Oletko päättänyt pudottaa kiloja, mutta et halua, että koko maailma kiinnittää siihen huomionsa? Näin olet dieetillä huomaamatta. Lue Jutta Gustafsbergin parhaat vinkit.

"Ota nyt kahvin kanssa yksi pulla edes. Et kai ole laihdutuskuurilla? Mistä sinä nyt kiloja karistaisit?” Kun haluaisit syödä terveellisemmin ja pitää huolta linjoistasi, kohtaatkin tuputusta tai kysymystulvan.

Jos olet kyllästynyt päivittelyyn ja jatkuvaan selittelyyn, mietit varmaan, kannattaako uudesta ruokavaliosta kertoa muille. Toisia kertominen voi auttaa pysymään lujina houkutusten edessä. Toiset taas pelkäävät joutuvansa tarkkailun kohteiksi.  Mutta kumpi tapa tuo paremmat tulokset?

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mielestä dieetistä on parempi olla puhumatta. Tällöin onnistumisen paineet eivät kasva suuriksi.

– On tärkeä opetella sanomaan ei ilman selityksiä. Selittelyt herättävät yleensä vain lisää kysymyksiä, Borg sanoo.

Fitness-valmentaja Jutta Gustafsberg  taas kannustaa kertomaan, mutta hänkin myöntää, että hiljaisella dieetillä on puolensa. Eihän kukaan halua olla epäonnistuja!

Tässä Jutan vinkit niille, jotka sittenkin päättävät pitää salaisuutensa. Kuinka ollaan dieetillä niin, että muut eivät huomaa?

Näin selviät laihduttajan tukalista tilanteista:

Haaste 1  / Työpaikan lounaat ja kahvitauot

Jos alat yhtäkkiä kaivaa dieettieväitä, kun muut lähtevät lounastamaan yhdessä, saat varmasti pian selitellä.

Voit hyvin mennä syömään muiden mukana, kunhan tarkistat ruokalistan etukäteen. Voit ottaa reilusti lihaa, kalaa ja kanaa. Kun lastaat lautasesi kasviksilla, kukaan ei edes huomaa, ettet ole koskenut leipiin ja kaloripitoisiin kastikkeisiin.

Jos tarjolla on vain lasagnea ja pannukakkua, ota suosiolla omat eväät, kuten tonnikala­salaatti. Monesti muut jopa ihastelevat salaattiasi eivätkä kiinnitä huomiota siihen, että olet jättänyt kastikkeen pois.

Jos kahvitauolla muut tyrkyttävät sinulle pullaa, vetoa terveyteesi ja oloosi. Voit sanoa esimerkiksi, että saat vehnästä vatsanväänteitä tai että sokeri tekee sinut väsyneeksi. Nauti vaikka proteiinipatukka kahvin kanssa. Jos muut ihmettelevät patukkaa, kerro, että se pitää sinut energisempänä kuin pulla. Voit aina myös sanoa ”ei kiitos” sen kummemmin selittelemättä. Olet itse vastuussa siitä, mitä syöt.

Haaste 2  / Kotona perheen ruokapöydässä

Jos lapset ihmettelevät uutta ruokavaliotasi, kerro heille, että äiti syö nyt terveellisesti. Perustele vähäkaloriset annoksesi sillä, että ne lisäävät hyvää oloasi – älä sillä, että haluat laihtua.

Kerro läheisillesi, että uusi ruokavalio tekee sinut pirteämmäksi ja jaksat puuhastella entistä enemmän.

Sinun ei tarvitse eristäytyä yhteisistä ruokahetkistä. Voit laittaa samaa ruokaa kuin ennen, kunhan jätät omasta annoksestasi kermat, voit ja rasvaiset juustot pois.Jälkkäriksi voit valmistaa itsellesi vaikka mehujäitä kevytlimsasta.

Myös grillatessanne voit makkaraa lukuun ottamatta nauttia samoista grilliruuista, jos jätät marinadit muille.

Haaste 3 / Kylässä ja ravintolassa

Kylässä illan emäntä kokee usein velvollisuudekseen tyrkyttää herkkuja, jotka eivät sovi tiukalla dieetillä olevalle.

Helpoin tapa selvitä vierailusta loukkaamatta emäntää on kiittää ja lisätä heti perään, että valitettavasti olen juuri syönyt. Tyrkyttäminen tyrehtyy usein tähän lauseeseen.

Ravintolassa voit hyvin tilata vähäkalorisen vaihtoehdon listan ulkopuolelta. Pyydä esimerkiksi broilerinfilee ja kasviksia ilman riisiä tai salaatti ilman rasvaista kastiketta.

Haaste 4  / Baarissa ja illanistujaisissa

Kun muut kilistelevät drinksujaan, kivennäisvesilasisi voi aiheuttaa myrskyn tai ainakin kuohuntaa. Jos yksi joukosta ei juo, muut usein utelevat raskaudesta tai syyttelevät ilon­pilaajaksi.

Jos kysymyksiä alkaa sadella, selviät tukalasta tilanteesta, kun sanot olevasi autolla. Silloin kukaan ei kyseenalaista vesitilaustasi.

Joskus myös pienet valkoiset valheet ovat sallittuja. Voit keksiä jonkin tärkeän menon seuraavalle aamulle. Kerro vaikka, että sinulla on työpalaveri aikaisin tai menet hakemaan anoppia. Jos käyt yksin baaritiskillä tilaamassa mehua tai kevytlimsaa, kukaan ei tiedä, mitä lasissasi on.  Mitä enemmän muut humaltuvat, sitä vähemmän he enää kiinnittävät vesilinjaasi huomiota.