Aiemmista vuosista poiketen Maija Vilkkumaa on viettänyt lähes koko kesän perheen mökillä uiden, saunoen ja viimeistellen kirjaansa. "Löysin myös uudelleen ratsastuksen. En ole mikään puuhailija, joka jaksaisi hakata halkoja kaiket päivät." Kuva Liisa Valonen
Aiemmista vuosista poiketen Maija Vilkkumaa on viettänyt lähes koko kesän perheen mökillä uiden, saunoen ja viimeistellen kirjaansa. "Löysin myös uudelleen ratsastuksen. En ole mikään puuhailija, joka jaksaisi hakata halkoja kaiket päivät." Kuva Liisa Valonen

Maija Vilkkumaa aikoo jäädä tauolle menestyksekkäältä musiikkiuralta. Syksyllä hän julkaiee esikoiskirjansa. "En näe tekemisilleni vaihtoehtoa. Mieluummin siedän taloudellista epävarmuutta kuin tingin työstäni."

Muusikko Maija Vilkkumaa, 39, siirtää salaattilautastaan ruokapöydällä loitommalle ja raivaa tilaa pienimuotoiselle esitykselle kvanttifysiikan käyttäytymismalleista.

– Niin kuin nyt tämä juttu, että jos jotain tapahtuu täällä päässä, miten se vaikuttaa tänne, Maijan kädet nakuttavat pintaa pöydän eri päissä.

Seuraa lisää puhetta maagisista kaukovaikutuksista, sen perään elektronien superpositioista, mikro- ja makrotasoista, ja jossain välissä vilahtaa Einsteinkin. Maija vaikuttaa olevan yhtä aikaa vähän huvittunut sekä ilmeisen tohkeissaan. Muun muassa näitä aiheita hän on pyöritellyt pitkällä tauollaan popartistin työstään ja musiikin tekemisestä.

Kvanttifysiikan filosofia ei ollut Maijan pääaine, mutta sen opintopisteet kelpasivat nyt valmistuneeseen humanististen tieteiden maisteritutkintoon, joka jäi vaiheeseen, kun musiikkiura lähti vetämään ryminällä 2000-luvun alussa. Gradusta uupui enää loppuluku, jonka Maija rykäisi valmiiksi kolmessa päivässä.

Nyt lounaspöydässä hän on vähällä vetäistä uuden miniesitelmän gradun aiheesta, konstruktiokieliopista ja vanhan kirjasuomen allatiiveista, mutta tarjoilija ilmestyy paikalle sopivasti jälki­ruokakahvien kanssa.

Kvanttifysiikassa Maijaa viehättää sen kaikenlainen arkijärjen vastaisuus.

– Mystinen tieteenala kiehtoo ja vetää hörhöjä – joihin en tietenkään itse kuulu, Maija päästää käheän naurun.

Vaikka tieteessä mystisyys innostaakin, arkielämässään Maija on enemmän järkeilyn kannalla.

– Tai ainakin yritän toimia järkevästi. Olen sillä tapaa hömelö, että tuppaan hävittämään tavaroitani. Elämän suurissa päätöksissä järkeilen mutta niin, että samalla olen rehellinen tunteilleni. On tärkeää, että päätös myös tuntuu oikealta.

Viimeisin suuren linjan päätös Maijan ja muusikko Mikko Kososen perheessä oli panna koti Helsingin Käpylässä myyntiin. Tilava puutalo on ollut kaupan alkukesästä. Se on ollut perheen tytärten Saaran, 5, ja Ainon, 2, lapsuudenkoti.

– Käpylässä on ihanaa, mutta pakko myöntää, ettei kiinteistön omistaminen oikein sovi meille. Talonpitoa pitäisi opetella ja siihen satsata, ja me olemme siihen liian epäkäytännöllisiä ihmisiä.

Nyt perhe suunnittelee muuttoa Maijan lapsuudenkulmille Helsingin Töölöön.

– Taidamme kuitenkin olla enemmän kaupunki-ihmisiä. Tietysti kun nyt uskon näin, ehkä muutaman vuoden kuluttua haluamme taas muualle. Toisaalta on kiva ajatella, että vaikka asuntokaupat ovat melko hermostuttavia ja niihin liittyy paljon rahaa, mihinkään asumismuotoon ei tarvitse sitoutua loppuelämäksi, Maija miettii.

Egon romutusta

Vähän samaan tapaan Maija mietti työstäänkin jäätyään äitiyslomalle toisen tyttärensä syntymän jälkeen tammikuussa 2011. Kymmenessä vuodessa ja kahdeksalla albumillaan hän oli saavuttanut vankan aseman Suomen pidetyimpien artistien ja lauluntekijöiden kärkiporukoissa.

Takana oli yli 300 000 myytyä levyä ja kaikki merkittävimmät keikkapaikat Tavastiasta Ruisrockiin. Maija kuitenkin tunsi tarvetta irrottautua tutuksi tulleesta roolista ja asemasta, josta moni kollega oli vain haaveillut.

– Tunsin vahvasti, että minun piti murtaa vanha egoni ja sen juurtuneet käsitykset siitä, millainen olen tai miten minua kuuluu kohdella. Vanhasta on vaikea päästää irti, mutta minä kaipasin sitä. Kun tekee jotain uutta, voi myös käsittää itsensä uudelleen, hän sanoo.

Maija täyttää syksyllä 40 vuotta ja tunnistaa muissakin ikäisissään samanlaista halua pistää elämänsä käsikirjoitus uusiksi. Vaihdetaan kotipaikkaa, opiskellaan uusia ammatteja. Nuoruudesta tuttu unelmointi ja saavuttamisen nälkä heräävät uudelleen.

– Nuorena sitä on innoissaan jostain ammatista tai asemasta ja tuntuu, ettei ole mitään menetettävää. On masentava ajatus, että koko pitkä loppuelämä olisi vain vanhan aseman ylläpitämistä ja vaalimista, kun sen kerran on saavuttanut. Minä en halunnut jäädä sellaiseen staattisuuteen. Tuli tarve tehdä jotain muuta.

Varsinkin taiteessa uusien tapojen löytäminen ja omien rajojen venyttäminen on Maijan mukaan jopa elinehto.

– Luovassa työssä nostalgia on vaarallinen tunne. Vanhan toistelu on luovuuden kuolema. Yllätyksen tunne sopii minulle hyvin, ja tykkään myös sellaisista biiseistä ja kirjoista, joissa tapahtuu jotain odottamatonta. Taiteilijana haluan tehdä uskaliaita juttuja itsekin.

Maijan ”jotain muuta” löytyi kirjoittamisesta: esikoisromaani Nainen katolla on jo edennyt painoon asti ja julkaistaan syyskuussa. Sen synnytys kesti pari vuotta, ensin äitiysloman sallimaan tahtiin ja myöhemmin intensiivisesti lähes päivittäin koneella istuen. Laulunkirjoitusvuodet olivat jo muokanneet Maijasta määrä­tietoisen työläisen, eikä kirjan kasaaminen tapahtunut sen romanttisemmin tai satunnaista inspistä odotellen.

– Toimistotyörytmi sopii päälleni oikein hyvin. Mitä aikaisemmin päivällä pääsen työhön, sen parempi. Kirjoittaminen tuntui mielettömän kivalta. Voisin tehdä sitä tyytyväisenä kaikki päivät, uusi esikoiskirjailija hehkuttaa.

Järki rampauttaa

Maija myöntää jännittävänsä kirjan vastaanottoa ja niitä uskottavuuskysymyksiä, joita hyppääminen muusikosta kirjailijaksi epäilemättä nostattaa. Hänelle tittelit ovat silti yhdentekeviä.

– Muusikkona tulen populäärikulttuurin puolelta, kun taas kirjailijat mielletään korkeakulttuurin tekijöiksi. Itse en pidä yhtä ammattia toista parempana enkä kaipaa vakavampaa ammattinimikettä tai jalompaa auraa uralleni. En ryhtynyt kirjailijaksi päästäkseni Hesarin kulttuurisivuille, Maija nauraa makeasti.

Hän ylipäätään karttaa ihmisten lokerointia ammattiensa mukaan. Taiteentekijänä Maija näkee vain toteuttavansa luovan työn eri muotoja.

– Ymmärrän, että loikkaani kirjailijaksi voitaisiin hämmästellä enemmän, jos minut olisi aiemmin tunnettu vaikkapa prinsessana tai fitnessmallina. Ja mikäpä siinä, kyllä prinsessakin voi olla ihan pätevä kirjailija, Maija hykertelee kahvikuppinsa takaa ja unohtuu muistelemaan Monacon prinsessa Stephanien musiikkiuraa 1980-luvun lopulta.

– En vielä tiedä, miten kirjailijapiireissä suhtaudutaan ulkopuolelta tulleeseen. Muusikkopiireissä taidetaan vain ajatella, että katotaan nyt, miten se pärjää.

Kirjoittaa Maija alkoi, koska tunsi tarvetta luoda. Tarinoita, kolumneja, esseitä ja lauluntekstejä hän oli tehnyt aina.

– Kuvittelin silti, etten ikinä osaisi kirjoittaa kirjaa. Kirja tuntui liian isolta kokonaisuudelta hallittavaksi. Aloitin sitten ajatellen, että voisinhan tuota kokeilla huvikseni, Maija muistelee alkua.

Jo kirjansa alkutaipaleella Maija sai ohjaajakseen kustannustoimittaja Mikko Aarnen, joka työskenteli Maijan tukena viimesilauksiin asti. Hän osasi kysymyksillään osoittaa tarinan heikot kohdat ja auttoi Maijaa rakentamaan kokonaisuutta oikeaan suuntaan.

– Mikko oli aiemmin kätilöinyt ihan oikeita kirjailijoita ja kirjoja, ja oli aivan välttämättömässä osassa tämänkin ulostulossa, Maija kiittelee.

– Kirjan- ja laulunkirjoittamisessa on paljon eroa mutta myös samanlaisia työvaiheita. Esimerkiksi tekstien luetuttaminen muilla on jo lakannut olemasta kauheaa. Oikeastaan palautteen saaminen on pikemminkin vain kivaa. Samoin epätoivon hetket prosessin keskellä olivat tuttuja, ja tiesin niiden kuuluvan työhön.

Maijan mukaan suvannoistakin selviää, kunhan ei päästä järkeä ääneen luovan työn keskellä. Tarinaa syntyi tehokkaimmin, kun alitajunta pääsi vauhtiin. Välillä Maija väsytti itsensä vain kirjoittamalla ja kirjoittamalla lisää: silloin mielen esteet väistyivät ja mielikuvitus rullasi. Mitään ennakkoon viilattuja juonikuvioita hänellä ei ollut, kirjan tapahtumat syntyivät kirjoittaessa.

– Jos yritän mitään, se on luovuuden tuho. Minulle toimii parhaiten, kun annan intuition mellastaa. Työn keskellä en myöskään mieti syitä tekemiselleni. Jos alkaisin kelata, että näin rakennan uraani tai näytänpä, etten ole vain eilispäivän musiikkitähti, se rampauttaisi koko prosessin. Sitä paitsi, muille todisteleminen ei edes riittäisi motivaatioksi näin massiiviseen työhön. En varmaan ole täysin puhdas tuollaisista ajatuksista, mutta harvoin saan niistä itseäni kiinnikään.

Maija ei odota esikoiskirjallaan oitis samanlaista menestystä kuin musiikki­urallaan, mutta sanoo haluavansa, että kirja löydetään ja se tulee luetuksi.

– Mitä tahansa luovaa teen, se ei oikeastaan ole olemassa ennen kuin joku toinen kuulee, lukee tai näkee sen.  Siitähän itseilmaisussa on kyse. Niin kauan kuin juttu elää vain minun päässäni, se ei ole olemassa muille.

Kirjailija tahtoo kiertueelle

Nainen katolla on nuorten aikuisten kasvutarina, josta tunnistaa helposti kirjoittajansa maailmasta tuttuja elementtejä: yliopistomaailman, bändi­kokemukset, perhearjen ja kirjoittajan ajatukset.

Vaikka sen monet tapahtumat sijoittuvat Maijalle tuttuihin ympyröihin ja lauseet voisi kuvitella kirjoittajansa suuhun, romaani ei ole hänelle oman sanoman julistusväline.

– Kirjani henkilöiden elämä liippaa läheltä omaani, mutta he eivät puhu minun suullani. Vastustan ajatusta, että yrittäisin teoksissani julistaa jotain yhteiskunnallista viestiä. En usko sellaiseen pamflettimaisuuteen. Voin mieluusti vaahdota itselle tärkeistä asioista, mutta muualla kuin kirjani sivuilla.

Juuri viimeksi Maija kuumeni päiväkotihenkilökunnan kohtelusta mediassa. Hänestä on kohtuutonta, miten päiväkodeista puhutaan pahassa valossa.

– Minusta hoitajat ja opettajat ovat niin kovia mimmejä ja jätkiä, että heidän pitäisi kulkea kaupungilla rinta rottingilla ja brassailla työllään. Miksi julkisuudessa päiväkodit kuvataan vankiloina? Maija hämmästelee ja kiittelee omien lastensa saamaa hoitoa upeaksi.

– Jos minä olisin tarhan täti, olisin aivan raivona vellovasta keskustelusta.

Maija on aktiivinen liikkuja sosiaalisessa mediassa, niin Twitterissä kuin Facebookissakin, missä tuleva romaanikin on jo saanut oman sivunsa. Lisää keskustelua syntyy kiertueella, jolle Maija suuntaa kirjansa ilmestyttyä.

– Muusikkotaustani näkyy ainakin siinä, että en voi olla lähtemättä rundille aina, kun uusi julkaisu on saatu ulos, hän virnistää.

Kirjakiertue alkaa 17.9. Kotkasta, ja Maijan kanssa klubi-iltoja vetää vanha ystävä Anna Tulusto.

– Odotan kiertuetta ihan mielettömästi. Tunne on yhtä aikaa nöyrän tietämätön mutta samalla hauska. Intiimi keskusteluilta on vähän toista kuin mennä heiluttamaan päätä festarilavalle 30 000 kuulijan eteen. Mitenköhän erilainen takahuonefiilis siellä on? Maija jää tuumimaan.

Talous tyhjän päälle

Festaritakahuoneita on välillä tullut ikävä, mutta ei niitä kälyisimpiä loukkoja, joita Maijan bändi ehti vuosien aikana koluta. Kirjassakin esiintyy muutama tosielämästä tuttu hetki, joina soittajille on tehty selväksi, että he ovat rupusakkia ja lähinnä henkilökunnan häiriöksi.

Bändiä on milloin kielletty kulkemasta etuovesta, milloin patistettu syömään pahaa ruokaa homeisessa kellarissa: ”Ette syö siellä missä ihmiset.” Erään kerran soittajia epäiltiin huijareiksi, jotka vain pyrkivät ilmaiselle aterialle.

– Alussa tilanteille jaksoi vain nauraa, mutta viimeisinä vuosina alkoi käydä vaikeammaksi suhtautua ihan kaikkeen huumorilla. Sellaisesta et ole ihminen -asemasta oli kuitenkin noustava ilakoivaksi tähdeksi ja vetää kunnon show. Onneksi niitä kamalimpia paikkoja on harvassa, ja festareilla soittajia kohdellaan suorastaan ylellisesti, Maija sanoo ja pohtii tulevia pilke silmässä.

– Saa nähdä, miten hyvää kohtelua saan osakseni kirjailijana.

Niille, jotka ovat odottaneet Vilkkumaan paluuta festarilavoille, ei ole toistaiseksi uutta uutisoitavaa. Maija uskoo vielä palaavansa musiikintekoon mutta vailla aavistustakaan milloin. Eipä hänellä ollut hajua siitäkään, kauanko kirjoittaisi kirjaa.

Eikö moinen loikka ammatista toiseen ilman paineita tulevasta ole suorastaan ylellistä?

– Tavallaan oli hullua jättäytyä tyhjän päälle, eihän minulla oikeasti olisi rahaa tällaiseen, Maija aloittaa ja tunnustautuu onnettomaksi taloudenpitäjäksi.

– Kaikkien neuvojen vastaisesti minulla ei ole firmaa, enkä edes tiedä, paljonko tienaan. Onneksi miehellä on nyt töitä, ja minulla hitaasti putoilevat Teosto-korvaukset. Apurahoja en ole saanut, koska olen kirjailijana vasta ensikertalainen. Olen kuitenkin sellainen, etten näe vaihtoehtoja tekemisilleni. Mieluummin siedän taloudellista epävarmuutta kuin tinkisin työssäni.

Lue myös:

Maija Vilkkumaa: "Meininkini muistuttaa sapattivuotta"

Muusikkonaiset: "Omalta mieheltä saatu palaute ärsyttää"

Maija Vilkkumaa

■ Muusikko, lauluntekijä ja esikoiskirjailija, joka täyttää 40 vuotta 9.11.

■ Naimisissa muusikko Mikko Kososen kaanssa, lapset Saara ja Aino.

■ Tuore humanististen tieteiden kandidaatti ja loppusilausta vaille maisteri, aloitti opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1992.

■ Julkaissut 8 albumia ja on Suomen myydyimpiä artisteja. Esikoiskirja Nainen katolla ilmstyy 12.9. Kirjakiertue alkaa 17.9. Kotkasta. Nainen katolla mm. Facebookissa, Twitterissä ja lista siinä esiintyvistä kappaleista Spotifyssa.