Ammatinvalinnassa kannattaa nykyään miettiä sitäkin, tarvitaanko sen harjoittamiseen enää tulevaisuudessa ammatti-ihmistä.

Ne tulevat ja vievät meiltä työt! Robotit nimittäin. Niillä on voittamaton muisti, ne eivät istu kahvitauoilla eikä niille tarvitse maksaa palkkaa. Mikä mainio mahdollisuus antaa potkut miljoonille ihmisille.

Tällainen pelko roikkuu ilmassa synkän pilven lailla, ja miksei roikkuisi. Mehän totuimme nopeasti automaattikassoihin. Totumme myös siihen, että asiakaspalvelutsätissä vastaa robotti. Ehkä joudumme tottumaan siihenkin, että kolmannes työpaikoista häviää, kuten jotkut tutkijat väittävät. Kamalaa! Vai onko?

– Voi nähdä uhkakuvan, jossa robotisaatio synnyttää tarpeettomien ihmisten joukon tai jopa ottaa ohjat. Koneet taipuvat jo monimutkaiseen ajatteluun, joten ei se pelko tuulesta temmattu ole. Tai sitten voi luottaa siihen, että tekoälyä käytetään hyvänä apulaisena ihmiselle. Minä olen optimisti, uskon jälkimmäiseen.

Näin ajattelee Nina Wessberg, joka tutkii työkseen tulevaisuutta Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Hän miettii, miten Suomessa kannattaisi varautua tulevaisuuden trendeihin, juuri sellaisiin kuin tekoälyn maihinnousu.

Robotista työkaveri?

Jos miettisi hetken kuten optimisti. Silloin ajattelisi, että robotit voisivat vaikka parantaa maailmaa yhdessä ihmisten kanssa. Ehkä liikenneonnettomuudet loppuvat, kun ihmiskuskien tilalle saadaan robotteja? Tosin robottiautokin on jo ajanut kolarin. Entäs tekoäly lääkärin apuna: se käy läpi pitkän sairaushistorian sekunneissa, vertaa sitä tietokantoihin, yhdistää oireisiin ja ehdottaa diagnooseja. Samaa ei ihmislääkäri yhdessä vastaanottoajassa ehdi tehdä.

– Sitten ihminen tekisi päätökset, mutta entistä paremman tiedon perusteella, Nina Wessberg sanoo.

Pessimistiä puolestaan kiinnostaa, miten ihmisten toimeentulo järjestetään robottien aikakaudella. Kaikki eivät pysty korkean tason asiantuntijatehtäviin oman robottiapulaisen kanssa. Meitä on paljon, jotka pärjäämme parhaiten vähän yksinkertaisimmissa hommissa. Millä me sitten elämme, kun koneet hoitavat ne?

– On sitäkin koetettu miettiä. Palkkatyö on perinteisesti ollut toimeentulon perusta, mutta jos tulevaisuudessa tuottavuus ei enää ole kiinni ihmisistä, jotain aivan uutta täytyy keksiä. Voisiko se liittyä jotenkin ihmisen kykyyn verkostoitua ja luoda suhteita?

”Sellaista robottia ei ole eikä tule, joka hoitaisi aivan kaiken.”

Nina Wessberg ennustaa, että vielä riittää myös ihmisten töitä. Robottien parissa niitä tulee jopa lisää: jonkun pitää kehittää ja ohjelmoida niitä, miettiä kyberturvallisuutta ja analysoida dataa.

Digin ytimessä on tilaa

Yrittäjä Minna Laine on niitä ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen työn digimurroksen ytimestä. Hän kouluttaa sote-alan ihmisiä robotiikasta ja etsii maailmalta toimivia robottiapuvälineitä hoitotyöhön.

Jos joku nyt pelkää, että koneet hoitavat kohta koko hoitoalan ja ihmiset saavat kenkää, Minnalla on rauhoittavaa kerrottavaa.

– Sellaista robottia ei ole eikä tule, joka hoitaisi aivan kaiken. Hoitajista taas on niin kova pula, että pelottaa. Teknologiaa tarvitaan kipeästi avuksi.

Minnan mielestä teknologia voi tehdä työelämästä parempaa. Tällä hetkellä Suomessa kuljetaan Minnan mukaan jälkijunassa ja pelätään sitä, mitä ei tunneta.

– Uutisointi lähtee aina siitä kulmasta, että työpaikat häviävät. Joillakin aloilla toki, ja tehtävät ehkä muuttuvat. Mutta juuri muutoksen takia hoitoalalla on tarjolla paljon uusia, kiinnostavia töitä. Ei teknologia saa olla vain muiden alojen etuoikeus.

”Vanhusten kodeissa pitäisi hyödyntää enemmän teknologiaa.”

Suomenkin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa kyllä on jo jonkin verran robotiikkaa. On robotteja, jotka kuljettavat pyykkiä tai tekevät leikkauksia. On robotti, joka voi vaikka neuvoa terveyskeskuksen asiakkaita oikeaan suuntaan. Mutta vasta Japanissa on nähty sellainen robotti, joka auttaa raskaimmissa töissä, kuten ihmisten nostelemisessa. Minnaa vähän kiinnostaisi kehitellä suomalaista versiota.

– Toinen iso tarve liittyy vanhusten kotihoitoon. Suomessa suositaan kotihoitoa, mutta hoitajia on aivan liian vähän ja he ovat tiukoilla. Vanhusten kodeissa pitäisi hyödyntää enemmän teknologiaa. Se voisi helpottaa yksinäisyyden tunnetta ja hälyttäisi heti, jos asukas kaatuu. Sitten kukaan ei joutuisi odottelemaan apua tuntikausia.

Yksi robotti istuu parhaillaan Minnan työpöydällä: Zora. Se näyttää juuri sellaiselta hahmolta, miltä pikku robotin ajatteleekin näyttävän. Zoraa on helppo ohjelmoida juttelemaan ja liikkumaan.

– Zora voi istua sairaalasängyn reunalla ja lievittää lapsen pelkoa, kertoa vaikka satuja tai pelata. Tai opettaa hammashoitolan odotushuoneessa hampaiden harjausta. Tai ohjata seniorijumppaa.

Minnaa robotiikan maihinnousu ei huolestuta: hänelle se lupaa tulevaisuutta, jossa ihmiset saavat parempaa hoitoa ja innostavampaa työtä.

Minna ymmärtää silti myös pelkoa. Turhan usein uusi teknologia tulee työpaikalle niin, että johto hankkii uuden ohjelman tai laitteen ja IT-osaston Jani käy kerran näyttämässä, mitä pitää tehdä. Sen jälkeen hoitajasta tuntuu, että tehtävälistalla on yksi kiusa lisää.

– Ajasta ja rahastahan tällä alalla on pula, ei robotiikka ole se ongelma. Toivottavasti uskaltaisimme rohkeasti ottaa teknologian käyttöön, paluuta menneisyyteen kun ei ole.

Osaako kone improvisoida?

On myös perinteisiä ammatteja, joihin kone ei pysty vielä pitkään aikaan. Esimerkiksi psykologin ja kasvattajan työhön tekoäly ei ole tarpeeksi fiksu. Sen on vaikeaa ymmärtää ihmisten tunteita ja kokemuksia, olla empaattinen ja toimia intuitiivisesti.

Kun Outi Mäki aloitti 1990-luvun alussa opinnot opettajankoulutuslaitoksessa, ketään ei huolestuttanut, riittääkö tulevaisuudessa töitä. Se oli aikaa ennen digiloikkaa ja lamaa.

Outi on tehnyt luokanopettajan töitä nyt 25 vuotta, ja sinä aikana työhön on tullut paljon uutta teknologiaa. Piirtoheittimet ovat jo kuolleet sukupuuttoon, liitutaulu alkaa olla museokamaa. Sen sijaan on sähköisiä oppimateriaaleja ja pädejä.

– Ja koodataanhan me itsekin oppilaiden kanssa, Lego-robotteja. Niille voi antaa käskyjä ja opettaa niitä liikkumaan. Se on hauskaa ja hyödyllistä oman aikansa: jotkut oppilaat tykkäävät enemmän, toiset vähemmän.

Koulujen digiloikka näyttää toistaiseksi aika paljon enemmän luokanopettajalta kuin robotilta. Opettajat etsivät sovelluksia ja vaihtavat keskenään vinkkejä. He miettivät, miten paljon laitteita käytetään, ja pitävät huolta siitä, että pedagogiikka säilyy pääasiana. Mutta Outi keksisi käyttöä kehittyneelle robotiikalle.

– Kielenopetuksessa! Robotti voisi keskustella pienen porukan kanssa kerrallaan, harjoitella ääntämystä ja toistella fraaseja.

Luokanopettajaksi aikovan ei silti tarvitse vieläkään olla robotiikasta huolestunut. Esimerkiksi vuorovaikutustaidot, empatia ja inhimillisyys ovat koneelle vaikeita juttuja.

– Robotti voi kyllä opettaa ja kertoa asioita, mutta se ei osaa etsiä kunkin oppilaan omia vahvuuksia. Tai ottaa huomioon, että lapsilla on erilaisia päiviä. Tietoa löytää kyllä mistä vain, se ei ole nykyään ongelma, Outi Mäki toteaa.

