Ohjaaja Matti Ijäksen ja näyttelijä Milka Ahlrothin taiteilijaliitto on kestänyt 20 vuotta. Suhde toimii, kun töitä ei tuoda kotiin, kummallakin on tilaa olla yksin – ja Matti saa nukkua.

Toiseksi viimeisenä kuvauspäivänä se tapahtuu. Ohjaaja Matti Ijäs, 63, hermostuu vuorosanoissaan staplaavaan näyttelijään Milka Ahlrothiin, 47, ja korottaa äänensä. Milka saa juuri ja juuri pidettyä itsensä koossa ja vietyä kohtauksen loppuun, vaikka haluaisi rynnätä raivoissaan pois paikalta. Mitä hemmettiä se mies tekee, tästähän on kotona puhuttu!

– Ennen kuin otin työn vastaan, sanoin Matille, että minulla on yksi ehto: saat ohjata minua miten tahansa muuten mutta huutaa et saa, Milka kertoo.

Jos kuvausryhmä ei olisi ollut paikalla, Matti olisi saanut kuullut kunniansa. Nyt aviomies sai tuta vaimonsa suuttumuksen kotona kuvauspäivän jälkeen.

– En puhunut Matille kolmeen päivään ja nukuin sohvalla. Mutta sitten selkäni alkoi olla niin kipeä, että oli pakko tehdä sovinto, Milka nauraa puolentoista vuoden takaiselle välikohtaukselle.

Pariskunnalla oli tuolloin työn alla elokuva Puolin ja toisin, joka nähdään televisiossa Ylen Kotikatsomossa tänä sunnuntaina.

Omat hommat

Matti Ijäs on yksi suomalaisen elokuvan tunnetuimpia nimiä. Yli kolmekymmentä vuotta leffoja valkokankaalle ja televisioon tehneen ohjaajan kanssa on työskennellyt suuri osa kotimaisista näyttelijöistä.

Milka Ahlroth on niin ikään tehnyt pitkän uran näyttelijänä, mutta miehensä leffoissa häntä on nähty harvoin.

– Varmasti se on jollain tasolla ollut tietoinen päätös, että emme ole halunneet jakaa työelämääkin. Tein hyvin vähän yhteistyötä myös aikaisemman rouvan (Marja Packalén) kanssa. Kotimme ei ole paikka, jossa puhutaan töistä. Ei se tosin ole kiellettyäkään, Matti sanoo.

Milkan mukaan töistä jauhaminen kotisohvalla ei ole hedelmällistä, koska kukaan toinen ei voi ratkaista näyttelijän työssään kohtamia ongelmia.

– Olemme toki kiinnostuneita toistemme töistä, mutta ratkaisu pitää löytää itse tai työryhmässä. Ainoa ohje, jonka olen Matilta saanut on: ’Sun pitäisi nukkua enemmän.’ Matin mielestä ei ole järkeä, että pyörin valveilla miettimässä töitäni. Olisin kuulemma paljon parempi töissä seuraavana päivänä, jos ajattelisin vähemmän ja nukkuisin enemmän.

Mutta helppohan Matin on neuvoa. Miestä on nimittäin siunattu erinomaisilla unenlahjoilla, toisin kuin vaimoaan, joka on aina kärsinyt unettomuudesta ja nukkuu yössä viisi kuusi tuntia.

– Mattihan on kauhean kiva, kun hänen vain antaa nukkua. Matti menee nukkumaan, oli hän sitten hyvällä mielellä, huonolla mielellä tai stressaantunut. Kesken riidankin Matti voi lähteä nukkumaan. Hän hoitaa itseään nukkumalla, ja sehän on mainiota, sillä silloin hän ei stressaa muita murheillaan, Milka kertoo. 

Kun mies ja pariskunnan teini-ikäinen tytär ovat olleet unten mailla jo tunteja, Milka valvoo. Nuorempana hän kävi öisin kävelyllä ja uimassa, nykyisin hiljaiset hetket kuluvat lueskellen ja netissä.

– Mulla on nyt 47-vuotiaana vähän kuin uusi harrastus, kun olen alkanut
toden teolla käyttää tietokonetta. Siinähän unohtuu pitkiksi ajoiksi ties minne. 

Mutta toisin kuin luulisi, pariskunnan erilainen unirytmi ei haittaa yhteiseloa.

– Olisi kamalaa, jos me molemmat valvoisimme. Mutta se ärsyttää, jos neuvotaan, että kyllä ihminen pystyy nukkumaan, jos vain ottaa kirjan käteen ja menee nukkumaan. Niinhän Matti varmasti pystyy, mutta kaikille se ei ole ihan niin helppoa.

Yhdessä yksin

Matti ja Milka tapasivat Elokuvataiteen laitoksella 90-luvun alussa ja ovat pitäneet yhtä parikymmentä vuotta. Liitto on toiminut, koska molemmilla on ollut aina myös omaa tilaa.

– Jos osaa olla yksin, osaa olla kaksinkin. Mutta jos ei osaa, alkaa avioliitossakin helposti nokittaa toista ja kerätä erilaisia ongelmia. Saatetaan mennä väärällä tavalla toisen elämään, vaikkapa kieltämään toisen ystäväpiiri. Yksi hyvän avioliiton perusedellytys on yksinolo. Se, että puoliso antaa toiselle tilaa olla omassa maailmassa, Matti sanoo.

Matin reviiriä kotona on työhuone, jonne Milkakin nykyään änkeää, koska siellä on pariskunnan yhteinen tietokone.

– Kun menen Matin työhuoneeseen, kuuluu useimmiten sana ’pois’. Eikä
nykyään edes sitä: kun raotan ovea, Matti tekee vain kädellään hätistämistä kuvaavan eleen. Mun nähdäkseni hän joko lukee tai nukkuu siellä, on 99-prosenttisesti pötköllään, Milka kertoo.

– No enhän mä siellä hirveästi töitä tee. Se on mun maailma, jossa saan laiskotella. Mutta mitä sitten tarkoittaa laiskottelu? Lukemista, mikä on vähän työn tekemistäkin, Matti kiertelee.

Oman tilan lisäksi yhteiselossa auttaa se, ettei kumpikaan jaksa mököttää
loputtomasti. Milkan kolme päivää kestänyt mykkäkoulu kuvausten jälkeen oli poikkeuksellisen pitkä.

– Riitamme ovat lyhyitä, ytimekkäitä ja ohi vuorokaudessa, he kuvailevat.
Jos Matilta palaa hermo, se menee usein käytännön asioissa.

– Saan raivokohtauksen, jos mulla menee rikki joku yksinkertainen asia tai tietotekniikka ei toimi. Milka on niissä tilanteissa ihan rauhallinen.

– En mä välttämättä luontaisesti ole rauhallinen. Mutta kun sä hermostut, niin toisen pitää säilyttää hermonsa. Niin kauan kuin kukaan ei ole kuollut tai satuttanut itseään, ajattelen, ettei oikeaa ongelmaa ole, Milka sanoo.

Kummallakaan ei ole tapana esittää mitään suuri­eleisiä anteeksipyyntöjä riitojen jälkeen. Matti tietää, että vaimon saa leppymään vaikka ottamalla puheeksi uudet ensi-iltaelokuvat. Milka ei nimittäin tykkää rypeä pahassa olossa.  

– Mulla menee kaikki päin persettä, jos riita jatkuu. En kestä pitkävihaisuutta. On helvetin vaikea mennä töihin, jos kotona ei ole selvät välit, Milka kertoo.

Reissuelämää

Koska taiteilijan työ ei ole aikaan tai paikkaan sidottua, työasiat  pyörivät  helposti mielessä virka-ajan ulkopuolellakin.

– Olemme aika paljon yhdessä mutta yksiksemme: mietimme omia asioitamme ja luemme jotakin niihin liittyvää. Emme me niin hirveästi juttele koko ajan, Milka kuvailee parin arkea.

Välimatkaa yhteiseloon tuovat myös eri puolille Suomea, ja joskus ulkomaillekin, suuntautuvat kuvausmatkat, jotka kestävät yleensä noin kuukauden.

Matti tykkää aloittaa kuvaukset oikeissa miljöissä, sillä silloin tunnelma on vapautuneempi kuin studiossa Helsingissä. Esimerkiksi Puolin ja toisin -tv-elokuvaa kuvattiin Tallinnassa ja Narvassa, sillä Viro sai esittää Venäjää.

– Kun ollaan kaukana, kenelläkään ei ole kiire kotiin niin kuin Helsingissä. Silloin ollaan rennompia, avaudutaan ja ehkä juodaankin enemmän. Tosin vanhemmiten nautinto keikkaelämästä on ehkä vähän hälventynyt, Matti kertoo.

Kuvausten lisäksi Matti saattaa pakata matkalaukkunsa myös kirjoitushommia varten. Hänellä on tapana lähteä muutaman kerran vuodessa tekemään uutta käsikirjoitusta ulkomaille.

Puolin ja toisin -leffan ensimmäiset liuskat syntyivät jo kymmenen vuotta sitten Kari Väänäsen talossa Brasiliassa.

– Sehän on ihanaa, että hän voi lähteä keskellä talvea kuukaudeksi lämpimään. Mäkin haluaisin, mutta enhän mä toisen työmatkalle halua ängetä, Milka sanoo.

Milka kävi Teatterikorkeakoulun vuosina 1986–1990 ja on siitä lähtien tehnyt töitä freelancerina. Hänelle työkomennukset kodin ulkopuolella ovat herkkua.

– Minusta on ihana olla pois kotoa. Enkä ole koskaan kyllästynyt siihen.
Sehän on yhtä juhlaa, vaikka olosuhteet eivät sitä usein ole. Kun on pois kotoa, saa keskittyä tekemiseen, Milka sanoo.

Vaikka freelancerius on ollut Milkan oma valinta, ei töiden odottelu epävarmoina aikoina ole kivaa. Milka kertoo olevansa sitä sukupolvea, joka ei osaa markkinoida itseään ulkomailla, toisin kuin nuoremmat, joilla monilla on ulkomailla agenttikin. Myös sosiaalisessa mediassa itsestä melskaaminen tuntuu vieraalta, vastahan näyttelijä alkoi käyttää sähköpostia ja nettipankkia.

– Freelancerin vapaus on marginaalista. Kun sitä on liikaa, se on pakkovapautta. Ihminen tarvitsee työn motivoituakseen.

Yhteinen elokuva

Matin ohjaamassa tv-leffassa Puolin ja toisin  Milka esittää pikkukaupunkielämään kyllästynyttä yrittäjän vaimoa, jonka ympärillä pyörii monenlaista kaksilahkeista. Oma aviomies haluaa tehdä rahaa rakentamalla tien Venäjälle, ja nopeasta rikastumisesta haaveilevat myös venäläiset yhteistyökumppanit. Kun paikkakunnalle saapuu Jussi Vatasen esittämä rehti insinööri, alkaa pyöritys, josta ei ruumiitakaan puutu.

Ahneudesta ja vähän rakkaudestakin kertovan humoristisen leffan taustalla on tositarina työntekijästä, joka oli niin lojaali työnantajalleen, että keksi oma-aloitteisesti alibeja tämän syrjähypyille.

– Leffassa vilpitön mies joutuu keskelle mustaa maailmaa. Uskon, että työpaikoilla on nykyään aika paljon pelon­sekaista lojaaliutta. Elokuva kysyykin, milloin ylittyy se raja, jonka jälkeen lojaalius on jo vastuuttomuutta, Matti sanoo.

Mattia pidetään tarkkana pienen ihmisen kuvaajana. Hän ei ole elokuvissaan halunnut julistaa tai ottaa yhteiskunnallisesti kantaa. Tuoreimmasta leffasta puhuessaan Matti saa kiihdytettyä itsensä kuitenkin nopeasti kierroksille:

–  Kyllähän tässä irvitään sille, mihin tämä touhu on menossa. Miten alihankkijasta voi tulla yhtäkkiä päähankkija. Kuinka samat  ihmiset vievät rahojaan turvaan veroparatiisiin ja lahjoittavat samaan aikaan rahaa lastensairaalaan.

Kulttuurissa ja taiteessa kumarretaan katteen alttarille niin, että sisällöt kärsivät.

– Ensimmäinen ajatus on aina katsoja­luvut eli raha. Ei ole myöskään mitään järkeä, että yksi ja sama kriitikko arvostelee elokuvan kymmeneen lehteen, Matti sanoo.

Matti ja Milka käyvät elokuvissa joka viikko ja ovat varmoja, että elokuvat ja arvostelut muuttuvat, kun nuoriso katsoo kaiken netistä ja suurista ikäluokista tulee teattereiden tärkein yleisö.

– Vanhemmat naiset pitävät Suomen kulttuuria yllä jo nyt. Parikymmentä viime vuotta on tarjottu purkkaa, mutta aikuisyleisö on haastavampi kohderyhmä, Matti sanoo.

Milka itse on joutunut viime aikoina huomaamaan, ettei hänen ikäisilleen naisille aina kirjoiteta kunnon rooleja. Siis muita kuin äidin tai vaimon rooleja. 

– Nyt kun olisi paras ikä tehdä töitä ja aikaa keskittyä, niin missä ne isot osat ovat? Kesällä muuten näyttelin ensimmäistä kertaa isoäitiä, tosin nuorta sellaista, hän kertoo.

Kun puheeksi tulee Milkan ja Matin viidentoista vuoden ikäero, Matti alkaa heittää vitsiä rollaattorista. Tosi asiassa kumpikaan ei ole uhrannut ikäerolle ajatustakaan – paitsi silloin, kun siitä tullaan heiltä kysymään.

– En ole koskaan pitänyt ikäeroa ongelmana. Ympärilläni olen nähnyt, että tästä voi kuka tahansa lähteä koska tahansa ja missä järjestyksessä vain, Milka sanoo.  

Voileipiä ja kylpyjä

Elokuvat ovat parin yhteinen intohimo,  ja yhdessä he lähtevät joka viikko pelaamaan myös tennistä. Vakivuorolla pelataan ystäväpariskunnan kanssa nelinpeliä. Silloin Matti ja Milka ovat aina verkon eri puolilla. Pari myös purjehtii. Tai oikeastaan purjehtiminen oli pitkään Matin laji. Hän on omistanut kimppa­veneen yhdessä Martti Suosalon ja Vesa Vierikon kanssa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Vaimo on otettu mukaan veneelle vasta viime vuosina.

– Alun perin purjehdimme kesäisin kaksi viikkoa miesporukalla. Työnjako meni niin, että minä teen ruuat, Vierikko navigoi ja Suosalo hoitaa purjeet. Minä ja Vierikko hoidamme lisäksi dokaamisen, Suosalo yrittää kiukutella, esittää kapteenia ja ottaa pidättyväisemmin.

Myös kotona Matti laittaa mielellään ruokaa. Hänen bravuurejaan ovat kalaruuat, mökillä hän pyytää itse kalaa verkolla ulkosaaristossa. 

– Mutta emme ole mitään ruualla hifistelijöitä. Vanhetessa joidenkin elämä –  sekä sukupuolielämä – muuttaa vatsaan, ja koko ajan puhutaan vain ruuasta. Sellainen mua vähän häiritsee. Ja joka toinen tunti telkkarista tulee joku ruoka­ohjelma. Se kuvaa aika hyvin länsimaisen ihmisen vääntöä, koko ajan pyöritellään ruuan kanssa, Matti sanoo. 

Milka kokkaa ”perusmössöjä” arkisin. Hän on puolison mukaan niin taitava voileipätehtailija, että voisi ansaita elantonsa kylmäkkönä.

– Teen tahnoja ja tahineita ja improvisoin aineksista, mitä kaapista löytyy.

Leivillä Milka hemmottelee myös parin tytärtä, jota hän Matin mukaan paapoo liikaakin.

– Jos on yksi lapsi, niin kyllä häntä saa paapoa. Ei sitä kannata lopettaa, koska se loppuu kohta joka tapauksessa, Milka puolustautuu.

Matilla on kolme aikuista lasta aikaisemmasta liitosta ja kaksi lastenlastakin. Neljänkymmenen isävuoden kokemuksella hän näkee, että tällä hetkellä eletään hyvin perhekeskeistä aikaa.

– En ole mielestäni muuttunut isänä. Aina olen ollut lepsu. Viimeisen kanssa olen viettänyt varmasti eniten aikaa, mutta hoidin paljon kolmea vanhempaakin, koska vaimo oli illat teatterissa. Lapset eivät ole jääneet päiväkodin pihalle, vaan asialliset hommat hoidettiin. 

Töölöläiskodissa otetaan rennosti.

– Ei meillä kukaan tee kotitöitä, me ollaan kuin Ellun kanat, Milka sanoo.
Kotiaskareiden sijaan kaikki tykkäävät rentoutua kylpyammeessa. Milka istuu ammeessa päivittäin, kuin terapiassa.

– Kylvyssä voi lukea, enkä mä tästä rupea säästämään, vaikka jotkut paheksuvatkin mua vedenkulutuksesta.

– Kivempihan kylpy on kuin suihku. Siellä kuulee paremmin ajatuksensa, ja saa olla hetken rauhassa, Matti yhtyy.

Milka Ahlroth

■ Näyttelijä syntyi 15.8.1966 Turussa mutta asui kouluvuodet Tampereella.
■ Tuttu tv-sarjoista Sydänten Akatemia, Benner & Benner ja Remontti sekä elokuvista Onnen varjot ja Ilonen talo, josta hänet palkittiin parhaan naispääosan Venlalla 2006.
■ Asuu Helsingissä miehensä Matti Ijäksen sekä heidän teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

Matti Ijäs

■ Käsikirjoittaja ja ohjaaja syntyi 25.2.1950 Helsingissä.
■ Tunnetuimpia elokuvia Painija, Katsastus, Räpsy & Dolly ja Kaikella rakkaudella.  
■ Sokkotanssi ja Haaveiden kehä havainnoivat tarkasti lapsen maailmaa.
■ Ohjannut sekä käsikirjoittanut yhdessä Heikki Reivilän kanssa Puolin ja toisin -elo­kuvan, joka nähdään sunnuntaina 17.11. TV1:ssä.