Kuvat
Piia Arnould
"Marko on ollut tukena, kun minulla on ollut rankkaa", Ansku sanoo.
"Marko on ollut tukena, kun minulla on ollut rankkaa", Ansku sanoo.

Marko Keränen ja Ansku Bergström ovat tanssineet yhdessä varpaat vereslihalla ja neuvotelleet kummallekin samat liksat. Aisapari-juttusarjassa kaksi työn yhdistämää kertoo havaintoja itsestään, toisistaan ja suhteestaan.

Marko Keränen, 42:

”Meillä on Anskun kanssa YYA-sopimus”

”Kerran keikalla meitä odotti sovitun esiintymislavan sijaan paljas hiekkakenttä. Anskulla ei ollut mitään mahdollisuuksia tanssia siinä nahkapohjaisilla korkokengillä, joten päätimme jorata paljain jaloin. Varpaat menivät vereslihalle, mutta keikka vedettiin. Tämä kuvaa Anskua hyvin: hän on periksiantamaton.

Tapasin Anskun ensimmäisen kerran Telemark Team -kilpatanssiseuramme treeneissä 2000-luvun alkupuolella, kun olin 24-vuotias ja hän 16-vuotias nuorisolainen. Kiinnitin pikkukaunottareen heti huomiota ja ajattelin, että siinä on karismaattinen ja lahjakas mimmi. Se näkyi hänen päämäärätietoisessa asenteessaan sekä tavassaan liikkua.

Olen Anskua kahdeksan vuotta vanhempi. Emme tanssineet kilpaurallamme ikäeron takia yhdessä, mutta seurasin tarkkaan Anskun menestystä. Tanssimisen ohella suunnittelin kavereille kilpailuasuja, myös Anskulle. Sitten värväsin hänet esiintymään muotinäytöksiin, joihin tein koreografioita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Elämäni muuttui rytinällä, kun muutin Oulusta Helsinkiin 2005. Suurin käänne oli, kun pääsin mukaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ensimmäiselle kaudelle tanssinopettajaksi. Ehdin tehdä pari kautta TTK:ta, ennen kuin Ansku aloitti ohjelmassa. Tietty hengenheimolaisuus yhdisti meitä jo aiemmin, mutta vasta Tanssii tähtien kanssa hitsasi meidät yhteen ja teki meistä työkavereita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olemme kokeneet Anskun kanssa työelämässä yhdessä paljon ja olleet monessa ääritilanteessa. Siksi kutsun häntä leikkimielisesti taisteluparikseni. Tanssimaailma voi kilpailuhenkisyydessään olla raaka, joten on arvokasta löytää lähelle ihminen, johon voi luottaa ja jonka tuki on pyyteetöntä.

Lavalla sattuu väistämättä mokia, ja muuttuvissa tilanteissa täytyy improvisoida. Anskun kanssa pystymme selviytymään kiperästä paikasta ilman, että yleisö huomaa mitään.

Meillä on Anskun kanssa YYA-sopimus: kun yhtä kysytään keikalle, pyytää hän toisen mukaan. Olemme molemmat yrittäjiä ja työllistämme toinen toisiamme, se on molempien etu.

Palkka-asioissa olemme samoilla linjoilla: neuvottelemme esimerkiksi yhteisistä keikoista kummallekin samat liksat. Haluamme olla tasa-arvoisia myös tässä suhteessa, ja siksi puhumme palkoistamme avoimesti keskenämme.

Tähän työhön liittyy haasteita, stressiä ja painetta. Aiheutamme niitä itse tavoitteillamme, mutta myös yleisö luo niitä: töitä riittää vain, jos yleisö nauttii tekemisestämme. Ammatissamme on myös ilmeinen paine pysyä tietyssä fyysisessä kunnossa, jotta instrumenttimme on toimintakykyinen. Koen onnistumisesta stressiä myös koreografina, koska haluan luoda uutta ja kiinnostavaa tanssia. Haluan kuitenkin ottaa paineet positiivisina. Silloin ne puskevat minua eteenpäin.

Vaikka työskentelemme arvostelulajin parissa, emme koskaan ole olleet Anskun kanssa toisiamme vastaan – päinvastoin. Meille on kehittynyt sisarellinen suhde. Ansku kutsuu minua isoveljekseen. Tiedän, että voimme tarvittaessa soitella mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Katsomme toistemme perään ja muistutamme vuoroin, että ’muista levätä, muista syödä, muista pitää vapaapäivä’. Ei ole asiaa, mistä en pystyisi hänen kanssaan puhumaan.

Ihailen sitä, miten suurella ja vilpittömällä sydämellä Ansku paneutuu töihinsä, esimerkiksi lasten ja nuorten valmentamiseen. Hän on työurallaan seurannut osittain jalanjälkiäni, mutta myös kulkenut omaa tietään. Tuntuu hienolta, että hän tukeutuu minuun neuvoja ja apua kaivatessaan.

Toisaalta saan itsekin Anskulta suoraa ja rehellistä palautetta, ammattimaisen objektiivisesti. Esimerkiksi koreografioita suunnitellessa minulla on vahvoja näkemyksiä, mutta sorrun välillä päällepäsmäröimään. Ansku muistuttaa, että ihmiset osaavat kyllä hoitaa omat tonttinsa eikä minun tarvitse puuttua joka asiaan.

Kunnioitan Anskua enkä halua kehittää hänen kanssaan ylimääräisiä konflikteja. Joskus tutulle ihmiselle saattaa kuitenkin väsyneenä tiuskaista, jos on vaikka eri mieltä palautteesta. Sellaisissa tilanteissa tulemme puoliväliin vastaan sovittelemaan, Ansku etunenässä. Kumpikaan ei halua, että välillemme jää kytemään jotakin, sillä se näkyy ja tuntuu ilmaisussamme heti. Tanssiessa olemme niin toistemme iholla, että luottamuksen pitää säilyä niin fyysisesti kuin henkisesti.”

Ansku ja Marko kuvaavat suhdettaan sisarelliseksi. "Ei ole asiaa, mistä emme pystyisi puhumaan."
Ansku ja Marko kuvaavat suhdettaan sisarelliseksi. "Ei ole asiaa, mistä emme pystyisi puhumaan."

Ansku Bergström, 34:

”Markon naamasta näkee, jos jokin asia ärsyttää”

”Olimme muutama vuosi sitten Markon kanssa tanssimassa eräässä aamupalatilaisuudessa. Olimme jo astumassa lattialle, kun tajusin, että estradimme oli järkyttävän liukas kivilattia, kuin peilikirkas jää. Yleisö seurasi jokaista liikettämme, me taas tuijotimme Markon kanssa epäuskoisen huvittuneina toisiamme: miten tässä voi kukaan pysyä pystyssä? En korkokengissäni saanut koko tanssin aikana mitään tukea lattiasta, ja olimme pulassa tasapainon kanssa.

Vedimme esityksen räpiköiden läpi ja vaihdoimme merkitseviä katseita aina, kun jompikumpi meistä meinasi horjahtaa. Ihme kyllä selvisimme kaatumatta.

Marko on minulle eräänlainen isoveli, joka on potkinut eteenpäin uralla. Seurasin Markoa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, ja kun lopetin kisaamisen kilpatanssissa, pääsin ohjelmaan opettajaksi itsekin. Kun sain ensimmäisen teatterityöni, soitin ensimmäisenä Markolle kertoakseni siitä. Luotan hänen mielipiteeseensä.

Koreografina näperrän pikkutarkasti yksityiskohtia, kun taas Marko hahmottaa heti laajemman kokonaisuuden. Toisinaan haen Markolta hyväksyntää, jos minulla ei ole vahvaa omaa näkemystä. Kun olen visioni kanssa umpikujassa, ideointi Markon kanssa auttaa eteenpäin.

Erityisesti silloin, kun minulla on jokin rohkeampi idea, kysyn Markolta komppausta: voiko sellaista tehdä? Välillä olemme toki työasioista eri mieltä. Vaikka Marko onkin esikuvani, olen aina uskaltanut tuoda oman kantani esiin enkä vain suorilta uskonut sitä, mitä hän kokeneempana sanoo. Olen pitänyt oman pääni ja tapani tehdä.

Suhteemme on ystävyyden ja työsuhteen sopivaa sekamelskaa: ei ole tapaamista, etteikö juteltaisi jostain tanssiin liittyvästä. Emme kaunistele asioita, vaan puhumme suoraan ja rehellisesti.

Kun menemme keikalle tanssimaan parina, koen, että kummallakin on yhtä merkittävä rooli. Siksi on tärkeää, että molemmat saavat keikasta saman palkan. Saatan varmistaa Markolta ennen jonkun keikkasopimuksen tekoa, että ehdot ovat kunnossa. On tärkeää arvostaa omaa ammattitaitoaan, jotta osaa hinnoitella osaamisensa oikein. Näin toimin myös tuttujen kollegojen kanssa, joita joskus pyydän esiintymään. En odota ilmaiskeikkoja, vaan olen valmis maksamaan tehdystä työstä.

Ystävystyminen työkaverin kanssa aikuisiällä ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Tanssi on laji, jossa ollaan jatkuvasti alttiina arvostelulle. Se hankaloittaa monia ihmissuhteita. Kilpailuasetelmassa voi olla vaikeaa ystävystyä, kun kisataan paremmuudesta ja mitataan suoritusta. Olen iloinen, että arvostelulajin lainalaisuudet eivät ole vaikuttaneet väleihimme.

Ystävyytemme on syventynyt tasatahtiin ammatillisen suhteen kanssa. Huomaan, jos joku asia ärsyttää Markoa, sen näkee jo naamasta. Hän menee ihan hiljaiseksi ollessaan eri mieltä. Itse olen tosi herkkä, ja Marko aistii nopeasti, jos minulla on paha mieli. Silloin hän tulee ja halaa.

Tanssillisesti sovimme hyvin yhteen, sillä meillä on saman koulukunnan tanssitausta, samoilta opettajilta peritty yhteneväinen liikekieli ja mätsäävät fyysiset mittasuhteet. Marko on nauranut, että tanssijoina me lyhyet pohjoisen vaivaiskoivut kelpaamme jopa malleiksi muotinäytöksiin. Olemme esiintyneet yhdessä satoja kertoja. Suunnittelemme koreografioita, valmennamme yhdessä ja erikseen ja esiinnymme taas yhdessä Tanssien Tähtiin -kiertueella. Olen kiertueesta tosi ylpeä, sen toteutuminen on ollut yksi yhteinen unelmamme.

Viime vuosien aikana olemme lähentyneet entisestään. Marko on ollut tukena, kun minulla on ollut henkilökohtaisessa elämässä rankkaa. Kävin muutama vuosi sitten lähellä burnoutia. Otin kaikki mahdolliset keikat vastaan, mutta työni laatu alkoi kärsiä, kun en huolehtinut levosta. Marko jaksoi kuunnella huoliani. Näimme silloin tiiviimmin toisiamme, ja aamuvirkkuina tapasimme monesti aamupalatreffeillä. Niitä harrastamme yhä edelleen.

Nykyisin pyrin pitämään työn ja vapaa-ajan erillään ja teen vapailla jotain muuta kuin tanssiin liittyvää. Rajanveto on vaikeaa, mutta osaan jo tunnistaa ahdistuksen eikä kalenterini enää salakavalasti täyty töillä.

Marko ei ehkä pysty samaan yhtä hyvin. Hänellä saattaa olla pitkiäkin työrupeamia putkeen ilman hengähdyshetkeä. Se huolestuttaa, sillä välitän hänen jaksamisestaan. Arvelen kuitenkin, että Marko stressaa töistään vähemmän kuin minä. Hän ei ole stressaantuvaa sorttia ylipäätään. Tosin kiireessä hänen ruokavalionsa on ihan retuperällä. Silloin motkotan, ettei hän syö kunnolla ja juo aivan liikaa energiajuomia.”

Ansku ja Marko

Anna-Liisa ”Ansku” Bergström, 34, ja Marko Keränen, 42, ovat tanssijoita, tanssivalmentajia ja koreografeja.

He esiintyvät yhdessä kollegoidensa kanssa Tanssien Tähtiin -kiertueella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla