Laulaja Vuokko Hovatan, 41, ja kirjailija Aulikki Oksasen, 69, ystävyyttä ei ikäero haittaa. He tekevät yhdessä musiikkia, jakavat syvimmät salaisuutensa ja tukevat toisiaan elämänmuutoksissa – kuten nyt, kun Vuokko on juuri eronnut miehestään, näyttelijä Eero Ahosta.

Kaikki lähti väärin­käsityksestä. Vuonna 2005 runoilija-kirjailija Aulikki Oksanen, 69, istui metrossa, kun puhelin soi. Luurin päässä oli näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta, 41. Metro hurisi ja vinkui niin, että Aulikin oli vaikea saada selvää Vuokon puheesta. Metelin keskeltä hän erotti vain kysymyksen: ”Haluaisitko tehdä yhteistyötä minun ja kirkon kanssa?”

– Ei minulla kirkkoa vastaan mitään ole. En vain innostunut ehdotuksesta ja unohdin soittaa Vuokolle takaisin, Aulikki tunnustaa.

Vuokkoa puhelu jäi vaivaamaan. Parin viikon odottelun jälkeen hän päätti lähestyä Aulikkia tämän tyttären, Aino Halosen kautta.

– Aino tivasi, että äiti, mitä sinulla on Kerkko Koskista vastaan. Tajusin, että olin kuullut metrossa väärin. Vuokko oli puhunutkin Kerkosta eikä kirkosta, Aulikki kertoo ja purskahtaa nauruun.

Vuokon sinnikkyys palkittiin. Aulikki on sanoittanut valtaosan hänen ensimmäisten soololevyjensä lauluista, ja taiteilijat ovat myös esiintyneet yhdessä.

Kahdeksan vuoden aikana on syntynyt muutakin kuin musiikkia. Eri sukupolvien naisista on tullut sydänystävät, jotka parantavat maailmaa vuoroin Vuokon siirtolapuutarhamökissä ja Aulikin kerrostalokodin parvekkeella. Syksyisin kaksikko lompsottaa kumisaappaat jalassa sienimetsään.

– Kun tapaamme, juttu jatkuu siitä, mihin on viimeksi jääty. Aulikin kanssa on hirveän helppo olla. Hänestä on tullut minulle varaäiti, Vuokko tunnustaa.

Hiljaisia hetkiä näiden naisten välillä ei ole. Kun Vuokko ja Aulikki tänään tapaavat tutussa helsinkiläisravintolassa, puhe polveilee afrikkalaisista naisnyrkkeilijöistä kesämökin saunaan ja sieltä sujuvasti miehiin.

Idolista ystäväksi

Jos joku olisi kertonut 18-vuotiaalle Vuokolle, että Aulikki Oksanen sanoittaa vielä jonakin päivänä lauluja hänen levylleen, hän ei olisi uskonut heittoa todeksi. Aulikin rikkaat kielikuvat ja herkullinen verbaliikka ovat kiehtoneet Vuokkoa kouluajoista lähtien.

– Muistan, että olen jo lukioikäisenä esittänyt Sinua sinua rakastan -laulua. Nyt kun olemme tutustuneet paremmin ja olen kuullut tarinat runojen taustalta, tekstit ovat avautuneet minulle aivan uudella tavalla, Vuokko sanoo.

Aulikki tiesi Vuokosta vain, että tämä oli laulanut Ultra Bra -yhtyeessä.

– Vuokosta huokui ensikohtaamisella lämpöä ja elämänkokemusta. Ja se ääni! Kuin soliseva metsä­puro, Aulikki kehuu.

Kolmenkymmenen vuoden ikäeroaan ystävät miettivät harvoin. Nykyään tapaamisiin saapuvat usein Aulikin lapsetkin, Aino ja Antti Halonen, jotka ovat Vuokon tavoin syntyneet 1970-luvulla.

– Iän merkitys on muuttunut. Kun minä olin nuori, en ollut koskaan tasavertainen äitini kanssa. Välillämme oli tytär–äiti-asetelma aina. Nykyään voin puhua omien lasteni ja Vuokon kanssa mistä tahansa, Aulikki miettii.

– Se paljon kiinni asenteesta ja persoonastakin. Ei sinusta saa mummelia tekemälläkään, Vuokko huomauttaa.

Aulikinkin ystäväpiiri on laajentunut. Hän on tutustunut Vuokon kautta Marzi Nymanin, Tuure Kilpeläisen ja Kerkko Koskisen kaltaisiin huippumuusikoihin.

– Minusta erilaiset elämänkokemukset ja näkemykset ovat ystävyydessä hyvä asia. En voisi kuvitellakaan seurustelevani vain omanikäisteni kanssa.

Eräs ilta on jäänyt erityisesti mieleen. Aulikki muistaa, kuinka hän istui Tuuren keittiössä tutun muusikkoporukan kanssa ja piteli kiinni käsilaukustaan. Sen sisällä oli Villiruusut-niminen lauluruno, jonka hän suostui näyttämään muille vasta sinnikkään ylipuhumisen jälkeen.

– Ennen kuin ehdin tajuta, Tuure ja Marzi olivat tempaisseet kitarat ja säveltäneet tekstin lauluksi. Oli ihmeellistä kokea se yhdessä tekemisen riemu. Olen oppinut nuorilta, ettei luomistyön pidä olla niin vakavaa.

Parisuhdekiemuroita

Vuokko on totutellut viime kuukausina uuteen elämäntilanteeseen, sillä suhde näyttelijä Eero Ahon kanssa päättyi hiljattain.

– Olen puhunut tästä asiasta paljon Aulikin kanssa. Hän on opettanut minua suhtautumaan kaikkeen rennommin. Osaan jo suhtautua rauhallisemmin parisuhde- ja työhuoliin enkä pingota niin hirveästi.

Muutoksessa myös omanikäisten ystävien vertaistuki on ollut tarpeen.

– Juuri kaverini kanssa laskimme, että meillä on ollut jo reilut kaksikymmentä vuotta rakkauselämää. Mitä tässä onkaan vielä edessä! Vuokko hymyilee.

– Kokemuksesta voin sanoa, että se paranee vain, kommentoi Aulikki.

Hän on ollut yli neljäkymmentä vuotta naimisissa miehensä, Alpo Halosen kanssa.

– Meillä on Vuokon kanssa samanlainen miesmaku. Tykkäämme aidoista toiminnan jätkistä, jotka osaavat tehdä töitä ja selvittää kala­verkot, sanoo Aulikki.

– Tuo on totta. Ehkä se on joku kodista saatu malli. Isäni on aina ollut taitava käsistään, Vuokko päättelee.

Rakkaus on aina inspiroinut sekä Aulikkia että Vuokkoa, sukeltanut vaivihkaa riimien väliin ja laulujen säkeisiin. Tuttu tunne teemoittaa myös Vuokon kolmatta sooloalbumia, joka kantaa nimeä Minä rakastan ikuisesti. Sen avaus­raitana on Aulikin koskettava tarina Ateenan rakastavaisista.

– Olen huomannut, että mitä enemmän teksteihin alkaa nivoutua tilanteita ja tunteita omasta elämästä, sitä voimakkaammin se kuuluu tulkinnassani, Vuokko sanoo.

Aulikki on elänyt läpi samoja myrskyjä kirjailijana.

– Kun kirjoitin Henkivartija-kirjaa 1990-luvun taitteessa, olin elämässäni aikamoisella helvetinkielekkeellä. Kaikki murheet, tuskat ja tappiot ovat olleet kuitenkin tärkeitä hetkiä.

Nuoruuden humalluttavimpaan seikkailuun Aulikki ajautui vuonna 1966. Hän rakastui ohjaaja Mikko Niskaseen ja näytteli tämän elokuvissakin.

– Olin ihan nuori tyttönen, ja Mikko minua neljätoista vuotta vanhempi. Se oli vaikea suhde, mutta kesti kaikesta huolimatta kolme vuotta.

Aulikilla on jo kolme lastenlasta. Hän pitää isovanhemmuutta suurenmoisena.

– On ihmeellistä seurata lapsenlapsia ja nähdä heissä, miten elämä jatkuu.

– Voin kuvitella. Minä höyrähdän joka kerta silloinkin, kun joku ystävistäni saa vauvan, Vuokko tunnustaa ja pyytää tarjoilijaa tuomaan heille valkoviinit.

Naiselliset feministit

Aulikin nuoruudessa naiset pääsivät ravintoloihin vain miehen käsipuolessa.

– Muistan, kuinka päivystin Helsingin Vanhan ylioppilastalon edessä ja yritin etsiä mahdollisimman lojaalin näköisen opiskelijapojan, jonka kanssa livahtaa ovesta ja jolla ei olisi jälkivaatimuksia.

Vuokko pyörittää päätään.

– Tuntuu niin käsittämättömältä, että se on voinut olla tuollaista. Ei 60-luvusta nyt niin kauan ole.

Aulikki ei edes yrittänyt nuorena mahtua ahtaaseen naismuottiin. Aikansa tunnettu kulttuuriradikaali taisteli tasa-arvon puolesta Yhdistys 9:ssä.

– Se oli järjestö, jossa miehet ja naiset tekivät töitä saman päämäärän eteen. Tajusimme jo silloin, että olemme kaikki tasavertaisia.

Vuokon sisällä roihuaa sama vaikuttamisen palo. Hän on osallistunut UnWomen-järjestön toimintaan, jolla yritetään parantaa naisten ja tyttöjen asemaa muun muassa Afganistanissa.

– Ajattele, kun minä olin lapsi, menimme katsomaan tivoliin mustaa miestä kuin näyttelyesinettä. Nyt lapsenlapseni asuvat Suomessa, joka on täynnä erilaisia kulttuureja, Aulikki miettii.

Vaikka Vuokko ja Aulikki ovat eläneet nuoruutensa eri aikakausina, he jakavat samanlaisen arvomaailman. Vahva itsetunto on kodin peruja. Kun viisivuotias Aulikki innostui rustailemaan runoja, äiti ja isä kannustivat. Luonnontieteilijä­perheessä kasvanut Vuokkokin sai tukea musiikkiharrastukselleen.

– Olen viettänyt tärkeimmät kasvun vuodet vahvojen ihmisten ympäröimänä. Siksi minun ei koskaan ole tarvinnut pelätä mielipiteitäni.

Tasa-arvoaatteella on naisten mielestä silti turhan negatiivinen maine.

– Emme me ole mitään vihaisia feministejä. Naiseus on mahtava voima, josta on iloa kaikille.

Villieläimiä ja virkavapaata

Viime keväänä ystävysten tapaamiset jäivät vähiin. Vuokkoa työllistivät Helsingin kaupunginteatterin esitykset, keikat sekä uuden levyn työstäminen.

– Olisin halunnut jutella Aulikin kanssa monesta mieltä painaneesta asiasta, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Elämäni on ollut työntäyteistä viimeiset viisitoista vuotta, Vuokko myöntää.

Vuokko kypsytteli ajatusta irtiotosta pitkään, ja unelma toteutui tänä syksynä, kun hän jäi virkavapaalle teatterista. Aulikki on kannustanut ystäväänsä esimerkillään.

– Ihailen, että Aulikki on osannut ottaa aikaa ja tehdä töitä omassa tahdissaan. Luova työ ei ole mitään pikaruokaa, jota suolletaan liukuhihnalta.

– Ei olekaan. Runot ovat kuin villieläimiä. Niitä ei voi komentaa tai käskeä, mutta jos annat niille aikaa, ne syövät lopulta vaikka kädestäsi, Aulikki filosofoi.

Vuokko muistelee huvittuneena uransa alkuvaiheita. Ultra Bra -yhtyeessä tärkeintä oli, että lauloi kovaa ja korkealta. Teatterityö toi mukanaan kontrolloimisen tarpeen. Oli katastrofi, jos kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

– Olen vihdoin oppinut hölläämään. Tänäänkin olin vähän myöhässä, enkä stressannut asiasta ollenkaan.

– Tuossa auttaa ikä ja elämänkokemus. Ja ettei sinulla ole taipumusta narsismiin. Osaat huomioida muut, Aulikki tuumaa.

Kyytiä ikärasismille

Viime syksynä Vuokko täytti neljäkymmentä vuotta. Vaikka juhlat pidettiin kotona vain lähimpien kanssa, hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi.

– Ilta oli ihana, mutta oli outoa olla huomion keskipiste. Järjestän mieluummin juhlia muille, Vuokko sanoo eikä malta olla muistuttamatta, että ensi vuonna on Aulikin vuoro. Täytyyhän hänen nyt 70-vuotisbileet pitää.

– Voi hurjaa, ei puhuta siitä vielä, ystävä kuittaa.

Ajatus eläkkeestä tuntuu Aulikista absurdilta. Taiteilija kirjoittaa, kuvittaa ja esiintyy yhä aktiivisesti.

– Onneksi ei ole olemassa rajaa, jonka jälkeen minut komennettaisiin keinutuoliin. Toki nuoruudessa on kaupallisesti enemmän nostetta, mutta minä en ole ikärasismia kokenut.

Vuokko toivoo, että työelämässä hyödynnettäisiin eri-ikäisten ihmisten osaamista. Nyt urakehitys tuntuu tyssäävän monella naisella viiteenkymppiin.

– Teatterissa olen nähnyt, minkälainen rikkaus on, kun työyhteisössä on eri-ikäisiä ihmisiä.

Konkreettisimmin vanhenemisen huomaa Aulikin mielestä omanikäisten ystävien kautta.

– Joka kerta, kun menetän jonkun läheisen ihmisen, mietin tulevaisuuttani. Sitä, kuinka kauan pystyn juoksemaan ja kävelemään ja pysynkö terveenä. Siinä mielessä kuolema on tullut läheisemmäksi, Aulikki myöntää.

– Terveys voi mennä toki nuorempanakin. Näin nelikymppisen silmin vanheneminen tuntuu vielä kivalta. Minulla on jo elämänkokemusta, mutta jaksan vielä painaa, tuumaa Vuokko.

Virkavapaavuotenaan Vuokko aikoo antautua kiireettömälle haahuilulle.

– Nautin vapaudesta. Siitä, että voin katsoa rauhassa, syntyykö siitä jotain. Meillä on Aulikin kanssa vaikka mitä suunnitelmia.

– Hysss, älä nyt paljasta mitään vielä, runoilija Oksanen huutaa väliin ja kiiruhtaa tilaamaan laskun.

 

Mitä mieltä?

Facebook
Aulikki:
Viihdyn netissä, mutta Facebookiin en ole liittynyt. En oikein osaa edes selittää, miksi en.
Vuokko: Käytän Facebookia vähän. Seuraan sen avulla lähinnä ulkomailla asuvien ystävien elämää ja harrastan kierrättämistä. Löysin juuri sen kautta käytetyn pesukoneen.

Yt-neuvottelut
Aulikki:
Yt-lain tarkoituksena oli tuoda työntekijät mukaan yrityksen päätöksentekoon. Nyt hommasta on tullut irtisanomisten automaatti. Aina unohtuu, että raha syntyy työstä, ei optioista eikä bonuksista.
Vuokko: Tositarinat suomalaisista yt-neuvotteluista ovat surullista luettavaa. Niin monelle perheelle tulee henkilökohtaista kärsimystä. Monelle yli viisikymppiselle uudelleen työllistyminen on hankalaa.

Kauneusleikkaukset
Aulikki:
Leikkauksia tarvitaan joskus esteettisin perustein. Tosin ne voivat karata käsistä. Toisessa ääripäässä ovat naiset, joiden tissejä veivataan seksistisistä syistä ja toisessa ne, joiden kasvoille on heitetty happoa.
Vuokko: En menisi kauneusleikkaukseen. Pienet kauneusvirheet kuuluvat ihmiseen ja tekevät meistä persoonallisia. On tietysti asia erikseen, jos jostain ikääntymiseen liittyvästä muutoksesta on suoranaista haittaa. Enkä halua tuomita ketään, joka leikkaukseen haluaa mennä.

Raha
Aulikki:
Olen hyväksynyt sen, ettei minulla tule koskaan olemaan hirveästi rahaa. En mieti runoa kirjoittaessa, että meneekö se kaupaksi. Hyvin olen silti hengissä pysynyt.
Vuokko: Minusta miljonäärin elämää on se, että voin valita oman polkuni. Tärkeintä on, että rahaa on sen verran, ettei elämä mene murehtimiseksi.

Downshiftaus
Aulikki:
: Olen aina kirjoittanut omassa tahdissani ja antanut työn kypsymiselle aikaa.
Vuokko: Kaikenlainen hidastaminen ja turhasta tavarasta luopuminen on hyvä asia. Arvostan ihmisiä, joilla on kaapissaan vain kolme t-paitaa.

Vuokko Hovatta

■ Laulaja-näyttelijä syntyi 2.9.1972

■ Tuli tunnetuksi Ultra Bra -yhtyeestä. Vuodesta 2008 asti sooloartisti. Vuokon kolmas pitkäsoitto julkaistaan 27.9.

■ Teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Vuokko on näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa ja Suomen kansallisteatterissa vuodesta 1999.

Aulikki Oksa­nen

■ Runoilija-kirjailija syntyi 19.7.1944 Karvialla. Asuu Helsingissä muurarimiehensä Alpo Halosen kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta ja kolme lastenlasta.

■ Aulikki aloitti kansakoulun opettajana 1960-luvulla mutta päätyi Ylioppilasteatterin kautta näyttelijäksi, laulajaksi, kuvittajaksi ja kirjailijaksi.

■ Saanut Valtion kirjallisuuspalkinnon ja Runeberg-palkinnon. Taiteilija­eläke myönnettiinvuonna 2005.

■ Ensi vuonna ilmestyy Aulikin valitut runot -kirja (Siltala).