Tärkeintä on, että lomalla saa kunnon irtioton työarjesta! Kuva: Shutterstock
Tärkeintä on, että lomalla saa kunnon irtioton työarjesta! Kuva: Shutterstock

Nyt on se aika vuodesta, kun työpaikoilla väännetään kesälomien ajankohdista. Otimme selvää, miten kesäloma kannattaa ajoittaa ja milloin on paras aika lähteä reissuun, jotta lomasta olisi mahdollisimman paljon hyötyä. 

Tuntuu siltä, etten olisi koskaan ollutkaan lomalla. Kuulostaako tutulta? Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen kertoo, että ihmisillä on usein harhainen käsitys lomasta.

– Loman tehtävä on palauttaa työvuoden rasituksista, ei lisätä tulevaisuuden hyvinvointia. Loman vaikutus ulottuu siis taaksepäin eikä eteenpäin, hän korjaa yleistä käsitystä. 

Joskus ihmiset ovat pettyneitä ja tyytymättömiä, kun loman vaikutus ei kestänytkään tarpeeksi pitkään. Lomalla palautuu työn rasituksesta, mutta muutama viikko loman jälkeen ollaan taas väsyneitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Loman vaikutukset kestävät vain muutaman viikon, Hakanen kertoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 On kuitenkin yksi keino, jolla loman vaikutuksia voi moninkertaistaa. 

– Jos lomailee useamman kerran lyhyissä pätkissä, vaikutuksista voi nauttia useammin, Hakanen vinkkaa. 

Lomamieltymykset ovat monien tekijöiden summa

Suomalaiset perinteisesti arvostavat pitkää kesälomaa. Kesä on valoisa ja lämmin vuodenaika, jolloin monet ovat mielellään vapaalla. Onko pitkä loma siis huono juttu? 

– Lomamieltymyksiin vaikuttavat elämäntilanne, työtilanne, työpaikan lomajärjestelyt, perhetilanne ja omat odotukset. Oli loma minkälainen tahansa, tärkeää on irtautua töistä fyysisesti ja henkisesti. Tämä ei ole helppoa nykyaikana, jolloin ihmiset tekevät ajasta ja paikasta vapaata työtä, Hakanen kertoo. 

”Loman alkupäähän sijoittuva reissu on ihmiselle hyväksi.” 

Joillakin ihmisillä töitä on niin paljon, että he eivät pysty olemaan pitkiä pätkiä pois töistä. Silloin Hakasen mukaan on tärkeää pitää huolta siitä, että pitää vaikka pitkiä viikonloppuja silloin tällöin. Lyhyillä lomilla pitää varmistaa, että aidosti palautuu sen rasituksista. 

Toiset katsovat mielellään sähköpostia pitkin lomaa, jotta paluu arkeen olisi mahdollisimman helppo. Pitkän loman varjopuolena onkin se, että töihinpaluu sen jälkeen voi tuntua epämiellyttävältä. Hakasen mukaan joillekin sopii olla pitkään poissa ja ottaa ”kylmä suihku” töihin palattuaan. Toisaalta pitkän ja virkistävän loman jälkeen moni taas palaakin mielellään työn ääreen ja näkee työkaverinsa. 

Reissuun vai ei? 

Hakasen mielestä lomalla on hyvä lähteä reissuun, jotta lomafiilikseen pääsee käsiksi. Se on yksi keino varmistaa, ettei jatka työn tekemistä kotona. Lomamatkan ajankohdasta ei ole tutkittua tietoa, mutta hänellä on oma mielipide asiaan. 

– Reissuun kannattaa lähteä muutama päivä loman alkamisen jälkeen, jotta ehtii tasaantua kotona hieman ensin. Jos lähtee heti matkalle väsyneenä, siitä ei nauti yhtä paljon. 

Reissuun ei tulisi kuitenkaan lähteä siksi, että se kuuluu jonkun toisen käsitykseen "hyvästä lomasta". Hakanen neuvoo tekemään lomasta itsensä näköisen. Jokaisen tulisi antaa tilaa asioille, joita eniten kaipaa ja joita ei työvuoden aikana pystynyt tekemään. Toisille se tarkoittaa muiden ihmisten näkemistä, toisille taas yksin olemista omia ajatuksia ja tuntemuksia kuunnellen. 

Usein lomat ovat kuitenkin kompromissi, jota rajoittavat työpaikan ja oman perheen mahdollisuudet. 

Onko perheellisillä etuoikeus pitkään lomaan?

Niin, ne perheelliset työpaikalla. He toivovat usein pitkiä lomia, jotta pystyvät hoitamaan lapsiaan koulun ja päiväkotien sulkeuduttua. Onko reilua, että heidän toivomuksensa dominoivat työpaikoilla? 

– Tämä on vaikea kysymys työpaikalla, joissa lomia ei voida pitää samaan aikaan. Perheellisten voi olla vaikea järjestää arkeansa kesällä, jos he joutuvat olemaan töissä, Hakanen kertoo.  

Yhtä oikeaa vastausta pulmaan ei ole. Ratkaisuksi Hakanen ehdottaa kommunikointia, jossa haetaan mahdollisimman hyviä ratkaisuja. 

– Useimmilla meistä elämäntilanteet vaihtelevat: kukaan ei ole pikkulasten vanhempi ikuisesti. Olisi kuitenkin reilua, etteivät täysin perheettömät joudu aina pitämään lomiaan sesongin ulkopuolella, hän pohtii. 

Osallistu alla Me Naisten suurimpaan lomaäänestykseen ja kerro meille, kannattaako lomat sinun mielestäsi pitää yhteen syssyyn vai siellä täällä!

Äänestä!

Haluaisitko pitää kesälomasi mieluummin putkeen vai pätkissä?

Pätkissä parempi.
Pätkissä parempi.
56.0%
Yhteen putkeen, tietty!
Yhteen putkeen, tietty!
43.9%
Ääniä yhteensä: 346
Sisältö jatkuu mainoksen alla