Kuva: Shutterstock, Suvi-Tuuli Junttila
Kuva: Shutterstock, Suvi-Tuuli Junttila

Neten ja Jarin syyshäiden valmistelut ovat täydessä vauhdissa, kun Nette törmää kauneushoitolassa naiseen Jarin menneisyydestä.

Parhaat Puolesi -klinikka oli esteettisiin hoitoihin erikoistunut yksityissairaala, joka hoiti asiakkaitaan vallitsevien kauneusihanteiden mukaan kiireestä kantapäähän. Pauliina oli esittänyt chatissa muutaman kysymyksen erilaisista pistoshoidoista ja saanut asiallisia vastauksia mieltään askarruttaneisiin kysymyksiin. Niinpä hän ilahtui, kun juhlapuvun sovituksessa Dita-ompelija kertoi, että hänen ystävänsä suosittelema klinikka oli samainen ja hyvämaineinen Parhaat Puolesi.

”Mä vaaraan sieltä sitten saman tien ajan. Mikä sen kosmetologin nimi olikaan?”

”Anna. En ole varma, onko siellä muitakin. En itse tunne häntä, mutta veljensä on mun hyvä ystävä. Anna on ollut siellä töissä jo pitkään ja ilmeisesti viihtyy hyvin. Mutta jos meinaat botoxia laittaa, niin siihen varmaan tarvitaan lääkärin vastaanotto”, Dita sanoi samalla kuin mietti, paljonko Pauliinan pukua pitäisi löysätä vyötäröltä.

Tämä asiakas oli hiukan pyöristynyt sitten viime sovituksen. Morsiamille kävi yleensä päinvastoin, kun raukat stressasivat omia häitään ja söivät pelkkää kaalikeittoa viikkotolkulla.

”Ehkä mä varaan molemmat. En ole koskaan kokeillut mitään ihonpuhdistusta tujumpaa hoitoa, mutta kaikkihan noilla piikeillä tuntuu nykyisin käyvän. Telkkarissakin juontajat ja kuuluttajat vaan nuorenee. Mä en kuitenkaan halua mitään hämmästyneitä kulmia ja kivettynyttä otsaa tai törröhuulia” Pauliina analysoi suunnitelmiaan.

Pauliina ja Dita sopivat vielä yhden sovituksen ennen Porvoon häitä. Puku tuntui miellyttävän Pauliinaa ja Ditakin oli tyytyväinen kättensä jälkeen. Värivalinta häntä tosin vielä vähän kismitti.

”Valitettavasti me emme tee injektiohoitoja raskaana oleville.”

Nette selasi lehteä Parhaat Puolesi -klinikan odotustilassa. Hän pysähtyi lukemaan mukaansa tempaavan jatkokertomuksen ensimmäistä jaksoa ja harmitteli mielessään, ettei ehtinyt nykyisin lukemaan juuri mitään. Ehkä sitten häämatkalla, jonka kohdetta Jari ei ollut vieläkään paljastanut.

Feng shui -oppeja noudattavalla Relax-alueella oli hiljaista. Taustalla soi vain vieno panhuilumusiikki. Vihreä tee jäähtyi savikupissa. Nette ei saanut sitä juotua, vaikka olisi halunnut. Kahvin hän oli jättänyt kokonaan. Hänen teki siinä hetkessä mieli eniten päärynämehujäätä, mutta se ei tietenkään kuulunut klinikan asiakastarjoiluihin.

Tumma nainen mustassa, kimonoa muistuttavassa univormussa kutsui Netteä nimeltä ja esitteli itsensä Annaksi. Anna-kosmetologi johdatti Neten toiseen tunnelmaan, valoisaan hoitohuoneeseen, jossa kaikki kiilsi uutuuttaan. Nette ojensi hänelle täyttämänsä esitietolomakkeen.

”Olit varannut ajan injektiohoitoihin, mutta olet siis raskaana”, Anna sanoi lomakkeen luettuaan.

”Joo, mitä sitten?”

”Valitettavasti me emme tee injektiohoitoja raskaana oleville.”

”Miksi ihmeessä? Onko niistä muka jotain haittaa vauvalle?”

”No, sellaista tutkimustietoa meillä ei ole, mutta näin johtava plastiikkakirurgimme on tämän asian linjannut. Olit varannut myös kynsien geelilakkauksen, jonka voimme tehdä. Voisinko tehdä jonkin muun hoidon sinulle injektioihin varatulla ajalla?”

”Onhan tää nyt kummallista! Mulla on kohta häät ja olisin halunnut olla superkaunis elämäni tärkeimpänä päivänä. Kaikki mun tutut on vielä kehuneet, että tänne kannattaa tulla botoxiin ja täyteainehoitoihin”, Neten ääntä kiristi nielusta puskeva kiukkuitku.

”Mitä, jos laittaisin pari strassia vasemman nimettömän kynteen, kun on ne häätkin tulossa?”

Anna ehdotti Netelle virkistävää kasvohoitoa, kulmien värjäystä ja siistimistä. Nette suostui, mutta oli selvästi loukkaantunut tilanteesta kuin se olisi ollut Annan syy. Kun Nette makasi naamio kasvoillaan, laput silmillä, Anna laittoi viestin plastiikkakirurgille, että injektiohoito oli peruttu raskauden takia. Anna tulisi kuulemaan kiukuttelua vielä siltäkin suunnalta, mutta minkäs teki. Ei ollut hänen syytään, että asiakas ei ollut tutustunut hoitokuvaukseen ennalta tai kysynyt vaikka chatissä, onko raskaus este hoidolle. Raskaana olevat ja morsiamet kilpailivat hankalimman asiakkaan tittelistä. Jos samassa paketissa oli molemmat ominaisuudet, Annan teki mieli kieltäytyä minkä tahansa hoidon tekemisestä, mutta palkollisena hänen oli pakko.

Kasvohoidon jälkeen Anna levitti vaaleanpunaista lakkaa Neten täydellisille ovaalinmuotoisille kynsille. Kehut saivat morsion selvästi paremmalle tuulelle.

”Mitä, jos laittaisin pari strassia vasemman nimettömän kynteen, kun on ne häätkin tulossa?” Anna ehdotti.

”Ehkä ne kestää. Ja voinhan mä tulla vielä uudelleen ennen häitä.”

”Missä te vietätte häitä?” Anna kysyi rupatellakseen asiakkaansa iloisemmaksi.

”Porvoossa. Mä olen asunut siellä aina. Me tavattiin mun miehen Jarin kanssa Porvoossa, melkein heti kun se oli muuttanut sinne.”

”Sehän ihanan idyllinen kaupunki. Mistä päin sun mies on kotoisin?”

”Alun perin Loviisasta, mutta Porvooseen se muutti Hesasta, kun valmistui valtiotieteellisestä ja pääsi porvoolaiseen sanomalehteen töihin.”

Annan asiakas oli menossa naimisiin saman Jarin kanssa, jonka hän oli itse hylännyt kesken häävalmisteluiden.

Strassi, jota Anna piteli pinseteissä, putosi Neten keskisormen kynnelle. Jari! Loviisa! Yhteensattumia oli liikaa. Annan asiakas oli menossa naimisiin saman Jarin kanssa, jonka hän oli itse hylännyt kesken häävalmisteluiden.

Anna ja Jari olivat olleet kihloissa ja muuttamassa yhteen Jarin sukulaisen omistamaan asuntoon Tehtaankadulle. Vauvastakin oli jo puhuttu. Kaiken piti olla täydellistä, mutta yhtäkkiä se kaikki oli aivan liikaa Annalle. Se kaikki oli pudonnut kuin pommi nuoren naisen tajuntaan. He olivat olleet kotimatkalla Jarin vanhempien luota Loviisasta ja pysähtyneet kahville Porvooseen. Café Helmen toscakakku oli muuttunut epämiellyttäväksi tahmaksi Annan suussa, kun Jari oli ilmoittanut haluavansa muuttaa Porvooseen. Anna ei halunnut. Anna ei halunnut enää Jariakaan.

”Anteeksi kauheasti! Miten toi koriste noin putosi?” Anna sanoi ja noukki kiven varovasti vielä pehmeästä lakasta.

Strassi päätyi lopulta sädehtimään aiotulle kynnelle. Anna levitti vielä yhden kerroksen lakkaa keskisormen kynnelle peittääkseen virheensä.

Nette vaikutti kärsimättömältä ja halusi selvästi jo lähteä hoitohetkestään. Anna varoitteli vielä lakan pehmeydestä. Hän oli huojentunut, kun Nette sulki klinikan oven perässään.

”Sä et varmaan voi juoda kuohuvaa kesken duunipäivän, joten jätetään se toiseen hetkeen.”

Pete avasi ompelimon oven, joka soitti iloisen pimputuksen tiedoksi takahuoneeseen. Pete halasi lämpimästi Ditaa, jonka oli tuntenut vuosikaudet. He olivat tutustuneet Ditan lentoemäntävuosina, kun Pete vielä matkusti paljon. Parin yhteisen lennon jälkeen kasvot jäivät mieleen ja kerran Goalla Pete kavereineen oli majoittunut samaan hotelliin kuin Dita kollegoineen. Jos Petellä olisi ollut silmää naiskauneudelle, he olisivat olleet pari, mutta nyt sielunsisarukset.

”Vähänkö näytät hyvältä! Oletko sä noin ruskea läpi vuoden?” Dita sanoi ja silitti Peten parransänkistä poskea.

”Mä istun meidän pihaterassilla kaiket päivät ja Pierre kantaa mulle geeteet, voikkoleivät ja mansikat nenän eteen. Mutta kyllä se kostautuu. Sovittiin, että nyt alkaa kuntokuuri molemmilla”, Pete sanoi ja taputti vatsaansa.

”Ja mä happanen täällä neljän seinän sisällä. Nyt on tosin vähän vilkastunut. Pari viikkoa sitten olin ihan varma, että mun on pakko pistää pillit pussiin ja lopettaa tämä ompelijatarleikki.”

”Kahvia vai teetä? Mulla on tässä kohtaa tauko, ennen seuraavaa asiakasta.”

”Kahvia, kiitos. Mä toin vähän macaroneja. Sä et varmaan voi juoda kuohuvaa kesken duunipäivän, joten jätetään se toiseen hetkeen.”

Keskipäivän kahvituokion kattaus järjestyi tuota pikaa pikkupöydälle. Dita oli tyytyväinen, ettei ollut luopunut kahvikoneestaan, vaikka patruunat olivat kalliita. Sen kulun hän joutui lisäämään suunnittelutyöhönsä. Siitä hän otti muutenkin asiaan kuuluvan hinnan, sillä suunnittelijaksi hänet oli koulutettu, ei lahkeenlyhentäjäksi.

Ditan suuri rakkaus oli kuollut tapaturmaisesti tuttavapariskunnan viinitilalla järjestämissä juhlissa.

Pete ojensi Ditalle laatikollisen marenkileivoksia ja pullon Keltaista leskeä. Pete oli aina lahjonut lähimpiään, oli rahatilanne mikä tahansa. Pierren myötä Peten elämä tuntui asettuneen uomiinsa myös taloudellisesti.

Pete ja Dita olivat päiväkahvittelun lisäksi sopineet myös istuvansa iltaa vielä Peten Suomen visiitin aikana.

”Miten sä viihdyt tässä maanpäällisessä elämässä? Olit kuitenkin niin monta vuotta emona.”

”Ei mulla ollut paljon vaihtoehtoja. Ne migreenit meni vain pahemmiksi ja pahemmiksi. Ja sitten sen onnettomuuden jälkeen koko maailma musteni... Mä en halunnut enää edes lomamatkoille. Nyt ompelen päivän kerrallaan, jos ommeltavaa on.”

Pete tajusi lopettaa kyselemisen. Ditan suuri rakkaus oli kuollut tapaturmaisesti tuttavapariskunnan viinitilalla järjestämissä juhlissa. Mies oli kompastunut pimeässä viiniköynnöksiin, kaatunut pahasti ja saanut aivoverenvuodon. Hänet löydettiin vasta aamulla, kun mitään ei ollut tehtävissä. Dita ei ollut matkalla mukana, koska ei saanut työvuorojaan muutetuksi. Nykkiläisen laskeuduttua Dita kuuli, että hänen rakkaansa kotiutuisi viininmaistajaisista sinkkiarkussa.

”Mutta sanoit, että nyt business on vilkkaampaa. Eli voit haistattaa pitkät niille starttirahahemmoille! Kerro vielä mikä sen äijän kissan nimi oli”, Pete kevensi tunnelmaa.

”Didier-Jacques. Ja sen omistaja oli Yritys Helsingistä. Todella mukava mies, jota ilman mä en olisi koskaan saanut starttirahaa. Sehän auttoi mua tekemään liiketoimintasuunnitelmasta salonkikelpoisen. Mutta siitä kissasta me puhuttiin enemmän kuin mun ompelimon menestymismahdollisuuksista.”

”Eikö se äijä roudannut sitä kattia katsomaan tähtiä tai jotain?”

”Jep. Didier-Jacques oli romanttinen sielu ja yhdessä he kävivät Tähtitorninmäen observatoriossa...”

Peten puhelin keskeytti ystävysten hysteerisen naurun. Soittaja oli Peten sisko Anna.

”Ai, se aviomies-wanna-be. Kiva kuulla, että hänelläkin sitten lopulta lykästi. ”

”Et ikinä usko, kuka kävi mulla asiakkaana!”

”Diana. Eikun sehän on kuollut. Oisko Drottning Silvia?”

”Jarin morsian.”

”Jari who?”

”No, mun Jarin. Tai siis mun ex-Jarin.”

”Ai, se aviomies-wanna-be. Kiva kuulla, että hänelläkin sitten lopulta lykästi. Toivotaan, että tämä daami hoitaa homman kunnialla loppuun asti. Saitko kutsun todistamaan?” Pete vinoili hyväntahtoisesti siskolleen.

Hän ei ollut koskaan puuttunut siskonsa miesvalintoihin, eikä sisko hänen. Kaikenlaista viheltäjää oli sisarusten nuoruusvuosiin mahtunut, mutta nyt molemmilla oli tasaisempaa ihmissuhderintamalla.

”Mä en paljastanut sille, että edes tunnen Jarin. Sen verran tilanne pääsi yllättämään, että vähän sähläsin manikyyrin kanssa. Morsian oli muutenkin kireä. Raskaana näet.”

”Kerro loput myöhemmin. Mun pitää nyt lopetella, kun olen täällä Ditan duunissa.”

”Täh? Seutulassa vai?”

”Eikun se on nykyisin ompelija. Long story. Nähdään illalla mutsilla. Se lupasi laittaa jotain hyvää pöytään, kun sen lempilapsi on Suomessa.”

”Tämä oli muuten vaan erikoinen tyyppi. On menossa häihin vieraaksi ja haluaisi näyttää Anne Kukkohovilta.”

Pete kertoi lyhyesti Ditalle siskonsa uutiset.

”Mä lähetin just Annalle yhden asiakkaan. Olisiko sama?”

”Raskaana oleva morsian Porvoosta?”

”Juu ei. Tämä oli muuten vaan erikoinen tyyppi. On menossa häihin vieraaksi ja haluaisi näyttää Anne Kukkohovilta. Mutta en mä nyt mikään taikuri ole! Puvusta tulee kyllä kaunis, mutta malli ja väri on sille aivan vääriä.”

”Kaikkea säkin joudut tekemään henkesi pitimiksi”, Pete sanoi ja katui samalla sanavalintaansa.

Hän ei todellakaan halunnut, että Dita alkaisi taas miettiä kuollutta miesystäväänsä ja tulisi murheelliseksi. Pete oli tottunut olemaan aina seurueen pelle, tanssiva karhu, jonka vastuulla oli muiden ihmisten nauru ja viihtyminen.

”Mä tykkään mun duunista ja onhan mulla tähän ihan pätevä koulutus, oikeastaan olen ylikoulutettukin. Se vaan harmittaa, kun ihmisillä on välillä niin kummallisia kuvitelmia ja näkemyksiä. Tyyliä ei saa rahalla, vaikka toinen tarjoilisi. Tyyli on sisäsyntyistä. Välillä risoo, kun tulee vaikka joku naisasiakas, joka on jättänyt kalliin takkinsa takahalkion tukiompeleet poistamatta. Tekisi mieli sanoa, että noi kuuluu leikata pois, pöljä.”

”Toi on samaa osastoa kuin se, että jotkut miehet jättää hihansuuhun puvun merkin. Vaikka siinä lukisi Boss, se menee suoraan Mr. Marttinelli -osastoon. Oliko tämä Kukkohovin imitoija samaa kastia?”

”En mä tiedä. Jotenkin se oli vähän säälittävä. Mukamas itsevarma, mutta kuitenkin vähän reppana.”

”Mikä mun murulla on hätänä?” Jari kysyi.

Jari kantoi ensimmäisiä kypsiä tai lähes kypsiä syysomenoita koreissa varastorakennukseen. Varaston hyllyllä oli sievässä rivissä pestyjä lasitölkkejä, joihin voisi säilöä sadonkorjuun aarteita. Soseeksi ja hilloksi päätyvät omenat saivat olla hiukan raakoja, jolloin happoisuus oli parhaimmillaan. Tosin tänä vuonna Jari vain haaveili omenasoseesta.

Varaston laarit olivat melko tyhjiä. Osa vasta odotti satoa ja kesäomenista suurin osa oli jo päätynyt lasten välipaloiksi, Jarin äidin leivonnaisiin ja jatkojalostukseen mehustamolle.

Loukkaantuisikohan Nette, jos Jari pyytäisi tänä vuonna äitiään tekemään soseet? Äidin resepti oli hiukan erilainen kuin Neten. Makeampi. Jari päätti kysyä, kun menisi sisälle syömään.

Jari ilahtui astuessaan sisään. Linssikeitto porisi liedellä. Nette teki hyviä ja terveellisiä keittoja, joita lapsetkin söivät mielellään. Kokki ei vain tällä kertaa ollut yhtä ihastuttava.

Nette itkeä tihrusti keittiössä epäonnista päiväänsä. Kauneushoitolakäynti ei ollut täyttänyt hänen odotuksiaan. Vasemman käden manikyyrikin oli mennyt pilalle, kun hän oli yrittänyt laittaa auennutta korvakoruaan kiinni. Kosmetologi oli varoittanut, että lakka oli vielä pehmeää, mutta ei kaikki ollut täysin Neten syytä.

”Mikä mun murulla on hätänä?” Jari kysyi.

”No, anna mulle se numero. Minä hoidan tämän asian.”

”Tää päivä on katastrofi. Mä en saanut varaamaani hoitoa Parhaat Puolesi -klinikalla ja kynsilakatkin on nyt ihan rytyssä.”

Nette ei halunnut kertoa, mihin hoitoon olisi mennyt, jos olisi päässyt. Jotkut asiat olivat naisten salaisuuksia. Manikyyristä hän valitti sen sijaan äänekkäästi.

”Tee reklamaatio ja vaadi rahat takaisin. Miksi maksaa palvelusta, johon ei ole tyytyväinen,” Jari ehdotti ja tiesi, että nyt oli aivan turhaa puhua omenasoseista.

”Mä en millään jaksaisi. Katso nyt, millainen kuoppa tässä keskisormen kynnessä on. Ehkä mä pyydän Jannikaa soittamaan sinne.”

”Äiti, miksi sä näytät isille kiroilusormea?” Nella sanoi kauhistuneena.

”Mene Nella leikkimään. Äiti on nyt vähän väsynyt”, Jari sanoi ja yritti saada tulevaan vaimoonsa vähän ryhtiä.

”Anna sen Jannikan nyt vähän relata. Eihän toi kynsilakka edes liity häihin”, Jari sanoi.

”Liittyypäs. Se kosmetologi halusi koristella mun vasemman nimettömän kynnen just häiden takia, mutta sotki viereisen kynnen. Tässä on ihan selvä kuoppa. Eihän tällaisilla kynsillä kehtaa mennä edes maitokauppaan!”

”No, anna mulle se numero. Minä hoidan tämän asian.”

Jari kaivoi kännykän esiin ja näppäili Neten antaman numeron. Klinikan numero ehti hälyttää vain muutaman kerran, kun iloinen ääni vastasi: ”Parhaat Puolesi, kosmetologi Anna puhelimessa. Kuinka voin auttaa?”

Jatkuu ensi viikolla.