Anna Eriksson tietää olevansa vaikean ihmisen maineessa. ”Sen täytyy johtua siitä, että sanon asiat suoraan ja kaunistelematta, enkä yritä miellyttää ketään.” Kuva Andreas Janett
Anna Eriksson tietää olevansa vaikean ihmisen maineessa. ”Sen täytyy johtua siitä, että sanon asiat suoraan ja kaunistelematta, enkä yritä miellyttää ketään.” Kuva Andreas Janett

Ennen laulaja Anna Eriksson palasi kiertueelta tyhjään kotiin. Nykyään siellä odottavat aviomies ja pieni poikavauva. "Olen onnellinen, että arkikin on nyt täyttä elämää. Voisin olla aina kotona", tuore äiti sanoo.

Helsingin Hieta­lahdenrannassa puskee tuuli ja tihuuttaa vettä. Laulaja Anna Eriksson, 36, on saapunut paikalle kevyesti pukeutuneena ja vaatii saada lounaan jälkeisiin kuvauksiin taksin, vaikka matka studiolle on vain sata metriä. Kävely sateessa ei käy, eivätkä aikataulut jousta.

Annalla on hankalan naisen maine. Laulajan terävät mielipiteet ovat nousseet usein otsikoihin, ja Turun Sanomien kolumnistina hän on suominut niin naisten bimboilukulttuuria, median murrosta kuin kaiken viihteellistymistäkin. Viimeksi hän kuohutti musiikkipiirejä arvostelemalla alan kaupallisuutta ja sisällöttömyyttä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä.

Ravintolan lämmössä Annan varautunut olemus kuitenkin sulaa, ja hänestä alkaa pilkahdella sydämellisempi puoli. Kun toimittajan kynä katoaa pöydän alle, sinne katoaa myös Anna, joka kuulemma ehtii sitä paremmin etsimään. Hän tarjoutuu noutamaan ruuan ja jakaa sushipaloja lautaseltaan.

– Tiedän, että minulla on vaikean ihmisen maine ja ihmettelen miksi. Siksikö, etten yritä miellyttää ketään?

Anna miettii hetken ja puistelee sitten päätään.

– Ei se siitä voi johtua. Koko alku-urani tein juuri niin kuin tahdottiin ja yritin miellyttää kaikkia, eikä se siltikään kelvannut.

– Sen täytyy johtua tavastani sanoa asioista kaunistelematta todellisuutta. Jos kaikki viihteellisyys on mielestäni paskaa, sanon sen myös ääneen. Siitä on helppo repiä otsikoita. Kai minulla on oikeus arvostella elämää, jonka olen elänyt läpi? Tiedän todella, mistä puhun.

Enää hän ei tee niin kuin käsketään, vaan päättää itse, miltä näyttää, millaista musiikkia tekee ja milloin esiintyy.

– Minkä ihmeen takia mun pitäisi nuolla jonkun takamusta ja olla tietynlainen, kun ei sillä ole edes mitään taloudellista merkitystä. Eikä suosiollakaan ole merkitystä, koska ei levynmyynti elätä. Minä työskentelen koko vuoden, sävellän ja sanoitan ja teen levyn. Sitten se myy ehkä 10 000 kappaletta. Ei vuoden työstä jää minulle kovin suuria summia käteen. Mitä hyötyä on ylipäänsä yrittää miellyttää ketään tai olla väkisin suosittu? Paljon parempi on vain tehdä täysin omaa juttua ja katsoa, mihin se johtaa.

Tänäänkin kotona

Anna Eriksson on monella mittapuulla yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisartisteja. Hänen levyjään on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Hänen biisinsä Kun katsoit minuun ja Kaikista kasvoista ovat kaikkien tuntemia hittejä. Viimeisin levy Mana myi kultaa kolmessa viikossa, ja viimevuotinen konsertti Helsingin Musiikkitalossa haltioitti sekä yleisön että kriitikot.

Vaikka suosittu laulaja nähdään mediassa tiuhaan, Anna ilmoittaa kärsivänsä julkisuudesta ja välttävänsä itsestään puhumista.

– Jos tämä ei olisi työni, en missään tapauksessa pyrkisi julkisuuteen. Varmasti laulaisin, koska sitä rakastan, mutta koen hyvin raskaana sen, että yksityisasiani kiinnostavat ihmisiä.

– Ja tietäisivätpä ihmiset, miten tavallista elämää elän. Rakastan kotona oloa, hän hymähtää.

Koti on Uudessakaupungissa, jossa Anna asuu aviomiehensä, valokuvaaja Matti Pyykön sekä toukokuussa syntyneen poikavauvansa kanssa.

Vaikka Anna ei juuri halua puhua perhe-elämästään, hän juttelee luontevasti vauvastaan, äitiydestä, imetyksestäkin. Samat tunteet ja tuskat hän on käynyt läpi kuin muutkin äidit. Eikä Anna olisi Anna, jos hän ei arvostelisi samalla äitimyyttiä.

– Kaikkea en halua silti tehdä julkiseksi, sillä asiat menettävät arvonsa, jos koko elämästäni tulee yhteistä omaisuutta. Ja ketä edes kiinnostaa, millainen olen äitinä tai nukkuuko vauva yöt?

Sen sijaan tuoreen perheen ensimmäisestä kesälomamatkasta Norjaan hän puhuu mielellään.

– Matka oli aivan ihana. Vedimme auton perässä kumivenettä, jolla kalastelimme, hän jatkaa ja kuvailee Lofoottien maisemia vuolaasti.

– Siellä oli niin kaunista, että itkin. Ja oli se aika hienoa, kun olimme ensimmäistä kertaa matkalla perheenä.

Armottomat keikkavuodet

Koti. Se toistuu Annan puheessa usein.

– Voisin olla ikuisesti kotona.

Ja kotoa lähtemisestä on tullut koko ajan vain vaikeampaa. Moni onkin kysynyt, miksi Anna edes keikkailee.

– Tämä ammatti on ristiriitainen, tähän on toisaalta palo ja intohimo, sillä rakastan laulamista, mutta toisaalta se on tavattoman raskasta.

Kapakkojen sijaan Anna esiintyy mieluummin konserttisaleissa, sillä haluaa, että häntä myös kuunnellaan. Hän ei myöskään matkusta kauas kotikaupungistaan. Syksyn konserttikiertue ei ulotu Jyväskylää pohjoisemmaksi, jotta laulaja ehtisi useimmiten illaksi kotiin.

– Pohjois-Suomen ystäväni eivät ole tyytyväisiä, mutta en aio heitä unohtaa, hän vakuuttaa.

Lastenhoito on tulevalla kiertueella jo järjestetty.

– Vauva kulkee keikoilla mukana, ja onneksi sekä mieheni että äitini pääsevät useimmiten mukaan.

Henkinen valmistautumisen kiertueeseen on alkanut jo loppukesästä.

– Joudun käyttämään paljon aikaa ja energiaa siihen, että saan esiintyjän itsestäni esiin. Ei minun ole helppo mennä ihmisten eteen vaan se on prosessi, jossa kerään rohkeutta ja itsetuntoa.

Anna ei muistele kaiholla kiireisimpiä keikkavuosiaan. Ei etenkään niitä, jolloin hän asui yksin ja palasi keikoilta ja kiertueilta kotiin, jossa kukaan ei odottanut.

– Se hetki, kun kiertue on ohi ja palaat tyhjään kotiin tai hiljaiseen hotellihuoneeseen, on aika tuskainen hetki. Yhtäkkiä se kaikki loisto, säpinä ja touhu on poissa, ja oletkin yksin itsesi varassa. Ei olekaan ketään, Anna muistelee.

Syvänruskeat, hiukan surumieliset silmät katsovat kohti.

– Laskin matkalaukkuni lattialle, katselin ympärilleni, olin hirvittävän väsynyt ja mietin, että mitä varten mitään kannattaa tehdä. Aina tulee tämä tyhjyys. Olin antanut liian paljon itsestäni, ammentanut itseni tyhjiin, eikä yksityiselämään jäänyt mitään. Minulla ei ollut normaalia elämää tai tavallista arkea. Elin keikkoja varten ja kotona nukuin pois univelkoja, pesin pyykkiä tai huolsin vaatteita. Se oli väliaikaa oikeasta elämästä.

Anna vakuuttaa, ettei kaipaa kotona ollessaan esillä oloa tai aplodeja.

– Ei tule sellaista hetkeä tai tunnetta, että apua, nyt on päästävä esiintymään tai yleisön eteen. Olen niin onnellinen siitä, että arkikin on nyt täyttä elämää, enkä halua siitä pois. Ihaninta on, että elämä on läsnä sekä kotona että työssä.

Suosion ansa

Anna on kuitenkin tiedostanut vaaran, että samastuu liikaa työhönsä ja suosioonsa.

– Vieroitan itseäni työstä tietoisesti ja pyrin eroon keikkojen addiktoivasta vaikutuksesta. Muistutan itseäni, ettei itsetuntoni saa riippua suosiostani.

Hän jää miettimään suosion merkitystä.

– Ehkä minun on helpompi sanoa näin, kun olen sen suosion saavuttanut ja kokenut. Tiedän, mitä se keikoilta toisille säntääminen ja jatkuva esiintyminen on. En kaipaa niihin vuosiin.

– Toisaalta sekin on rohkeaa, että myöntää, jos kaipaa esillä oloa. Pääasia, että on rehellinen itselleen. Jokaisen esiintyjän on hyvä miettiä sitä, mikä ajaa etsimään suosiota. Yrittääkö siinä korjata jotain lapsuuden traumaa?

Anna tuntee, että on selvittänyt omat traumansa. Hän kävi läpi kymmenen vuotta sitten kolmivuotisen terapian, joka vanhenemisen ohella on auttanut löytämään toimivan elämänmallin.

– Olen ihan tietoisesti opetellut näkemään pienen hetken arvon ja sanon itselleni, että huomaa nyt, tämä hetki ei koskaan palaa. Tämä hetki on vain nyt.

Sellainen pieni onnen hetki voi olla aamukahvi aviomiehen kanssa keittiön pöydän ääressä, vanhan tammen suojassa. Pariskunta innostuu juttelemaan, ja aamukahvi venähtää kahdeksi tunniksi.

Vaatimatonta maalaiselämää

Kotona olemisen onni ei Annan mukaan liity vain perheeseen vaan myös kaikenlaiseen puuhaamiseen ja luomiseen. Anna maalaa, tekee käsitöitä, entisöi vanhoja huonekaluja, sisustaa ja lukee.

– Maalatessa unohdan kaiken muun. Siinä voin nysvätä tuntitolkulla jotain taulun kohtaa.

Mutta mikäs on puuhastella ja nysvätä, kun ei ole taloudellisia paineita?

Annan isot silmät laajenevat.

– Elän todellakin hyvin vaatimattomasti, enkä ole millään lailla erikoisen varakas. Minulla on asuntolainaa niin kuin muillakin ihmisillä. Käyn Lidlissä ja mietin tarkasti, mitä todella tarvitsen.

– Tietenkin menestyksen vuosina rahaa tuli enemmän, mutta ne vain katosivat elämän pyörteisiin. Ei pelkistä teostomaksuista vuodessa niin kovin rahaa tule. Nyt, kun viihdymme kotona ja maaseudulla, kulutan hyvin vähän.

Annan mielestä ydinkysymys on se, millaista elämää haluaa elää ja millaista työtä tehdä.

– Elän mieluummin vaatimattomammin ja keikkailen vähemmän. Tämä elämäntyyli riittää minulle.

Luovuudesta puhuessaan Anna innostuu. Hän alkaa kuvailla antiikin kreikkalaisten käsitystä luovuudesta henkenä, joka laskeutui taiteilijan avuksi.

– Luovuus on siis jotain, joka sinulle suodaan. Minusta tämä ajattelu on terveempää: silloin luovuuden paine ei pääse tuhoamaan ihmistä. Pahin hetki on se, kun levyn tekoa aloittaessani mietin, mistä teen ne 10–12 kappaletta. Mutta kun luopuu yrittämisestä ja egostaan, saa huomata olevansa kanava. Kun lakkaan pakottamasta asioita menemään tietyllä tavalla, asiat saattavatkin tulla luokseni.

Anna katoaa taas pöydän alle etsimään kynää. Hän nousee ilahtuneena ylös.

– Tämä keikka kannatti. Näin naapuri­pöydän naisella ihanat kengät!

Ulkona tuuli ja sade ovat tauonneet. Anna kävelee mukisematta studiolle lätäkköisen telakkarannan halki.

Anna Eriksson

Laulaja on syntynyt 22.4.1977 Rauman maalaiskunnassa.

Asuu Uudessakaupungissa aviomiehensä, valokuvaaja Matti Pyykön, ja toukokuussa syntyneen poikavauvan kanssa.

Nousi pinnalle MTV3:n Kiitorata-ohjelmasta 1996.

Julkaissut 9 studioalbumia, joista Garden of Love oli englanninkielinen. Levyjä myyty puoli miljoonaa kappaletta.

Kokoelmalevy Annan vuodet ilmestyi juuri. Aloittaa lokakuun lopussa konserttisarjan Turusta. Kiertue päättyy itsenäisyyspäivän aattona Helsinkiin.

Laulujen teon ohella maalaa ja kirjoittaa kolumneja.

Lue myös:

Anna Eriksson: "Olen sielultani mummo"

Anna Eriksson: "Nainen on nainen ilman äitiyttäkin"