Satu Tuomisto on vuosikymmenien saatossa tutustunut moneen autoon: pessyt niitä hammasharjalla, murtanut sormensa oven väliin ja rakastunut mersuun – aivan kuten isänsäkin.

Entinen Miss Suomi, nykyinen malli ja juontaja Satu Tuomisto, 27, sijaitsee parhaillaan jossain Kotkan ja Helsingin välillä. Itse asiassa Satun tavoittaa usein tieltä: hän tekee työkseen juontokeikkoja, jotka harvoin ovat kävelymatkan päässä. Satu hoitaa melkein kaikki työpuhelunsa automatkoilta.

– Liikenneturva kiittää. Mutta on minulla hands free, ja vaikka en ole mikään hissukka kuskiksi, olen selvinnyt koko autoiluhistoriani yksillä ylinopeussakoilla.

Satun autoiluhistoriassa on yksi merkki ylitse muiden. Se on oman isän aikanaan hyväksi havaitsema.

90-luku: Isän mersut

– Edesmennyt isäni oli viimeisen päälle mersumies. Lapsuuteeni mahtui kaksi hänen mersuaan: molemmat 80-luvun alusta, käytettyjä ja vanhoja mutta erittäin hyvin pidettyjä. Muistan, miten niissä tuoksui isän partavesi. Auto oli hänelle tärkeä perheenjäsen, ja hän oli siitä hyvin tarkka. Listoja puunattiin hammasharjalla, likaisilla kengillä ei ollut sisään menemistä eikä kassia saanut laittaa penkille. Eväiden syömisestä ei ollut puhettakaan.

– Teimme automatkoja ympäri Suomea, ja Norjaan ja Ruotsiinkin. Voi äiti ja isä raukkoja, heillä on ollut kestämistä, kun tappelin isoveljeni kanssa takapenkillä.

2002: Kavereiden kyydissä

– Menin 6-vuotiaana kouluun, joten kavereillani oli ajokortit vuotta ennen minua. Kellään ei tainnut olla omaa autoa, mutta lastasimme aina jonkun kaverin vanhempien auton täyteen ja ajoimme Toijalan ABC:lle tai jonnekin. Raumanmeren juhannukseen mennessä jännitettiin, pääsenkö minä alaikäisenä alueelle. Pääsin.

2004: Kuskina isoille pojille

– Kävin Viialassa autokoulun. Ajaminen oli minusta helppoa, isä oli jo vähän opettanut hiekkateillä. Meidän perheessä ei kukaan saanut lainata isän autoa ja minäkin ajoin sitä vain niin, että hän oli kyydissä. Omaan autoon en tuntenut tarvetta. Kotikylä oli niin pieni, että pyörällä pääsi helposti töihin. Olin töissä kukkakaupassa ja tykkäsin siitä todella paljon. Käyn siellä vieläkin aina moikkaamassa, jos ajan niillä tienoilla.

– Välillä toimin kuskina isoveljen kavereille. Yhdellä oli joku erikoisauto, jossa oli ylöspäin aukeavat lepakko-ovet. En ylettänyt kunnolla kahvaan, jouduin auttamaan toisella kädellä ja ovi räsähti alas niin, että kolme sormea murtui.

2008: Toyota Auris ja missiteippaukset

– Kun minut kruunattiin missiksi, sanoin, että älkää vain antako manuaalivaihteista autoa. Olin ajanut vain automaattivaihteilla autokoulun jälkeen. No, Miss Suomi -teippauksilla koristeltu Toyota oli tietysti manuaalivaihteinen, ja enköhän tömäyttänyt Pasilassa liikenteenjakajaan heti toisena päivänä. Luojan kiitos, kukaan ei tainnut nähdä.

– Missiauto herätti vähän liikaakin huomiota. Moottoritiellä joku saattoi ajaa rinnalle, tööttäillä ja vilkuttaa. Mutta ei siihen mitään ikäviä muistoja liity. Ajattelin huumorin kannalta: ainakaan kukaan ei näiden teippausten takia oleta, että osaan ajaa.

2010-luku: Oma Mersu

– En ole niin tarkka autostani kuin isä oli, mutta sieltä kai on periytynyt merkkivalinta. Mersu sen olla pitää. Tein heti merkin kanssa yhteistyösopimuksen.

– Nykyistä autoani on sanottu naiselliseksi: se on valkoinen ja penkit ovat punaiset. Sillä ajelen juontokeikoille. Kilometrejä kertyy suunnilleen 40 000 vuodessa eli varmaan enemmän kuin monella taksikuskilla.