Nasima Razmyar haaveilee perheestä. "Jos voisin antaan lapselleni niin paljon rakkautta ja lämpöä kuin minun kodissani, olen hyvä äiti." Kuva Liisa Valonen
Nasima Razmyar haaveilee perheestä. "Jos voisin antaan lapselleni niin paljon rakkautta ja lämpöä kuin minun kodissani, olen hyvä äiti." Kuva Liisa Valonen

Nasima Razmyar, 28, on löytänyt rinnalleen miehen, jonka kanssa lautaset eivät lentele. Tärkeintä oli, että perhe hyväksyi suhteen.

Rauha ja tasapaino. Niin Nasima Razmyar, 28, kuvailee viimeaikaista elämäänsä. Seesteisyyden suurin syypää on poikaystävä, jonka kanssa Nasima on pitänyt yhtä kaksi vuotta. Pari tapasi toisensa baarissa, ja viime syksynä he muuttivat yhteen Helsingin keskustaan.

– Parisuhde on tuonut minulle mielen- ja sielunrauhaa. Vihdoinkin niin tärkeä osa elämääni on kunnossa. Sinkkuna minulla oli aina pieni huoli siitä, löydänkö itselleni miestä koskaan. Parisuhteeni on kuitenkin ollut kaiken sen odottamisen arvoinen, Nasima hymyilee.

Yhteiseen kotiin hän muutti suoraan lapsuudenkodistaan. Nasima yllättyi, kuinka helposti hän sopeutui avoliittoon.

– Pelkäsin aina, millaista yhteiselämä jonkun toisen kanssa on, mutta poika­ystäväni on ihan mainio. Hänen kanssaan on järjettömän helppo olla, ja tunnen oloni turvalliseksi. Kaksi vuotta on nyt kulunut, eikä meillä ole vieläkään lennellyt tavaroita. Hyvä niin, sillä en tarvitse draamaa parisuhteeseeni.

Työ Sdp:n viestintäsihteerinä ja Helsingin kaupunginvaltuustossa pitävät Nasiman kiireisenä, mutta kiire ei ole koskaan hänelle tarpeeksi hyvä syy läheisten laiminlyömiseen.

– Välillä minulle tulee riittämättömyyden tunne siitä, etten ehdi tehdä kaikkea. Priorisoimalla pidän kuitenkin itseni kasassa ja iloisena. Nautin työstäni, mutta todellinen hyvän olon tunne kumpuaa perheestäni. Sitä ei korvaa mikään.

Hyvä kiertämään

12-vuotiaana Nasima uskoi, että hyvää tekemällä voi saada hyvää itselleen. Hän kävi koulun jälkeen kehitysvammaisten ryhmässä auttamassa ja Koskelan sairaalassa lukemassa potilaille.

– Olin varma, että kun teen niin paljon hyvää, alan saada hyviä numeroita
kokeista. Ei se ihan niin mennyt, hän muistelee.

Siitä lähtien Nasima on kuitenkin ollut tavalla tai toisella mukana vapaaehtoistyössä. Hänen haaveinaan olisi perustaa naiskeskus tai tyttökoulu Afganistanin maaseudulle. Yksi harppaus unelmaa kohti voi toteutua ensi vuonna, sillä Nasima harkitsee lähtemistä ehdokkaaksi EU-vaaleihin. Jos hän pääsisi läpi, hän olisi ensimmäinen afgaaninainen Euroopan unionissa.

– Päätös on vaikea, mutta mitä menetettävää minulla on. Olen oppinut, että mitä vähemmän suunnittelen, sitä onnellisempi olen. Asioilla on tapana loksahtaa paikoilleen ja järjestyä.

Unelmatyön lisäksi Nasima haaveilee avioliitosta ja perheestä. Hänen äitinsä on suunnitellut Nasiman häitä siitä lähtien, kun tyttö oli aivan pieni. Afganistanissa niihin satsataan valtavasti rahaa.

– Afganistanissa pareilla ei ole rakkaustarinoita, joten siksi häät ovat siellä iso asia. Perheelleni taas tärkeintä on juuri se tarina. Olen sanonut jo poika­ystävälleni, että häistämme tulee sitten melkoiset juhlat!

Nasiman hyvän olon eväät

Muistojen valokuva-albumit

"Olin viisivuotias, kun lähdimme Afganistanista, ja kahdeksan, kun muutimme Moskovan kautta Suomeen. Olen usein miettinyt, millaista elämäni olisi ollut, jos olisimmekin jääneet Afganistaniin. Isäni on joskus vastannut, että hän olisi kouluttanut minut, lähettänyt ulkomaille ja tehnyt kaikkensa, että minusta olisi tullut tasa-arvon puolestapuhuja Afganistanissa.

Isä on aina ollut kiinnostunut politiikasta, vielä enemmän kuin minä. Hän oli Moskovassa Afganistanin suurlähettiläs, mutta Suomesta hän ei ole löytänyt kunnolla töitä. Isän kanssa voin aina parantaa maailmaa ja huomaan itsessäni paljon hänen piirteitään, puhetapaansa ja argumentointityyliään. Minun ja äidin suhde taas on aivan ainutlaatuinen. Hän on todella kiinnostunut työstäni ja politiikasta, mutta me myös juoruilemme ja mietimme munakoisoreseptejä.

Tulen aina kaipaamaan sitä aikaa, kun asuin vielä lapsuudenkodissani. En haluaisi muuttaa sinne enää takaisin, mutta minulle tulee joka kerta lämmin olo, kun käyn siellä. Perheeni on minulle kaikki kaikessa, siksi pelkään eniten rakkaitteni menettämistä. Se kauhistuttaa minua. Vaikka ihmiset aina sanovat, että kaikesta selviää, minä en usko siihen.
Äiti otti lähtiessään Afganistanista mukaan viisi valokuva-albumia. Kotona käydessäni kaivan ne välillä esiin ja uppoudun katselemaan kuvia lapsuudestani ja sukulaisistani. Nykyään albumit ovat vain niin kuluneita, että tiedä voiko niihin enää edes koskea.

Rakkaimpia ovat ne suvun kuvat, joita isoisäni lähetti meille Afganistanista. Vaikka suurin osa sukulaisistani asuu Euroopassa, enoni ja tätini perheineen ovat yhä Afganistanissa. Heille itsemurha­pommitukset ovat arkipäivää. Saatamme soittaa heille huolissamme pommi-iskujen jälkeen, mutta he eivät enää edes reagoi niihin. He vain sanovat: ”Joo, kyllä me kuulimme jonkin räjähdyksen. Montako siellä kuoli, ai jaa.” Se on pelottavaa. Minulle on tärkeää, että sukulaiseni kannustavat ja tukevat minua kaikissa päätöksissäni ja tekemisissäni. Erityisen paljon minulle merkitsi, kun he hyväksyivät poikaystäväni. Tätini ja serkkuni kehuivat heti, että muut saavat kuulemma etsimällä etsiä hänen kaltaistaan miestä.”

Juoksulenkki vapauttaa

"Isäni alkoi ottaa minua mukaansa juoksulenkeille, kun olin kymmenen. Juostessa puhuimme maailman asioista, ja isä kertoi kivoja tarinoita ja piti minulle tietovisoja. Välillä pysähdyimme tekemään vatsalihaksia ja kyykkyjä.

Juokseminen oli jo silloin niin hauskaa, että uskoin aidosti, että minusta tulee vielä joskus 100 metrin huippujuoksija. Kävin jopa yksikseni koulun jälkeen Käpylän stadionilla juoksemassa ja kuvittelin stadionin täyteen hurraavia ihmisiä.

Nykyään lenkkeilen tunnin verran kaksi kolme kertaa viikossa. Ei minulla ole kunnianhimoa juosta parin tunnin lenkkejä, eikä minulle tule huonoa omatuntoa, jos jätän lenkin väliin. Välillä on vain kiva hautautua sohvalle lämpimän huovan alle.

En viihdy pitkiä aikoja yksikseni, mutta juostessa nautin, kun saan miettiä asioita rauhassa. Lenkin aikana mieli vapautuu ja ajatukset järjestyvät.”

Taloustietämys kuntoon

"Osaan ja ymmärrän monia asioita, mutta talous on ehkä heikko kohtani. Siksi luen viikoittain talouslehtiä ja nautin, kun saan joka kerta uutta tietoa maailman tapahtumista. Esimerkiksi Financial Times -lehden ansiosta olen havahtunut muun muassa siihen, kuinka hauras globaalitalous onkaan. Toiset puhuvat terrorismin uhasta, mutta globaalitalouden murtuminen on yksi maailman suurimmista kriisin aiheista.

En ole koskaan ollut matemaattinen, joten on mahtavaa, että mieheni on
talousihminen. Hän on pannut minutkin miettimään kuluttamistani. Hän ei kuitenkaan tuputa oppejaan rasittavalla tavalla, vaan ne ovat tehneet minulle pelkästään hyvää. Olen esimerkiksi oppinut kertomaan kuukauden turhat menot kahdellatoista. Sillä tavoin pienestä turhasta ostoksesta kasvaakin vuodessa iso turha ostos.”

Rakkaudella ruokittu

"Hyvä ruoka on ihana asia, mutta makuakin tärkeämpiä ovat seura ja tunnelma. Ruoka voi olla vaikka eilistä ja mikrossa lämmitettyä, kunhan minulla on rakkaita ihmisiä ympärilläni. Olen siitä helppo nainen, että jos minua haluaa hemmotella, siihen riittää puisto ja eväskori.
Äitini on maailman paras kokki.

Hänen ruokansa on tajuttoman hyvää. Onneksi saan vieläkin nauttia viikoittain äidin kokkaamista kasviksista, haudutetusta lihasta ja riisistä. Osaan itsekin tehdä ruuista ihan syötäviä, mutta ei samanlaista makua saa millään. Olenkin vitsaillut miehelleni, että hänellä on käymässä parempi tuuri anopin kanssa kuin minun kanssani.

Meillä on syöty kotona afgaaniruuan lisäksi suomalaistakin ruokaa. Äiti teki keittoja ja makaronilaatikkoa, enkä unohda lämpimän korvapuustin tuoksua. Pihaleikkien jälkeen tuore pulla ja kylmä maito olivat valloittava yhdistelmä.

Kokatessa on kiva kokeilla uusia asioita ja reseptejä. Teemme kotona paljon ruokaa, mutta käymme usein myös ravintoloissa. Ranskalainen keittiö on suosikkini, oi sitä haudutettua karitsaa ja voin määrää!”

Lisäenergiaa musiikista

"Ei ole olemassa hetkeä tai mielentilaa, jolloin en kuuntelisi musiikkia. Juostessa siitä saa lisäenergiaa ja siivotessa se on ihan must. Jopa silloin kun keskityn, luen tai teen ajatustyötä, musiikki soi hiljaa taustalla. Musiikki luo hyvän olon tunteen ja sitä kautta pääsee hetkessä irtaantumaan jonnekin aivan muualle. Viikonloppuaamuisin kotonamme soi klassinen musiikki, muuten kuuntelen paljon poppia, jazzia, reggaeta ja soulia.

Kävin pianotunneilla vain Moskovassa asuessamme, ja laulajan haaveetkin unohdin jo varhain. Kauniiden ja rohkeiden innoittamana piirtelin tuntikausia luomuksia ja haaveilin muotisuunnittelijan urasta. Äiti muisti kehua piirroksiani, mutta sitten isä tuli ja sanoi: ”Kahta asiaa sinusta ei ikinä tule: laulajaa tai muotisuunnittelijaa. Lopeta tuo piirtäminen ja mene ulos leikkimään!” Nykyään laulan lähinnä vain suihkussa.”

Lue myös:

Mitä luet seuraavaksi, Nasima Razmyar?

Nasima Razmyar

■ Sdp:n viestintäsihteeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu syntyi 13.9.1984 Kabulissa.
■ Asuu nykyään Helsingissä avo­miehensä kanssa.
■ Harrastaa juoksemista ja salilla käymistä.