Ex-huippumalli Vera Jordanova, 38, tottui jo lapsena muuttoihin ja hyvästeihin. Vasta nyt hän on löytänyt kodin ja miehen, johon voi luottaa.

Ensimmäiseksi suomalais-bulgarialaisessa Vera Jordanovassa, 38, huomaa hänen säärensä. Ne eivät näytä loppuvan sitten millään.

182-senttinen näyttelijä-malli harppoo ympäri studiota, räjähtää herkästi tyttömäiseen nauruun ja pyörittää puheessaan suomea ja amerikanenglantia, kevyellä slaavilaisaksentilla. Liukumäki-sana ei meinaa muistua mieleen millään, ja mummin talo Bulgariassa nökötti kuulemma ison saksanpähkinän alla. Hetkinen.

– Ei kun anteeksi, saksanpähkinäpuun! Vera korjaa nauraen ja läimäyttää kätensä kasvoilleen.

 

"Minussa on paljon suomalaisia piirteitä. En ole niin yltiösosiaalinen kuin jenkit tai yhtä avoin kuin bulgarialaiset. Mieluummin puhun vain silloin, kun minulla on oikeasti asiaa", suomalais-bulgarialainen malli Vera Jordanova kertoo.

Veran eksoottiset piirteet tulivat tutuiksi 2000-luvun taitteessa lukuisista muotikuvista ja -näytöksistä. Kansain­välisesti menestynyt malli nähtiin myös Tähtitehdas-saippuasarjassa sekä amerikkalaisessa kauhuelokuvassa Hostel. Parhaiten moni muistaa Veran kuitenkin näyttelijä Samuli Edelmannin tyttö­ystävänä sekä taikuri Iiro Seppäsen avopuolisona.

Vera seurusteli extreme-tempuistaan tunnetun taikuri-tuottajan Iiro Seppäsen kanssa viisi vuotta. "Meillä oli Losissa tiivis Suomi-jengi, olimme koko ajan yhdessä. Se oli hauskaa aikaa." Kuva: AOP

Suomessa Vera ei ole asunut viiteentoista vuoteen, mutta on nyt tullut Helsinkiin parin viikon visiitille nykyisestä koti­kaupungistaan New Yorkista. Suomessa hän juhlii niin syntymäpäiviään kuin Paparazzi-mallitoimiston 30-vuotista taivalta sekä viettää aikaa siskonsa, kummipoikansa ja ystäviensä kanssa. Jopa Veran vanhemmat ovat lentäneet Bulgariasta Suomeen nähdäkseen tyttärensä, niin harvoin tämä ennättää nykyään Atlantin yli.

Mutta on Veralla matkaseuraakin. Kolumbialaismuusikko ja graafinen suunnittelija Fede, jonka kanssa Vera kihlautui kesän kynnyksellä, vuoden seurustelun jälkeen. Vaikka Veralla on takanaan useita, pitkiä parisuhteita, kihlaus on hänelle ensimmäinen.

– Ajattelin aiemmin, ettei kihloihin menemisessä ole mitään järkeä, enkä ikinä halua naimisiin. Minulle sormusta tärkeämpää oli se, että rakastin toista ja halusin herätä joka aamu hänen vierestään. Mutta sitten Fede yllättäen kosi minua lempiravintolassani, eikä päätös ollut vaikea, Vera kertoo ja vilauttaa nimettömässään kiiluvaa timanttia.

Tällä hetkellä Vera ja Fede työstävät yhdessä keittokirjaa, johon Vera on kerännyt reseptejä ja pieniä tarinoita maista, joissa hän on ehtinyt asua. Mallin ura vei hänet aikanaan Pariisiin, Barcelonaan ja Etelä-Afrikkaan, näyttelijän työt taas Los Angelesiin ja sieltä New Yorkiin. Veralla ei ole koskaan ollut vaikeuksia lähteä ja jättää taakseen kaupunkeja, koteja ja ihmisiä. Päinvastoin. Hänen on ollut vaikea jäädä.

Viisas mummi

Matkalaukkuelämä tuli Veralle tutuksi jo lapsena. Hän syntyi Suomessa bulgarialaisen muusikkopariskunnan esikoiseksi, 13 vuotta ennen pikkusiskoaan Victoriaa. Vanhemmat keikkailivat 80-luvulla tiuhaan, soittivat kevyttä poppia baareissa, ravintoloissa ja laivoilla. Perhe asui hotelleissa, ja pieni Vera seurasi ihaillen vierestä, miten äiti suti iltaisin kasvoilleen meikin, puki ylleen sädehtivät vaatteet, korut ja korkeat korot.

– Olen aina ollut vähän kateellinen ihmisille, joilla on koti ja jotka ovat jostain kotoisin. Minä olen pienestä pitäen ollut maailmankansalainen, mutta olen monta kertaa ajatellut, että se on ollut kohtaloni, Vera kertoo.

Kouluikäisenä hän muutti Bulgariaan Svoboda-mumminsa hoiviin.

– Mummi oli viisas nainen. Hän puhui viittä kieltä, näytti aina viimeistellyltä, oli kasvissyöjä ja eli omavaraisesti. Adventistina mummi opetti rukoilemaan, auttamaan köyhiä ja olemaan kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. Vaikka en enää kuulu kirkkoon, olen hengellinen ihminen, ja mummin opit ovat vaikuttaneet suuresti arvoihini.

Lapsena Vera oli usein puolustamassa heikompiaan. Kun luokan pojat kiusasivat heiveröistä romanityttöä, Vera tappeli tämän puolesta.

– Minulla oli onnellinen lapsuus Bulgariassa. Muistan, että sähköt menivät välillä eikä kaupoissa ollut aina kynttilöitä. Mummi opetti tekemään niitä purkeista, öljystä ja langasta.

"Olen ylpeä siitä, että vaikka elämässäni on tapahtunut paljon asioita, olen silti hyvä ihminen enkä ole muuttunut katkeraksi. Usko itseen on säilynyt", Vera pohtii.

Suomeen Vera palasi 14-vuotiaana. Vaikka muutto synnyinmaahan tuntui luonnolliselta, ystävien hyvästely otti koville. Suomen kielikin oli ehtinyt unohtua. Bulgariassa Vera oli ollut huippu­oppilas, mutta nyt arvosanat alkoivat laskea.

– Tunsin olevani niin erilainen kuin muut. Suurin sokki tuli historian tunnilla, kun opettaja kertoi Bulgarian olleen toisessa maailmansodassa Saksan puolella. Huusin, että ei, te olette kaikki väärässä! Minulle oli opetettu Bulgarian olleen Neuvostoliiton puolella. Kaikki mihin olin uskonut, vedettiin pois.

Mallin töitä ja mustasukkaisuutta

Teini-ikäisenä Vera innostui käsittelemään tunteitaan maalaamisen kautta. Taiteesta tuli lopulta yksi syy siihen, miksi Vera viihtyi maailmalla niin hyvin. Hän aloitti mallina 18-vuotiaana, ja työt kuljettivat hänet nopeasti Pariisiin. Kun muut tytöt bailasivat, Vera ahmi taidehistoriaa, kirjallisuutta ja kolusi läpi museoita. Samalla hän kuitenkin ikävöi Suomessa asuvaa silloista poikaystäväänsä, josta erossa oleminen oli ”riipaisevaa”.

– Tiesin silti, että 19-vuotiaana minun kannatti takoa rautaa, kun se oli kuumaa. Olen aina ollut todella itsenäinen, ja se on hankaloittanut parisuhteitani. Minun on ollut vaikeaa löytää kumppani, joka ei yritä omistaa minua ja joka antaa minulle tilaa. Kerran miehen musta­sukkaisuus työlleni oli jopa syy parisuhteeni loppumiseen.

Vaikka Vera nautti mallin töistä, hän ei pitänyt muotimaailman pinnallisuudesta. Malleja kohdeltiin kuin nukkeja.

– Loppujen lopuksi mallin ura ei ole koskaan ollut minulle se juttu, vaan enemmänkin tapa pärjätä ja matkustaa. Se oli hyvä tekosyy kiertää maailmaa.

Hyvästi Hollywood

Utelias seikkailijaluonne ja kokemustennälkä veivät Veran Pariisista taidekouluun Barcelonaan, sitten malliksi Etelä-Afrikkaan ja lopulta Los Angelesiin. Unelmakaupungissa hän pääsi kokeilemaan lapsuudenhaavettaan elokuvanäyttelijänä. Jo muutaman kuukauden kuluttua Vera nappasi roolin Hostel: Part II -kauhuelokuvasta, jonka tuottajana hääri Quentin Tarantino.

– Olin innoissani jokaisesta kuvauspäivästä, mutta minulla oli paljon opittavaa. Vaikka suurin osa kuvauksissa olleista ihmisistä oli kivoja, oli niitäkin, jotka yrittivät tehdä työstäni vaikeampaa. Yritin silti vain keskittyä omaan suoritukseeni ja olla mukava kaikille.

Hollywood-unelmat kuitenkin romuttuivat, kun Vera tajusi, miten aloittelevia näyttelijöitä kohdeltiin. Kaupunki oli täynnä susia lampaan vaatteissa.

– Silloisen managerini mielestä minun olisi pitänyt käydä epävirallisilla illallisilla tuottajien ja ohjaajien kanssa, koska olin kohta jo 30-vuotias. Minun piti kuulemma ajatella toisia tapoja menestyä näyttelijänä. Se työsuhde loppui siihen.

Kokemus sai Veran miettimään, miksi hänen pitäisi menestyä näyttelijänä juuri Los Angelesissa. Hän tajusi, ettei voisi olla kaupungissa onnellinen.

– Minusta ihminen on menestynyt silloin, kun hän on onnellinen. Sen saavuttaminen on todella vaikeaa. Los Angeles oli feikki kaupunki, enkä minä halunnut olla feikki.

Vera pakkasi kamansa ja muutti New Yorkiin vuonna 2008. Samalla viiden vuoden suhde Iiro Seppäseen päättyi.

Vera on viime aikoina kokannut, valokuvannut ja kirjoittanut reseptejä keittokirjaansa. "Minun on pakko tehdä jotain luovaa koko ajan."

Käänteentekevä hymy

New York on vaativa ja ankara kaupunki, mutta ainakin se on Veran mielestä todellinen. Hän on opiskellut näyttelemistä Terry Schreiberin teatterikoulussa ja tehnyt satunnaisesti mallin ja näyttelijän töitä. Viime aikoina myös keittokirjan kirjoittaminen on pitänyt hänet kiireisenä.

– Monet sanoivat, että olin hullu lähtiessäni Losista, mutta en ole jäänyt kaipaamaan kaupunkia. Minulle oli tärkeämpää ottaa etäisyyttä näyttelijän töihin ja löytää itselleni onni ja sisäinen rauha. Halusin tietää, kuka oikeasti olen.

Huonoimpina aikoina Veran oli vaikea löytää iloa elämästään. Hän tunsi itsensä onnettomaksi ja eksyneeksi.

– Paljon pahoja asioita tapahtui, asioita, joihin en voinut vaikuttaa. Ne saivat minut polvilleni. Aloin saada paniikki­kohtauksia. Tunsin järjetöntä pelkoa enkä tiennyt miksi. Kohtausten aikana luulin kuolevani, mutta opin onneksi pian rauhoittamaan itseni.

Syitä huonoon oloonsa Vera ei halua sen tarkemmin eritellä. Sillä ole väliä, miksi hän kaatui, vaan sillä, miten hän nousi taas jaloilleen.

– Pakotin itseni kirjoittamaan joka päivä vihkoon asioita, joista olin kiitollinen. Pikkuhiljaa huomasin olevani kiitollinen pienistäkin asioista.

Oikeassa paikassa

Vera uskoo karmaan ja kohtaloon, mutta myös siihen, että elämä on omissa käsissä. Tärkeintä on tietää, mitä haluaa.

– Olen tehnyt paljon itsetutkiskelua. Jos haluan muuttaa huonoja tapojani, on tiedettävä, mistä ne johtuvat.

Vera ei ole enää yhtä ujo kuin teininä eikä niin itsekäs kuin parikymppisenä. Itsekriittisyyskin on vähentynyt.

– Olen oppinut hyväksymään itseni ja olemaan kiltti itselleni. Olen empaattisempi ja tyytyväisempi.

Suuri vaikutus Veran onnellisuuteen on ollut Fedellä, johon Vera tutustui newyorkilaisella näyttelijäkurssilla. Kurssin ohjaaja määräsi Veran Feden pariksi tehtävään, jossa heidän piti tuijottaa toisiaan tunnin ajan, kolme kertaa viikossa ja sanoa äänen totuuksia toisesta. Veraa tehtävä jännitti, sillä hänellä oli aina ollut ongelmia luottamuksen kanssa. Nyt hänellä oli edessään mies, jonka oli määrä puhua Veralle vain ja ainoastaan totta. Verasta ja Fedestä tuli parhaat ystävät, ja he oppivat tuntemaan toisensa läpikotaisin. Vuoden kuluttua tapaamisesta he muuttivat yhteen.

– Vaikutusvaltaiset tai rikkaat miehet eivät ole koskaan tehneet minun vaikutusta. Olen aina ihastunut tyyppeihin, jotka ovat jollain tavalla mielenkiintoisia. Fede tasapainottaa minua täydellisesti, ja me jaamme samat arvot. Olemme rehellisiä ja huomioimme muita.

Aiemmista parisuhteistaan Vera on oppinut sen, että ne ovat aina peili itseen. Jos suhteessa ei mene hyvin, se tarkoittaa, ettei itsellä mene hyvin.

– Olen joutunut pettymään rakkaudessa monta kertaa, mutta syytä on ollut minussakin. En vain siedä ihmisiä, jotka ovat epärehellisiä, tekevät selkäni takana asioita tai esittävät olevansa jotain aivan muuta kuin oikeasti ovat. Vihdoinkin vierelläni on mies, johon voin luottaa sataprosenttisesti.

Feden ansiosta Vera on havahtunut myös siihen, kuinka hieno asia perhe on. Hänen perheensä on ollut aina kaukana, kun taas Feden on tiiviissä yhteydessä.

– Perheen perustaminen on ollut pitkään mielessäni, mutta ei koskaan niin vakavasti kuin nyt. Toivon, että kaikki menisi hyvin, ja voisimme saada lapsen. Uskon, että minusta tulisi hyvä äiti.

Suomeen palaaminen ei ole poissuljettua, mutta Vera tuntee vihdoin löytäneensä kodin, oikean ihmisen luota.

– Olen matkustanut niin paljon, pakannut niin monta laukkua ja sanonut niin monta kertaa näkemiin, että nyt riittää!