Koulussa pitää osata myös improvisoida, koska lapsiryhmän kanssa mikään päivä ei suju juuri niin kuin on suunniteltu. Ja näinköhän robotti pärjäisi joukkojenhallinnassa?

Robotti alttarilla

Muuallakin kuin kasvatusalalla on yhä kysyntää inhimillisyydelle. Ehkä esimerkiksi ihmistaiteilijoita tarvitaan?

No, ei voi tietää. Koneet tekevät jo musiikkiakin. Huippu-urheilijat melkein ovat jo koneita. Sen sijaan hengellisen puolen työt saattaisivat olla niitä, joita ei roboteille luovuteta.

– Ehkä elämän tärkeät taitoskohdat ovat niitä, joissa ihminen kaipaa tulevaisuudessakin toista ihmistä ja korkeampaa voimaa, sanoo Rekolan seurakunnan pastori Laura Leverin.

Laura keksii toisaalta monta asiaa, joissa tekoäly voisi palvella kirkkoa. Esimerkiksi robottiauto – sellaisella messuun pääsisi myös ihminen, joka liikkuu huonosti. Tai botti, joka seuraisi verkkoa:

– Kone voisi skannata keskustelupalstoja, tehdä moderointia ja napata ne kirkkoa koskevat keskustelut, joihin meidän olisi hyvä osallistua. Ihmisiä ei millään riitä siihen työhön.

Laura kertoo olevansa papiksi ehkä poikkeuksellisen teknologiaorientoitunut: hän lukee saarnansa pädiltä ja käyttää paljon sovelluksia arkensa apuna.

Tällä hetkellä hänellä on kokeilussa Woebot-terapiachatti. Siinä ihmisen kanssa viestittelee kone, joka kysyy, miten menee, kuuntelee huolia ja ehdottaa kognitiivisen psykologian keinoja huoltaa mieltä. Woebotista on tutkitusti apua alakuloon.

– Voisiko kirkollakin olla jokin tällainen palvelu? Se vastaisi ensi hätään ja ohjaisi sitten ihmisen luo juttelemaan. Jumala on luonut meidät elämään toisiamme varten, mutta hän on varmasti tarkoittanut, että voimme käyttää teknologiaa apuna.

”Tekoäly tulee ja muuttaa maailmaa.”

Lauraa mietityttävät tekoälyn eettiset kysymykset. Robotiikkaa kehitetään miljardeilla dollareilla, ja kohta edessä on hankalia tilanteita, jos ei ole mietitty etukäteen, kenen vastuulla robottien tekoset ovat.

– Miten robottiauto ohjelmoidaan, jos vaihtoehtoja on kaksi: joko ajaa väkijoukkoon, jolloin monta sivullista kuolee, tai suoraan seinään, jolloin vain auton omistaja kuolee? Kuka ostaa robottiauton, joka valitsee jälkimmäisen? Tällaisia kysymyksiä Jean-François Bonnefon -niminen tutkija on pohtinut.

Siinäpä mietittävää. Entäs työpaikat? Laura toteaa, että varmasti niitäkin häviää – mistä sitä tietää, vaikka ihmiset pian hyväksyisivät robotin vihkimään heidät. Toisaalta, uusia töitä ja mahdollisuuksiakin tulee, kun niihin suhtaudutaan uteliaasti.

– Tekoäly tulee ja muuttaa maailmaa. Kirkko voi toki jarruttaa ja usein se jarruttaakin, mutta minusta kannattaisi miettiä, mihin taisteluun paukut pannaan.

Ottaako tekoäly vallan?

Mutta hei! On niitä synkempiäkin uhkakuvia kuin se, että koneet vievät työt. Pahimmat pelottelijat ennustavat, että supertekoäly kehittää pian oman tietoisuuden ja tuhoaa koko ihmiskunnan.

Voi tapahtua myös jotain aivan muuta. VTT:n tutkijan Nina Wessbergin työtä on seurata myös heikkoja signaaleja, ”mustia joutsenia”, jotka voivat yhtäkkiä muuttaa koko kuvion.

Kuvitellaan esimerkiksi, että maailmanpolitiikassa tapahtuisi jotain kamalaa. Rajat sulkeutuvat, globalisaatio lakkaa, eletään poikkeusoloissa. Voi olla, että robotitkin jäävät siksi aikaa pölyttymään.

– Nyt puhutaan paljon huippuosaamisesta, mutta silloin suureen arvoon voisi nousta keskinkertainen, jopa huonokin osaaminen, Nina Wessberg pohtii.

– Sellainen ihminen olisi silloin arvokas, jolla olisi edes jotain käsitystä siitä, miten hammasharjoja valmistetaan tai perunasatoa parannetaan.

Naiset, ryhtykää koodaamaan!

Uusia tekijöitä robottialalle tosiaan tarvittaisiin: on näet pieni ongelma, että tekoälyn kehittäminen on hyväosaisten, korkeasti koulutettujen miesinsinöörien käsissä. Kun he koodaavat robotteja, he koodaavat samalla omaa arvomaailmaansa tekoälylle. Tuloksena robotit eivät välttämättä osaa ottaa huomioon eri sukupuolia, eri rotuja, erilaisia vähemmistöjä ja maailman monimutkaisuutta.

Näyttää myös siltä, että jos robotti on kehitelty apulaiseksi tai asiakaspalvelijaksi, sillä on usein naisen nimi kuten Siri, Alexa tai Connie. Jos se taas tekee vaativia kirurgisia operaatioita, se on nimeltään Da Vinci. Seksirobottien nimet ovat sellaisia kuin Solana tai Sandy… no, on yksi Henrykin.

Jos maailmasta halutaan nykyistä parempi paikka, ihmisen pitää auttaa tekoälyä. On huomattu, että jos tekoäly jätetään opettelemaan maailmaa itsekseen, siitä voi tulla hiukan mäntti: se luulee, että kaikki on hyvin juuri niin kuin nyt on, ja alkaa vahvistaa stereotypioita. Se olettaa, että parempipalkkaiset työt sopivat parhaiten miehille ja että nainen ja astianpesukone kuuluvat yhteen.

Omaisuuden osituksessa puolisoilla on hyvä mahdollisuus omaisuuden piilotteluun, ja usein tästä kärsii eroava nainen, sanoo erojuristi Sanna Svahn. 

Kun aviopari eroaa, edessä on väistämättä omaisuuden jakaminen. Jos ero on riitaisa, apuun tarvitaan pesänjakajaa. 

Omaisuuden osituksessa puolisoilla on hyvä mahdollisuus omaisuuden piilotteluun.

Erojuristi Sanna Svahn kertoo, että eron kummankin osapuolen varallisuus todennetaan heidän oman ilmoituksen mukaan. Piilottelu on yleistä, sillä pesänjakaja ei pääse käsiksi puolisoiden tileihin, ellei siihen anneta erillistä suostumusta.

”Helppo pimittää, vaikea seurata.”

Omaisuuden ositus koskee omaisuutta, johon puolisoilla on avio-oikeus. Kun avioerohakemus saapuu käräjäoikeuteen, molempien varallisuus selvitetään tilien ja lainojen osalta siltä päivältä. Molemmat ilmoittavat omaisuutensa avoimesti, mutta mitään viranomaiskeinoja varallisuuden todelliseen selvittämiseen ei ole.

– Jos puoliso jättää ilmoittamatta vaikka toisessa pankissa olevan tilin, sille ei oikein voi mitään. Helppo pimittää, vaikea seurata, Svahn kuvailee.

Riitaisissa eroissa pesänjakaja voi selvittää tietoja arvo-osuustileistä ja muusta kirjatusta omaisuudesta. Myös vero-ilmoituksesta selviää paljon puolisoiden varallisuudesta.

Eron häviäjä on usein nainen

Svahn mukaan usein naiset kärsivät omaisuuden osituksessa.

– On tavallista, että ennen eroa omaisuutta realisoidaan, eli pannaan sellaiseen muotoon, joka ei ole selvitettävissä, Svahn sanoo.

Tai jos eron toisella osapuolella on esimerkiksi oma yritys, firman arvoa vähätellään. Siinä tapauksessa vaimon on oltava valppaana. On hänen velvollisuutensa osoittaa, että vain pari kuukautta aiemmin on tapahtunut tällainen toimeksianto. Silloin pesänjakaja voi päättää, että tämä omaisuus huomioidaan osituksessa.

”Omaisuuden arvoa vähätellään aina erotilanteissa, ja vastaavasti omaisuuden saaja yliarvioi omaisuutta.”

– Silloin vaimon pitää kysyä, missä rahat ovat, kun isäntä unohtaa ilmoittaa tämmöisen satatonnisen osituksesta.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu osituspetoksella on rangaistavaa.

Käyttäjä17709
Seuraa 
Liittynyt17.6.2018

Erojuristi paljastaa, miten omaisuutta piilotellaan puolisolta erossa: ”Osituksessa kärsii usein nainen”

"Erojuristi paljastaa, miten omaisuutta piilotellaan puolisolta erossa: ”Osituksessa kärsii usein nainen” Luonnollista koska useimmiten se omaisuus on enimältä osin miehen hankkimaa, nainen on suhteen kuokkavieras mitä varallisuuteen tulee useimmissa tapauksissa. Oikeus voittaa.
Lue kommentti

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti