Suomalainen varhaiskasvatus on maailmankuulua, mutta silti alaa vaivaa vetovoimaongelma. Kysyimme sadoilta päiväkodissa työskenteleviltä, minkä pitäisi muuttua, jotta entistä useampi jaksaisi ja pysyisi alalla.

Lastenhoitaja on eteisessä yksin kuuden alle 3-vuotiaan kanssa. Yksi lapsista itkee äitiä, yksi lyö kaveria, yksi makaa lattialla huutaen. Pian hoitaja purskahtaa yllättäen itkuun yrittäen ottaa lapsia kiinni ja pukea heille kenkiä jalkaan kuiskaten ”mä en jaksa enää”. Itseäni alkaa itkettää, kun seuraan häntä.

Näin kuvailee erästä työpäiväänsä viisi vuotta alalla työskennellyt lastenhoitaja Anna, 25. Näin syksyisin päiväkodeissa on usein eniten kiirettä.

Anna on yksi niistä yli 600:sta päiväkotien työntekijästä, jotka vastasivat Me Naisten kyselyyn siitä, millaista murroksessa olevalla alalla on työskennellä, ja mikä on muuttunut. 

Suomalainen varhaiskasvatus on huipputasoa maailmanlaajuisessa vertailussa. Vaikka suomalaista päivähoitoa pidetään laadukkaana, alaa riivaa myös vetovoimaongelma. Helsingin yliopistossa keväällä 2018 toteutetussa pilottitutkimuksessa selvisi, että yli puolet Suomen päiväkotien työntekijöistä harkitsee vaihtavansa alaa. Myös Me Naisten kyselyyn vastanneista merkittävä enemmistö kertoo harkinneensa alanvaihtoa ainakin jollain tasolla. Osa oli jo tekemässä tai tehnyt niin.

Suomalainen päivähoito on juhlapuheissa esiintyvä kansallisylpeys, mutta mikä sitten ajaa työntekijöitä pois päiväkodeista? Me Naisten selvityksen perusteella tilanteeseen on ainakin seuraavia syitä.

Kiire lisääntynyt

Työntekijöiden mukaan päiväkodeissa vallitsee jatkuva kiire, mikä koetaan hyvin kuormittavana. Kiireen koetaan lisääntyneen aivan viime vuosien aikana. Sitä aiheuttavat ainakin vaikeus löytää työntekijöitä avoimiin paikkoihin ja saada sijaisia paikkaamaan poissaoloja. Myös suuret ryhmäkoot ja varhaiskasvatuksen opettajien lisääntynyt suunnitteluaika mainitaan kiireen aiheuttajina.

Työvoimapula koskee Lastentarhanopettajaliiton viestintäasiantuntija Jaana Lahdenperä-Laineen mukaan erityisesti varhaiskasvatuksen opettajia. Hän kertoi Me Naisille, että tilanteen taustalla on luultavasti monia eri tekijöitä.

– Tietysti palkkoja tulee tarkastella, mutta toinen keskeinen syy on se, että varhaiskasvatuksen opettajia ei ole koulutettu riittävää määrää viimeiseen vuosikymmeneen.

Erityisesti opettajia tarvittaisiin päiväkodeissa entistä enemmän. Syyskuussa 2018 astui voimaan laki, jonka mukaan kahden kolmesta kunkin päiväkotiryhmän työntekijöistä tulee olla korkeakoulutettuja ja ainakin yhden opettaja. Aikaa tämän tavoitteen toteuttamiseen on vuoteen 2030 saakka.

Hoitajien osalta työpaikkojen täyttämisen sijaan ongelmallisempaa on saada sijaisia paikkaamaan poissaoloja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on käytössä Seure-palvelu, jonka kautta päiväkoteihin tilataan sijaisia. Aina saatavilla ei kuitenkaan välttämättä ole sijaista, vaikka sellaisen saisikin palkata. Lisäksi jotkut Me Naisten kyselyyn vastanneista huomauttivat, ettei saatavilla olevilla sijaisilla aina ole työssä tarvittavaa pätevyyttä.

Nykyään päiväkotien ryhmäkoot ovat häilyvät, ja niiden rajoja venytetään monella tapaa. Vaikka esimerkiksi yli kolmevuotiaiden ryhmässä saisi virallisesti olla 21 lasta kolmen aikuisen vastuulla, on useita poikkeustapauksia, joissa tämä ylittyy. Esimerkiksi lapset, jotka ovat päiväkodissa vain osan päivästä, saatetaan laskea ryhmäkoossa puolikkaina. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että saman aikuismäärän vastuulla on osan ajasta enemmän lapsia kuin lain mukaan saisi olla.

– Suhdeluvulla kikkailu tulisi lopettaa, toteaa yli 20 vuotta alalla ollut lastentarhanopettaja.

Työajalla kirjavia tehtäviä

Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat ovat osan työajastaan pois lapsiryhmästä, sillä heidän työaikaansa sisältyy virka- ja työehtosopimuksen mukaan niin kutsuttua sak-aikaa eli suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen käytettävää aikaa. Sak-aikaa nostettiin alkuvuodesta 2018 kahdeksasta prosentista 13 prosenttiin eli noin viiteen tuntiin viikossa.

Muutos on olennainen kaikkien työntekijöiden kannalta, sillä sak-ajan lapsiryhmässä on pienempi määrä aikuisia. Me Naisten päiväkotikyselyyn vastanneet kokevat tämän lisäävän hoitajien kuormitusta, koska nämä joutuvat olemaan vastuussa tavallista isommasta lapsimäärästä entistä suuremman osan ajasta. Toisaalta moni varhaiskasvatuksen opettaja kokee, että on hyvä, että heillä on nyt virallisesti oikeus käyttää suunnitteluun aiempaa enemmän aikaa.

Työntekijöiden mukaan kiirettä lisää edellä mainittujen lisäksi se, että aikaa kuluu muuhunkin kuin ydintyöhön, esimerkiksi siivoamiseen ja kuravaatteiden kuivattamiseen.

Monet kyselyyn vastanneet tarjoavat ratkaisuksi pienempiä ryhmäkokoja, jotta päiväkodeissa pystyttäisiin paremmin huomioimaan kunkin lapsen yksilölliset tarpeet. Tilannetta helpottamaan kaivataan myös lisää avustajia ja ylipäänsä isompaa määrää aikuisia suhteessa lapsiin. Lisäksi toivotaan enemmän tukea erityistarpeisten lasten kanssa työskentelyyn.

Yhteenkuuluvuuden ja yhdenvertaisuuden tunteita lisäisi monien vastaajien mukaan, että kaikki voisivat osallistua toiminnan suunnitteluun.

”Haastavia ovat erityisesti päivät, kun joku ryhmästä on pois eikä sijaista oteta tai saada tilalle. Silloin tuntuu, että on töissä lasten säilytyslaitoksessa, jossa tehtävä on pitää ryhmää hallinnassa niin, ettei kukaan loukkaa itseään tai muita.”

Lastenhoitaja, 34

 

 

”Aikuismitoitus on niin tiukka, että jos opettaja lähtee ryhmästä suunnittelemaan, on mahdoton taata lapsiryhmän turvallisuutta. Lisäksi opettajan suunnitteluajat laittavat hoitajat koville. Esimerkiksi kun hoitaja joutuu pukemaan yli kymmenen lasta ulos, on hän sen jälkeen hiestä märkä ja loman tarpeessa.”

Varhaiskasvatuksen opettaja, 39

 


”Aikaa menee valtavasti kaikkeen muuhun kuin lasten kanssa olemiseen. Palaverit, suunnittelut, koulutukset yms. ovat tärkeitä ja hyödyllisiä, mutta henkilökuntapulasta johtuen ne kuormittavat ja vievät resursseja siitä, minkä kuuluisi olla tärkeintä eli lasten kanssa olemisesta.”

Lastenhoitaja, 43
 

Arvostus kuntoon

Moni kyselyn vastaaja uskoo, että työntekijät pysyisivät paremmin alalla, jos päiväkodeissa tehtävää työtä arvostettaisiin enemmän. Useimmat nimeävätkin arvostuksen puutteen yhdeksi työnsä pahimmista puolista.

Se, miltä taholta arvostus koetaan vähäiseksi, vaihtelee jonkin verran. Osa kokee suurimman arvostuksen puutteen näkyvän alan sisällä, esimerkiksi johtajien ja esimiesten suhtautumisessa. Osa puolestaan kokee, etteivät lasten vanhemmat anna heidän työlleen arvoa, eikä työtä arvosteta yhteiskunnassa yleisesti ottaen. 

Kyselyn perusteella moni vanhempi ei välttämättä oivalla, miten suuri merkitys vanhempien palautteella ja kannustuksella on.

– Vanhemmilta saatu kiitos on tosi tärkeää, se auttaa jaksamaan, 33-vuotias lastentarhanopettaja kertoo.

Työntekijät kertovat, että korkeampi arvostus auttaisi jaksamaan muutoin raskaassa työssä. Tällä tarkoitetaan sekä palkkaa että asenteita. He ehdottavat, että asenteet voisivat muuttua, jos ihmiset tietäisivät paremmin, mitä heidän työnsä on käytännössä. Työntekijät myös ehdottavat, että esimiehille tulisi uusia tulosvastuun mittareita, joista yksi voisi olla tiimin työhyvinvointi. Myös henkilöstöjohtamisen taitoja tulisi voimakkaasti kehittää.

”Työn arvostus on hyvin matalaa, ihmiset ajattelevat, että vain leikimme päivät pitkät. Tosiasia on, että kaikki suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan. Sen, mitä päivän aikana tapahtuu, täytyy olla pedagogisesti perusteltua juuri sille ryhmälle.”

Varhaiskasvatuksen opettaja, 38

 

 

”Opiskelen tällä hetkellä toiseen ammattiin. Haluan olla työssä jossa minua arvostetaan, en sitä tunnetta päivittäin että raadan, eikä kukaan tule ikinä kiittämään. Haluan lisäksi paremman palkan.”

Lastenhoitaja, 25

 


”Olen korkeammin koulutettu kuin mieheni, joka on päivätyössä tehtaassa, mutta vuosiansioni on yli 20 000 euroa huonompi. Lisäksi oma työni on raskaampaa ja vaativampaa kuin hänen. Minulla ei ole etenemismahdollisuuksia eikä palkkani nouse, vaikka kuinka hyvin työni teen.”

Varhaiskasvatuksen opettaja, 44
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuilu työntekijöiden välillä

Meneillään oleva ”valtava toimintakulttuurin muutos” kuormittaa lastentarhanopettajaliiton viestintäasiantuntija Jaana Lahdenperä-Laineen mukaan työntekijöitä. Rakenteet, siis ryhmäkokojen pysyvyys, työntekijämäärät päiväkodeissa, koulutuspaikat sekä sijaisjärjestelyt, tulisi siis saada kuntoon. Sen lisäksi työntekijät tarvitsisivat todennäköisesti enemmän tukea suurten muutosten keskellä. Lahdenperä-Laine ehdotti Me Naisille, että kuormitusta voisivat vähentää lisäkoulutus sekä vastuunjaon selkeyttäminen päiväkotien työntekijöiden välillä.

Toisaalta työntekijöiden mukaan edellä mainitut muutokset, mukaan lukien suunnittelun keskittäminen opettajille, ovat aiheuttaneet kitkaa eri työntekijäryhmien välille. Me Naisten kyselyyn vastannut 38-vuotias lastenohjaaja kuvailee, että alalla ”ollaan menossa kohti opettajien ja hoitajien vastakkainasettelua”. Monet hoitajat kokevat, ettei heitä arvosteta samalla tavalla kuin opettajia ja että muutosten myötä arvostus on laskenut entisestään.

Työntekijät peräänkuuluttavatkin, että varsinkin nyt tulisi antaa arvoa kaikkien ammattitaidolle.

– Iso, iso virhe tehtiin, kun alettiin nostaa yliopistokoulutettujen opettajien ylivertaista asemaa. Sosionomitkin poistuvat nyt alalta siksi, ja opettajista on muutenkin pulaa. Tämä on raskas työ, ja tarvitaan muutakin kuin akateemisuutta ja pedagogisuutta ymmärtääkseen ja pystyäkseen vastaamaan lasten tarpeisiin, sanoo 50-vuotias varhaiskasvatuksen opettaja.

Koko perheen kasvatusta

Osa kyselyn vastaajista kokee, että sekä lapset että heidän vanhempansa asettavat työntekijöille selvästi enemmän vaatimuksia kuin ennen. Vastauksissa kerrotaan lasten lisääntyneistä levottomuudesta sekä erityistarpeista, kuten erilaisista diagnooseista ja kielihaasteista, joita on maahanmuuttajaperheiden lasten kanssa.

Monet kokevat huonoksi ratkaisuksi, että erityistukea tarvitsevat lapset ovat nykyisin samoissa ryhmissä kuin muutkin. He surevat, ettei keskivertoa enemmän tukea tarvitseviin lapsiin pystytä panostamaan riittävästi, ja toisaalta muutkin lapset jäävät vähemmälle huomiolle. Ratkaisuehdotukseksi päiväkodeissa työskentelevät ehdottavat, että vakituiset avustajat saataisiin takaisin erityisryhmiin. Myös vakituisten, kiertävien sijaisten saamisella olisi heidän mukaansa suuri vaikutus. 

Osa päiväkotien työntekijöistä on myös sitä mieltä, että lapsista on tullut huonommin käyttäytyviä. Monen mielestä vanhemmat ovat kasvattajina epävarmempia ja osaamattomampia kuin ennen, minkä vuoksi päiväkodeilla on entistä isompi vastuu kasvatuksesta. Lisäksi työntekijöiden aikaa kuluu nykyisin myös vanhempien tukemiseen ja neuvomiseen.

Toisaalta osa vanhemmista on vastausten perusteella hyvinkin valveutuneita – joidenkin mielestä tosin jopa turhankin tarkkoja siitä, millaista hoitoa heidän lapsensa saa.

– Vanhemmilla on kovat odotukset, ja jos niitä ei täytä, saa kuraa niskaan, kertoo 32-vuotias lastentarhanopettaja.

– Yhteistyökykyiset vanhemmat ovat työn rikkaus. On hyvin antoisaa keskustella lapsen asioista niistä kiinnostuneen vanhemman kanssa, sanoo puolestaan 58-vuotias lastenhoitaja. 

”Kun aloitin työurani, lapset olivat rauhallisempia, osasivat leikkiä, eivät uhmanneet joka asiassa aikuisia. Silloin oli aikaa olla lasten kanssa ja tehdä yhdessä mukavia asioita. Nyt lapset ovat rauhattomia, vaativat jatkuvaa aikuisen huomiota, eivät osaa olla keskenään – siis ovat rajattomia ja ilkeitä muille.”

Varhaiskasvatuksen opettaja, 55

 

 

”Vanhemmat ovat muuttuneet entistä tiedostavimmiksi, mikä on toki hyvä asia, mutta samalla vanhempien odotukset eivät aina ole realistisia. Vanhemmat näkevät usein vain oman lapsensa tarpeet huomioimatta välttämättä sitä, että lapsi on ryhmässä kuitenkin vain yksi lapsi ja meidän tulee huomioida koko ryhmän tarpeet, kaikki lapset samanarvoisena.”

Varhaiskasvatuksen opettaja, 31

 

 

”Lapset eivät enää kunnioita aikuista, toista lasta tai materiaa, joka on toisen omaa. Työskentelen 3–5-vuotiaiden ryhmässä, jossa kuulen päivittäin olevani tyhmä, idiootti tai ’vitun ämmä’. Toisia lapsia lyödään tai satutetaan, jos ei jokin asia mene oman mielen mukaan. Toisten ulkonäköä, vaatteita tai leluja arvostellaan ihan miten vain ja todella loukkaavasti.”

Lastenhoitaja, 38

Paremmat mahdollisuudet hyvään työhön

Me Naisten kyselyn perusteella enemmistölle työ lasten parissa on kutsumusammatti. Kun työntekijöiltä kysyy, mikä ammatissa on parasta, vastaus on yksiselitteinen:

Lapset. Heidän naurunsa, halauksensa. Yhteiset hassutteluhetket. Se tunne, kun pieni tarttuu käteen ja osoittaa luottavansa. Ilo siitä, kun pääsee läheltä seuraamaan lapsen oppimista ja kehittymistä.

– On etuoikeus ja suuri vastuu saada opettaa näitä pieniä ihmisen alkuja, antaa heille eväitä reppuun elämä tielle. Lapset myös opettavat meitä aikuisia. Ja mieltä lämmittää, kun on saanut muodostettua lapseen sellaisen hoitosuhteen, että lapsi uskaltaa näyttää kaikki tunteensa myös hoitajalle, sanoo 31-vuotias lastenhoitaja.

– Lasten kanssa saa hassutella eikä pääse itsekkään vanhenemaan niin nopeasti  Pidän siitä, että tässä työssä pääsee liikkumaan ja ulkoilemaan, kertoo 33-vuotias lastenhoitaja.

Moni työntekijä puhuu kuitenkin isosta arvoristiriidasta: alalle on lähdetty, koska on haluttu vaikuttaa positiivisesti lasten elämään, mutta työssä ei olekaan mahdollista toimia alkuperäisten ihanteiden mukaan. Laadukkaaseen työntekoon tulisi siis olla paremmat edellytykset, jotta suomalainen päivähoito säilyy jatkossakin vähintään yhtä korkeatasoisena kuin tähän saakka.

– Lapset ovat ihania, mutta minua harmittaa, ettei tätä työtä voi tehdä tarpeeksi hyvin lapsen kannalta, kertoo 28-vuotias päiväkodissa työskentelevä lähihoitaja.

Toinen keskeinen tekijä työssä viihtymiseen ovat työkaverit. Moni puhuu huumorista, keskinäisestä tuesta ja avusta tiukoissa tilanteissa.

– Minulla on onnekseni suuri ilo olla osa mukavaa työyhteisöä, joka jakaa ilot ja surut. Huumorin avulla yritämme selvitä päivästä toiseen. En olisi ollut enää vuosiin alalla, jos työyhteisössäni olisi ongelmia, 48-vuotias eskariope kertoo.

Ajatus varhaiskasvatustyöstä kutsumusammattina on toisaalta kaksiteräinen miekka. Sekä hoito- että ja varhaiskasvatusaloilla sitä on saatettu pitää perusteena paikalleen jämähtäneelle palkkaukselle: kun ensisijainen syy työskentelymotivaatioon on kutsumus hoitaa, ei palkoilla ole tarvinnut kilpailla. Syli löytyy lähes ilmaiseksi, kiteyttää 40-vuotias varhaiskasvattaja.

Tulevaisuudessa varhaiskasvatusalan on kuitenkin tehtävä nopea muutosliike palkkauksessa, asenteissa ja työn johtamisessa, jos haluamme pitää kiinni kansallisesta menestystarinastamme tasa-arvoisen päivähoidon ihannemaana.

Tai niin kuin 13 vuotta alalla ollut varhaiskasvattaja kiteyttää:

– Työn vaativuutta vastaava palkka olisi varmin tae, että alalle saataisiin huippu-osaajia eikä jouduttaisi luopumaan nykyisistä mestareista.

Me Naiset
Teksti
Kuvat
Shutterstock