Ein sanominen ei ole aina ihan helppoa – mutta toisinaan sitäkin tärkeämpää.

Kiitos tarjouksesta, mutta ei, nyt en pysty. Ei kiitos. Ei. Ei nyt, ei koskaan.

Kieltäytyminen on parhaimmillaan varsin ytimekästä ja yksinkertaista. Sen kun vain sanoo ”ei”.

Valitettavasti ytimekkään ja yksinkertaisen sanan lausuminen ei aina ole aivan helppoa. Erityisesti työelämässä kieltäytyminen voi osoittautua suureksi haasteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Usein me kiltit tytöt ja pojat suostumme jatkuvasti pyyntöihin ja unohdamme omat tarpeemme. Jäämme ylitöihin, hoidamme kollegan kiireelliset työpyynnöt, järjestämme ylimääräiset asiat ja huolehdimme, että kaikilla olisi hyvä olla. Sanomme kyllä asioille, jotka eivät vastaa omia arvojamme ja lopulta uuvumme, kertoo markkinointipäällikkönäkin työskennellyt Heidi Alamikkelä uutuuskirjassaan Opi sanomaan EI töissä (Fitra, 2019).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kieltäytymisen taito kannattaa kuitenkin ehdottomasti opetella.

Alamikkelän mukaan se, että osaa sanoa ei oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, voi parhaimmillaan estää loppuun palamiselta. Kieltäytyminen on omien rajojen tunnistamista. Se, että tunnistaa omat rajansa, voi tehdä elämästä mukavampaa niin itselle kuin ympärillä oleville tyypeillekin.

– Rajat auttavat meitä säilyttämään hyvän energiatason, auttavat meitä työskentelemään ja elämään arvojemme mukaisesti, Alamikkelä kertoo kirjassa.

– Mikäli haluat olla onnellinen ja tuottava työssäsi, on olennaista oppia asettamaan rajat ja oppia sanomaan ei.


Ikuista tasapainoilua

Lohdun sananen: kieltäytyminen on lähestulkoon jokaiselle joskus vaikeaa.

Erityisiä haasteita syntyy varsinkin silloin, kun haluaa hoitaa homman jokseenkin ystävällisesti. Alamikkelän mukaan ystävällisessä kieltäytymisessä työelämässä auttaa se, että muistaa sanoa myös kyllä.

– Kyse on tasapainoilusta kyllä:n ja ei:n välillä, jotta opit toimimaan siten, että saavutat työssäsi enemmän tehokkuutta. Jos sanot liikaa 'kyllä', olet pian ylikuormittunut ja stressaantunut. Jos taas sanot jatkuvasti 'ei', saat maineen että olet hankala, joustamaton ja et pelaa yhteen tiimisi kanssa.

Miten töissä asioista kannattaisi kieltäytyä ilman, että saa samalla ikävän pessimistin maineen? Tässä kolme toimivaa vinkkiä:

1. Suoruus kannattaa

Moni yrittää kieltäytyä kohteliaasti uusista hommista ja vastuista niin, ettei käytä suoraan kieltosanaa. Alamikkelän mukaan se on kuitenkin iso virhe, sillä monella vastaanottajalla on usein valikoiva kuulo.

– Lause, joka sisältää sanat ”kyllä, mutta” on yksi tuhoisimmista tavoista viestiä ja se ei viesti selkeästi sitä mitä haluat.

Kieltäytymisen ytimessä on suoraviivainen viestintä. Jos joudut kieltäytymään, tee se rehdisti.

2. Perustele syysi ymmärrettävästi 

Pelkkä kieltäytyminen saattaa vaikuttaa töykeältä. Siksi kieltäytymisen ytimessä on kyky perustella itseään ja selittää tilannettaan ymmärrettävästi.

Kerro siis kieltäytymisesi jälkeen omasta tilanteestasi rehellisesti. Ole valmis perustelemaan, miksi sanot ei. Kerro suoraan aikatauluistasi, deadlineistasi ja muusta työtaakastasi. Näin vastaanottaja ymmärtää, että et yritä laistaa tehtävästä ja arvostaa kykyäsi asettaa työtehtävät tärkeysjärjestykseen.

3. Unohda pahoittelu, tarjoa vaihtoehtoa

Jos kieltäytymisellesi on hyvä perustelu, sinulla ei ole mitään syytä pahoitella sitä. Sen sijaan kieltäytymisen ohessa voi olla aivan hyvä idea tarjota apua ja empatiaa. Jos tiedät, että kollegasi on sinulta pyydetyssä tehtävässä ammattilainen, voit vinkata siitä kohteliaasti eteenpäin. Kun tarjoat vaihtoehtoja, ilmaiset samalla halusi auttaa, vaikka et itse voisikaan hoitaa tehtävää.

Samalla voit ehkä pyytää myös toiselta pientä palvelusta! Tutkimusten mukaan avun ja näkemyksen pyytäminen saa ihmisen vaikuttamaan toisten silmään mukavammalta

Sisältö jatkuu mainoksen alla