Tuuli asuu itse suunnittelemassaan hirsitalossa Espoossa.
Tuuli asuu itse suunnittelemassaan hirsitalossa Espoossa.

Juttusarjossa eri alojen huippunaiset kertovat ajankäytöstään työssä ja arjessa. 

Ensin peruttiin olympiakarsinta Italiassa, sitten kisaleiri Espanjassa. Oli maaliskuu ja Tokion kesäolympialaiset tuntuivat vielä kaukaisilta. Suomen purjehdusmaajoukkueen varusteet päätettiin lähettää laivarahtina Tokioon.

Tuntia ennen rahdin lähtöä joukkue sai soiton: älkää sittenkään lähettäkö.

– Lupasin, että joukkueen kontti voi olla kesän meidän pihallamme. Nyt näyttää siltä, että se jää siihen melkein puoleksitoista vuodeksi, purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirén, 36, sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hänen piti edustaa Suomea purjehduksen EM-kisoissa ja Tokion kesäolympialaisissa, mutta suunnitelmat menivät uusiksi. EM-kisat siirrettiin marraskuun loppuun ja olympialaiset kesälle 2021.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutos on suuri, sillä tavallisesti Tuuli on purjehduksen vuoksi matkoilla yli sata päivää vuodesta. Urheilu-uran lisäksi hän tekee töitä arkkitehtina. Perheeseen kuuluvat mies ja 6- ja 2-vuotiaat tyttäret.

Kahden työn ja perhearjen yhdistäminen vaatii joskus sumplimista ja hyviä turvaverkkoja.

– On aika ihanaa, että olen voinut nyt pysähtyä kotiin. Arjessa on ollut vähemmän kohellusta ja edestakaisin siirtymistä ja enemmän aikaa perheen kanssa olemiseen, Tuuli sanoo.

Kotona on helppo viihtyä, sillä neljä vuotta sitten valmistunut omakotitalo on Tuulin suunnittelema. Seinät ovat hirttä, ja isoista ikkunoista näkyvä maisema kuin postikortista: peltoa, vanhoja tiilenpunaisia piharakennuksia ja joki, jota pitkin pääsee melomaan Nuuksion Pitkäjärvelle.

Tuuli ihastui tontissa juuri sen idyllisiin maisemiin.

– Saan paljon energiaa ja jaksamista jo siitä, että tuijottelen näitä seiniä ja maisemia.

Kaksi työtä:

”Vietin ensimmäisen kesäni veneessä jo vauvana"

”Kaksikymmentä vuotta sitten äitini sanoi, että saat tehdä huippu-urheilusta uran, kunhan a) hoidat opinnot b) muistat käyttää aurinkosuojaa. Veneilimme lapsuuden perheeni kanssa paljon. Vietin ensimmäisen kesän purjeveneessä alle yksivuotiaana ja kuusi–seitsemänvuotiaana aloitin itse jollapurjehduksen. Urheilu-ura oli minulle tietoinen valinta.

Purjelautailussa ei kuitenkaan ollut sellaisia esimerkkejä, että kannattaisi tehdä pelkästään sitä tai ajatella, että sillä elelisi lopun ikää. Kotonakin kannustettiin opiskeluun. Siksi minulla ei käynyt mielessäkään, että opinnot olisivat jääneet lukion jälkeen. Olin onnekas, kun pääsin Otaniemen arkkitehtiosastolle ensimmäisellä yrittämällä.

Olen kolmannen polven arkkitehti. Sekä omat vanhempani että isän puoleiset isovanhemmat ovat arkkitehteja. Nuorena ajattelin pitkään, että minun on pakko  keksiä jotain muuta. Oli hyvä, etten keksinyt. Olen hirveän tyytyväinen uravalintaani. Tuntuu, että olen unelmaduunissani sekä arkkitehtina että urheilijana.” 

Yksi kodin huoneista on varattu treenaamiseen. 

Vuorottelu:

”Työpäivieni sisältö vaihtelee vuodenaikojen mukaan”

”Vaihtelen sitä, kumpaan työhön keskityn enemmän. Ennen kuin minulla oli perhettä, pystyin tekemään täyden työpäivän arkkitehtina ja urheilemaan siihen vielä päälle niin paljon kuin halusin. Nyt tärkein asia on totta kai perhe.

Purjelautailu elää tavallisesti neljän vuoden sykleissä. MM-kisat, EM-kisat ja Maailmancup pyörivät joka vuosi, mutta olympialaiset ovat tärkein juttu. Kun ne ovat lähellä, fokukseni on selkeämmin urheilussa. Olympiadin alkuvuosina olen aina saanut muutakin tehtyä, esimerkiksi valmistunut arkkitehdiksi ja päässyt kiinni työhön.

Nyt kun olympialaiset siirrettiin ensi vuoteen, olen ajatellut, että matkakin on tärkeä, ei vain määränpää. Vaikka olen treenannut päämäärätietoisesti olympialaisiin, koko motivaationi ei ole niiden varassa. Ei ole tullut sellaista fiilistä, että työni oli turhaa.

Normaalitilanteessa pyrin rakentamaan arkeni niin, että saan kaikki työ- ja urheiluasiat tehtyä lasten päiväkotipäivän aikana. Joskus treenit venyvät tai on paperihommia, joita on pakko tehdä iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Työpäivieni sisältö vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Talvella peruspäivä on sellainen, että vien lapset päiväkotiin ja lähden treenaamaan. Pyöräilen punttisalille, treenaan puolitoista tuntia ja palaan kotiin lounaalle. Iltapäivällä minulla saattaa olla toiset treenit tai muita hommia, esimerkiksi arkkitehdin töitä. Kesällä menen aamulla merenrantaan ja treeniin menee helposti koko päivä.

Koska purjelautailu on yksilölaji, pystyn hyvin joustavasti sumplimaan, milloin treenaan. Lasten vauva-aikoina minun oli helppo imettää pitkään. Molemmat tytöt olivat vauvoina mukana punttiksella.

Olen kiitollinen työnantajilleni siitä, että olen pystynyt tekemään arkkitehdin töitä paljon kotona ja reissuissa. Kun suunnittelin Tuuli-huvilamallistoa, tein ensimmäiset mittakaavaan tehdyt mallinnokset Japanin esiolympialaisissa. Koska lähdin reissuun ilman perhettä, iltaisin oli aikaa pyöritellä suunnitelmia hotellihuoneessa.”

Matkat: 

”Pikkumurheita ei raportoida”

”Urheilu-urani alkuvuosina saatoin olla 200 päivää vuodesta reissussa. Jos maaliskuussa oli kisa Espanjassa ja huhtikuussa Ranskassa, en tullut välissä kotiin. Nykyään olen suunnitellut kalenterini niin, että matkustamiseen menee mahdollisimman vähän aikaa. Silti vuodessa tulee yleensä reilut sata päivää matkustusta.

Nyt kun matkustamiseen ei ole mennyt aikaa, on ollut enemmän aikaa tehdä arkkitehdin töitä. En kaipaa matkustamista matkustamisen itsensä takia, mutta kaipaan kisatilanteiden jännitystä, treeniolosuhteita ja kansainvälistä sparrausseuraa. Kovatasoinen lajitreeni on minulle henkisesti tärkeää.

Isla oli 1,5-vuotiaaksi ja Aava reilun vuoden ikäiseksi aina mukana kisoissa. Lähdimme matkaan koko perheellä tai sitten mummi tai kummi oli mukana. Sen jälkeen olen reissannut enemmän yksin kuin koko porukalla.

Kun olen matkoilla, arki pyörii – kiitos kunnallisen päivähoidon ja perheen pyörittämiseen sitoutuneen isän. Meillä on myös hyvä tukiverkko. Molemmat isovanhemmat tykkäävät touhuta lasten kanssa ja auttavat silloin, kun tarvitaan. He ovat joskus olleet mukana matkoillakin, kun Ville on jäänyt kotiin töihin.

Soittelemme perheen kanssa päivittäin videopuheluita WhatsAppilla. Kuusivuotias lähettää myös hauskoja ääniviestejä: Tämä on salainen ääniviesti äidille. Älä kerro isille. Meillä on keksit loppu.

Miehelläni Villelläkin on työmatkoja silloin tällöin. Olemme puhuneet, että kun toinen on reissussa ja toinen kotona, kaikkia arjen pikkumurheita on turha raportoida. Reissusta käsin niitä ei pysty kuitenkaan ratkaisemaan.

Kilpaurheilu on ollut äärimmäisen hyvää harjoitusta oman mielen ohjailuun. Olen oppinut ymmärtämään, että on turha murehtia asioita, joihin en pysty sillä hetkellä vaikuttamaan.” 

Tuuli työskentelee kotona. 

Rutiinit:

”Haluan opettaa lapsille rennon suhteen ruokaan”

”Huippu-urheilijan ja pikkulapsen arki perustuu rutiineihin. Unirytmiin, ruokarytmiin, säntillisyyteen. Jos olisin elellyt ennen lapsia hirveän boheemia taiteilijaelämää, en tiedä, miten olisin sujahtanut uni- ja ruokarytmin sanelemaan elämään.

Minulla on ravintoterapeutti, jonka kanssa katsomme välillä, onko ruokavalioni riittävä ja monipuolinen. En silti punnitse mitään. Syön ihan perusruokaa. Tärkeintä on ajoittaa syöminen oikein, että minulla on riittävästi energiaa, kun lähden treenaamaan.

Kahden tytön äitinä minulle on tosi tärkeää, että syömme koko porukka samaa ruokaa. En tykkää nakeista ihan yhtä paljon kuin lapseni, mutta periaatteessa voin syödä myös nakkisoppaa.

Haluan opettaa lapsilleni mahdollisimman rennon ja terveen suhteen syömiseen. Antaa sellaisen mallin, että kotona syödään monipuolista ja terveellistä ruokaa eikä kukaan hifistele tai friikahda ruuasta sen enempää.”

Jaksaminen:

”Yritän olla realisti tavoitteiden suhteen”

”Kilpaurheilussa paineita aiheuttaa se, että joku odottaa minulta jotain tai odotan itse itseltäni tietynlaista suoritusta. Pieni paine on ihan hyvästä, kunhan se helpottaa kohtuullisen ajan kuluessa.

Stressaavinta on se, jos olen asettanut tavoitteet epärealistisen korkealle. Pidemmän uran aikana olen oppinut hahmottamaan paremmin, minkälaiset odotukset ovat kohtuullisia ja minkälaiset kohtuuttomia.

Yritän olla realisti myös aikatauluissa. Ymmärtää, että päiviin pitää saada myös palauttavaa lepoaikaa. En esimerkiksi sullo arki-iltoja täyteen kaikkea mahdollista. Tärkeitä ovat pienet hetket, joina ehtii hengittää eikä ole naama kiinni missään näytössä.

Minun on joskus vaikea vetää rajaa siihen, missä työpäivä loppuu ja vapaa-aika alkaa. Työhöni huippu-urheilijana kuuluu itsestä huolehtiminen ja se, että teen välillä myös kevyempiä ja helpompia harjoituksia, menen esimerkiksi jooga- tai pilatestunnille. Ne ovat työni kannalta tärkeitä juttuja, mutta tuntuvat luksukselta, omalta ajalta ja harrastukselta.

Kun kalenteriini on merkitty 90 minuutin peruskuntolenkki, se on enemmän työtä kuin akkujen lataamista, mutta kun sen tekee kauniissa maisemissa, siitä myös saa energiaa. Ehkä se on merkki siitä, että olen unelmahommissani.”

Koti:

”Meillä jalkapalloa saa pelata sisälläkin”

”Olen tosi kiinnostunut kodeista ja asumisesta. Ennen kuin aloimme rakentaa tätä taloa, teimme Villen kanssa kolme aika mittavaa remonttia kerrostaloasuntoihin. Tässä talossa halusimme tehdä mahdollisimman paljon itse. Oli opettavaista olla mukana työmaalla.

Koska ympäröivä maisema on niin perinteinen, halusin suunnitella omakotitalon arkkityypin: talon mallisen talon, jossa on harjakatto ja selkeät muodot. Ajatukseni oli, että avoin keittiö-olohuone jatkuu terassille ja pihalle. Se on talon päätila eikä näkymiä ole suljettu mihinkään suuntaan. Tila on osa maisemaa.

Lepsuilen kodin siisteydessä enemmän kuin muissa asioissa. Lapset ovat sen ikäisiä, että en voi laittaa rimaa liian korkealle. Olen esimerkiksi antanut luvan pelata jalkapalloa sisällä. Sisustus mukautuu sitten siihen.

Muutimme neljä vuotta sitten, mutta osa muuttolaatikoista on varmaan vieläkin purkamatta. Välillä ajattelen, että olisi ihanaa laittaa arkisin ruokaa pidemmän kaavan mukaan tai viljellä jotain omalla pihalla, mutta ehkä ne ovat tulevaisuuden unelmia. Ihan kaikkeen ei pysty juuri nyt repeämään.

Kun tunnen riittämättömyyttä, mietin, mikä on juuri tällä hetkellä tärkeintä. Minkä asian voin tänään tehdä parhain mahdollisin päin? Kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan, eikä usein tarvitsekaan.” 

Tuuli ulkoilee paljon lastensa kanssa Nuuksiossa. 

Tuulin 24 H

Treeni: 3 h

”Minulla on yksi lepopäivä viikossa ja yksi kevyempi päivä, jona treenaan vain tunnin. Harjoitusleirillä treeniä tulee enemmän.”

Työt: 5–7,5 h

”Kun odotin Aavaa, tein 7,5 tunnin työpäivän ja kävin sen päälle treenaamassa tunnin tai puolitoista. Nyt työni on projektiluontoisempaa.”

Perhe: 6 h

”Kun lapset pääsevät päiväkodista, olen heidän kanssaan. Ulkoilemme paljon Nuuksiossa, sillä haluan opettaa heille aktiivista vapaa-ajan viettoa.”

Uni: 7 h

”Lapset pitävät huolen siitä, että herään seiskan jälkeen myös sunnuntaiaamuisin. Jos vuorokaudessa olisi yksi tunti lisää, käyttäisin sen nukkumiseen.”

Oma aika: 0,5–3 h

”Minusta on tullut äänikirja-addikti. Otan iltaisin omaa aikaa kuuntelemalla kirjaa napit korvissa. Samalla hoidan pakolliset kotiaskareet, siivoan keittiön ja ripustan pyykit.”

Tuuli Petäjä-Sirén

36-vuotias arkkitehti ja purjelautailija, joka kilpailee RS:X-olympialuokassa.

Valmistunut arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2016.

Suunnitellut Tuuli-huvilamalliston Honkarakenteelle.

Asuu itse suunnittelemassaan hirsitalossa Espoossa.

Perheeseen kuuluvat puoliso Ville ja tyttäret

Isla, 6, ja Aava, 2.

Sisältö jatkuu mainoksen alla