Kuvat
Suvi-Tuuli Junttila ja Getty Images, Shutterstock

Salaperäinen vieras tuo vastauksen vuosikymmeniä vanhaan mysteeriin. Kuinka käy Venlan ja Tomin? 

 

He kaikki tuijottivat kuistin ovea henkeään pidättäen. Tumma hahmo koputti uudelleen, kovempaa, kun kukaan ei reagoinut. Tomi liikahti ovea kohti, mutta Venla tarttui hänen käteensä estääkseen miestä. Tomi kuitenkin irrotti käden ja pudisti päätään.

– Aikuiset ihmiset! Kerätkää nyt itsenne, hän puhahti ja meni ovelle. He puhuivat hetken matalin äänin, ja sitten Tomin perässä salonkiin tuli mies, joka oli nostanut resuisen takkinsa kaulukset pystyyn ja pyyhki sateen kastelemia kasvojaan hihaansa.

– Teppo Kuulas, mies esittäytyi ja kätteli kaikkia. – Enoni vuokraa tätä paikkaa, kun en ole itse Suomessa. Kuulin, että täällä oli jotain hässäkkää. Tarvitsetteko apua?

Tomi mietti, että miehen nimi kuulosti kummallisella tavalla tutulla, mutta ei osannut yhdistää pisteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ei tässä mitään, kaikki on kunnossa. Yksi meistä vain lähti seikkailemaan omille teilleen, mutta hän on jo löytänyt takaisin, Tomi sanoi ja nyökkäsi Johnnyn suuntaan.

Teppo Kuulas katsoi puolialastonta rokkaria kulma koholla, mutta ei sanonut mitään.

– Eno oli tainnut maistella hieman miestä vahvempaa. Ette kai te säikähtäneet hänen puheitaan?

– Emme tietenkään, Tomi valehteli sujuvasti.

– Tarinassa on kuitenkin totuuden siemen. Minun isoäitini vietti täällä juhannusta suunnilleen sata vuotta sitten, juuri ennen häitään.

– Juhannusmorsian! Anni henkäisi. Silloin Tomikin tajusi nimen merkityksen: morsian oli ollut Helvi Kuulas. Annin reaktio näytti huvittavan miestä.

– Ei mitään sellaista, vaikka tarinan taustalla onkin tragedia. Helvi oli raskaana toiselle miehelle, vaikka oli menossa Wiljami Kuusisen kanssa vihille. Se mies tuli sitten tänne ennen häitä, sulhanen hermostui ja siinä kävi niin, että kuokkavieras pääsi hengestään. Vasta Kuusisen kuoleman jälkeen tuli julki, että hän ei ollut äitini oikea isä ja että hän oli tappanut vieraan juovuspäissään ja mustasukkaisena.

– Ohhoh, Tomi sanoi ja pudisti päätään.

– Tuohan on melkein hurjempi tarina kuin se koko juttu aavemorsiamesta.

– Te taisitte sittenkin ottaa enoni jutut tosissanne? Kuulas naurahti.

– Toivottavasti ette kuitenkaan säikähtäneet sitä hääpukua.

– Mitä hääpukua? Tomi kysyi ja ajatteli Annin päähänsä pukemaa, pölyistä huntua, mutta Venla henkäisi äänekkäästi helpotuksesta vanhemman miehen sanat kuullessaan.

– Teitä ennen täällä oli joku valokuvaaja, joka tekee kuvituksia naistenlehdille. Häneltä jäi tänne joku vanhan mallinen häämekko, ja enoni piti korjata se talteen, mutta oli kuulemma unohtunut. Ajattelin vain, ettette alkaneet kuvitella, että täällä tosiaan joku morsian kummittelisi.

Jani hymähti ja tökkäsi puolisoaan kyynärpäällä kylkeen. Anni mulkaisi tätä, mutta antoi Janin kuitenkin vetää itsensä syliinsä. Tomi saattoi vanhemman miehen huvilan kuistille ja jäi hetkeksi katsomaan, kun mies juoksi vesisateessa takaisin autolleen, ennen kuin ajoi pois.

 

Myrskyn laannuttua yö oli rauhallinen aina siihen asti, kun Venla heräsi säpsähtäen kovaan ääneen. Hetkeä myöhemmin korkea mylväys kuului uudelleen, ja Venlan shokin nostattama syke alkoi tasaantua. Joutsenia. Linnut saattoivat olla kauniita katsella mutta kuulostivat tuomiopäivän pasuunoilta.

Venla hieroi kasvojaan, veti peitteet syrjään ja nousi vuoteesta. Vasta silloin hän tajusi, että Tomin puoli sängystä oli tyhjä ja kylmä.

Hän tassutteli paljain varpain ulos makuuhuoneesta. Kello ei voinut olla paljon viittä enempää. Johnny ei ollut kiivennyt omaan huoneeseensa vaan makasi salongin antiikkisohvalla asennossa, joka enteili niskavaivoja ja lihaskipua. Venla hiipi hänen viereensä mutta varoi koskettamasta miestä tai pitämästä ääntä.

Aamun kirkkaassa, julmassa valossa Johnny näytti erilaiselta kuin auringonlaskussa järven rannalla: herkemmältä ja samalla kuitenkin tavanomaisemmalta. Rokkarin kasvot olivat levolliset, unen paljaiksi lakaisemat. Venla katseli häntä ja yritti saada kiinni niistä tunteista, jotka olivat syttyneet, kun hän oli nähnyt Johnnyn ensimmäisen kerran. Mies oli edelleen kaunis, se oli totta. Mutta nyt kun hän tunsi Johnnyn vähän paremmin, jokin mystisyys ja uutuudenviehätys oli karissut.

Venla käveli hiljaa ulos ja istui huvilan kuistin portaille. Aurinko säihkyi järven yllä kirkkaana ja valkoisena, ja vedenpinnalla kiemurteli aamuinen usva. Puunrunkojen välissä kimalsi kasteesta kostea hämähäkinseitti ja linnut lauloivat vielä. Nekään eivät olleet vielä lukinneet parinvalintaansa vaan lauloivat ja etsivät, kartoittivat mahdollisuuksia. Myöhemmin kesällä laulu hiljenisi, kun kosintojen ja lirkuttelun sijasta keskityttäisiin hautomiseen, jatkuvuuteen, hitaaseen elämään.

Yöllisen sateen jälkeen ilma tuoksui vihreälle. Venla laskeutui huvilan portaat kostealle ruohikolle ja mietti, mihin Tomi oli kadonnut keskellä yötä. Mies oli yleensä tasaisen ennalta-arvattava, ja sellaisena Venla hänestä myös piti. Tomi ei noin vain katoaisi, ellei jokin olisi hullusti. Venla kietoi villatakkiaan tiukemmin ympärilleen viileän tuulen pyyhkiessä hänen jalkojaan ja ajatteli, mitä Tomi oli eilen sanonut. Hän oli ollut vihainen, eikä varmaan ollut tarkoittanut sanojaan. Tomi ei mustasukkaisenakaan tekisi mitään typerää.

Venla oli juuri palaamassa takaisin sisälle, kun hän huomasi silmäkulmassaan liikettä ja näki Tomin hölkkäävän rennosti metsätietä pitkin kohti huvilaa. Hiki oli liimannut räikeän värisen urheilupaidan hänen rintaansa kiinni, ja shortsien lisäksi miehellä oli kuvioidut kompressiosukat jalassaan. Hän näytti siltä, että oli pukenut juoksuvaatteet balettitrikoiden päälle, mutta jostain syystä se viehätti Venlaa. Tomi oli käytännöllinen eikä piitannut siitä mitä muut ajattelivat.

Tomi nyppäisi kuulokkeet korvistaan, kun huomasi Venlan ja hidasti vauhtinsa kävelyksi.

– Miten olet jo hereillä? Tomi kysyi.

Venla katseli, kuinka miehen rintakehä kohoili kiihtyneen hengityksen tahdissa ja kuinka aamuaurinko kimalsi hänen lyhyistä pulisongeistaan putoilevissa hikipisaroissa. Tomi oli edelleen hyvässä kunnossa, vaikka haukkuikin itseään aina entiseksi urheilijaksi.

– Nuo Tuonelan joutsenet, Venla sanoi ja nyökkäsi järvelle päin.

– Luulin ensin, että näin unta siitä kun Titanic uppoaa ja sumutorvet huutavat.

Tomi naurahti, ja Venla katseli kuinka auringonsäteet leikkivät tämän hymykuopissa. Hänen teki mieli suudella miestä, mutta Tomi alkoi kiskoa kuulokkeitaan paitansa alta pois ja raapaisi kännykkää kannattelevan hihakotelon raastavan äänen saattelemana irti.

– Minä taidan mennä uimaan, olen ihan hiessä. Eiväthän muut ole vielä hereillä?

Venla pudisti päätään, ja jäi muutaman askeleen jälkeen kun Tomi suuntasi kohti rantaa. Hän meni perässä, ja katseli kuinka mies alkoi riisua itseään heräilevän auringon valossa laiturilla. Hiki lasketteli Tomin vartaloa pitkin, kun hän rullasi sukkia jalastaan. Mies vilkaisi Venlaa ja hymyili suupielestään ennen kuin tiputti shortsinsa ja roiskaisi laiturilta pää edellä, alasti veteen.

– Onko kylmää?

– Täydellistä, Tomi sanoi pyyhkien toisella kädellä vettä silmistään ennen kuin ui kauemmas.

Venla katseli Tomin hartioita vedenpinnan yläpuolella ja tunsi yllättävää, polttavaa halua miestä kohtaan. Siitä huolimatta hän kääntyi ja haki Tomille saunalta paksun kylpytakin.

Venla seurasi, kun mies nousi laiturille usvaisesta vedestä ja tajusi, että oli viimein perillä. Hän halusi lopettaa etsimisen. Hän halusi jäädä paikoilleen ja lukita vastauksensa.

Tärkeämpää kuin jokin uusi ja vieras oli se, että Tomin kanssa he saattaisivat saada vuosikymmeniä yhdessä, oppia tuntemaan toisensa niin kuin vain puoli vuosisataa toistensa kanssa viettäneet ihmiset oppivat. He saisivat yhteisen, jaetun elämän, heillä olisi aina toinen toisensa.

– Et ollut vieressäni kun heräsin, Venla sanoi.

Tomi pyyhki vettä valuvia hiuksiaan taaksepäin.

– Juokseminen teki hyvää, sain laitettua asioita mittasuhteisiin, Tomi sanoi ja käänsi katseensa varpaisiinsa.

– Mitä sinun ja Johnnyn välillä tapahtui eilen illalla?

Mies oli vakava eikä katsonut Venlaa, mutta kysymys ei ollut riidanhaluinen tai syyttävä.

– Ei mitään. Me vain puhuimme siitä mitä haluamme elämältä. Minä haluan sinut. Rakastan sinua, Venla sanoi hiljaa.

– Minulla vain on kestänyt vähän aikaa tajuta se.

Tomi vastasi hänen katseeseensa, ja lämpö väreili heidän välillään. Tämä oli nyt se täydellinen hetki. Jos Tomi kysyisi nyt, hän vastaisi kyllä.

Venla tunsi, kuinka hänen sydämensä laukkasi kuin petoa pakeneva jänis. Hetki oli viimeistä piirtoa myöten virheetön. Aurinko lämmitti edellisillan myrskystä viilentynyttä vedenpintaa ja linnut lauloivat villisti puiden oksien suojissa. Tomi näytti jumalaisen komealta juoksulenkin ja kylmän veden nostattamassa hehkussaan, ja Venlan kädet tärisivät hänen sylissään kun hän odotti, että Tomi tarttuisi niihin. Mies ei kuitenkaan tehnyt elettäkään.

– Tomi? Aiotko sinä kysyä?

– Mitä?

– Menetkö naimisiin kanssani?

 

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina Tomi käveli lavan takana ympyrää kuin ansaan jäänyt villieläin. Edellinen bändi oli juuri saanut keikkansa pakettiin, ja tekninen henkilökunta teki päälavalla taikojaan sillä aikaa, kun pikkulavan suunnalta kaikui tunkkainen bassojytke. Ihmisiä oli alkanut kerääntyä aivan areenan eteen jo aikaisemmin, ja Tomi pelkäsi turva-aitojen ratkeavan liitoksistaan.

Brandon viskeli lavan takana rumpukapulaa ilmaan ja vaikutti epätyypillisen hermostuneelta.

– Rauhoitu, Brandon. Kaikki menee hyvin, Tomi sanoi ja puristi miehen olkapäätä.

– En voi uskoa, että joudun luopumaan tästä kaikesta. Tuolla on viisikymmentätuhatta ihmistä, jotka haluavat huutaa nimeäni. Sellaisen jälkeen mikään ei oikein tunnu miltään.

– Älä nyt, sinä totut siihen kyllä. Eikä sen tarvitse kestää kauaa, vain kohtuullisen suruajan.

– Viikko on varmaan liian vähän? mies virnisti.

– Mitäs menit väittämään, että rakastat Johnnya kuin veljeä. Joo, se on liian vähän.

Tomi oli yllättänyt itsensäkin suunnitelmallaan. Se oli kuulostanut alkuun umpihullulta, mutta paljastunut lopulta kaikkien kannalta täydelliseksi. He tappaisivat Johnny Richardsin. Eivät tietenkään oikeasti, mutta niin että maailma uskoisi hänen kuolleen. Keikan aikana jokin menisi pieleen, Johnny saisi sähköiskun viallisesta vahvistimesta ja eikä häntä saataisi elvytettyä.

Johnny kuolee, kaksoset surevat vähän aikaa, ja siirtyvät sitten suunnitellusti soolouralle. Johnny katoaa Utahin erämaihin pyydystämään kalkkarokäärmeitä ja laulamaan countrya kaktuksille jossain, missä kukaan ei tunne häntä.

– Onko aikataulu selvä? Vedämme ensimmäisen setin loppuun coverin Misfitsin Die, Die My Darlingista, se on sinun merkkisi, Adam sanoi ja haroi partaansa.

Kun Tomi nyökkäsi, Adam kiskaisi hänet reippaaseen halaukseen.

– Käske velipoikasi soitella. Hänelle on tilaa luonani koska tahansa hän haluaa tulla käymään. Time to kill, Adam sanoi ja katosi sitten johonkin lavan taakse.

Brandon nyökkäsi Adamille mutta ei kiirehtinyt mihinkään. Tomi huomasi jääneensä kahden miehen kanssa, vaikka teltan seinän takana velloi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Brandon katsoi häntä ja Tomi tunsi, että hänen oli pakko sanoa jotain, hänellä ei vain ollut aavistustakaan, mitä.

– No niin. Tämä kaikki oli… Odottamatonta. Kaikkea hyvää jatkoon, Tomi sanoi ja siirteli painoaan jalalta toiselle.

Hetki venyi ja venyi, eikä Brandonilla ollut kiire mihinkään. Voisiko vaivaantuneisuuteen kuolla?

– Kositko sinä? Brandon kysyi yllättäen.

Tomi hymyili pienesti.

– Itse asiassa Venla kosi minua.

– Sehän on hienoa. Oikein modernia, onneksi olkoon, Brandon sanoi ja ojensi kätensä Tomille, mutta mies ei tarttunut siihen.

– Minä… Sanoin ei.

– Mutta sinähän rakastat häntä.

– Niin rakastankin. En vain halua naimisiin hänen kanssaan.

Brandon katseli Tomia otsa kurtussa ja yritti ymmärtää, mistä oikein oli kysymys.

Rehellisyyden nimissä se oli osoittautunut hankalaksi Tomillekin, mutta viimeinkin hän oli tajunnut, mitä todella halusi. Asia oli lopulta naurettavan yksinkertainen, kun vain suostui katsomaan ohi kaiken ulkopuolelta puskevan paineen.

Hän oli pitkään, kuuliaisesti halunnut sitä, mitä kaikki olettivat hänen haluavan, eikä ollut uskaltanut kyseenalaistaa suuntaansa. Naimisiin, omakotitalo, lapsia, koira ja farmariauto.

Vaadittiin viikonloppu kummittelevalla korpihuvilalla amerikkalaisen rockbändin kanssa, että Tomi oli tajunnut, ettei sellainen ollut häntä varten.

– Tarkoittaako tämä sitä, että minulla on vielä sauma? Brandon kysyi ja kohotti kulmaansa leikkisästi.

Tomi nauroi.

– Ehkä jossain toisessa elämässä. Venla näytti siltä, ettttä tappaa minut, kun sanoin hänelle etten halua naimisiin. Mutta hän on kuitenkin se, jonka haluan.

Hän näki mielessään heräävänsä Venlan vierestä joka aamu, mutta vuode, jonka he jakoivat, ei ollut sympaattiseksi remontoidun rintamamiestalon yläkerrassa. Se ei ollut heidän häävuoteensa, eikä sen ympärillä ollut valkoista lauta-aitaa, joka pitäisi lapset pois autotieltä. Vuode ei ollut siellä, mitä hän oli vuosia kuvitellut haluavansa, ja mitä kaikki muut olivat hänelle puoliväkisin tuputtaneet. Hän ei halunnut omakotitaloa, kohtuullista lainaa tai järkevänkokoista autoa, eikä hän halunnut lapsia. Oli tuntunut mullistavalta tajuta se kaikki yhdessä hyökyaallossa.

Hän halusi vain Venlan, kävelemään käsi kädessään sunnuntaiaamuna torikahveille, liukumaan kylpyammeeseen hänen kanssaan, nauramaan kissavideoille ja vain olemaan paikalla. Sen kaiken selittäminen oli ollut vaikeaa, mutta Venlan reaktio oli lopulta ollut täydellinen.

Hän oli katsonut Tomia pitkään, sanaakaan sanomatta. Sen jälkeen Venla oli tarttunut hänen kylpytakkiinsa, repinyt sen alas hänen hartioiltaan ja purrut hänen huultaan suudellessaan häntä vahingossa liian kovaa. Tomi ei ollut koskaan ennen rakastellut ulkona, mutta kävi ilmi että oikeassa seurassa sekin oli ihan hauskaa.

– No niin, hoidetaan tämä homma, Brandon sanoi ja kolautti rystysillään Tomin rystysiä.

Tomi katseli, kun mies katosi lavan taakse. Hän mietti, että vaikka he eivät menisikään Venlan kanssa naimisiin, he voisivat silti tehdä häämatka moottoripyörällä Route 66:a pitkin ja viettää pari yötä Brandonin luona. Mutta ennen sitä kaikkea hänellä oli kiire.

Hänen pitäisi tappaa Johnny Richards.

Jatkis päättyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla