Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Työnantajat vaanivat parhaita tyyppejä nyt sosiaalisessa mediassa. Ujompaa jo hirvittää. Pitäisikö somessakin olla jatkuvasti energinen ja tehokas?

Työhaastattelu. Kädet hikoavat ja sanat juuttuvat kurkkuun. Muista hymy, kumisee ääni takaraivossa.

No, näin se meni ennen. Nykyään käsi hikoaa älykännykällä, kun jokatyttö miettii, miten vaikuttaa pätevältä ja dynaamiselta­ Facebookissa, Twitterissä tai LinkedInissä. Profiilia lukemassa kun saattaa vaania työnantaja, joka parhaillaan etsii uutta moniosaajaa heidän upealle näköalapaikalleen.

Sosiaalinen media on muuttunut kaverien temmellyskentästä urapolun askeleeksi. Jo pari vuotta sitten 45 prosenttia suomalaisista yrityksistä käytti somea rekrytoinnissa, selviää viestintätoimisto Manifeston­ kyselystä. Yhdysvalloissa vastaava luku on yli 90 prosenttia. 

Ahdistavaa. Passaako Facebookissa enää valittaa väsymystään ilman, että joku leimaa vätykseksi? Jos koko ajan on vaikutettava reippaalta rekrytoijan unelmasaaliilta, työminästä tulee 24/7-persoona.

– Onhan se huono juttu, jos koko­ ajan täytyy esittää jotain. Ihmisten­ pitäisi joskus saada myös levätä ja olla vapaasti, psykologi ja psykoterapeutti Vesa Nevalainen­ sanoo.

– Sitä paitsi kukaan ei pysty pitkään olemaan toisenlainen kuin oikeasti on. Jos teot eivät tule sydämestä,­ se kyllä näkyy.

Aiemmin toitotettiin, että työnantajan on laitonta googlettaa työnhakijaa. Nyt työnhakijat tuntuvat päinvastoin haluavan sitä. Hakemuksiin­ lisätään oman blogin osoite tai linkki LinkedIn-profiiliin.

Koska periaatteessa kuka tahansa voi panna pystyyn some-­kampanjan ja yrittää brändätä itsensä­ menestyjäksi, tulee helposti tunne, että työnhaussa rannalle jääminen on oma syy.

– Se on aika tyly lähtökohta, kun tietää, miten moni hakee töitä ja kuinka harva niitä saa. Taantuma lisää kovaa ilmapiiriä, Nevalainen sanoo.

Intohimoa, kiitos!

Sosiaalisessa mediassa pärjäävät verbaalisesti taitavat tyypit, jotka osaavat nostaa itsensä esille vilpitöntä innostusta puhkuen. Se ei ole sepporäty-suomalaiselle kovin helppoa.

– Meillä ollaan perinteisesti mahdollisimman vaatimattomia. Itsenä myyminen on tabu, nettikäyttäytymistä tutkiva sosiaali­psykologi Suvi Silfverberg sanoo.

– Edes tutkijalle ei haluta myöntää, että netissä yritetään luoda jotain­ tiettyä kuvaa itsestä. Vaikka ainahan ihmiset esittävät jotain, ihan normaalielämässäkin, Silfverberg sanoo.

Hänen mukaansa netti saattaa olla ujolle hyväkin työnhaku­kanava.

– Tutkimuksissa on huomattu, että kasvokkain käydyissä keskusteluissa ujot usein tulkitsevat ilmeitä­ ja eleitä kielteisemmin kuin muut. Netissä näitä eleitä ei näe, mikä voi olla ujolle hyväksi, Silfverberg kertoo.

Joillain aloilla on jo pakko olla somessa mukana, jos mielii saada töitä. Etenkin it-, media- ja markkinointimaailmassa somerekry käy kuumana. It-konsulttiyhtiö Sulavan kaikki rekrytointi tapahtuu netissä.

Mikä on pahin moka, jonka työnhakija voi somessa tehdä?

– Negatiivisinta on, jos ei ole mukana missään. Huonoa on myös käyttää LinkedIn-profiilia, jonka tekoon ei ole nähnyt yhtään vaivaa, Sulavan toimitusjohtaja Aki Antman sanoo.

– Sen sijaan yksittäiset tyhmät tai virheelliset päivitykset eivät haittaa. Eikä se, että vauhkoaa somessa­ jostain omasta harrastuksestaan. Intohimoinen keskustelu on positiivista.

Peli ei silti välttämättä ole pelattu Sulavassakaan, jos LinkedIn-profiilia tai Twitter-tiliä ei ujouden takia löydy.

– Mutta niiden puute kannattaa selittää hakemuksessa. Muuten se saattaa mietityttää samalla tavalla kuin vaikka neljän vuoden aukko cv:ssä panee pohtimaan, että onko hakija ollut vankilassa vai mitä.

Huh. Jos somehiljaisuus luo mielikuvia vankilakeikasta, on kai ujommankin aktivoiduttava. Mutta miten?

– Jos jännittää, voi aloittaa pikku­hiljaa ja kokeilla, mitä seuraa vaikkapa jostain päivityksestä. Yleisesti ottaen maailma ei kaadu, vaikka uskaltaisikin kokeilla jotain jännittävää, Nevalainen sanoo.

”Kameran edessä jännitti”

”Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä reuman takia liki kymmenen vuotta. Nyt olen kuitenkin kuntoutunut sen verran, että pystyisin hyvin tekemään töitä silloin tällöin. Minulle siis sopisivat ne paljon parjatut pätkätyöt. Aloitin aktiivisen työnhaun pari vuotta sitten. Etsin toimisto- tai myyntisihteerin hommia ja lähetin hakemuksia viikoittain. En päässyt edes haastatteluihin.

Viime vuonna kuulin vammaisjärjestöjen Reilu rekrytointi -kampanjasta ja lähdin mukaan. Siellä minulle tehtiin työnhakuvideo. Kerroin siinä taustoistani ja siitä, millainen olen työntekijänä: että tartun kiireisimpiin tehtäviin ja autan­ työkavereitani.

Valmiin videon katselu oli kamalaa, koska tunsin itseni niin kankeaksi. Jouduin pyytämään parilta kaverilta rehelliset mielipiteet. Kun he hyväksyivät videon, lopetin sen katselun ja liitin sen työhakemukseeni.
En tiedä, oliko se videon ansiota vai ei, mutta sain töitä toimistosihteerinä. Viime kesän tallensin tilauksia ja vastaanotin puheluita.”

Eeva-Liisan vinkki

Jos kameran edessä jännittää: ”Mieti etukäteen, mitä haluat sanoa. Jos sinulla ei ole kunnon valaistusta, tee videosi ulkona. Sisällä tulee helposti ankeaa jälkeä.­ Näytä video parille kaverille, jotka uskaltavat sanoa suoraan, jos se onkin karsea.”

”Muualta en olisi löytänyt tätä paikkaa”

”Aloitin aktiivisen työnhaun tämän vuoden alussa, kun määräaikainen työsuhteeni oli päättymässä. Olin jo aiemmin luonut itselleni profiilin LinkedIniin, mutta nyt innostuin­ palvelusta todella. Sinne voi laittaa cv:nsä, kertoa kiinnostuksen kohteistaan ja saada suosituksia entisiltä pomoilta­ ja työkavereilta. Palvelu kertoo jatkuvasti, mitä uutta sivuilleen voisi lisätä. LinkedIn­ myös ehdottelee sopivia työpaikkoja sen perusteella, mitä on aiemmin hakenut ja profiiliinsa kirjoittanut.

Käytin työnhakuun useita tunteja päivässä. Aina kun löysin kiinnostavan digimarkkinointiin liittyvän työpaikan, kirjoitin erillisen hakemuksen, jonka liitin normaaliin LinkedIn -hakemukseeni. Hakemusteni perusteella
minua pyydettiin kahteen työhaastatteluun. Toisesta irtosi paikka digimarkkinoinnin spesialistina.

En varmasti olisi törmännyt tähän työpaikkaan muualla. Tiesin kyllä firman nimeltä, mutten olisi tullut ajatelleeksi, että siellä voisi olla käyttöä minun­ osaamiselleni.

Vaikka minulla ei nyt olekaan tarvetta työpaikalle, seuraan LinkedIniä yhä. On paljon kiinnostavampaa lukea oman alan kuulumisia kuin nähdä Facebookista, että joku on käynyt poimimassa mansikoita.”

Nooran vinkki

Jos somen julkisuus mietityttää: ”Ole ylpeä osaamisestasi. LinkedInissä voit kertoa nimenomaan niitä asioita, joita haluat muiden tietävän itsestäsi. Kyllä opiskelu- ja työpaikat ovat sellaista tietoa, joista voi olla ylpeä.”

"Kerroin blogissani, että haen töitä"

”Olin jäämässä keväällä työttömäksi, kun vuorottelu­vapaan sijaisuus oli päättymässä. Päätin perustaa blogin, johon kirjoitan ajatuksiani työelämästä. Tarkoituksenani oli kertoa blogistani työnantajille sitten, kun pääsen työhaastatteluun. Mutta kun jaoin kirjoittamiani tekstejä Twitterissä, muutkin alkoivat jakaa niitä.

Silloin tajusin, että minun kannattaa kertoa blogissani suoraan, että etsin töitä. Eiväthän ihmiset sitä muuten tiedä. Pyysin tekstissäni myös, että sitä jaettaisiin eteenpäin. Noin 250 ihmistä tekikin niin.

Pian sainkin jo yhteydenoton yrityksestä, joka oli minulle ihan uusi tuttavuus. Kävin työnhaastattelussa, ja parin viikon kuluttua minulla oli paikka laskutus­palvelu Ukko.fi:n viestintävastaavana.

Olen pyrkinyt siihen, että Facebookin pidän yksityiskäytössä ja Twitterin ja LinkedInin työkäytössä. En juuri muuttanut käyttäytymistäni somessa, kun ryhdyin työnhakuun. Ehkä otin osaa keskusteluihin vähän aiempaa rohkeammin, mutta muuten olin ihan samalla tavalla kohtelias ja hyväntuulinen kuin ennenkin.”

Tanelin vinkki

Jos työnhaku somessa ahdistaa: ”Aloita pikkuhiljaa. Perusta Twitter-tili ja
seuraa oman alasi asiantuntijoita. Vähitellen voit ottaa osaa keskusteluihin ja aloittaa omiakin. Se voi tuntua aluksi oudolta, mutta välillä on hyvä haastaa itseään.”