Kuvat
Aly Werth
Media-alan ammattilainen Saija Laurla löysi uuden työn hevostalleilta. Loputtomiin hän ei kuitenkaan voi jatkaa töitä minimipalkalla.
Media-alan ammattilainen Saija Laurla löysi uuden työn hevostalleilta. Loputtomiin hän ei kuitenkaan voi jatkaa töitä minimipalkalla.

Saija Laurla luuli jo tehneensä elämänsä virheen, kun hän luopui urastaan ja lähti kotirouvaksi Yhdysvaltoihin. Nyt hän paiskii pätkätöitä minimipalkalla – ja nauttii siitä. 

Keväällä 2015 Saija Laurla istui uuden kotinsa portaikossa Yhdysvaltojen Massachusettsissa, tuijotti seinää ja ajatteli, ettei ole kenellekään hyödyksi.

Saija oli muuttanut alkuvuodesta Amerikkaan puolisonsa töiden takia. Matin palkka riitti heille molemmille hyvin, mutta Saija ei olisi halunnut elää miehensä siivellä.

Ennen muuttoa Saijalla oli ollut työpaikka Helsingissä tv-tuotantoyhtiössä, jossa hän tuotti lastenohjelmia MTV Juniori -kanavalle. Palkka oli viitisen tonnia kuussa, ja lisätuloja tuli vielä radiotöistäkin. Vapaa-aikansa Saija käytti hevosharrastukseen sekä partioon, jossa toimi lippukunnan apulaisjohtajana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt mitään niistä ei enää ollut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tuntui kuin matto olisi vedetty altani. Minun olisi pitänyt heittäytyä amerikkalaiseksi kotirouvaksi, joka aamulla vie lapset kouluun, käy kaupassa, sisustaa kodin vuodenaikojen mukaan, tekee ruokaa, kuskaa lapset harrastuksiin ja omistaa kaiken ylijäävän ajan miehelleen.

Mutta pariskunnalla ei edes ollut lapsia. Ja Saija oli tehnyt koko ikänsä tähän asti töitä.

Saija ja paljon työnsä puolesta matkustanut Matti olivat kyllä keskustelleet ulkomailla asumisesta jo pitkään ennen muuttoa. Ajatuksissa oli ollut väliaikainen asuminen esimerkiksi jossakin päin Eurooppa.

– Yhtäkkiä Matille tarjottiin paikkaa Massachusettsista. Sovimme, että lähdemme vuodeksi.

Kun päätös oli tehty, aikaa muuttoon oli vain muutama kuukausi. Vaikka monet käytännön asiat järjestyivät Matin työpaikan kautta, tehtävää oli paljon. Piti löytää asunto, saada Suomen-koti vuokrattua, myydä auto, pakata omaisuus, siirtää osa tavaroista varastoon, luopua hevosesta ja etsiä Saijan partiolippukunnalle hyvä jatkaja.

Amerikassa pari asettui Bostonin lähelle Marlboroughiin. Alkuperäinen tarkoitus oli, että Saija jatkaisi tuottajan työssään etänä. Työlupa heltisi neljässä kuukaudessa, mutta sitten paljastui työkuvioiden suurin ongelma: seitsemän tunnin aikaero Suomeen.

– Vaikka aloitin työt kuudelta aamulla, Suomessa oli jo iltapäivä, ja pian ihmiset lähtivät kotiin. Se ei toiminut, ja jouduin lopettamaan.

Tuntipalkka: 8 dollaria

Lopulta Saija kyllästyi toimettomuuteen ja marssi paikalliselle tallille katsomaan hevosia.

– Omistaja kysyi, tarvitsenko ratsastustunteja ja haluaisinko tehdä niitä vastaan hänelle töitä.

Saija aloitti työt aprillipäivänä 2015. Palkkaa hänelle ei maksettu, mutta nyt hän ainakin pääsi ratsastamaan.

– Kerroin asiasta heti Facebookissa, mutta kukaan ei tykännyt päivityksestäni. Kaikki luulivat sitä aprillipilaksi.

Myöhemmin Saijalle paljastui, että omistaja oli yksi seudun taitavimpia kenttäkilpailutreenareita.

Kahden kuukauden ajan Saija loi lantaa ja ratsasti. Treenari huomasi hänen taitonsa ja ehdotti, että Saija ottaisi käyttöönsä yhden hänen hevosistaan vuokrasopimuksella ja maksaisi ylläpidon töitä tekemällä.

– Quite Frankly -hevonen eläköityi pian, mutta paahdoin edelleen tallilla hommia. Tilalle sain ketterän, valkoisen NBB Stormy Knight -arabianhevosen, Stormyn, johon rakastuin ensisilmäyksellä.

Vastineeksi hevosesta Saija teki töitä muodollisella 10 dollarin (noin 9 euroa) tuntipalkalla, jolla vähennettiin tallivuokrasta, kavioiden vuolemisesta, kengistä ja lääkkeistä muodostuvia kuluja. Raha ei liikkunut kumpaankaan suuntaan.

Saija piti sopimusta hyvänä. Hänellä oli nyt tekemistä, ja samalla hän sai viettää paljon aikaa rakkaimman harrastuksensa parissa.

Stormyn ylläpitokustannukset kasvoivat kuitenkin pian yli Saijan työpanoksen, ja hän joutui hakemaan toista työpaikkaa. Yhdysvalloissa työtä saa onneksi helposti, sillä ravintoloiden ovissa etsintäkuulutetaan tarjoilijoita tai hommia voi kysyä vaikka suoraan lähimmästä marketista. Matalapalkka-aloilla työntekijän irtisanominen on yhtä helppoa: jos pomo päättää, huomenna ei tarvitse enää tulla.

– Kävelin Marshalls-vaatekauppaan ja sanoin tekeväni mitä vain. Sain aloittaa heti minimipalkalla, joka oli 10 dollaria tunnilta. Verojen jälkeen käteen jäi 8 dollaria.

Lisäansioita ilmaantui muualtakin. Yksi tallin asiakkaista pestasi Saijan yrityksensä kirjanpitäjäksi. Hän myös pääsi opettamaan suomea aikoinaan Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten jälkeläisille.

– He haluavat ylläpitää suomalaista kulttuuria, mikä tosin tarkoittaa Kalevalaa, tanhua ja kansallispukuja. Yritän kertoa heille myös Matti Nykäsestä ja JVG:stä, Saija kertoo.

Kun vuosi Yhdysvalloissa läheni loppuaan, Saijan puolison työpaikalle avautui vakituinen paikka. Mies kysyi, voisivatko he jäädä Amerikkaan. Saija vastasi kyllä, mutta yhdellä ehdolla: hän halusi ostaa hevosen.

Ongelmana aksentti

Suomen itsenäisyyden satavuotispäivänä Saija osti säästöillään ensimmäisen oman hevosensa.

Nyt Saija ei enää tiedä, milloin he palaavat Suomeen. Pariskunta sai viime talvena kauan odottamansa green cardit eli pysyvät oleskeluluvat Yhdysvaltoihin.

Reilun neljän vuoden jälkeen hän on jo asettunut Massachusettsiin ja löytänyt oman sosiaalisen verkostonsa. Saijan hevonen Sisu Forget Me Not on pärjännyt kilpailuissa hienosti.

Tavat ja kulttuurikin alkavat tulla tutuiksi, mutta monet asiat yhä ihmetyttävät.

– Täällä on pakko mennä autolla joka paikkaan. Minulla olisi ollut tallille kahden minuutin pyörämatka, mutta kolme kertaa uskalsin pyöräillä ja joka kerta olin kuolla.

Saija puhuu sujuvaa englantia, mutta on joutunut opettelemaan erityisesti amerikkalaista aksenttia sekä hevossanastoa, jotta pärjäisi tallitöissä.

– Suomalainen korostus on outo, kun taas esimerkiksi espanjalaisten ja venäläisten puhetta kyllä ymmärretään hyvin. Ystäväni sanoi pärjäävänsä korostukseni kanssa, koska työskentelee puhevikaisten parissa.

Amerikkalaisen puhelinliittymän hankkiminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, sillä operaattoreiden silmissä maahanmuuttajana Saijan luottotiedot olivat paikallisten silmissä nollassa.

– Prepaid-liittymän kuuluvuus oli niin surkea, että jouduin puhumaan puheluni ulkona parkkipaikalla.

Amerikkalaisia ihmetyttää suomalainen työ- ja lomakulttuuri: esimerkiksi viiden viikon kesälomat ovat heille täyttä utopiaa. Loma tarkoittaa pidennettyjä viikonloppuja silloin tällöin. Useamman viikon poissaolo töistä tietäisi potkuja, joten Saija pääsee Suomeen vain pikavisiiteille.

– Täkäläinen illuusio on, että työtä tekemällä tulee rikkaaksi. Jotkut tulevatkin, jos pääsevät hyvään paikkaan, jossa saa bonuksia ja firman osakkeita.

Viime vuonna Saija tienasi 21000 dollaria, josta 20000 kului hevosen kustannuksiin.

Saija on koulutukseltaan restonomi – sillä voisi hyvinkin edetä hyväpalkkaisiin palvelujohtamisen töihin ja jopa 70000 dollarin vuosipalkkaan.

– Mutta silloin minulla ei enää olisi aikaa hevosille, eikä se tulisi kysymykseenkään. Olen onnellinen, että saan joka aamu taluttaa 20 hevosta tarhoille ja viettää päivän niiden kanssa.

Viimeksi vappuna Saija kuitenkin mietti, onko hukannut koulutuksensa lannanluontiin.

– Suomessa olin uraihminen ja työ määritti elämääni, mutta Amerikassa en ollut aluksi mitään. Olen silti päässyt työssäni eteenpäin. Nykyään opetan ratsastusta ja suoritan samalla itsekin tasokokeita.

Saija Laurla tekee välillä tunteja myös viini- ja juustomyymälä Vin Binissä.
Saija Laurla tekee välillä tunteja myös viini- ja juustomyymälä Vin Binissä.

Etuoikeutettu maahanmuuttaja

Nyt Saija työskentelee jo toisella hevostallilla palkallisena työntekijänä viitenä päivänä viikossa. Tuntipalkka on noussut jo 12 dollariin tunnilta.

Kesämaanantaisin ja -torstaisin hän tekee vuoroja viinejä ja juustoja tarjoavassa Vin Bin -kahvilassa. Talvimaanantaisin hän opettaa suomea. Loputtomiin Saija ei voi jatkaa huonosti palkattuja pätkätöitä. Hän tarvitsee työtä, josta kertyy lomapäiviä – ja eläkettä.

– Nyt minulla ja Matilla ei ole viikossa yhtään yhteistä vapaapäivää.

Kaikesta huolimatta Saija ajattelee olevansa etuoikeutettu maahanmuuttaja. Ihmiset ihmettelevät, kun hän ei välttämättä jää Yhdysvaltoihin loppuelämäkseen, eikä hänen muu sukunsa edes yritä tulla perässä.

– Samalla tallilla työskenteli mies, joka oli serkkunsa kanssa tullut rajan yli Meksikosta parinkymmenen ihmisen seurueessa. Vain he kaksi olivat selvinneet hengissä. Hän on ollut kaksikymmentä vuotta laiton maahanmuuttaja eikä voi koskaan palata kotiinsa. Minä voin, milloin tahansa.

Ennen lähtöään Amerikkaan Saijalle ja Matille järjestettiin parin päivän mittainen koulutus. Siinä muistutettiin, että vaikka elämä ulkomailla on raskasta, jokaisessa päivässä on pala luksusta.

– Usein tallilla katselen lantakokkareita ja mietin, että tuossa on varmaan se minun palaseni!

Vierailija

Miesten mielestä kai kotona „olo“ ja kotityöt on „lorvimista“. Luullaan että kotona ollessa vaan „ollaan“ ja ei tarvitse tehdä mitään. Kotonakin työtä riittää ja voi olla hyödyksi muulle perheelle tai puolisolle.

Antti

Itsekin lopetin työt ja elän nykyään vaimon rahoilla. Metsästelen, kalastelen ja harrastelen vaimon rahoilla. Lapsia ei ole eikä tule, elämä hymyilee :) suosittelen kaikille tasa-arvoa kannattaville, nyt on meidän aika lorvia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla