Kuvat: AOP, Shutterstock
Kuvat: AOP, Shutterstock

Alasti twerkkaava poppari on toisen mielestä voimaannuttava roolimalli, toisen mielestä uhri. Onko naisasia taas kriisissä?

Poptähti Miley Cyrus kiemurtelee puolialastomana konserttilavalla. Hänen ja esiintyjäparin – peittävästi pukeutuneen miekkosen – tanssieleet muistuttavat, noh, paritteluliikkeitä.

Miley on kertonut olevansa feministi. Mitä ajattelet?

A) Tietenkin Miley on feministi. Hän kapinoi perinteistä pop-prinsessamallia vastaan ja kannustaa esimerkillään naisia ilmaisemaan vapautuneesti itseään.

B) Höpsis, alasti twerkkaava Miley on musiikkibisneksen uhri. Hän asettuu pitkään jonoon naisia, joille tärkeintä on näyttää miesten mielestä himottavalta.

C) Mileyn kieli on koko ajan ulkona. Näyttää pöhköltä.

Jos vastaat A, olet kolmannen aallon liberaali feministi. Jos B, edustat konservatiivisempaa linjaa. Jos vastasit C, saatat olla nuori nainen, joka ei halua ottaa kantaa f-sanaan, siis tällainen:

Ai feministi? Eeeen. En mä edes tiedä, mitä se nykyään on... Tai joo, halutaan tasa-arvoo, mut sehän on jo. Ei mua sorreta, ei sukupuoli estä mitään. (Emma, 19)
Nuoret ovat kasvaneet maailmassa, jossa nainen voi olla presidentti tai pörssi­yhtiön pomo ja saada yhtä paljon palkkaa kuin miehetkin. Tai ei ihan yhtä paljon, mutta melkein. Jos siis haluaa, voi ihan hyvin hetkuttaa Mileyn mukana.

Kursivoidut sitaatit ovat nuorilta naisilta, joita on haastateltu juttua varten.

Onko feminismi siis muuttunut tarpeettomaksi – vai jälleen kerran kriisissä? On aika tarkistaa, mitä naisasialle on tapahtunut sen jälkeen, kun täti oli nuori, ihokarvat liehuivat vapaasti tuulessa ja rintaliivit olivat vain tuhkaa tiskialtaassa.

Löydä naisellinen feminismisi

Lucina Hagman sanoi, että kun naiset voivat hyvin, koko yhteiskunta voi hyvin. Se oli fiksusti sanottu, toteaa Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori.

Lucina ja Leena ovat vanhemman polven suomalaisia feministejä. Lucina syntyi Kälviällä vuonna 1853, Leena Helsingissä 1950.

Lucinan nuoruudessa naisasia oli kuuma puheenaihe. Pohdittiin, voisiko naisilla olla samat kansalaisoikeudet kuin miehillä – jopa äänioikeus? Lucina oli perustamassa Naisasialiitto Unionia, jonka toimintaan Leena meni mukaan sata vuotta myöhemmin.

Vaikka Leenan nuoruudessa äänioikeus oli itsestäänselvyys, ei tasa-arvotilanne tyydyttänyt. 60-luvulla alkoikin feminismin toinen aalto. Silloin pidettiin meteliä palkkaeroista, sukupuolirooleista – ja seksistä, koska e-pillerit olivat uutuus.

– Ne vapauttivat seksin, mutta naiset eivät vapautuneet. ”Näin tyydytät miestäsi” -vinkkejä riitti, naisen orgasmia ei mainittu missään, Leena muistelee.

80-luvulla, kun Leena aktivoitui naisasiassa, ilmestyi itsehoito-oppaita, esimerkiksi Anja Meulenbeltin Itsellemme – löydä naisellinen seksuaalisuutesi.

Seksuaalisuudesta puhuvia feministejä sanottiin itsehoitofeministeiksi, ja Loka Laitinen louskutti, että naiset ne vain miettivät alapäätään. Hän oli väärässä. Feministit miettivät niin paljon kaikkea muutakin, että yhteistä tavoitetta oli vaikea löytää. Oli marxilaisia feministejä, queer-feministejä, maaäiti-tyyppejä.

– Minä kuuluin jakkupukufeministeihin, niihin, jotka toimivat valtakoneiston kanssa yhdessä ja yrittivät tehdä tasa-arvotyötä.

Totta kai Leena mietti alapää­asioitakin, miettii joskus edelleen.

– Otetaan vaikka epäsuosikkini, seksologi Osmo Kontula. Hän puhuu pornon puolesta; että putkimiestä vaan kehiin. En tiedä, ketkä naiset oikeasti katsovat pornoa miestensä kanssa, Leena pohtii.

Twerkkaavat femakot

”Se, mikä toisten mielestä on naista alentavaa ja inhottavaa, saattaa saada jotkut naiset tuntemaan olonsa voimaantuneiksi, kauniiksi ja vahvoiksi.” (Sasha Grey

Ai ketkä naiset katsovat pornoa? No, osa nykyfeministeistä tuottaa sitä, esimerkiksi näyttelijä ja ex-pornotähti Sasha Grey. Sasha ja muut kolmannen aallon feministit ajattelevat, että nainen saa yhtä hyvin olla niin pornotähti kuin hammaslääkärikin. Joten: jos naapurin Riitta ulkoiluttaa tiistai-iltana koiraansa pornahtavassa lolita-asussa, kyseessä saattaa olla Riitan vapauttava, feministinen performanssi. Hän tutkii naiseuden stereotypioita, vetää niihin huomiota ja haastaa samalla normit.

Toisaalta Riitta törmää lolitamekossaan samaan ongelmaan kuin Miley Cyrus: naapurin Jukan mielestä hän näyttää seksimessujen esiintyjältä, ja Riitan performanssin feministinen puoli menee kokonaan ohi. Riitta tuleekin vahvistaneeksi stereotypiaa, jota haluaa haastaa.

Saman on ehkä huomannut kanadalainen feministinen tyttöbändi Vag Halen, joka soittaa tukkahevihittejä. On ajatuksia herättävä näky, kun stringeihin pukeutunut naissolisti ottaa miehisen musiikkityylin haltuun eroottisesti hetkuttaen. Toisaalta lavan edusta on täynnä miehiä, jotka eivät pohdi sukupuoliroolien rikkomista. He ovat tulleet katsomaan pehmopornoa hevin säestyksellä.

Ei kai tässä ole käynyt niin, että nuoren naisen on helpointa julistautua feministiksi vasta kun on vapautunut estoistaan ja vaatteistaan? Muutenhan voi vaikuttaa tiukkapipoiselta seksinvihaajalta!

Tältäkö näyttää nykyfeministi? Kyllä, jos Miley Cyrusta itseään on uskominen.

Karvat, taas

Onks aina pakko alkaa puhua pillukarvoista? (Verna, 26)

Haa! On! Nyt puhutaan pillukarvoista.

Kyllästyttää se sama laulu, että ”miestä varten ajelet niitä”. Sehän on oma asia! Varmasti mieskin tykkää, ettei ole mitään rämemajavaosastoa siellä, mutta silti.

Arjen Suuret Feminismikeskustelut jumittuvat usein häpykarvoitukseen.
Bikinirajan kohdalla kulkee myös ikä­raja: nuorten naisten, myös nuorten feministien, mielestä karvat ovat jokaisen henkilökohtainen asia. Vanhempi polvi korottaa tässä vaiheessa ääntään ja julistaa: ”Henkilökohtainen on poliittista!”

Leena Ruusuvuorikin on yksi heistä.

– Juuri eräs 40-vuotias kaverini kertoi Facebookissa saaneensa mieheltään
ladyshaverin. Ihan ihmeellistä menoa. Minulta ei kyllä shaveria löydy.

Leena pääsi sikäli helpommalla, että hänen pariutumisiässään karvoja ei karsastettu. Nyt 13-vuotiaat tytöt säästävät kuulemma viikkorahojaan brasilialaiseen vahaukseen. Eikä ihme, kun katsoo, mitä Cosmopolitanin miesraati vastasi kesällä kysymykseen ”Miten usein naisen pitäisi ajella karvansa”:

J-M: Niin usein, ettei näytä pahalta.
A: Mahdollisimman usein.
R: Niin usein, ettei inhottavaa sänkeä ehdi syntyä.

Ole siinä sitten luonnontilassa.

Karvattomuuden malli tulee tietenkin pornosta, ja sitten ollaankin enää parin askeleen päässä nykyfeminismin hankalimmasta kysymyksestä. Voiko feministi olla prostituoitu? Toinen siipi sanoo, että ei tietenkään. Liberaalein osasto ajattelee, että kukin tehköön mitä tykkää. Aika moni ei ota kantaa, koska luvassa saattaa olla hankalia jatkokysymyksiä.

Vahva kyllä pärjää

Kyllä mä olen feministi. Ehkä meitä ei vain niin innosta kuulua johonkin liikkeeseen. Se tuntuu vanhanaikaiselta, huvittavan julistavalta. (Anne, 24)

Taistelurintamat eivät nuoria kiinnosta. Onko aika ajanut naisasian ohi?

– Ei se mikään uusi asia ole, että feminismiä pidetään aikansa eläneenä.
Samaa keskustelua on käyty jo monta vuosikymmentä, toteaa sukupuolentutkimuksen professori Marjut Jyrkinen.

Hänen mukaansa naisasia elää myös suhdanteiden mukana. Kun taloudessa menee huonosti, alkaa aina yksilöpuhe: jokainen on oman onnensa seppä, kaikilla on samat mahdollisuudet pärjätä ja niin edelleen, blaadi blaa, jadda jadda.

– Joten ehkä ajatus aatteen vanhentuneisuudesta heijastaa taas tätä taantuman aikaa erityisesti. Toisaalta ajattelin nuorena itsekin optimistisesti. En pitänyt sukupuolta omana ongelmanani – muut saattavat törmätä lasikattoon. Minua se ei koske, jos olen hyvä työssäni.

Hän epäilee, että optimistinen asenne kertoo myös siitä, että kokemukset työelämästä ovat ohuita. Korkeakouluopiskelijoista suurin osa on naisia, mutta jossain vaiheessa kundit alkavat mystisesti mennä ohi kympin tytöistä oikealta ja vasemmalta, ja yhteiskunnan huippupaikoilla istuu ryhmä pönökerhon setiä.

Marjut  Jyrkinen on tutkinut korkeissa asemissa olevien naisten kokemuksia työelämästä. Monet kertovat ikäsyrjinnästä ja ulkonäköpaineista.

– Naisen ikä on ikään kuin aina väärä. Johtajanaiselle hyvä ikä olisi 38–40 vuotta. Sitä ennen on tytöttelyä, uskottavuuskysymyksiä ja ”lapsentekoriski”. Sen jälkeen alkaa pian kuulua menopaussikommentteja ja tulee ohitetuksi liian vanhana. Samaan aikaan työuria halutaan pidentää – se edellyttäisi myös piilosyrjinnän tunnistamista ja siihen puuttumista.

Mitä feminismillä enää tekee?

Jos Lucinan aikalaisiin vertaa, nykynaisella on Suomessa hulvattomasti helpompaa. Toisaalta, sata vuotta feminismiä ei ole auttanut kaikkeen. Ulkonäköpaineet vain kasvavat ja suuri osa naisista on kokenut väkivallan uhkaa.

Auttaisiko toiset sata vuotta? Marjut Jyrkisen mielestä työ on kesken: olennaista on tutkimus, kansalaisjärjestötoiminta ja systemaattinen tasa-arvotyö.

– Ei Suomi ole valmis, päinvastoin, esimerkkinä miesten ja naisten aloihin vahvasti jakautuneet työmarkkinat.

Ehkä isoin kysymys on sukupuolistunut väkivalta eri muodoissaan.
Leena Ruusuvuorikin on sitä mieltä, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen on nykyfeminismin tärkein tehtävä.

–  Kun menee väkivallan vastaiseen toimintaryhmään, siellä on nuoriakin feministinaisia mukana vaikka kuinka paljon. Tervetuloa vain.

On tässä kaikenlaista tapahtunut

1892
Naisasialiitto Unioni perustetaan.

1901
Naisille opiskelu­oikeus yliopistoon.

1906
Äänioikeus ja vaali­kelpoisuus!

1919
Vaimolle oikeus tehdä palkka­töitä ilman miehen
lupaa.

1930
Avioliittolaki, jossa vaimo vapautetaan miehen
holhouksesta:
oikeus omaan omaisuuteen.

1961
E-pilleri
markkinoille.

1962
Sama palkka
samasta työstä -periaate
hyväksytään.

1970
Aborttilaki: sosiaaliset perusteet raskauden keskeytykseen riittävät.

1974
Palkallinen äitiysloma seitsemänkuukautiseksi.

1978
Vanhemmat saavat jakaa vanhempainvapaan keskenään.

1986
Avioituva nainen voi pitää oman
sukunimensä.

1987
Tasa-arvolaki: sukupuolisyrjintä laittomaksi.

2000
Suomen
ensimmäinen
naispresidentti.

2007
Ensimmäinen naisenemmistöinen hallitus.

2013
Naisasialiitto Unioni äänestää miesten mahdollisuudesta jäsenyyteen. Asia jää pöydälle.