Me Naiset
|
Hertta Hiltunen
”En ole enää vuosiin tuntenut tyytymättömyyttä elämääni. Työhöni pankissa sen sijaan tunsin. Jos olisin jatkanut sillä uralla, tunne olisi ennen pitkää heijastunut omaan ja perheeni elämänlaatuun”, sanoo esikoiskirjailija Anna-Maria Eilittä. Kuva: Timo Kirves
”En ole enää vuosiin tuntenut tyytymättömyyttä elämääni. Työhöni pankissa sen sijaan tunsin. Jos olisin jatkanut sillä uralla, tunne olisi ennen pitkää heijastunut omaan ja perheeni elämänlaatuun”, sanoo esikoiskirjailija Anna-Maria Eilittä. Kuva: Timo Kirves

Eräänä iltana Anna-Maria Eilittä, 44, kuvitteli oman kuolemansa. Se sai hänet tekemään täyskäännöksen: rahoitusala vaihtui teologian opintoihin ja esikoiskirjan kirjoittamiseen. 

Talvisena iltana Anna-Maria Eilittä makoili sängyssään, kun peiton alta pilkistävät varpaat saivat hänet havahtumaan.

– Pottuvarpaitani katsoessa mietin, että jonain päivänä niistä roikkuu henkilötietoni kumilenkissä, kuten ruumishuoneella laitetaan. Ymmärsin, että mikään ei jatku ikuisesti.

Anna-Maria oli tuolloin 35-vuotias, ja elämä oli onnellista. Oli puoliso, kaksi lasta, hyvä työ rahoitusalalla ja koti Helsingin kantakaupungissa. Jälkeenpäin hän on ajatellut, että havahtuminen oli keski-iän ensimmäinen esiinmarssi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tajusin, että jos aikoisin toteuttaa haaveeni, minun täytyisi toimia heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uraäidistä opiskelijaksi

Anna-Maria myi tuolloin asuntolainoja. Hän ei ollut ehtinyt valmistua tradenomiksi, kun työ jo kutsui: ensin vakuutusyhtiössä, sitten Luottokunnassa ja Danske Bankissa. Leivänsyrjään pääsy oli ollut tärkeää.

– Asiakaspalvelu oli juttuni, sillä tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. Silti en innostunut myyntitavoitteista samalla tavalla kuin kollegani.

Alun perin Anna-Maria oli halunnut papiksi, mutta nuorena rohkeus ei ollut riittänyt.

– Olin mamman tyttö. Jo lähtö Helsinkiin opiskelemaan tuntui utopistiselta.

Keminmaalla ei ollut oopperaa eikä teatterissakaan juuri käyty. Kirkossa sen sijaan toisinaan käytiin ja uskonasioista keskusteltiin. Mummon opettama Isä meidän toi Anna-Marian elämään vuoropuhelua ja rauhaa.

– Olen kirkkofani. Kirkkotaide ja liturgia ovat minulle korkeakulttuuria, ja tykkään jopa kirkon hajusta. Löydän mielenrauhaa menemällä kirkkoon.

Nuoruuden haave papin työstä nousi pintaan, kun Anna-Maria 35-vuotiaana tuijotti peiton alta pilkistäneitä varpaitaan. Hän ei kertonut haaveesta miehelleenkään, kunnes tämä alkoi ihmetellä, miksi vaimo luki teologian perusteita.

Tieto opiskelupaikasta tuli juuri kun perhe oli muuttamassa isompaan asuntoon.

– Olihan se ihanaa. Olin asettanut riman korkealle ja sain melkein täydet pisteet. Myöhemmin tajusin, että vähemmälläkin olisin päässyt.

Anna-Maria oli jäänyt toisen lapsen syntymän jälkeen äitiysvapaalle ja edelleen hoitovapaalle, joka vaihtui opintovapaaksi. Sitten syntyi kolmaskin lapsi. Opintovapaan lopulla Danske Bankissa tarjoutui mahdollisuus irtisanoutumispakettiin.

– Se oli minulle täydellistä. Harkitsin joka tapauksessa irtisanoutumista, koska halusin opiskella uuteen ammattiin. Paketti toi opiskelijabudjettiini mukavan helpotuksen.

Ja sitten syntyy kirja

Papintyön lisäksi Anna-Marialla oli toinenkin pitkäaikainen unelma, haave kirjoittamisesta.

Esikoisromaanin idea syntyi samasta talvisesta illasta ja peiton alta kurkkivista varpaista. Kun olen poissa -romaanissa keski-ikäinen Ilona jää auton alle ja herää ruumiinavauspöydällä toiseen todellisuuteen.

– Aihe on raskas, mutta kirja on lohdullinen ja siinä on huumoria. Kirjoittaminen oli helppoa, sillä tarina vei intensiivisesti mukanaan.

Läheiset kommentoivat käsikirjoitusta vuorotellen. Syksyllä 2017 Anna-Maria uskalsi lähettää sen muutamaan kustantamoon.

– Mikä voima ihmisten kehuilla ja mollauksilla onkaan. Olisinkohan tässä, jos käsikirjoitustani olisi kritisoitu?

Kun kustannussopimus varmistui, Anna-Maria purskahti itkuun.

– Unelma kirjasta oli suuri, ja nyt kun se on totta, siitä pitää nauttia. Olen muutenkin kiitollinen ihminen.

Anna-Marian mielestä elämälleen kannattaa tehdä jotain, jos tuntee tyytymättömyyttä. Pankkiurallaan hän koki sellaisia tunteita usein.

– Työ vie niin suuren osan ajastamme, että se vaikuttaa koko elämänlaatuun. Jos olisin jatkanut pankissa, tunne olisi heijastunut perheeni elämään.

Kaikkien unelmien toteuttaminen ei tietenkään aina ole mahdollista, mutta silti:

– Olisi surullista katkeroitua toteutumattomien haaveiden vuoksi. Kyllä itseään toteuttava äiti on lapsilleenkin parempi kuin kärttyinen marttyyriäiti, Anna-Maria pohtii.

– Kannustan unelmoimaan, kunhan elämäänsä ei tuhlaa roikkumalla unelmassa, joka ei koskaan ota tulta alleen.

Anna-Maria ei häpeä myöntää, että hänen unelmansa toteutuivat puolison taloudellisella avulla. Mies toi leivän pöytään, kun vaimo opiskeli ja kirjoitti. Opiskelu mahdollisti lapsille lyhyemmät hoitopäivät ja pitkät lomat.

– Kumpikaan ei ole ratkaisusta katkera. Jonain päivänä on minun vuoroni osallistua. Mieheni kannustaa ja on minusta ylpeä. Hän sanoo haluavansa jonain päivänä ruustinnaksi.

Kokemusta ja kutsumusta

Samalla kun esikoiskirjaa nyt esitellään, Anna-Marian teologian opinnot ovat loppusuoralla. Hän tekee työharjoittelua ja avustaa vapaaehtoisena Paavalin seurakunnassa.

– Tehtävä tuntuu isolta ja vastuulliselta. Minulla on halu vierellä kulkemiseen ja kutsumus papin työhön. Olen yllättynyt vain siitä, miten monenlaisia ihmisiä kirkoissa työskentelee. Mielikuvani papeista oli stereotyyppinen ja vakava.

Papin työssä kirjo ulottuu syntymästä kuolemaan, ja Anna-Marian on oltava valmis kuuntelemaan.

– Minulla on jo elämänkokemusta ja tunnen itseni. On hyvä, että aloitin opiskelut vasta vanhempana. En tiedä, millainen pastori olisin ollut 24-vuotiaana.

Anna-Maria tuntee olevansa helposti lähestyttävää tyyppiä.

– Mieheni sanoo, että jos saisin euron joka minuutilta kuuntelijana, olisin rikas. Ja olenhan minä, ihmisten kanssa puhuminen rikastuttaa. On iso juttu, että toinen luottaa. Vastavuoroisesti saan uskoutua ystävilleni.

Valmistuttuaan Anna-Maria haluaisi seurakuntapapiksi Helsinkiin, mutta virkoja on vähän ja hakijoita paljon. Sitä odotellessa hän työstää toista unelmaansa.

– Seuraava romaani on jo tulilla. Minulla on fiilis, että se ei jää pelkäksi unelmaksi.

Anna-Maria Eilittä

Syntynyt Keminmaalla 1975.

Asuu Helsingissä aviomiehensä ja 13-, 9- ja 6-vuotiaiden poikiensa kanssa.

Teologian kandidaatti. Viittä vaille valmis tradenomi.

Esikoiskirja Kun olen poissa (Atena) ilmestyi juuri. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla