuten seitan- ja soijapihvit, ovat lempiruokiani. Olen ennakkoluuloton kokeilemaan uusia ruokia ja soijatuotteisiin olin tutustunut jo sekasyöjänä. ­Vegaaniksi ryhtymisen jälkeen en ole
vahingossakaan syönyt ei-vegaanista ruokaa.

Ajauduin vegaaniksi kokeiltuani lihatonta tammikuuta kaksi vuotta sitten. Se sujui hyvin, joten aloin ottaa selvää eläinoikeusasioista ja korvasin pikku­hiljaa maitotuotteita kasvimaidoilla. ­Aina kun siivousaine tai kosmetiikka­tuote loppui, ostin tilalle vegaanisen.

Kun voin syödä herkkuruokaa ympäristö- ja eläinystävällisesti, miksi jatkaisin eläinten syöntiä. Nykyään minun ei edes tee mieli eläintuotteita.
Täällä Kainuussa ­veganismi on edelleen outo asia suurimmalle osalle ihmisistä. Kasvisruoka tunnetaan vain lisukkeina, eikä mielikuvaa ole helppo muuttaa, sillä ravintoloista ei juuri saa vegaanista ruokaa. Minun pitää aina etukäteen varmistella, missä ravintoloissa vegaanista ruokaa on tarjolla. Lisäksi ohjeistan ruokaa tilatessani, että sen pitää olla maidotonta ja kananmunatonta.

Onneksi kotikokkailuun löytyy hyvin valikoimaa kaupoista. Jos jotakin ei ole ollut tarjolla, olen soittanut kauppaan ja pyytänyt. Kasvatan itse juureksia ja ­kerään marjoja sekä sieniä, joten ­vegaaniruoka ei tule sen kalliimmaksi kuin tavallinenkaan.

Lähipiirissäni on muutama kasvis­syöjä, mutta vegaaneja tunnen vain ­netin kautta. Kumppanini kanssa teemme kotona vegaanista ruokaa, jota tarjoan mielelläni muillekin, jotta tutut saisivat siitä myönteisiä kokemuksia. Ainakin vegaaniset hampurilaiset, pizzat ja leivokset uppoavat sekasyöjiinkin.

Parasta vegaaniudessa on herkullinen ruoka ja mielenrauha siitä, että tuottaa omilla valinnoillaan mahdollisimman vähän kärsimystä. Joskus turhauttaa, ­että yhteiskunnassamme pidetään normaalina eläinten syömistä. Uskon kuitenkin, että voin omalla esimerkilläni vaikuttaa.
Varsinkin nettikeskusteluissa väitetään, ettei vegaaniudessa ole mitään järkeä ja että vegaanit vain luulevat muuttavansa maailmaa. Mutta kyllä minä ­ainakin olen säästänyt monen eläimen hengen ja pienentänyt hiilijalanjälkeäni. Siitä tulee rauhallinen mieli.”

"Pelkäsin oudoksi leimautumista"

Pinja Mustajoki, 29, äänisuunnittelija, väitöskirjatutkija, Pori


"Aluksi välttelin vegaaniuden esiintuomista, sillä pelkäsin oudoksi ja hankalaksi leimautumista. Jos joku kysyi asiasta, en myöntänyt, että kyse on eläinten ­oikeuksista, vaan vetosin kokeilunhaluun ja terveydellisiin syihin. Kylässä en kehdannut kieltäytyä leivonnaisista.

Olen yrittäjä ja teen väitöskirjaa. Haluan näyttää, että kuka tahansa voi olla vegaani eikä tämä ole mitään extremeä.

Varmasti jokainen vegaani toivoo, että muutkin vähentäisivät eläinkunnan tuotteiden käyttöä. Vegaanius on mielestäni hyvä valinta ekologisesti, eettisesti ja terveydelle, joten haluaisin suositella sitä, mutta en tykkää tuputtaa mitään kenellekään. Se on yksi vaikeimmista asioista vegaaniudessa.

Lapsena en tiennyt ketään kasvissyöjää tai vegaania, mutta kieltäydyin lihasta alle koulu­ikäisenä. Kun tajusin, että lautasellani on samanlaisia eläimiä kuin kesäpaikkamme laitumella, äidilläni ei ollut muuta vaihto­ehtoa kuin keksiä korvikkeita lihapullille.

Ryhdyin vegaaniksi nelisen vuotta sitten. Muutama silloinen työkaverini oli vegaani, ja he puhuivat valinnastaan ja eläinten oikeuksista. Aloitin ruokavalion kerralla. Se oli helppoa, olinhan valmiiksi kala-kasvissyöjä. Olisi varmasti ollut ihan eri juttu alkaa vegaaniksi 20 vuotta sitten, kun ei voinut katsoa vegaani­tuotteet.netistä kaikkea kauppojen tarjontaa. Vegaanius on oma valintani, joten en voi hirveästi kiukutella, vaikken saisikaan kaikkia tuotteita joka kaupasta.

Pikkuhiljaa veganismini on kypsynyt kokonaiseksi elämäntavaksi. Eläintuotteita on joka puolella: esimerkiksi autojen vaihde­kepeissä on usein nahkaa, viineissä liivatetta tai kananmunaa. Ennen en tullut ajatelleeksi, että silkki on epävegaanista ja antibioottejakin on vegaanisia ja ei-vegaanisia.

Mieheni on sekasyöjä, mutta syö vegaaniruokaa, koska minä yleensä kokkaan. Häissämme kolme vuotta sitten oli tarjolla kalaa ja maitotuotteita, mutta enää en suostuisi kompromisseihin miellyttääkseni muita.”