Ammatinvalinnassa kannattaa nykyään miettiä sitäkin, tarvitaanko sen harjoittamiseen enää tulevaisuudessa ammatti-ihmistä.

Ne tulevat ja vievät meiltä työt! Robotit nimittäin. Niillä on voittamaton muisti, ne eivät istu kahvitauoilla eikä niille tarvitse maksaa palkkaa. Mikä mainio mahdollisuus antaa potkut miljoonille ihmisille.

Tällainen pelko roikkuu ilmassa synkän pilven lailla, ja miksei roikkuisi. Mehän totuimme nopeasti automaattikassoihin. Totumme myös siihen, että asiakaspalvelutsätissä vastaa robotti. Ehkä joudumme tottumaan siihenkin, että kolmannes työpaikoista häviää, kuten jotkut tutkijat väittävät. Kamalaa! Vai onko?

– Voi nähdä uhkakuvan, jossa robotisaatio synnyttää tarpeettomien ihmisten joukon tai jopa ottaa ohjat. Koneet taipuvat jo monimutkaiseen ajatteluun, joten ei se pelko tuulesta temmattu ole. Tai sitten voi luottaa siihen, että tekoälyä käytetään hyvänä apulaisena ihmiselle. Minä olen optimisti, uskon jälkimmäiseen.

Näin ajattelee Nina Wessberg, joka tutkii työkseen tulevaisuutta Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Hän miettii, miten Suomessa kannattaisi varautua tulevaisuuden trendeihin, juuri sellaisiin kuin tekoälyn maihinnousu.

Robotista työkaveri?

Jos miettisi hetken kuten optimisti. Silloin ajattelisi, että robotit voisivat vaikka parantaa maailmaa yhdessä ihmisten kanssa. Ehkä liikenneonnettomuudet loppuvat, kun ihmiskuskien tilalle saadaan robotteja? Tosin robottiautokin on jo ajanut kolarin. Entäs tekoäly lääkärin apuna: se käy läpi pitkän sairaushistorian sekunneissa, vertaa sitä tietokantoihin, yhdistää oireisiin ja ehdottaa diagnooseja. Samaa ei ihmislääkäri yhdessä vastaanottoajassa ehdi tehdä.

– Sitten ihminen tekisi päätökset, mutta entistä paremman tiedon perusteella, Nina Wessberg sanoo.

Pessimistiä puolestaan kiinnostaa, miten ihmisten toimeentulo järjestetään robottien aikakaudella. Kaikki eivät pysty korkean tason asiantuntijatehtäviin oman robottiapulaisen kanssa. Meitä on paljon, jotka pärjäämme parhaiten vähän yksinkertaisimmissa hommissa. Millä me sitten elämme, kun koneet hoitavat ne?

– On sitäkin koetettu miettiä. Palkkatyö on perinteisesti ollut toimeentulon perusta, mutta jos tulevaisuudessa tuottavuus ei enää ole kiinni ihmisistä, jotain aivan uutta täytyy keksiä. Voisiko se liittyä jotenkin ihmisen kykyyn verkostoitua ja luoda suhteita?

”Sellaista robottia ei ole eikä tule, joka hoitaisi aivan kaiken.”

Nina Wessberg ennustaa, että vielä riittää myös ihmisten töitä. Robottien parissa niitä tulee jopa lisää: jonkun pitää kehittää ja ohjelmoida niitä, miettiä kyberturvallisuutta ja analysoida dataa.

Digin ytimessä on tilaa

Yrittäjä Minna Laine on niitä ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen työn digimurroksen ytimestä. Hän kouluttaa sote-alan ihmisiä robotiikasta ja etsii maailmalta toimivia robottiapuvälineitä hoitotyöhön.

Jos joku nyt pelkää, että koneet hoitavat kohta koko hoitoalan ja ihmiset saavat kenkää, Minnalla on rauhoittavaa kerrottavaa.

– Sellaista robottia ei ole eikä tule, joka hoitaisi aivan kaiken. Hoitajista taas on niin kova pula, että pelottaa. Teknologiaa tarvitaan kipeästi avuksi.

Minnan mielestä teknologia voi tehdä työelämästä parempaa. Tällä hetkellä Suomessa kuljetaan Minnan mukaan jälkijunassa ja pelätään sitä, mitä ei tunneta.

– Uutisointi lähtee aina siitä kulmasta, että työpaikat häviävät. Joillakin aloilla toki, ja tehtävät ehkä muuttuvat. Mutta juuri muutoksen takia hoitoalalla on tarjolla paljon uusia, kiinnostavia töitä. Ei teknologia saa olla vain muiden alojen etuoikeus.

”Vanhusten kodeissa pitäisi hyödyntää enemmän teknologiaa.”

Suomenkin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa kyllä on jo jonkin verran robotiikkaa. On robotteja, jotka kuljettavat pyykkiä tai tekevät leikkauksia. On robotti, joka voi vaikka neuvoa terveyskeskuksen asiakkaita oikeaan suuntaan. Mutta vasta Japanissa on nähty sellainen robotti, joka auttaa raskaimmissa töissä, kuten ihmisten nostelemisessa. Minnaa vähän kiinnostaisi kehitellä suomalaista versiota.

– Toinen iso tarve liittyy vanhusten kotihoitoon. Suomessa suositaan kotihoitoa, mutta hoitajia on aivan liian vähän ja he ovat tiukoilla. Vanhusten kodeissa pitäisi hyödyntää enemmän teknologiaa. Se voisi helpottaa yksinäisyyden tunnetta ja hälyttäisi heti, jos asukas kaatuu. Sitten kukaan ei joutuisi odottelemaan apua tuntikausia.

Yksi robotti istuu parhaillaan Minnan työpöydällä: Zora. Se näyttää juuri sellaiselta hahmolta, miltä pikku robotin ajatteleekin näyttävän. Zoraa on helppo ohjelmoida juttelemaan ja liikkumaan.

– Zora voi istua sairaalasängyn reunalla ja lievittää lapsen pelkoa, kertoa vaikka satuja tai pelata. Tai opettaa hammashoitolan odotushuoneessa hampaiden harjausta. Tai ohjata seniorijumppaa.

Minnaa robotiikan maihinnousu ei huolestuta: hänelle se lupaa tulevaisuutta, jossa ihmiset saavat parempaa hoitoa ja innostavampaa työtä.

Minna ymmärtää silti myös pelkoa. Turhan usein uusi teknologia tulee työpaikalle niin, että johto hankkii uuden ohjelman tai laitteen ja IT-osaston Jani käy kerran näyttämässä, mitä pitää tehdä. Sen jälkeen hoitajasta tuntuu, että tehtävälistalla on yksi kiusa lisää.

– Ajasta ja rahastahan tällä alalla on pula, ei robotiikka ole se ongelma. Toivottavasti uskaltaisimme rohkeasti ottaa teknologian käyttöön, paluuta menneisyyteen kun ei ole.

Osaako kone improvisoida?

On myös perinteisiä ammatteja, joihin kone ei pysty vielä pitkään aikaan. Esimerkiksi psykologin ja kasvattajan työhön tekoäly ei ole tarpeeksi fiksu. Sen on vaikeaa ymmärtää ihmisten tunteita ja kokemuksia, olla empaattinen ja toimia intuitiivisesti.

Kun Outi Mäki aloitti 1990-luvun alussa opinnot opettajankoulutuslaitoksessa, ketään ei huolestuttanut, riittääkö tulevaisuudessa töitä. Se oli aikaa ennen digiloikkaa ja lamaa.

Outi on tehnyt luokanopettajan töitä nyt 25 vuotta, ja sinä aikana työhön on tullut paljon uutta teknologiaa. Piirtoheittimet ovat jo kuolleet sukupuuttoon, liitutaulu alkaa olla museokamaa. Sen sijaan on sähköisiä oppimateriaaleja ja pädejä.

– Ja koodataanhan me itsekin oppilaiden kanssa, Lego-robotteja. Niille voi antaa käskyjä ja opettaa niitä liikkumaan. Se on hauskaa ja hyödyllistä oman aikansa: jotkut oppilaat tykkäävät enemmän, toiset vähemmän.

Koulujen digiloikka näyttää toistaiseksi aika paljon enemmän luokanopettajalta kuin robotilta. Opettajat etsivät sovelluksia ja vaihtavat keskenään vinkkejä. He miettivät, miten paljon laitteita käytetään, ja pitävät huolta siitä, että pedagogiikka säilyy pääasiana. Mutta Outi keksisi käyttöä kehittyneelle robotiikalle.

– Kielenopetuksessa! Robotti voisi keskustella pienen porukan kanssa kerrallaan, harjoitella ääntämystä ja toistella fraaseja.

Luokanopettajaksi aikovan ei silti tarvitse vieläkään olla robotiikasta huolestunut. Esimerkiksi vuorovaikutustaidot, empatia ja inhimillisyys ovat koneelle vaikeita juttuja.

– Robotti voi kyllä opettaa ja kertoa asioita, mutta se ei osaa etsiä kunkin oppilaan omia vahvuuksia. Tai ottaa huomioon, että lapsilla on erilaisia päiviä. Tietoa löytää kyllä mistä vain, se ei ole nykyään ongelma, Outi Mäki toteaa.

Koulussa pitää osata myös improvisoida, koska lapsiryhmän kanssa mikään päivä ei suju juuri niin kuin on suunniteltu. Ja näinköhän robotti pärjäisi joukkojenhallinnassa?

Robotti alttarilla

Muuallakin kuin kasvatusalalla on yhä kysyntää inhimillisyydelle. Ehkä esimerkiksi ihmistaiteilijoita tarvitaan?

No, ei voi tietää. Koneet tekevät jo musiikkiakin. Huippu-urheilijat melkein ovat jo koneita. Sen sijaan hengellisen puolen työt saattaisivat olla niitä, joita ei roboteille luovuteta.

– Ehkä elämän tärkeät taitoskohdat ovat niitä, joissa ihminen kaipaa tulevaisuudessakin toista ihmistä ja korkeampaa voimaa, sanoo Rekolan seurakunnan pastori Laura Leverin.

Laura keksii toisaalta monta asiaa, joissa tekoäly voisi palvella kirkkoa. Esimerkiksi robottiauto – sellaisella messuun pääsisi myös ihminen, joka liikkuu huonosti. Tai botti, joka seuraisi verkkoa:

– Kone voisi skannata keskustelupalstoja, tehdä moderointia ja napata ne kirkkoa koskevat keskustelut, joihin meidän olisi hyvä osallistua. Ihmisiä ei millään riitä siihen työhön.

Laura kertoo olevansa papiksi ehkä poikkeuksellisen teknologiaorientoitunut: hän lukee saarnansa pädiltä ja käyttää paljon sovelluksia arkensa apuna.

Tällä hetkellä hänellä on kokeilussa Woebot-terapiachatti. Siinä ihmisen kanssa viestittelee kone, joka kysyy, miten menee, kuuntelee huolia ja ehdottaa kognitiivisen psykologian keinoja huoltaa mieltä. Woebotista on tutkitusti apua alakuloon.

– Voisiko kirkollakin olla jokin tällainen palvelu? Se vastaisi ensi hätään ja ohjaisi sitten ihmisen luo juttelemaan. Jumala on luonut meidät elämään toisiamme varten, mutta hän on varmasti tarkoittanut, että voimme käyttää teknologiaa apuna.

”Tekoäly tulee ja muuttaa maailmaa.”

Lauraa mietityttävät tekoälyn eettiset kysymykset. Robotiikkaa kehitetään miljardeilla dollareilla, ja kohta edessä on hankalia tilanteita, jos ei ole mietitty etukäteen, kenen vastuulla robottien tekoset ovat.

– Miten robottiauto ohjelmoidaan, jos vaihtoehtoja on kaksi: joko ajaa väkijoukkoon, jolloin monta sivullista kuolee, tai suoraan seinään, jolloin vain auton omistaja kuolee? Kuka ostaa robottiauton, joka valitsee jälkimmäisen? Tällaisia kysymyksiä Jean-François Bonnefon -niminen tutkija on pohtinut.

Siinäpä mietittävää. Entäs työpaikat? Laura toteaa, että varmasti niitäkin häviää – mistä sitä tietää, vaikka ihmiset pian hyväksyisivät robotin vihkimään heidät. Toisaalta, uusia töitä ja mahdollisuuksiakin tulee, kun niihin suhtaudutaan uteliaasti.

– Tekoäly tulee ja muuttaa maailmaa. Kirkko voi toki jarruttaa ja usein se jarruttaakin, mutta minusta kannattaisi miettiä, mihin taisteluun paukut pannaan.

Ottaako tekoäly vallan?

Mutta hei! On niitä synkempiäkin uhkakuvia kuin se, että koneet vievät työt. Pahimmat pelottelijat ennustavat, että supertekoäly kehittää pian oman tietoisuuden ja tuhoaa koko ihmiskunnan.

Voi tapahtua myös jotain aivan muuta. VTT:n tutkijan Nina Wessbergin työtä on seurata myös heikkoja signaaleja, ”mustia joutsenia”, jotka voivat yhtäkkiä muuttaa koko kuvion.

Kuvitellaan esimerkiksi, että maailmanpolitiikassa tapahtuisi jotain kamalaa. Rajat sulkeutuvat, globalisaatio lakkaa, eletään poikkeusoloissa. Voi olla, että robotitkin jäävät siksi aikaa pölyttymään.

– Nyt puhutaan paljon huippuosaamisesta, mutta silloin suureen arvoon voisi nousta keskinkertainen, jopa huonokin osaaminen, Nina Wessberg pohtii.

– Sellainen ihminen olisi silloin arvokas, jolla olisi edes jotain käsitystä siitä, miten hammasharjoja valmistetaan tai perunasatoa parannetaan.

Naiset, ryhtykää koodaamaan!

Uusia tekijöitä robottialalle tosiaan tarvittaisiin: on näet pieni ongelma, että tekoälyn kehittäminen on hyväosaisten, korkeasti koulutettujen miesinsinöörien käsissä. Kun he koodaavat robotteja, he koodaavat samalla omaa arvomaailmaansa tekoälylle. Tuloksena robotit eivät välttämättä osaa ottaa huomioon eri sukupuolia, eri rotuja, erilaisia vähemmistöjä ja maailman monimutkaisuutta.

Näyttää myös siltä, että jos robotti on kehitelty apulaiseksi tai asiakaspalvelijaksi, sillä on usein naisen nimi kuten Siri, Alexa tai Connie. Jos se taas tekee vaativia kirurgisia operaatioita, se on nimeltään Da Vinci. Seksirobottien nimet ovat sellaisia kuin Solana tai Sandy… no, on yksi Henrykin.

Jos maailmasta halutaan nykyistä parempi paikka, ihmisen pitää auttaa tekoälyä. On huomattu, että jos tekoäly jätetään opettelemaan maailmaa itsekseen, siitä voi tulla hiukan mäntti: se luulee, että kaikki on hyvin juuri niin kuin nyt on, ja alkaa vahvistaa stereotypioita. Se olettaa, että parempipalkkaiset työt sopivat parhaiten miehille ja että nainen ja astianpesukone kuuluvat yhteen.

Hittiromaanin filmatisointi kertoo paperittomuudesta ja pakolaisuudesta huumorin keikoin.

Intialainen huijarifakiiri Aja (Dhanush) joutuu ihmeelliselle matkalle ympäri maailman. Kaikki saa alkunsa siitä, kun hän matkustaa Ranskaan etsimään isäänsä, jota ei ole koskaan tavannut. Ajan lapsuus kului Ikean katalogia selaillen ja länsimaisesta elintasosta haaveillen. Niinpä hän suuntaa Pariisissa ensimmäisenä lähimpään huonekaluliikkeeseen. Ajalla ei ole varaa yösijaan, joten hän päättää yöpyä vaatekaapissa. Valitettavasti juuri kyseinen kaappi raijataan Britanniaan ja Aja päätyy sen mukana vahingossa Lontooseen.

Ranskalaisen Romain Puértolasin vuonna 2013 ilmestynyt esikoisromaani Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin oli kansainvälinen hitti. Satiiri kritisoi globalisaatiota ja käsitteli sen lieveilmiöitä huumorin avulla. Kanadalainen Ken Scott on filmatisoinut kirjasta elokuvan Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin. Tuntuu siltä, ettei ohjaaja ole osannut päättää, missä tyylilajissa tarinan kertoisi, joten hän on hosunut vähän joka suuntaan. Tehosekoittimeen on sullottu romanttista komediaa, vakavahenkistä draamaa, aikuisten satua, heittäytyvätpä henkilöhahmot välillä laulamaan ja tanssimaan kuin Bollywood-musikaalissa konsanaan. Juonikaan ei meinaa pysyä kasassa, vaan rönsyilee hallitsemattomasti sinne tänne.

Tyylillisiä esikuvia ovat Intiaan sijoittuvat hyvän tuulen elokuvat Slummien miljonääri ja The Best Exotic Marigold Hotel. Ensin mainitulta on lainattu rakenne: Aja kertoo kokemuksistaan samaan tapaan takaumin kuin Slummien miljonäärin päähenkilö Jamal. Jälkimmäisestä puolestaan on imetty vaikutteita visuaaliseen ilmeeseen. Kummassakin elokuvassa Intia hehkuu lämpimissä väreissä ja katsottavaa ja ihmeteltävää riittää. Myös Pariisissa ja Roomassa herkutellaan nähtävyyksillä.

Teemojaan eli paperittomuutta ja pakolaisuutta elokuva käsittelee melko naiivisti. Silti se onnistuu antamaan pakolaisille kasvot ja esittämään heidät tavallisina ihmisinä, joilla on toiveita ja unelmia, sen sijaan, että heitä kuvattaisiin vain kasvottomina ”pakolaistulvana” vyöryvän massan osana. 

Fakiiri joka juuttui vaatekaappiin ** ½

 

Simpsoneiden ja Futuraman luoja katsoo nyt Springfieldin ja tulevaisuuden sijasta menneisyyteen.

IS TV-LEHTI: Matt Groeningin luomassa Disenchantment-animaatiossa touhutaan keskiaikaisessa, maagisessa Dreamlandin kuningaskunnassa.

Groening tekee sarjallaan aluevaltauksen Netflixissä. Hänen jälkensä on tunnistettavaa niin visuaalisesti kuin huumorinkin puolesta. Pääosissa ovat kapinallinen alkoholistiprinsessa Bean, uskollinen mutta täysin tonttu tonttu Elfo ja demoni Luci.

Kummallisella kolmikolla seikkailua ja sekoilua riittää. Kymmenosaisella ensimmäisellä kaudella vastassa on monenlaista aikakauden kulkijaa: örkkejä, peikkoja, lumoojattaria, pahoja äitipuolia, lipeviä prinssejä ja muita hulluja. Kyytiä saavat ylhäiset puheenparret ja ylevät tavat.

Ääninäyttelijöinä pääosissa toimivat Abbi Jacobson (Bean), Eric Andre (Luci) ja Nat Faxon (Elfo). Jacobson on kehunut epätyypillisen prinsessan vahvaa naishahmoa.

Groening on viimeksi luonut uuden sarjan liki parikymmentä vuotta sitten vuonna 1999, kun Futurama ilmestyi. Sarja päättyi vuonna 2013. Simpsonit-sarja starttasi vuonna 1989, ja syyskuussa Amerikassa alkaa peräti 30. kausi.

Uudella sarjalla Netflix hieroo sopua Futurama-fanien kanssa. He raivostuivat, kun Futurama yllättäen poistettiin valikoimista.

Nyt tekijätiimissä on mukana pitkäaikainen Simpsonit-kollega Josh Weinstein ja joukko Futuraman animaattoreita.

Trendikkääseen fantasiagenreen sijoittuvan sarjan on sanottu olevan kuin Simpsoneiden ja Game of Thronesin sekoitus.

Groeningin sarjojen perusta on usein sama: hän haluaa näyttää yleisölle hauskuutta tapahtumissa ja maailmoissa, joista huumoria on tavallisesti vaikea löytää. Kolme kärsinyttä ystävystä täydentää toisiaan hyvän ja pahan ikitaistelussa.

Keskiaikaisista puitteista huolimatta sarja on kaukana sadusta. Siinä käsitellään vahvasti nykyhetken teemoja. Kyllähän kaikki tunnistavat elämänsä prinsessat, tontut ja demonit.

Disenchantment, Netflixissä 17.8. alkaen.