Kuvat
Päivi Ristell
Tommi Siikaniva on päättänyt lopettaa yrittämisen heti, jos alkaa lipsua entiseen. ”Enää ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään.”
Tommi Siikaniva on päättänyt lopettaa yrittämisen heti, jos alkaa lipsua entiseen. ”Enää ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään.”

Yrittäjä Tommi Siikaniva päätti, että viisikymppisenä hänestä tulee taloudellisesti riippumaton. Kun haave viimein toteutui, hän ei päässyt enää ylös sängynpohjalta.

Siinä ne taas olivat. Matadori ja härkä.

Tommi Siikaniva, 54, tuijotti makuuhuoneen seinällä riippunutta taulua ja sen esittämää taisteluparia. Hän tunsi itsensä loppuun uuvutetuksi häräksi.

Ulkona oli pilkkopimeää. Tommi vilkaisi kelloa ja tajusi maanneensa sängyssä kokonaisen vuorokauden. Päivät olivat noudattaneet samaa kaavaa jo viikkojen ajan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mikä häntä oikein vaivasi?

Hänellä oli vihdoin kaikki se, mistä hän oli lapsesta saakka haaveillut. Rahaa niin paljon, ettei työnteolle ollut tarvetta, vapaus tehdä mitä halusi. Ja tässä hän nyt makasi pimeässä, revolveri kädessä. Kuolema tuntui ainoalta ratkaisulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– On absurdi tunne, kun jokin, mitä olet tavoitellut koko ikäsi, ei tuokaan onnea, Tommi sanoo.

– Se on täydellinen umpikuja.

Viemärinhajusta Alpeille

Ennen umpikujaa Tommin työuralla oli nähty vaatimaton alku, nopea kasvu, monta lihavaa vuotta ja rahakkaat yrityskaupat.

Opiskeluaikana tavanneet ystävykset Tommi, Jouni ja Esa perustivat vuonna 1995 viestintätoimisto Pohjoisrannan. Alkuun toimisto pyöri kellaritiloissa, joissa haisi viemäri. Raha oli niin tiukassa, että kolmikon ruokavalio koostui lähinnä pussinuudeleista. Keskusteltiin pitkään siitä, onko kopiokoneeseen varaa ostaa 100 markan lajittelija. Nuorten miesten visio alkoi kuitenkin kantaa.

– Halusimme olla täydellisen ammattimaisia toimijoita pr-alalla, jossa oli monenlaista suhaajaa. Teimme huolellisen taustatyön, ennen kuin lähestyimme asiakasta. Se teki usein vaikutuksen.

Kolme vuotta perustamisen jälkeen Pohjoisranta rankattiin Suomen parhaaksi viestintätoimistoksi. Toimisto muutti kaupungin ytimeen, ja menestys alkoi näkyä myös omistajien lompakoissa. Enää ei tarvinnut ostaa tarjousnuudeleita.

– Kai se oli vähän sellaista jetset-elämää. Mersulla Saksaan Bossin tehtaanmyymälään tilaamaan mittatilauspukuja. Firman pikkujoulumatkoja Malagaan ja hiihtoreissuja Alpeille, Tommi luettelee.

– Sellainen tuotti silloin onnea. Pidin siitä tunteesta, että minulla oli paljon rahaa. Janosin lisää.

Pakkomielle rahaan

Firman menestyksen myötä Tommin mielessä alkoi kyteä haave taloudellisesta riippumattomuudesta. Moni suomalainen jakaa nykyään Tommin haaveen: Yhdysvalloista Suomeen rantautunut FIRE-liike (financial independence, retire early) on saanut aikaan pienoisen buumin, jossa ”firetetään” eli säästetään ja sijoitetaan, jotta päästäisiin työn ikeestä.

Tommin nuoruudessa ei vielä kohkattu firettämisestä. Hän kasvoi Imatralla yksinhuoltajaäidin ainoana poikana. Isä kuoli, kun poika oli 6-vuotias. Opettajaäidin ansiot riittivät perustarpeisiin, mutta välillä oli tiukkaa. Kaverit tulivat soittotunneille autokyydillä, Tommi potkukelkalla.

– Emme me köyhiä olleet, mutta ei ollut ylimääräistäkään. Uskon, että aloin jollain tasolla jo tuolloin haaveilla siitä, että rahaa olisi paljon.

Tommi asui äitinsä kanssa opettajien asuntolassa. Akateeminen ympäristö tartutti ajatuksen korkeakoulutuksesta. Useimmat ystävistä hakeutuivat ammattikouluun, mutta Tommi halusi lukioon ja yliopistoon.

Tommi valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1994, pahimpaan lama-aikaan. Hän oli päättänyt saada itselleen työpaikan lamasta huolimatta.

– Otin käteeni puhelinluettelon ja aloin soittaa viestintäalan yrityksiä läpi a-kirjaimesta alkaen. En koskaan ehtinyt b:hen.

Tommi työskenteli muiden leivissä vain hetken: mielessä muhi ajatus omasta firmasta ja isoista rahoista. Syntyi Pohjoisranta.

Töitä kellon ympäri

Vuosi 2011 oli Pohjoisrannan juhlaa. Kellarifirmasta oli tullut 40 henkeä työllistävä huipputoimija, jonka omistajat tekivät töitä kellon ympäri. Lomat jätettiin pitämättä, jos asiakas tarvitsi apua. Välillä Tommi nukkui toimiston sohvalla.

Tommi antoi työlle kaikkensa. Suhde vuonna 2006 syntyneeseen tyttäreen jäi etäiseksi, avioliitto alkoi rakoilla ja päättyi eroon.

– En painanut töitä hulluna siksi, että olisin intohimoisesti rakastanut työtäni. Halusin lisää menestystä ja rahaa, ja olin valmis uhraamaan sen eteen paljon.

Seuraavana vuonna enemmistö Pohjoisrannan osakkeista myytiin amerikkalaisille. Tommi kuittasi kaupasta 700 000 euroa, ja taloudellinen vapaus tuli ulottuville. Firmassa työtahti kiihtyi entisestään, emoyritys asetti kovia tulospaineita ja byrokratia lisääntyi.

Tommi sai unta vain unilääkkeiden ja viinin avulla. Närästyslääkkeitä kului, Tommi oli aina äreä. Puhe muuttui konemaiseksi. Tommi muistaa halunneensa päästä tilanteista nopeasti eroon ja omiin oloihinsa.

– Kun joku ystävistä soitti, teki mieli paiskata luuri korvaan ja huutaa, että mitä helvettiä sä kehtaat häiritä.

Ajatus työnteon lopettamisesta vahvistui vuosi vuodelta, ja syksyllä 2015 Tommi kertoi päätöksestään työkavereilleen.

– Ei heiltä tullut oikein minkäänlaista reaktiota. Kaikki olivat silloin niin kireitä ja kiireisiä, ettei tuollaisen äärelle ehtinyt pysähtyä.

Jouluaaton aattona 2015 Tommi sulki työhuoneensa oven viimeistä kertaa.

Vapauden huuma haihtuu

Töiden lopettamisesta oli kulunut puolisen vuotta, kun Tommi seisoi hämmentyneenä vaatekaappinsa edessä. Henkareissa roikkui 30 kallista mittatilauspukua.

– Puvut edustivat kaikkea sitä, minkä perässä olin koko ikäni juossut. Yhtäkkiä se tuntui naurettavalta.

Vapaus oli aluksi tuntunut upealta. Tommi oli matkustellut, mökkeillyt, treenannut ja ennen kaikkea viettänyt kiireetöntä aikaa tyttärensä ja uuden puolisonsa kanssa.

Nyt olo oli kuitenkin tyhjä.

– Pysähdyin silloin ensimmäistä kertaa tajuamaan, mitä olin menestyksen eteen uhrannut. Oliko saavutettu vapaus lopulta kaiken sen arvoista?

Vapaaherruuden alkuhuuma muuttui tylsistymiseksi. Tommi nukkui puoleen päivään, eikä treenaaminen enää maistunut. Viiniä alkoi kulua arki-iltoinakin.

Sitten Tommia pyydettiin palaamaan osa-aikaisesti Pohjoisrantaan. Idea tuntui hyvältä. Jospa työ helpottaisi ahdistusta?

– Ehdin tehdä töitä hieman yli vuoden, kunnes tajusin, ettei mikään ollut muuttunut. Olin pian yhtä huonossa jamassa kuin ennen lähtöäni.

Apua terapiasta

Tommi lopetti työt Pohjoisrannassa lopullisesti syksyllä 2018. Elämä tuntui umpikujalta: työ ei tuottanut onnea, mutta ei myöskään joutilaisuus. Tommi ei keksinyt yhtään hyvää syytä nousta sängystä. Vuoroviikoin isänsä luona asunut tytär alkoi viettää enemmän aikaa äitinsä luona. Isä oli aina surullinen.

Lopulta tilanne eskaloitui yöhön revolverin kanssa. Onneksi puoliso sattui tulemaan kotiin oikeaan aikaan.

– Puolisoni sai pakotettua minut psykologin vastaanotolle. Hän pelasti minut tuholta.

Diagnoosi oli keskivaikea masennus. Oireita oli ollut ehkä koko aikuisiän, mutta Tommi ei ollut ehtinyt työkiireiltään pysähtyä huomaamaan niitä.

– Alkuun asiaa oli vaikea hyväksyä. Minullahan oli taloudellinen vapaus, mistä monet vain haaveilevat. Mitä hittoa oikein valitin?

Terapian myötä Tommi alkoi ymmärtää masennuksensa alkusyitä. Monet asioista liittyivät lapsuuteen ja menestyksen tavoitteluun. Koko identiteetti oli rakentunut titteleiden ja tilin saldon varaan.

– Kun työ ja muut rutiinit jäivät elämästäni pois, kaikki räjähti käsiin. Vapaudesta tuli vankila.

Tommi nauttii nykyään arkisista hetkistä. ”Tärkeintä on löytää elämälleen merkitys.”

Menestys ei ole onnea

Nykyisin Tommi voi hyvin. Hän käy kerran viikossa terapiassa ja saa hiljalleen onnen palikoita paikoilleen.

Kokemus on opettanut, ettei täysi joutilaisuus ole Tommin juttu. Hän perusti Plus65-nimisen palvelun, joka tarjoaa digineuvontaa ikäihmisille. Ajatus lähti omasta äidistä, joka tarvitsi apua älypuhelimen käyttöön.

– Haistoin siinä ihan oikean bisnesmahdollisuuden, mutta samalla minua kiehtoi tehdä jotakin, jonka takana voin aidosti seistä.

Firma ei vielä tuota mitään, mutta Tommi pystyy elämään säästöjensä ja sijoituksiensa turvin. Luksuselämään ei ole varaa, mutta Tommi hoitaa mielellään ruokaostoksensa Lidlissä.

Nykyään työpäivät kestävät viisi tuntia ja työasuna on mittatilauspuvun sijaan huppari.

– Olen päättänyt, että lopetan homman heti, jos alan palata entiseen.

Tommi on huomannut, että onni koostuu pienistä hetkistä. Siitä, että saa viedä tyttären ratsastamaan, köllötellä puolison kanssa sohvalla tai tehdä pinon halkoja.

– On etuoikeus ja monella tavalla helpottavaa, ettei minun tarvitse stressata rahasta. Siinä mielessä en kadu sitä, että uhrasin niin paljon työlle.

Tulevaisuudelta Tommi toivoo vain terveyttä ja sitä, että pystyisi olemaan parempi isä ja puoliso. Hän haluaa opettaa tyttärelleen, ettei työ ole koko elämä.

– Hän sai vasta kympin kokeesta ja annoin tietty ylävitoset onnistumisesta. Painotin kuitenkin samalla, ettei menestys ole kaikki kaikessa, Tommi sanoo.

– Raha tuo vapautta, mutta täydellinenkään vapaus ei tarkoita automaattisesti onnea. Tärkeintä on löytää elämälleen merkitys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla