Legendaariset mokkapalat ovat vihdoin saaneet haastajansa. Tässä levyleivonnaisten uudet ykköset.

Suolan puraisemat suklaapalat

16 palaa
Valmistusaika: 30 minuuttia + 1,5 tuntia paistumiseen ja ­jäähtymiseen

pohja:
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
karamellitäyte:
1 ps (220 g) toffeekarkkeja
(esimerkiksi Omar)
3 rkl täysmaitoa tai kermaa
kuorrute:
200 g maitosuklaata
30 kpl suolatikkuja

1. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Yhdistä kaakaojauhe vehnä­jauhojen ja leivinjauheen kanssa. Sulata voi ja lisää se hiukan jäähtyneenä vuorotellen jauhoseoksen kanssa munavaahtoon.
Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun 25 cm x 30 cm:n kokoiseen vuokaan. Paista 175-asteisessa ­uunissa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.
2. Mittaa karkit ja maito kattilaan. Lämmitä seosta koko ajan sekoit­taen, kunnes karkit sulavat. Kaada lämmin karamellitäyte jäähtyneen pohjan päälle. Levitä nuolijalla ­tasaiseksi. Siirrä kylmään jäähtymään. Jos laitat leivonnaisen hetkeksi pakastimeen, päällimmäinen kerros on helpompi levittää.
3. Sulata suklaa kattilassa tai mikroaaltouunissa. Levitä sula suklaa ­tasaiseksi kerrokseksi leivonnaisen päälle. Katko suolatikut koristeeksi. Painele tikkuja suklaaseen, jotta ne tarttuvat kunnolla. Jäähdytä leivonnainen, ennen kuin leikkaat sen ­paloiksi.

 

Vadelmablondit

16 palaa
Valmistusaika: 25 minuuttia + paistoaika 20 minuuttia

100 g voita
1 ½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 dl vadelmahilloa
1 dl kuorittuja manteleita

1. Keitä voita kattilassa 3–5 minuuttia, kunnes se muuttuu vaalean­ruskeaksi. Anna voisulan jäähtyä.
2. Sekoita sokerit ja ruskistettu voi kulhossa. Vatkaa muna joukkoon ja jatka vaahdottamista parin minuutin ajan. Yhdistä jauhot, leivinjauhe sekä suola ja lisää seos voi-sokerivaahtoon.
3. Lusikoi taikina noin 25 cm x 30 cm:n kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Painele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi levyksi. Levitä hillo taikinan päälle. Rouhi mantelit ja ripottele ne levyn pinnalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna levyn jäähtyä ennen leikkaamista.

 

Appelsiinineliöt

16 palaa
Valmistusaika: 25 minuuttia + paistoaika 20 minuuttia

2 munaa
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 dl appelsiinimehua
100 g voita sulatettuna
kuorrutus:
1 appelsiinin kuori raasteena
50 g voita sulatettuna
½ dl appelsiinimehua
5 dl tomusokeria

1. Vatkaa munat ja sokerit kuoh­keaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää seos varovasti muna-sokerivaahtoon vuorotellen mehun kanssa. Lisää lopuksi sula rasva. Kaada taikina leivin­paperilla vuorattuun 25 cm x 30 cm:n kokoiseen vuokaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15–20 minuuttia.
2. Tee kuorrutus. Raasta appelsiinin oranssi kuoriosa ohueksi raasteeksi. Sekoita se muiden ainesten kanssa yhteen. Levitä kuorrute jäähtyneen leivoslevyn päälle. ­Ripottele pinnalle koristerakeita.

 

Sitruunaruudut

16 palaa
Valmistusaika: 25 minuuttia + paistoaika 40 minuuttia

2 ½ dl jauhoja
1 dl sokeria
1 dl kookoshiutaleita
100 g voita
pinnalle:
2 pienen (luomu)sitruunan kuori
1 ½ dl sitruunamehua (2–3 sitruunasta)
3 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl kuohukermaa

1. Mittaa jauhot, sokeri, kookos ja voi monitoimikoneen kulhoon. ­Anna koneen käydä, kunnes ­ainekset muuttuvat murumaiseksi seokseksi. Kaada seos noin 25 cm x 30 cm:n kokoiseen leivinpaperoituun vuokaan ja painele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi. Pistele taikina­levyyn haarukalla muutamia reikiä. Paista 15–20 minuuttia 175 asteessa. Pohja saa ruskistua hiukan.
2. Tee täyte. Raasta sitruunoista niiden ohut keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi, purista hedelmistä mehu. Pane kuoriraaste ja mehu munien, sokerin ja kerman kanssa kulhoon. Vatkaa ainekset sekaisin. Älä hämmenny, vaikka seos on ­aivan litkua, se jähmettyy paiston aikana.
3. Kaada sitruunaseos hiukan ruskistuneelle pohjalle ja jatka vielä paistamista 150 asteessa noin ­20 ­minuuttia. Anna leivonnaisen jäähtyä kunnolla, ennen kuin leikkaat sen paloiksi. Koristele palat tomusokerilla.

Vinkki: Sitruunaruudut maistuvat entistä paremmilta vietettyään yön jääkaapissa ja säilyvät viileässä viikon.