Naisten ja miesten välinen palkkakuilu on tosi asia, mutta se ei ole mikään luonnonlaki, jolle ei mahda mitään. Kuvitus: Shutterstock
Naisten ja miesten välinen palkkakuilu on tosi asia, mutta se ei ole mikään luonnonlaki, jolle ei mahda mitään. Kuvitus: Shutterstock

Suomi on tasa-arvon mallimaa, jossa naiset tienaavat edelleen vähemmän kuin miehet. Sen osoittavat jälleen tänään julkaistut verotiedot. 

1. marraskuuta julkaistiin jälleen kaikkien suomalaisten verotiedot viime vuodelta. Päivään kiteytyy monella tapaa naisten ja miesten välinen palkkaepätasa-arvo. Erittäin hyvätuloisista vain murto-osa on naisia. Ensimmäinen nainen parhaiten ansaitsevien listalla oli viime verotietojen mukaan vasta sijalla 30: hissiyhtiö Koneen henkilöstöjohtaja Kerttu Tuomas.

Kymmenessä vuodessa mies saa keskimäärin reilut 70 000 euroa enemmän palkkaa kuin nainen. Sillä saa jo järvenrantamökin Leppävirralta. Koko työuran aikana eroa kertyy jo keskihintaisen omakotitalon verran. 

Vaikka Suomi on monella tapaa tasa-arvoinen maa, palkkaerot ovat yllättävän pysyviä. Kokosimme yhteen kaikki kootut selitykset ja kysyimme, mitä hommalle pitäisi tehdä.

1. Kyllä, naisen euro on yhä noin 80 senttiä

Naisen euro on uusimman tiedon mukaan 84 senttiä. Meistä jokainen on kuullut lauseen lukemattomia kertoja, totaalikyllästymiseen asti. Pakkoko tästä samasta asiasta on aina jankuttaa, ja pitääkö luku edes paikkansa? Samassa tehtävässä ja samalla työnimikkeellä palkkaero on nimittäin vain kolme prosenttia.

– Ihmisiä ärsyttää tuo luku, kyllä, ja eihän se koske samasta tehtävästä maksettua palkkaa. Silti se on hyvä luku, sillä se tiivistää hyvin palkkojen eriarvoisuuden. Siihen sisältyy kaikki, minkä takia meillä naiset tienaavat vähemmän, sanoo palkkatasa-arvoa tutkiva Suomen Akatemian tutkijatohtori Paula Koskinen-Sandberg.

Sillä kaikella Koskinen Sandberg viittaa moneen faktaan: Naiset ovat enemmän pois työelämästä, koska hoivavastuu – siis lapsien, kotitöiden ja esimerkiksi iäkkäiden vanhempien hoitaminen – lankeaa edelleen enemmän naisten harteille. Naisille kertyy vähemmän työtunteja: ei laiskuuden ja mukavuudenhalun takia, vaan siksi, että edellä mainituista syistä naiset tekevät enemmän osa-aikatöitä ja vähemmän ylitöitä.

84 sentissä näkyy myös se, että meillä naiset menevät töihin naisten aloille ja etenevät miehiä harvemmin urallaan johtotehtäviin.

–Tuo luku on sitä paitsi pysynyt melkein samana 1980-luvulta asti, Koskinen-Sandberg sanoo.

2. Naisten työt – ei ihan oikeita töitä?

Mikä sitten selittää naisten euron mysteeriä? Naisten huonommilla palkoilla on lähes koko ihmiskunnan työhistorian pituinen pönäkkä perinne.

– Kun palkkakuilu on iänikuisen vanha, on tavallaan ymmärrettävää, ettei se hetkessä korjaannu, sanoo naishistoriaan erikoistunut Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen Helsingin yliopistosta.

Jo ennen 1700-luvun teollistumisen aikaa naiset ovat olleet työelämässä yrittäjinä, mutta alat ovat olleet niitä kotoa tuttuja: ompelua, pyykkäämistä, lastenhoitoa. Uravalinnat ovat johtuneet siitä, ettei naisia ole päästetty kouluttautumaan ammatteihin. Se on ollut miesten erioikeus.

– Kun Suomessa ryhdyttiin sotien jälkeen rakentamaan hyvinvointivaltiota ja naisille annettiin oikeus palkkatyöhön, naisten piti työelämässä ruveta tekemään niitä hommia, jotka jäivät töihinmenon takia kotona tekemättä, Lahtinen kertoo.

Suomessa naiset olivat mukana työelämässä laajalla rintamalla sotien aikana, kun miehet olivat siellä toisella rintamalla. Se ei silti juurikaan edistänyt naisten asemaa työelämässä.

– Sodan jälkeen oli ihan sellaisia julkilausuttuja kampanjoita, että kiitos naiset, mutta nyt tehkää tilaa miehille. Esimerkiksi lääketieteen opintojen sisäänpääsyssä alettiin ihan avoimesti suosia miehiä. Naiset ovat kautta historian olleet työelämässä vararesurssi.

Vuonna 1945 säädettiin laki, jonka mukaan naisen palkka on 80 prosenttia saman vaativuustason miehen palkasta.

Vielä sotien jälkeen vuonna 1945 säädettiin laki, jonka mukaan naisen palkka on 80 prosenttia saman vaativuustason miehen palkasta. Vaikka kyseessä olisi ollut sama homma, naisten tekemää työtä pidettiin yksinkertaisesti huonompana. Lisäksi ajateltiin, että miehille piti perheen elättämisen takia maksaa enemmän.

Kun laki samapalkkaisuudesta sitten säädettiin vuonna 1962 ja aloille piti luoda yhtenäiset palkkataulukot, naisvaltaiset ammatit sijoitettiin kätevästi sinne palkkataulukon alaosaan.

Etenkin hoitotyö, Suomessa erityisen naisvaltainen ala, ei ollut ammatti aluksi ollenkaan. Sisar hento valkoinen oli sotien jälkeen porvarisperheen tytär, joka halusi hyväsydämisyyttään osoittaen toimia ennen naimisiinmenoaan muutaman vuoden mieslääkärin apulaisena, kertoo Paula Koskinen Sandberg.

– Siitä ei maksettu juurikaan palkkaa, koska sitä tehtiin kutsumuksesta hyväntekeväisyytenä.

Tältä pohjalta on aika pitkä takamatka lähteä vaatimaan miesten kanssa samoja palkkoja.

3. No kun naiset eivät tuota mitään

Käsi ylös, nainen, jos olet kuullut noin tuhat kertaa seuraavan perustelun: Hoivatyö ei tuo yhteiskuntaan rahaa toisin kuin teollisuus.

Paula Koskinen Sandberg huokaa. 

”Ei kai kukaan tosissaan väitä, etteivätkö sairaanhoito, varhaiskasvatus ja koulutus tuota yhteiskuntaan mitään?”

– Tuottavuus on eri tyyppistä teollisuudessa kuin hoiva-aloilla. Ei kai kukaan tosissaan väitä, etteivätkö sairaanhoito, varhaiskasvatus ja koulutus tuota yhteiskuntaan mitään? Meillä ovat äänessä miesekonomistit, jotka kertovat kuorossa, ettei julkisella sektorilla ole varaa palkankorotuksiin. Kaiken keskellä on aina tuottavuus eli se, miten saataisiin tehtyä yhä enemmän yhä vähemmillä työtunneilla. Mutta ei se ole ainoa ja oikea tapa arvioida työn arvoa.

Suomessa tasa-arvoperinteeseen kuuluu, että tasa-arvoa arvostetaan ideatasolla, mutta mitään tekoja sen puolesta ei oikein viitsittäisi tehdä. Annetaan asioiden korjautua mieluummin itsestään, vaikka kaikki asiaan perehtyneet kyllä tietävät, ettei mikään korjaannu ”itsestään”.

– Aikoinaan ekonomisteilla oli suosiossa selitys, että palkkatasa-arvo toteutuu, kun naisten matalampi koulutusaste nousee, siis että korkeampi koulutus nostaa naisten palkat. Nyt on nähty, ettei niin käynyt, vaikka naiset ovat koulutetumpia kuin miehet, Koskinen-Sandberg toteaa.

Yksinkertaistettuna: hoitoalan korkea- tai ammattikorkeakoulutus johtaa huomattavasti huonommin palkattuihin töihin kuin teknisen alan vastaava koulutus. Vaikka naisten koulutusaste on noussut, naiset saavat koulutukselleen vähemmän arvoa työelämässä kuin miehet.

Meillä on myös tyydytty vallitsevaan tilanteeseen – näin asiat vain ovat – vaikkei alojen arvostus- ja palkkatilanne todellakaan ole mikään luonnonlaki. Lisäksi tasa-arvo-ongelmista puhuminen myös ärsyttää jostain syystä. Suomessa on omaksuttu kertomus meistä tasa-arvon mallimaana.

– On raskasta kohdata, että yhteiskunta on epätasa-arvoinen. Silloin on helpompi päätyä syyttämään uhria, Anu Lahtinen sanoo.

4. Mitäs valitsette ne matalapalkka-alat

– Ei, tämä ei ole mikään kunnollinen peruste, että huonommat palkat on naisten oma syy, koska he tietävät sen ammattia valitessaan, sanoo yliopistotutkija Anna Elomäki, joka tutkii talouspolitiikkaan ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä. 

”Palkkojen epätasa-arvosta puhuminen myös ärsyttää joitakin niin paljon, että aiheen tutkijoita jopa uhkaillaan.”

– Noin sanotaan, kun halutaan keksiä syitä, ettei asialle tarvitsisi tehdä mitään. Vastuu pyritään sysäämään naisille.

Palkkojen epätasa-arvosta puhuminen myös ärsyttää joitakin niin paljon, että aiheen tutkijoita jopa uhkaillaan.

Meillä on ollut monenlaisia virallisia ohjelmia ja kampanjoita, joilla palkkojen epätasa-arvoon on pyritty kiinnittämään huomiota, mutta konkreettiset teot – kuten kunnon palkankorotukset naisvaltaisille aloille – puuttuvat.

Elomäki sanoo, että selittelyn ja tekosyiden keksimisen sijaan naisaloille pitää ryhtyä maksamaan koulutusta ja vaativuutta vastaavaa, kunnollista palkkaa.

– On meidän veronmaksajien käsissä, löytyykö meiltä halua maksaa kunnollisia palkkoja hoitoalalle. Meillä on esimerkiksi varaa maksaa julkisella puolella insinööreille kunnollisia palkkoja.

Mutta kun on tätä kestävyysvajetta, ja pitäisi olla menokuri ja hyvä luottoluokitus.

Elomäki sanoo, että on ongelmallista puhua esimerkiksi hoiva-aloista taloustieteellisillä termeillä.

– Käytämme käsitteitä, jotka sopivat teollisuuteen, mutta eivät vanhustenhoitoon. Minkä arvoista on vanhuksen kädestä kiinni pitäminen ja vieressä istuminen, pidetäänkö sitä taloudellisesti arvokkaana?

5. Hieman solidaarisuutta, miehet, saako pyytää

Naisten palkka-asioista ovat Suomessa kiinnostuneita naiset. Insinöörejä ja teollisuuden työntekijämiehiä eivät tunnu puolisoiden huonommat liksat juuri painavan, karrikoidusti sanoen.

– Kyllä tämän tilanteen muuttamiseksi kaivattaisiin solidaarisuutta miesvaltaisilta aloilta, Elomäki sanoo.

Sellaista ei ole näkyvissä. Suomessa sen enempää teollisuuden työntekijä- kuin työnantajapuoltakaan ei ole saatu osallistumaan juuri mihinkään naisten työmarkkina-asemaa parantaviin toimiin. Perhevapaiden kustannusten jakaminen ei onnistu, perhevapaiden uudistus kaatui eduskunnassa, ja vientiteollisuudelle halutaan yhä suurempi valta sanella palkankorotuksista.

Sen sijaan muualla kyllä tapahtuu. Esimerkiksi Saksassa tuli vuoden alussa voimaan laki, jossa yli 200 henkilön työpaikoissa on kerrottava, millaiset palkkaerot miehillä ja naisilla on.

6. Mitä asialle voi tehdä? Vinkkejä, kiitos!

Ensi vuonna pidetään taas eduskuntavaalit, tutkijat muistuttavat.

– Nämä ovat poliittisia päätöksiä, joita tekevät kansalaisten valitsemat päättäjät. Ensi vuoden vaaleissa on hyvä kysellä ehdokkailtaan näitä asioita, Paula Koskinen-Sandberg muistuttaa.

Mitä enemmän edistyksellisiä ihmisiä on näistä päättämässä, sitä parempi.

Yksi palkkaepätasa-arvoa ylläpitävä seikka voi olla myös se, että Suomessa työt ovat poikkeuksellisen jakautuneita sukupuolen mukaan.

Koskinen-Sandberg on aktiivisesti mukana myös Ei leikkirahaa! -kansanliikkeessä, joka vaatii varhaiskasvatuksessa työskenteleville kunnon palkkoja. Kampanjaa voi liittyä tukemaan Facebookissa.

Yksi palkkaepätasa-arvoa ylläpitävä seikka voi olla myös se, että Suomessa työt ovat poikkeuksellisen jakautuneita sukupuolen mukaan. Tätä voi miettiä silloin, kun itse kasvattaa seuraavaa sukupolvea valitsemaan omia ammattejaan. Ohjataanko meillä vähän vahingossa tytöt edelleen tyttöjen töihin, kun pojat päätyvät paremmin palkattuihin hommiin?

Kannattaa myös opetella arvostamaan itseään ja työtään. Naisilla on useammin epäilyksiä omien kykyjen suhteen, kun taas miehet ovat itsevarmempia, vaikkei taidoissa olisi mitään eroja. Omaa ajattelua voi treenata: olen pätevä, osaava ja kunnollisen palkan arvoinen.

Lisäksi jokaisen kannattaisi puolustaa perhevapaauudistusta eli sitä, että lainsäädännöllä kannustetaan miehiä ottamaan osansa hoivavastuusta. Se kohentaa naisten asemaa laajalla rintamalla.

Tasa-arvo ei ole valmis, eikä sen myöntämisessä ole mitään kamalaa. Tärkeintä olisi oppia kyseenalaistamaan se ajattelumalli, että naisten alat nyt vain ovat maailman tappiin asti jonkun luonnonlain takia huonommin palkattuja kuin miesten. Se kun ei pidä paikkaansa.