Ylikonstaapeli Nina Juurakko-Vesikko kertoo esimerkiksi, että poliisipariskuntia muodostuu oikeassakin elämässä, mutta ovia ei ole tapana potkia auki.

Rikossarjoja katsoessa tulee välillä miettineeksi, kuinka paljon niissä toistuvilla kliseillä on todellisuuspohjaa ja kuinka pitkälti kyse on vain käsikirjoittajien lisäämästä draamasta. Tv-etsivät esimerkiksi suorittavat yhtenään tutkimuksia omin päin ja ottavat tulkitsevat sääntöjä hyvin vapaasti. Voisiko moista tapahtua oikeassa elämässä?

Päätimme ottaa selvää siitä, kuinka yleisiä tai harvinaisia kaikkien tuntemat dekkarikliseet ihan oikeasti ovat.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ylikonstaapeli ja viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa aavistuksemme: suurin osa sarjoissa toistuvista tapauksista on todellakin vain katsojien viihdykkeeksi lisättyä kuorrutusta. Juurakko-Vesikko tunnistaa kuitenkin kliseiden joukosta neljä tapausta, jotka ovat myös todellisuutta:

1. Työpaikkaromanssit

Työkaverien väliset romanssit ovat tuttua ainesta rikossarjoissa. Juurakko-Vesikko sanoo, että koska töissä on samanhenkistä porukkaa, kollegoiden kesken muodostuu varmasti pareja oikeassakin elämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Mututuntumalla on paljon myös poliisi–sairaanhoitaja-, poliisi–lääkäri- ja poliisi–palomies-pariskuntia. Itse näkisin niin, että siinä ollaan tekemisissä samanmoisten arvojen kanssa, joten se on melko luonnollista.

2. Järkkyvä mielenterveys

Rikossarjojen sankareiden mielessä tuntuu usein kummittelevan jokin traumaattinen kokemus tai he vaikuttavat ylipäänsä ahdistuneilta. Juurakko-Vesikko sanoo, että vaikka Suomessa täytyy poliisikoulutukseen päästäkseen läpäistä psykologiset testit, poliisitkin ovat vain ihmisiä.

– Poliisi joutuu olemaan tosi vaikeissa ja monella tapaa kuormittavissa tilanteissa, Juurakko-Vesikko muistuttaa.

Toisin kuin fyysistä kuntoa, psyykkistä tasapainoa ei koulutuksen jälkeen seurata vuosittaisilla testeillä.

– Toki jos huomataan, että jollakulla on ongelmia mielensä kanssa, niin kyllä silloin on esimiehellä ja läheisillä työkavereilla vähintäänkin moraalinen velvollisuus kysyä, onko kaikki hyvin vai onko avun tarpeessa.

Lisäksi tukena ovat työterveyspalvelut ja debriefing-järjestelyt. Debriefing tarkoittaa järkyttävän tapahtuman jälkeen järjestettävää henkistä jälkipuintia, käytännössä tapahtuman ja sen herättämien tuntemusten käsittelyä keskustellen.

Poliiseille debriefingejä järjestetään erityisen vakavien tilanteiden jälkeen, kuten jos liikenneonnettomuudessa on kuollut lapsi.

– Varsinkin tällaisissa tapauksissa on tärkeää, että debriefing käynnistyy heti, jotta ei tulisi käsittelemättömiä traumoja, Juurakko-Vesikko sanoo.

Hänen mukaansa asiassa on tapahtunut vuosien aikana paljon edistystä.

– Nykyisin otetaan huomioon, ettemme me poliisit ole mitään koneita, vaan tällaisille asioille tarvitaan käsittelyväylät, jotta pystymme tekemään työtämme.


3. Joka paikan poliisit

Monia saattaa huvittaa, kuinka dekkareissa sama poliisi hoitaa kaikki jutun vaiheet esitutkinnasta kiinniottoihin ja kuulusteluista raporttien rustaamiseen. Juurakko-Vesikko sanoo, ettei tällainen monitoimityöläisyys ole tosielämässäkään mitenkään mahdotonta, vaikka harvinaista onkin.

– Esimerkiksi meillä Sisä-Suomen poliisilaitoksella on muutama yleispoliisiryhmä. Se tarkoittaa, että ryhmän poliisit ovat kentällä töissä, mutta heillä on myös tutkintatyövuoroja. Silloin voi käydä niin, että he ottavat ottavat rikospaikalta näytteen, ja kun selviää, että epäilty on Matti Möttönen, he kutsuvat hänet kuulusteluun, kuulustelevat hänet itse ja ottavat dna -näytteen. Sitten he lähettävät näytteen labraan, kuulustelevat asianomistajaa ja todistajaa, kasaavat pöytäkirjaa ja tekevät loppuun asti kaiken, mitä tarvitsee.

Yleispoliisiryhmät ovat kuitenkin tänä päivänä harvinaisia, toisin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Useimmiten kullakin poliisilla on oma tehtäväalueensa: on erikseen esimerkiksi niin kutsutut kenttäpoliisit, rikostutkijat ja tekniset tutkijat. Kaikki näytteet verestä sormenjälkiin puolestaan tutkitaan keskitetysti Keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

Ei silti ole mahdotonta, etteivätkö yleispoliisit vielä yleistyisi uudelleen. Ainakin toimintamallista on Juurakko-Vesikon mukaan saatu hyviä kokemuksia.

4. Työriippuvuus

Tv-poliisit tuntuvat myös olevan poikkeuksetta melkoisia työnarkomaaneja: työasiat ovat mielessä vapaallakin, ja yksityiselämä keskeytyy vähän väliä, kun työ kutsuu. Juurakko-Vesikko sanoo, että tämä piirre on tosielämässä täysin poliisin persoonasta kiinni.

– Onhan meilläkin paljon porukkaa, jotka katsovat maailmaa vapaa-ajallakin poliisin silmin. Mutta toki on niitäkin, joilla työt loppuvat siihen, kun he lähtiessään laittavat työpaikan oven kiinni.

Juurakko-Vesikko huomauttaa, että poliisin ammatti on siinä mielessä poikkeuksellinen, että siinä on velvollisuus ryhtyä kiireellisiin toimiin myös vapaa-ajalla, jos se on välttämätöntä esimerkiksi jonkin vakavan rikoksen estämiseksi.

Kaikki poliisit eivät silti suinkaan paahda töitä ympäri vuorokauden, vaikka vapaalla olisikin periaatteessa mahdollisuus vaikka soitella aktiivisesti hätäkeskukseen. 

– Meillä on ihan normaalisti työvuorot, joiden mukaan olemme töissä. Niille, jotka ovat töissä jossain erityisryhmässä, voi tulla hälytys töihin vapaa-ajaltakin. Mutta he tietävät, että se on mahdollista, eikä se koske kaikkia poliiseja.

Nämä kliseet puolestaan ovat Juurakko-Vesikon mukaan tosielämässä erittäin harvinaisia, elleivät tyystin tuulesta temmattuja:

1. Tutkimusten teko yksin

Vaikka tv-sarjoissa tehdään yhtenään kenttätutkimuksia omin päin – vieläpä kellekään ilmoittamatta – ei sellaista koskaan tapahdu oikeassa elämässä. Juurakko-Vesikko kertoo, että Suomessa poliisit liikkuvat aina vähintään kahden hengen partioina.

– On ihan työturvallisuusasia, ettei töitä tehdä yksin.

Lisäksi kunkin partion olinpaikasta on aina tieto myös kaikilla muilla poliisipartioilla.

2. Olematon suojavarustus

Todellisuudessa kenttäpoliiseilla on aina automaattisesti suojaliivit päällä ja virka-ase mukana.

– Poliisin on aina pyrittävä takaamaan oma turvallisuutensa ja toimintakykynsä. Sen takia menemme aina paikalle lähtötietojen perusteella riittävässä varustuksessa.

Nekin poliisit, jotka työskentelevät tutkijoina pääasiassa toimistoympäristössä, ottavat kyllä määräysten mukaiset varusteet käyttöönsä, jos jalkautuvat kentälle esimerkiksi epäiltyä tavoittelemaan.

– Ei ole kauhean todellista, että mennään kauluspaita tai nahkatakki heiluen pyssyjen kanssa.

3. Säännöistä poikkeaminen

Suomessa poliisin työtä säätelevät muun muassa poliisi- ja pakkokeinolait. Jos poliisit siis ottaisivat oikeassa elämässä erivapauksia säännöistä samaan tapaan kuin tv-sarjoissa, ei sitä suinkaan painettaisi villaisella.

– Poliisi tekee työtään virkavastuulla, mikä tarkoittaa sitä, että jos me teemme jonkin virheen, voimme joutua oikeuden eteen, Juurakko-Vesikko sanoo.

Hänen mukaansa työtehtävissä sooloilu onkin varsin kuvitteellinen tilanne, koska poliisin keskuudessa vallitsee tarkka hierarkia.

– Hierarkia on hyvä asia, varsinkin kun toimitaan kentällä. Siellä on tiukasti määritelty, kuka määrää ja tekee päätökset, ja se on kaikilla tiedossa.

4. Määräaikaiset hyllytykset

Poliisisarjoissa sääntörikkomukset johtavat kyllä välillä hyllytyksiin. Juurakko-Vesikko sanoo, että määräaikaiset hyllytykset ovat tosielämässä harvinaisia.

– Jos poliisi on epäiltynä rikoksesta, hänet pidätetään virasta. Silloin hän ei ole poliisi, hänellä ei ole virkamerkkiä eikä -asetta tai ylipäätään mitään asiaa työmaalle. Tällaisia tapauksia ei ole mitenkään erityisen paljoa. Ja usein silloin jos on, se on myös lehdistä luettavissa.


5. Oven avaaminen potkaisemalla

Poliisisarjojen perusteella ovien auki potkiminen on ihan arkista puuhaa. Niin ei kuitenkaan ole.

Ensinnäkään ulko-ovet eivät Suomessa aukea sisäänpäin. Toiseksikin poliiseilla on kyllä melkoisesti fiksumpiakin keinoja. Esimerkiksi kerrostaloasuntoon voidaan mennä yleisavaimella. Jos sisään on päästävä heti, siihenkin on kalustoa.

6. Pomon kanssa riitely

Poliiseilla ei Juurakko-Vesikon mukaan myöskään ole tapana kinata esimiehensä kanssa siitä, miten hommat tulisi hoitaa.

– Tutkinnanjohtaja on se, joka päättää, mitä tehdään, ja tutkija tekee niin kuin sanotaan. Toki mielipiteitä ja näkökulmia on aina hyvä tuoda esiin, mutta se on joka tapauksessa tutkinnanjohtaja, joka asian päättää. Kentällä puolestaan yleisjohtaja johtaa toimintaa.

Eriävät näkemykset poliisin kesken ovat yhtä kaikki harvinaisia. Sen sijaan kansalaisilla on oikeus tehdä kanteluita poliisin toimista ja niitä myös tehdään.

”Ei ole kauhean todellista, että mennään kauluspaita tai nahkatakki heiluen pyssyjen kanssa.”

7. Laboratoriotyöskentely ilman suojavarusteita

Näytteiden käsittely ilman asianmukaisia suojavarusteita ei oikeasti tulisi kuuloonkaan.

– On äärettömän tärkeää, ettei kontaminaatiota pääse syntymään, koska silloin vetoaisi, että poliisi on itse sössinyt näytteet. Tekniselle tutkinnalle on ihan ykkösasia, että suojaamme näytteitä käsitellessämme aina ensin itsemme, ettemme levitä mitään hiukkasia, ja toisaalta näytteet suojataan, jottei niihin tartu mitään. Jos niin pääsisi tapahtumaan, se vesittäisi kaiken tulevan työn.

8. Hetkessä ilmestyvät laboratoriotulokset

Laboratoriotulokset eivät myöskään putkahda hetkessä, vaan Juurakko-Vesikko arvioi, että realistisempi odotusaika on päiviä, vielä tyypillisemmin viikkoja. Kaikkein vakavimmissa poikkeustapauksissa joitakin tuloksia saatetaan tosin saada jopa tunneissa.

9. Poliisien omaisiin kohdistuva uhka

Vaikka dekkareissa myös päähenkilöiden läheiset joutuvat monesti vaaraan, uhka on oikeasti varsin epätodennäköinen.

– Sanoisin, että se on kovin harvinaista, koska virkamiehen läheisten uhkailu on jo varsin vakava rikos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla