Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, myös työpaikan vaihdossa. Kahdeksan naista kertoi Me Naisille, oliko ruoho vihreämpää toisen työnantajan palveluksessa.

Terveydelle ei voi laittaa hintaa

Johanna oli valmis tinkimään palkasta saadakseen enemmän vapaa-aikaa. 

Olin liki kymmenen vuotta töissä alalla, jota rakastin, ja työssä, jossa etenin uralla hyvin. Ehdin tehdä viittä eri työnkuvaa tuona aikana. Reilu vuosi sitten vaihdoin sekä alaa että työnkuvaa. Tingin palkasta, ja verottaja tasasi nettopalkan aika lähelle, mutta on se silti vähemmän.

Mitä sain tilalle? Työmatka lyheni päivässä reilun tunnin, ja kävelen töihin. Sain työn, jossa ei ole pakko olla esimiehen tavoitettavissa koko ajan myös vapaa-ajalla. Sain aikaa lapselle ja miehelle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Stressin pudotessa painoa lähti liki 20 kiloa, elämäntavoista tuli terveellisemmät ja liikunnasta osa elämää. Raha ei ole kaikki, sillä mielen ja kehon terveydelle ei voi laittaa hintaa.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Pois oli päästävä

Caritan työpaikalla oli niin huono ilmapiiri, että irtisanoutuminen tuntui välttämättömältä. Uudelleenkouluttautumisen kautta Carita päätyi unelma-alalleen ja unelmatyöpaikkaansa.

Työskentelin pari vuotta pakkotahtisessa ja raskaassa teollisuustyössä. Työn fyysisen rasittavuuden olisin jotenkin ehkä kestänytkin. Työpaikan ilmapiiri oli se, mikä sai minut ilmoittamaan, että jatkossa teen vain yövuoroa, jossa oli parempi porukka ja yötyölisä.

Aikani yövuoroa tehtyäni ja tulehtunutta työilmapiiriä siedettyäni päätin lähteä. Ihan sama minne, mutta pois oli päästävä. Pelastukseksi ilmaantui oman alani ammattitutkintoon valmistava koulutus, johon hakeuduin. Olin aika varma, että tutkinnon jälkeen odottaisi työttömyys, koska kyseessä on yksityisyrittäjävoittoinen käsityöala.

”Työpäivien jälkeen en ole henkisesti enkä etenkään fyysisesti aivan poikki. Se on ollut ihmeellistä.”

Tutkinnon käytyäni olinkin jonkin aikaa työttömänä, kunnes työssäoppimispaikkani pomo tarjosi vakituista työtä. Kyseessä oli siis sekä unelma-alani että unelmatyöpaikkani. Lienee sanomattakin selvää, että otin työn vastaan.

Mikä on muuttunut? Palkka putosi useita satasia. Työmatka piteni kymmeniä kilometrejä. Työpäivien jälkeen en ole henkisesti enkä etenkään fyysisesti aivan poikki. Se on ollut ihmeellistä. Tunnen itseni työpaikalla merkitykselliseksi ja olen motivoitunut antamaan 110 % työpaikkani eteen. Joustan mielelläni työajoista, sillä tiedän, että tarvittaessa joustoa löytyy toiseenkin suuntaan.

Nykyisen työpaikan terveystarkastukseen otin edellisten verikokeiden tulokset mukaan verrokiksi. Kaikki arvot olivat parantuneet.”

Vastuuta, ei vain lupauksia

Anni suhtautuu työpaikan vaihtamiseen kevyesti. Viimeisin vaihdos toi lisää rahaa ja kivemman työilmapiirin.

Olen vaihtanut usein työpaikkaa, luonnollisesti pyrkien parempaan tavalla tai toisella, enkä koe sitä mitenkään vaikeana. Jos vanhassa paikassa voi syystä tai toisesta huonosti ja muualla olisi parempaa tarjolla, niin miksi jäädä?

Olen nyt kolmatta viikkoa uudessa työpaikassa. Kaikki parani. Sain kokoaikatyön, sain vastuuta (enkä vain lupauksia siitä), sain kuukausipalkan ensimmäistä kertaa elämässäni ja paremman palkan muutenkin. Työilmapiiri on mukavampi täällä, ihmiset enemmän itseni kaltaisia.

Työsuhde-edut eivät ole yhtä hyvät kuin entisessä työssäni, mutta lasken töissä viihtymiselle ja muille parannuksille niin paljon arvoa, ettei eduilla ole väliä ainakaan toistaiseksi. Ja ainahan voi alkaa ajaa asioita parempaan suuntaan, kunhan ehtii.

Työ on vain osa elämää. Kenenkään ei pitäisi myydä itseään työlle.”

Palkkaa ja elämänlaatua

Jonna iloitsee siitä, että uskalsi repäistä ja vaihtaa työpaikkaa.

Vaihtamalla todellakin parani, niin elämänlaatu kuin palkkakin. Olin aivan totaalisen kypsä edelliseen työhöni, johtamiseen ja työpaikan ilmapiiriin.

Jännittävää oli siirtyä miesvaltaiselta alalta naisvaltaiselle. Nopeasti sitä kuitenki sulautui mukavaan työyhteisöön, jossa ihmiset ovat innostuneita ammattilaisia ja apua saa aina tarvittaessa.

Olen myös iloinen siitä, että en jäänyt tuleen makaamaan, vaan hain uutta työtä, kun vanha alkoi uuvuttaa jo henkisestikin.”

Ojasta allikkoon

Laura on kokeillut erityyppisiä hommia, mutta ei edelleenkän tiedä, mitä aidosti haluaisi tehdä työkseen. Nyt hän miettii tulevaisuuttaan hyväpalkkaisessa työssä, jonka kaltainen uuvutti hänet aiemmin. 

Työskentelin insinöörinä globaalissa teknologiayrityksessä kuusi vuotta. En tuntenut työtä täysin omakseni, mutta aluksi viihdyin hyvin, koska minulla oli tosi kivat työkaverit.

Viimeiset neljä vuotta sinnittelin osastolla, jonka työyhteisössä en viihtynyt. Sitten alkoi tulla uupumuksen oireita. Sain mahdollisuuden kokeilla työtä eri osastolla. Siellä tuntui mukavammalta, mutta päätös lähtemisestä oli ehtinyt jo kypsyä.

Vapauduin vakituisesta työsuhteesta ja yritin kuumeisesti miettiä, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä, mutta en oikein keksinyt. Hain paikkoja laidasta laitaan.

Sitten minulle tarjottiin kuntasektorilta määräaikaista työpaikkaa. Työ oli koulutukseeni ja kokemukseeni nähden vähäpätöistä, varsinkin palkan osalta. Sain lähes saman verran palkkaa kuin ansiosidonnainen päivärahani oli. Halusin kuitenkin työn. Työ oli tosi mukavaa, vaihtelevaa ja sosiaalista. Pidin oikeastaan kaikesta muusta paitsi huonosta palkasta ja etenemismahdollisuuksien puutteesta.

”Näen myös valon pilkahduksia: työ saattaa muuttua mielekkäämmäksi.”

Olin siinä työssä vuoden ja hain samalla uusia töitä. Pääsin aloittamaan nykyisessä työssäni heti, kun edellinen päättyi.

Nykyinen työ on sisällöltään hyvin samankaltainen kuin se kuuden vuoden pesti, joka minut uuvutti. Työnantajayritys on samalla tavalla globaali teollisuusyritys kuin se aikaisempikin. Pelkään menneeni ojasta allikkoon. Työ ei innosta minua, mutta palkka on huomattavasti parempi kuin viimeisimmässä kivassa työssä.

Työmatkani piteni, ja nyt siihen kuluu aikaa puolisentoista tuntia päivässä enemmän. Etätyömahdollisuutta ei anneta, vaikka työn tekeminen onnistuisi oikein hyvin etänäkin. Olen koko ajan väsynyt.

Näen myös valon pilkahduksia: mahdollisesti ajan kuluessa, lisäperehdytyksen myötä ja kokemuksen karttuessa työ saattaa muuttua mielekkäämmäksi. 

Nyt kipuilen sen pohdinnan kanssa, jaksanko jatkaa tässä työssä ’pelkän palkan’ takia vai hakeutuisinko lähemmäs kotia mukavampaan työhön, josta ei makseta kunnolla. Sekin oli raskasta, kun kokopäivätyössä käymisestä huolimatta tuntui, että rahat eivät riitä mihinkään. En myöskään ole edelleenkään keksinyt, mitä oikeasti haluaisin tehdä.

Olen kuitenkin iloinen, etten jäänyt sinne ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan. Olen nyt joka tapauksessa monta kokemusta rikkaampi, ja olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin parin vuoden aikana.”

Vaihtelunhalu olikin varoitusmerkki

Työpaikan vaihdon piti helpottaa Irenen väsymystä ja saamattomuutta, mutta toisin kävi. Pitkän sairasloman ja toipumisen jälkeen Irene on kuitenkin ollut tyytyväinen nykyiseen työhönsä.

Olin reilusti toistakymmentä vuotta hyvän työnantajan palveluksessa, missä olisin hyvin voinut olla eläkeikään saakka. Ei ollut mitään tarvetta katsella muuta työtä, mutta hiljalleen alkoi tulla vähän kyllästymistä, väsymistä ja aikaansaamattomuutta.

Ajattelin, että kaipaan vaihtelua ja jos en nyt lähde, ei ehkä tule lähdettyä koskaan. Koska olin tullut taloon nuorena ja kouluttamattomana, olin myös jäänyt palkkamonttuun.

Laitoin pari hakemusta hyviin paikkoihin, ja olisin saanut kummatkin. Päädyin vaihtamaan suurempaan ja arvostetumpaan firmaan. Sain korjattua palkan ja minua arvostettiin.

Väsymys ja aikaansaamattomuus eivät kuitenkaan helpottaneet vaan lisääntyivät. Alle vuoden työsuhteen jälkeen minun oli pakko jäädä sairauslomalle terveyden pettämisen vuoksi. Ymmärsin vasta paljon jälkikäteen, että jo edellisessä työssä kokemani haasteet enteilivätkin tätä, eivät vaihtelun tarvetta. Työn vaihtamisen stressi todennäköisesti vain nopeutti terveyteni romahtamista.

Uusi iso firma otti onneksi sairastumiseni hyvin, vaikka jouduin olemaan liki puolitoista vuotta saikulla ja sen jälkeen yli vuoden työkokeilussa lisäten hiljalleen työkuormaa. Sairausloman ja palautumisen jälkeenkin minua on kunnioitettu ja osaamistani arvostettu, mikä ei ole mitenkään itsestäänselvää. Nyt minulla on entistä suurempi kunnioitus nykyistä työnantajaani kohtaan.”

Tonnin palkantiputus

Aino iloitsee taloudellisesta puskurista, joka mahdollisti pienipalkkaisempaan työhön vaihtamisen. 

Etenin hyvin pienessä organisaatiossa huipulle asti, mutta oli monia syitä, joiden vuoksi halusin pois sieltä. Isoin niistä oli työuupumuksen partaalla oleminen.

Viime vuonna sain tarjouksen toiselta organisaatiolta. Mietin, pitäisikö lähteä, koska palkka tippuisi yli tonnin verran siirtyessäni johtajasta asiantuntijaksi. Päätin tarttua tilaisuuteen.

Tässä organisaatiossa on todella hyvä työilmapiiri ja työhyvinvoinnista huolehditaan harvinaisen hyvin. Kuten alun perin ajattelin, tämä oli kuitenkin niin sanottu ponnahduslauta, ja sain vähän aikaa sitten toivomani työtarjouksen valtionhallinnosta.

Olen nyt vaihtamassa työpaikkaa toisen kerran vuoden sisällä. Nyt valtiolle lähtemisen syinä ovat uralla eteneminen ja parempi palkka.

Pystyin viime vuonna tarttumaan tarjoukseen, koska olin turvannut talouteni muun muassa puskuritilillä ja sijoituksilla. Jos niitä ei olisi ollut, en luultavasti olisi voinut tarttua mahdollisuuteen, josta olen saanut niin paljon – ja joka todennäköisesti johti työtarjouksen saamiseen valtionhallinnosta.”


Rakas, hirveä kutsumus

29-vuotias Saija on työskennellyt sairaanhoitajana yli seitsemän vuotta. Hän rakastaa akuuttisairaanhoidon vauhtia ja yllätyksellisyyttä, mutta on joutunut luopumaan sen parissa työskentelemisestä.

Noin kolme vuotta sitten vaihdoin sairaalaan, jossa oli sisäilmaongelmia. Ajan kanssa sain astman ja elin jatkuvan väsymyksen kanssa. Lääkityksen avuin pystyin menemään töihin. Voimat olivat loppuneet, ja oireilin kotona kiukuttelemalla. Ajattelin koko ajan, että astmani ja lääkitys saivat minut väsyneeksi ja ahdistuneeksi.

Aloin hakea erilaisia työpaikkoja esimerikiksi tuote- ja laite-edustajana, mutta aina tuli hylkäävä päätös. Uudelleenkouluttautumista pohdin, mutta mikä olisi seuraava urani? Ahdistukseni ja pahoinvointini alkoi syventyä. En enää keksinyt mitään reittiä ulos tilanteestani. 

Yhtäkkiä minut hyväksyttiin suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Valon pilkahdus tuli tunnelin päähän. Sain pitkän kesäloman ja aloin suunnitella tulevaisuuttani kirkkaammin mielin. Töihin palaaminen tuntui helpolta ja aikaiset aamutkin nautinnollisilta. Osastoni siirtyi pois vanhoista tiloista, ja sisäilmaongelmat helpottivat.

”Tajusin kärsineeni noin kaksi vuotta työuupumuksesta. Paluu töihin ei ollut enää vaihtoehto.”

Kuitenkaan työympäristö ja -ilmapiiri eivät olleet muuttuneet. Aina kun jouduin tilanteeseen, joka ei toteutunut ammattimaisesti ja oman ymmärrykseni mukaisesti, mietin, että kouluni jälkeen pääsen muihin tehtäviin. Nämä tilanteet sotivat vastaan omaa moraaliani ja käsitystäni siitä, miten ihmisiä saa kohdella. 

Koin taas kerran tilanteen, jossa lääkäri oli kääntänyt takkinsa ja syyttänyt minua hoitovirheestä. Esimieheltä ei tullut tukea. Hoitajien oikeusturva on hyvin pieni, jos potilasvahinko tapahtuu. Tunsin oloni hyvin vihaiseksi, pettyneeksi ja loukatuksi.

Loppujen lopuksi romahdin täysin. Työpäivän päätteeksi juoksin pukuhuoneen vessaan itkemään. Itkin kaksi tuntia, enkä saanut ahdistusta poistumaan millään. Sain sairauslomaa äkillisen stressireaktion diagnoosilla. Silloin tajusin kärsineeni noin kaksi vuotta työuupumuksesta. Paluu töihin ei ollut enää vaihtoehto.

Jokin onnenpotku seurasi minua, ja sain töitä yksityiseltä lääkäriasemalta. Työ on paljon kevyempää ja itsenäisempää. Saan käytyä kouluani helpommin ja jaksan taas paremmin. Kouluttautumisen jälkeen pääsen myös etenemään työssä.

Totta kai kaipaan sitä vauhtia, mitä akuuttihoitoyöstä tulee, mutta terveyteni on tärkeämpää. Vihaan sanaa kutsumusammatti.”

Osan haastateltavista nimi on muutettu, jotta jutussa esiintyminen ei heikentäisi työmahdollisuuksia. Kaikkien henkilöllisyys on Me Naisten tiedossa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla