Israelin trendikkäin kaupunki Tel Aviv tarjoaa kaikki ainekset viihtymiseen: 14 kilometrin uimarannan, modernit ravintolat, klubit ja shoppailumahdollisuudet.

Bisnesmiehet ­istuvat terassilla läppärit edessään. Kolmekymppisten kaverusten pikkuporukka käy väittelyä kadunkulmassa. Rakastuneet nuoretparit maleksivat käsi kädessä. Tel Avivin keskustaa halkovalla Rothschild Boulevardilla käy illan hämärtyessä kuhina.

– Kaupunkilaiset elävät ulkona, vahvistaa viisikymppinen Doron Ozer.

Kotona käydään lähinnä nukkumassa. Vanhoissa kerrostaloissa ovet ovat aina auki naapureille ja asukkaat kokoontuvat yhdessä ­katoille grillaamaan. Ystäviä tavataan kahviloissa, baareissa ja ravintoloissa – ja niitä täällä riittää!

– Tel Aviv on maailman suvaitsevimpia kaupunkeja ja yksi maail­man homopääkaupungeista. Elämää ei oteta turhan ryppyotsaisesti. Jotkut sanovat, että elämme kuplassa. Ja se on totta, kaupungin henki eroaa niin paljon muusta ­Israelista, Doron selittää.

Hänen mukaansa parasta Tel Avivissa on, että jokainen saa olla oma itsensä. Hulinasta huolimatta olo tuntuu turvalliselta pimeälläkin, vaikkei poliiseja juuri näy.

– Kuten huomaat, liikkeellä on paljon nuoria tyttöjä. Naiset saavat kävellä täällä rauhassa, mies ­vakuuttaa ja muistelee, että viime vuosina otsikoihin on noussut vain pari ahdistelutapausta.

Pitävät Doronin valoisat tilastot paikkansa tai eivät, totuus on, ettei ympärillä heilu kännisiä tai epäilyttäviä hiippareita, kuten monissa suurkaupungeissa. Sen sijaan kiihkeän puheensorinan täyttämät ­terassit ja baareista raikaavat hittibiisit houkuttelevat hyppäämään mukaan menoon.

Varpaat hiekkaan

Aah, kostea hiekka viilentää korkkareiden hiertämiä varpaita. Tanssimisesta kipeytyneitä lihaksia kelpaa lepuuttaa Tel Avivin rannoilla. Noin 14 kilometrin pehmeähiekkainen kaistale takaa auringon­palvojille hyvät oltavat kaupungin kupeessa.

Ranta- ja kaupunkiloman yhdistelmä onkin Tel Avivin valtti. Välimeren ilmaa nuuhkiessa edessä aukeaa auringonpaisteessa kimmeltävä ulappa. Olan yli vilkaistessa tunnelma muuttuu: vilkas ranta­katu, pilven­piirtäjät ja tornihotellit muistuttavat 3,3 miljoonan kaupunkilaisen olemassaolosta.

Ranta on paikallisten olohuone, ja hiekalla loikoilevat kaikki vauvasta vaariin. Hyvän tunnelman on bongannut myös matkailusivusto Lonely Planet, joka nosti Tel Avivin parhaiden rantalomakohteiden Top 10 -listalleen.

Jerusalemilainen opiskelija ­Tamar Yarom, 26, on matkustanut kaupunkiin vapaapäivänään.

– Ranta on paras paikka! Käyn täällä usein. Jokaiselle löytyy sopiva alue. Keskustassa on eniten tungosta, Gordon Beachilla pojat ­pelaavat lentopalloa. Rannalla on myös uskovaisten osa, jossa naiset ja miehet ottavat aurinkoa vuoropäivinä. Viihdyn parhaiten pohjoiskärjessä, jossa on rauhallisempaa.

Etelästä Jaffasta alkava ranta­viiva päättyy pohjoisessa Uuden sataman alueeseen, josta löytyy korttelittain Tel Avivin kiinnostavimpia ravintoloita, kauppoja ja klubeja.

Niin – yökerhoja! Niitä ei voi ­sivuuttaa Tel Avivissa, Israelin vauhdikkaimmassa keskuksessa, jonne nuoret tulevat joukolla juhlimaan. Kesällä bailut ulottuvat biitsille, jossa musiikista ja hikisestä menosta voi nauttia yleensä pelkkien juomien hinnalla. Klubeilla soittavat maailman ­nimekkäimmät dj:t.

– Jerusalemiin mennään rukoilemaan, mutta Tel Aviviin leikkimään, tietää israelilainen sanontakin.

Valkoisia taloja

Lähes neljän miljoonan asukkaan metropoli on paljon muutakin kuin hiekkaa ja loputtomia juhlia.

Vanha keskusta, joka jää hiljattain kunnostetun trendikkään Neve Tzedekin ja pohjoisen pilvenpiirtäjien väliin, on kuuluisa Bauhaus-arkkitehtuuristaan. Yhtenäinen alue on päässyt Unescon maailmanperintölistalle.

Opas Ayelet Nahum kertoo, että Bauhaus-kaupunginosa syntyi natsien vainojen seurauksena. Israeliin muutti 1930- ja 1940-luvuilla paljon siirtolaisia, etenkin Saksasta. Joukossa oli modernista tyylistä innostuneita arkkitehtejä, jotka ­rakennuttivat alueelle Lähi-idässä ennen näkemättömiä taloja. Bauhaus-pytinkejä valmistui 4 000.

Monet Bauhaus-tyyliä esittelevät postikortit on kuvattu Dizengoffin aukiolla. Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on aukion laidalle 1939 rakennettu elokuvateatteri. Nyt talossa toimii designhotelli.

Historiaa maan alla ja päällä

Tel Avivin moderni kupla puhkeaa, kun lähtee keskustasta etelään, neljän kilometrin päässä sijaitsevaan Jaffaan. Se oli aikoinaan maan merkittävin satamakaupunki ja kuuluu nykyisin Tel Aviviin.

Rinta rinnan kukkulalle rakennetut kellertävät kivitalot kylpevät auringonvalossa, ja värikkäät kukat rönsyilevät sinisten ikkunaluukkujen edessä. Näkymä vastaa sitä ­Israelia, joka historiankirjoista on totuttu näkemään.

Jaffa tunnetaan yli 4 000 vuoden takaa. Useita kertoja valloitettu ja uudelleenrakennettu kaupunki on kulttuurinnälkäisen must-kohde.

Kedumim-aukion vierailu­keskuksessa pääsee maan uumeniin arkeologisille kaivauksille. Kierros esittelee kattavasti mennyttä: kaupungin muurien sisälle kätkeytyy niin juutalaisten, muslimien kuin kristittyjenkin historiaa. Vanhan testamentin Joona ajautui valaan vatsaan juuri Jaffassa.

Mennyt aika tulee esiin kaikkialla. Taiteilijakorttelissa värikkäitä lasikoruja myyvät ja valmistavat nuoret Adu Prahia ja Sam Leder yllättyivät remontoidessaan Adina Plastelina -galleriaansa.

– Leukamme loksahtivat, kun seinän takaa löytyi kätketty huone. Kun kaivoimme lisää, lattian alta paljastui muinaisia esineitä, kuten ottomaanien vesipiippuja ja Rooman valtakunnan aikaisia kolikoita, he kertovat innoissaan.

Shoppailun lomassa asiakas voi tutustua heidän minimuseoonsa, jossa arvokkaat esineet paistattelevat vitriineissä.

Ravintoloita unohtamatta

Jaffan paras alue ihmisten bongailuun on vanha satama, jonka siistitty ranta on nykyään lähinnä huvi­vene- ja viihde­käytössä.

Pari ahavoitunutta kalastajaa selvittelee veneissä verkkojaan. ­Elvikseksi pukeutunut imitaattori kaipaa lantteja hattuunsa. Heitän kolikon, sillä hiostavassa, kirkkaan­oranssissa keinokuituasussa patsastelu käy selvästi työstä.

Rantakadulla on kotoisan näköisiä ravintoloita ja kahviloita, kuten luomua tarjoava Loveat. Sen hinnat ovat kohtuulliset: ruokaisan salaatin saa kympillä, laadukkaan cappuccinon alle kolmella eurolla.

Israeliin kannattaa matkustaa jo pelkästään herkuttelemaan. Höyryäviä annoksia rapeista falafeleista tirisevään grilli­lihaan on tarjolla vuorokaudenaikaa katsomatta.

Keittiö on imenyt vaikutteita arabikulttuurista, Euroopasta ja Venäjältä. Hedelmät ovat taivaallisen tuoreita ja mehukkaita, ja kasviksia käytetään kekseliäästi. Jo ravintolan jälkiruokalistan lukeminen alkaa hengästyttää.

Housunnappia saa availla heti aamiaisella, sillä hotellien runsaat buffet-pöydät salaatteineen, hummuksineen, viininlehtikääryleineen, maustekaloineen ja juustoineen hakevat vertaistaan. Niillä pärjää pitkän päivän miljoona­kaupungin houkutuksissa.

Pyhillä paikoilla

Olo on epätodellinen. Seison Jerusalemin Öljy­mäellä ja seuraan ­oppaamme Ayelet Nahumin sormea, joka osoittaa alhaalla avautuvaa, muurien tiukasti suojaamaa vanhaakaupunkia.

– Tuolla kulkee Via Dolorosa, jota pitkin Jeesus teki viimeisen matkansa.

Seuraavaksi käsi viittelöi kohti Pyhän haudan kirkkoa. Se on ­rakennettu paikalle, jossa Golgatan ja Jeesuksen haudan uskotaan ­sijainneen. Tuntuu häkellyttävältä nähdä omin silmin kaikki ne Raamatun paikat, joista on niin moneen kertaan kuullut ja lukenut.

Kävely vanhassa­kaupungissa Kärsimysten tietä pitkin on todellinen aikamatka. Katu kiemurtelee värikkään basaari­alueen sokkeloissa, joissa menneisyys ja nykyisyys kohtaavat erikoisella tavalla: matkan varrelta voi ostaa vaikka Angry Birds -t-paidan.

Vanha Jerusalem on kolmen ­uskonnon pyhä kaupunki. Se on jaettu neljään kortteliin – juutalaisten, kristittyjen, muslimien ja armenialaisten. Uskonnolliset ­yhteisöt elävät rinnakkain kutakuinkin sovussa.

Viestejä paperilla

Mustiin pukeutuneet naiset pitävät käsissään rukouskirjoja ja heiluvat edestakaisin. Joku lukee Raamattua. Kaikki rukoilevat. Monet itkevät. Kivenkoloihin jätetään viestejä Jumalalle.

Länsi- eli Itkumuuri on juutalaisten pyhin paikka Jerusalemissa. Se vetää puoleensa vuosittain tuhansia pyhiinvaeltajia.

Muurien ulkopuolella tunnelma on moderni ja länsimainen – joskaan ei yhtä vapaamielinen ja riehakas kuin Tel Avivissa. Matka Tel Avivista kestää tunnin, ja se taittuu parhaiten junalla tai bussilla.

3 x Maukkaat tuliaiset

1. Levinskyn maustemarkkinat ovat ehdoton käyntikohde. Värikkäät jauhekeot houkuttelevat nuuhkimaan, maistelemaan ja ostamaan eksoottisia aromeja
kotiinviemisiksi. Mitä täällä ei myydä, sitä ei tarvita.

2. Oliiviöljy on Israelin ylpeys. Sen tuottamisella on pitkät perinteet: maasta on löydetty tuhansia vuosia vanhoja oliivi­varastoja ja puristamiseen kehitettyjä laitteita. Marinoidut oliivit ovat kokeilemisen arvoisia. Öljyjä käytetään myös kauneudenhoitoon.

3. Seesaminsiemenistä tehty tahinitahna sekä hummus ovat monen aterian peruslisukkeita. Jos tuliaisten hankinta unohtuu kaupungin vilskeessä, Tel Avivin lentokentän herkkupuodit myyvät kumpaistakin. Makean ystävä nappaa mukaansa palasen halvaa.  

Ostoksille

Muodista kiinnostuneita houkuttelee uusi Hatachana-­ostoskeskus, ­joka on restauroitu vanhan rautatieaseman tiloihin. Parhaita yksittäisiä ostoskatuja ovat Shenkin ja Dizengoff. Kirpputoritunnelmaa rakastavien ykköspaikka on Jaffa Flea Market -alue, josta voi tehdä mitä omituisempia löytöjä.
Israelin raha on sekeli. 1 NIS on 0,20 euroa. Hintataso on kohtuullinen – muttei mitenkään halpa.

Sapatti sulkee

Juutalaisten pyhäpäivä sapatti alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa ja päättyy lauantai-­iltana auringonlaskuun. Pankit, postit ja useimmat liikkeet ovat silloin kiinni. Ravintolat ja tärkeimmät nähtävyydet toimivat normaalisti. Isoimpien ostoskeskusten putiikeissa voi shoppailla muutaman tunnin lauantai-iltana.  

Miten liikkua?

Tel Avivissa on helpointa liikkua kävellen. Taksi on Suomen hintoihin verrattuna edullinen. Matkailija voi hypätä myös pyörän selkään: vihreitä fillareita vuokrataan neljän euron päivähintaan. Liikenne on vilkasta, mutta kaduille on tehty pyöräilykaistoja. Varsinkin pitkään rantaviivaan on hyvä tutustua satulan päältä.

Miten mennä?

  • Tel Aviv on entistä lähempänä, sillä Finnair avasi kesäkuussa suorat reittilennot kaupunkiin. Lentoja on kahdesti viikossa, aikaa kuluu neljä tuntia.
  • Paras matkustusaika on huhti-lokakuussa, jolloin sää on lämpimin.
  • Matkailijan kannattaa varautua tiukkoihin turvatarkastuksiin ja omituiseltakin tuntuviin kysymyksiin. Paluupäivänä kentällä suositellaan olemaan neljä tuntia ennen lähtöä.