Kommunikointi ja erityisesti työntekijöiden kyttääminen helpottuisi kummasti, jos työpaikoillekin saataisiin Wilma-palvelu.

Olet saanut hymynaaman!

Voi sitä riemua, mikä syntyisi, jos tällainen teksti ilmestyisi kännykän näytölle pitkän työpäivän päätteeksi. Kouluissa hymynaamojen saaminen kehuna on Wilma-palvelun ansiosta ihan arkipäivää.

Mutta miksi Wilma ei yllä työpaikoille asti? 

Ainakin näiden viiden syyn takia Wilma olisi varsin oivallinen lisä mihin tahansa työyhteisöön:

1. Hymynaamat ja huomautukset

Erilaisten kehujen ja torujen merkitsemisen systeemi on mainio! Työpaikalla pomo saisi merkitä järjestelmään, jos töissä on ollut tosi reipas tai jos olisi parantamisen varaa, ja työntekijä saisi mutkatonta tietoa siitä, miten menee.

Plussana on tietenkin vielä se, että Wilman avulla välttyy kasvokkaisilta kehu- tai moittimiskeskusteluilta, jotka ovat kuitenkin aina vähän kiusallisia. 

2. Poissaolot

Jos työntekijää ei ala kuulua työpaikalla, voi pomo merkitä poissaolon systeemiin. Mutta onko poissaolo luvallinen vai luvaton?

Sen saa päättää Wilma-tunnusten haltija, joka ei tietenkään ole työntekijä itse. Kunnian voi antaa joko omille vanhemmille tai vaikkapa kumppanille.

Wilma varmistaisi sen, että läheisiin on pakko pitää yhteyttä. Jotta äiti ei vahingossakaan laita poissaoloa luvattomaksi, pitää muistaa soittaa ja kertoa oma sijainti sekä pyytää lupa lintsaamiseen.


3. Myöhästymiset

Kuka pomo muka jaksaa muistaa, ketkä työntekijöistä ovat täsmällisiä ja ketkä eivät? Wilma saapuu jälleen apuun ja helpottaa myöhästymisten kyttäämistä!

Wilma toimii myös oivana motivaattorina sille, että aamulla saapuu täsmällisesti töiden äärelle. Onhan se nyt noloa, jos vanhemmat tai kumppani näkevät Wilmasta pitkän listan myöhästymismerkintöjä.

4. Arvosanahistoria

Miksei työsuorituksista anneta samalla lailla arvosanoja kuten koulussa kursseista ja kokeista? Wilma voisi edistää myös arvosanojen käyttöönottoa.

Samaan tapaan kuin kaikki julkaistu materiaali jää ikuisiksi ajoiksi internetin syövereihin, myös arvosanat jäävät Wilmaan pysyvästi. Työsuoritusten arvosanojen vertailuista voisikin tulla oiva harrastus työpaikoilla, vähän niin kuin kiiltokuvien vaihtelua.

5. Ilmoitukset sairaspäivistä

Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin ilmoittaa sairastumisesta pomolle. Puhelimessa pitää kuulostaa liioitellun huonovointiselta sen uskottelemiseksi, että on ihan pakko jäädä lepäilemään kotiin.

Wilmassa homma hoituu vain ilmoituksella, että sattuu olemaan kipeä. Samalla pomo voi Wilman kautta lähettää kätevästi läksyjä ja muita lisätehtäviä kipeälle työntekijälle, jotta tämä pysyy mukana työyhteisön puuhissa.

Vierailija

Wilma työpaikoille! 5 syytä, miksi koulusta tuttu palvelu hyödyttäisi myös työyhteisöissä

Työpaikka-Wilman jälkeen voisi kokeilla parisuhde-Wilmaa: Roskat jätetty viemättä, sukat keskellä lattiaa, ei puhunut aamulla mitään, seksi oli huonoa, ruuassa oli liian vähän suolaa! Toki jotkut varmaan osaisivat myös antaa positiivista palautetta (kulta, olet ihana, pus!), mutta veikkaukseni on, että Wilman käyttö työelämässä tai parisuhteessa johtaisi kapinaan. Jos Wilmaa käytettäisiin oikeasti vain tärkeän tiedon välittämiseen, se olisi ihan ok, mutta kun siitä on tullut todellakin...
Lue kommentti

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.

Nykyään Saara Helkala on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

Vähän yli kolmekymppisenä Saara Helkala, 38, irtisanottiin kultaisen kädenpuristuksen kera mainostoimiston graafikon paikalta. Hän sai pian uusia töitä, mutta tilille jäi mukava pesämuna, joka innosti Helkalaa säästämään lisää.

– Säästin nelisen vuotta ilman tarkempaa suunnitelmaa. Haaveilin, että olisi kiva tehdä irtiotto, mennä vaikka yksin Nepaliin vuorelle istumaan.

Saara ei kuitenkaan päätynyt Aasiaan, sillä eräällä lomareissulla Lissabonissa hän rakastui kaupunkiin päättömästi. Hän oli haaveillut myös maisteritutkinnon suorittamisesta, ja kaupungista löytyi mielenkiintoinen designin ja visuaalisen kulttuurin yliopisto-ohjelma. Saara päätti ottaa hyväpalkkaisesta vakityöstään kahden vuoden opintovapaan. Päätöksen jälkeen hän rupesi säästämään toden teolla.

– Sitä ennen olin ollut ostokoukussa. Kun näin jotain kaunista, halusin sen heti itselleni.

Oli motivoivaa olla shoppailulakossa ja elää puoli vuotta linssikeitolla, kun tiesi, että säästöillä voisi ostaa Portugalissa mielenrauhaa. Ennen lähtöpäivää koossa oli kymppitonni. Suomesta saatu 480 euron opintotuki kului lähes kokonaan kuukausittaiseen koulumaksuun, ja Saara eli Lissabonissa säästöillään. Toiseksi opiskeluvuodeksi hän sai stipendin, joka kattoi koko koulumaksun.

Kaksi vuotta kuluivat nopeasti, ja Saara nautti elämästään. Päätös irtisanoutua töistä ja jäädä Lissaboniin lopullisesti oli vaikea mutta oikea. Nykyään Saara on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

– Harkitsen kaikkia hankintoja pitkään. Elin esimerkiksi puoli vuotta ilman sänkyä, pelkällä patjalla.

Saaralla ei ole myöskään silitysrautaa tai monia muita asioita, jotka Suomen-kodissa olivat tärkeitä. Ylipäänsä hän on tullut siihen tulokseen, että kodin ei tarvitse olla täydellinen. Suomessa käydessään hän huomasi ajattelutapansa muuttuneen lopullisesti.

”Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.”

– Eräs ystäväni oli ostanut 90 euron design-herätyskellon. Olin aivan pöyristynyt! Ja samalla tajusin, että kolme vuotta sitten olisin voinut tehdä ihan samoin.

Tavaroiden sijaan Saara sijoittaa vapauteen. Kun jättää jotakin ostamatta, ei ole pakko puurtaa pitkää päivää.

– Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.

Toisaalta Saara on myös oppinut sen, että mikään päätös ei ole lopullinen. Voi olla, että jonain päivänä hän vielä muuttaa Suomeen ja hankkii sen design-herätyskellon.