Jenna kertoo olleensa kympin tyttö, todellinen täydellisyyden tavoittelija.  Kuva: Jenna Mäkelä
Jenna kertoo olleensa kympin tyttö, todellinen täydellisyyden tavoittelija. Kuva: Jenna Mäkelä

Peliriippuvuus ajoi Jenna Mäkelän masennukseen, taloudelliseen umpikujaan ja lopulta yrittämään itsemurhaa.

Jenna Mäkelä latoi halkoja mökkisaunan pesään ja varmisti, että luukut olivat tiukasti kiinni. Jäähyväiskirjeet läheisille ja poliisille oli jo kirjoitettu, kännykkä suljettu. Hän kävi makaamaan saunanlauteille ja katsoi, kuinka sauna alkoi täyttyä savusta. Sitten hän nukahti.

Jenna, 34, on peliriippuvainen. Vielä muutama vuosi sitten hän käytti kaiken aikansa ja rahansa nettikasinoilla pelaamiseen. Jenna kertoo tänään ilmestyneessä kirjassaan Kun pelihimo ottaa vallan – peliriippuvuus ja siitä selviäminen, että hän on pelannut elämänsä aikana yhteensä noin 300 000 euroa.

– Saatoin pelata tilini tyhjäksi palkkapäivän aamuna ennen kuin edes nousin sängystä. Kännykkä käteen, 150 euron panos slottipelin yhteen pyöräytykseen.

Lopulta Jenna ei nähnyt muuta ulospääsyä kuin kuoleman.

Huono itsetunto ja kätketyt tunteet

Rakkaus rahapeleihin syttyi nuorena. Jenna muistaa edelleen, miten ihanalta kolikoiden tippuminen pelikoneen laariin kuulosti. Isä rakasti pelaamista ja vedonlyöntiä, ja muutenkin suhtautuminen rahapeleihin oli pelkästään positiivista. Jenna puhuu suomalaisesta positiivisen pelaamisen kulttuurista, jossa rahapelaamista nähdään yleisesti hyväksyttävänä. Pienenä hänkään ei tajunnut, että pelikoneeseen piti laittaa rahaa ja että useimmiten pelissä hävisi.

– Näin vain voitot, ja niitä pidin ylimääräisenä rahana.

Jenna kertoo olleensa kympin tyttö, todellinen täydellisyyden tavoittelija. Mikään ei ikinä riittänyt – ei varsinkaan hän itse. Tyttö oppi vihaamaan itseään jo nuorena.

– Huono itsetunto johti siihen, etten osannut sanoa ikinä ”ei” tai näyttää heikkouksiani. Kätkin kaikki negatiiviset tunteet.

Kun oma isä sairastui masennukseen ja yritti itsemurhaa, Jenna ei käsitellyt tapahtunutta, vaan keskittyi olemaan selviytyjä ja perheen tukipilari. Ainoa tapa purkaa kasvavaa ahdistusta oli harrastus, jonka hän oli löytänyt pari vuotta aiemmin. Nettikasinot tarjosivat maailman, jossa Jenna tunsi olevansa hyvä, osaava ja erityislaatuinen.

Usko jättipottiin

Pelaaminen lähti käsistä 25-vuotiaana, kun Jenna odotti toista lastaan. Hän hoiti vauvaa kotona, eikä tajunnut sairastuneensa raskaudenjälkeiseen masennukseen. Negatiiviset tunteet lievittyivät ainoastaan kasinolla.

Jenna onnistui pitämään kulisseja yllä pikavipeillä ja lainoilla parin vuoden ajan. Kohta ne eivät enää riittäneet, ja Jenna alkoi ottaa lainoja muun muassa vanhempiensa ja silloisen avomiehensä nimissä. Hän tiesi toimivansa väärin, mutta uskoi, että nurkan takana odotti jättipotti, jolla kaikki korjaantuisi.

– Aamun häviöt eivät tuntuneet niin pahalta, sillä uskoin vilpittömästi joka päivä, että tänä iltana voitan Kenossa 200 000 euroa. Sillä maksaisin kaikki velat.

”Vihasin ja häpesin itseäni, enkä nähnyt tilanteesta ulospääsyä. Velkaa oli kertynyt muutamassa vuodessa yli 160 000 euroa.”

Suurta voittoa ei koskaan tullut ja kaikki pienemmät Jenna pelasi. Lopulta hänen oli pakko vahtia sekä omaa että vanhempiensa postia perintäkirjeiden varalta. Päivät kuluivat paljastumista pelätessä ja jälkiä peitellessä. Lopulta pelaaminenkaan ei enää tuottanut samanlaista nautintoa kuin ennen – eivät edes voitot.

– Vihasin ja häpesin itseäni, enkä nähnyt tilanteesta ulospääsyä. Velkaa oli kertynyt muutamassa vuodessa yli 160 000 euroa. En osannut enää tehdä muuta kuin pelata ja valehdella.

Lokakuussa 2014 Jenna totesi, ettei enää jaksanut. Hän nousi autoon ja alkoi miettiä tapaa, jolla tappaisi itsensä. Hän harkitsi tahallista kolaria, mutta ei halunnut satuttaa ketään muuta. Hukuttautuminen tuntui liian vaikealta. Lopulta hän päätyi häkään.

Jenna sytytti saunan pesän, sulki luukut ja asettui lauteille odottamaan.

Ihmepelastuminen

– En itsekään ymmärrä, Jenna sanoo.

Se, miksi Jennan isovanhemmat osasivat etsiä lapsenlastaan mökiltä, on tänäkin päivänä täysi mysteeri. Mummo on kertonut myöhemmin saaneensa etiäisen ja halunneensa lähteä etsimään Jennaa mökiltä. He löysivät hänet saunasta tajuttomana, soittivat ambulanssin ja pelastivat lapsenlapsensa hengen.

– Tekoni ei ollut hätähuuto tai yritys hakea huomiota. En lähtenyt yrittämään itsemurhaa, vaan lähdin tekemään sen. Siksi en voinut ymmärtää, miten olin elossa. Enkö ollut onnistunut edes tappamaan itseäni?

Seuraavana päivänä syy itsemurhayrityksen taustalla selvisi lähipiirille. Vihdoin Jennan ei tarvinnut pelätä paljastumistaan. Hän näki mahdollisuutensa tulleen ja päätti jo sairaalassa tunnustaa kaiken poliisille ja ottaa velat niskoilleen.

Toipuminen alkoi lupaavasti.

Jenna erosi parisuhteestaan, muutti vanhemmilleen, palasi töihin ja alkoi hoitaa tarmokkaasti asioita kuntoon. Hän keskittyi hoitamaan kaikkea muuta, paitsi omaa päätään. Hän tunsi toipuvansa, vaikka ongelmien alkusyyt, heikko itsetunto sekä kyvyttömyys käsitellä ja näyttää negatiivisia tunteita, eivät olleet hävinneet minnekään.

Jenna ei pelannut, mutta vain siksi, koska hänellä ei yksinkertaisesti ollut rahaa. Hän uskoi parantuneensa ja onnistui vakuuttamaan kaikki muutkin.

”Uskoin, ettei homma voisi karata käsistä, kun muut asiat elämässäni olivat mallillaan.”

Elämä vaikutti vihdoin palaavan raiteilleen. Jenna löysi unelmiensa miehen ja rakastui. Kohta hän alkoi odottaa kolmatta lastaan. Jenna oli onnellinen – niin onnellinen, ettei osannut pelätä repsahdusta.

– Olin raskaana, kun talletin hetken mielijohteesta rahaa nettikasinolle. Uskoin, ettei homma voisi karata käsistä, kun muut asiat elämässäni olivat mallillaan.

Parissa kuukaudessa tilanne räjähti käsiin. Ahdistus kasvavasta velkataakasta kasvoi ja sitä lievittääkseen Jenna pelasi lisää. Samalla myös itsetuhoiset ajatukset palasivat.

Kaiken muuttavat sanat

Onneksi Jennan mies löysi laskupinot, joita oli piiloteltu ympäri asuntoa. Kun salaisuus viimein paljastui, mies sanoi jotain, mitä Jenna muistelee edelleen liikuttuneena. Ne olivat sanat, josta hänen toipumisensa alkoi.

– Aloin jo pakata kamoja, sillä oletin, että tietenkin eroamme. Mies sanoi, ettemme tietenkään eroa. Hän totesi rakastavansa minua ja ettei ollut lähdössä minnekään. Mutta peluria minussa hän ei rakastanut ja siitä minun piti päästä eroon.

Mies varasi seuraavaksi päiväksi ajan terveyskeskukselta, otti lomaa töistä ja lähti vaimonsa tueksi vastaanotolle.

– Terveyskeskuksen lääkäri oli ensimmäinen terveydenhuollon ammattilainen, joka otti tilanteen vakavasti. Yhtäkkiä ympärilläni oli kaksi ihmisistä, jotka tukivat minua, vaikka olin näyttänyt heille heikkouteni.

Pelaaminen loppui siihen. Jenna sai masennuslääkkeet ja aloitti Peli poikki -ohjelman. Samalla hän alkoi työstää pelaamiseen johtaneita ongelmia kirjoittamalla avointa blogia peliriippuvuudesta. Blogi on auttanut häntä tajuamaan oman arvonsa ja löytämään hiljalleen rakkauden itseään kohtaan.

Takaisinmaksun aika

Viimeisestä pelisessiosta on kulunut nyt yli kaksi vuotta. Tuomio tuli viime vuonna. Jenna tuomittiin syylliseksi 72 petosrikokseen, josta tuomiona langettiin vuosi ja 9 kuukautta ehdollista vankeusrangaistusta ja 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Lisäksi hän joutuu korvaamaan täysmääräisesti kaikki aiheuttamansa taloudelliset vahingot.

Jenna ymmärtää, ettei koskaan pysty maksamaan velkojaan kokonaan takaisin, mutta hän aikoo tehdä parhaansa.

– Tiedän kyllä, että selkäni takana varmasti puhutaan pahaa. Saan kyllä toipua, mutta en niin paljon, että olisin onnellinen. Välillä ajattelen itsekin, että olenko ansainnut onnen. Nykyisin tunnistan nuo ajatukset yhä paremmin ja osaan hiljentää ne.

Jenna on joutunut opettelemaan rahankäytön kokonaan alusta. Elämä pyöri niin monta vuotta pelkästään rahan ympärillä, että nyt hän on halunnut tehdä sen roolista mahdollisimman pienen. Muut asiat kuin raha tuovat onnen.

– Mieheni, lapseni ja vanhempani ovat ylpeitä siitä, mitä olen saavuttanut. Se on arvokkaampaa kuin mikään raha tai voitto maailmassa.

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.

Nykyään Saara Helkala on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

Vähän yli kolmekymppisenä Saara Helkala, 38, irtisanottiin kultaisen kädenpuristuksen kera mainostoimiston graafikon paikalta. Hän sai pian uusia töitä, mutta tilille jäi mukava pesämuna, joka innosti Helkalaa säästämään lisää.

– Säästin nelisen vuotta ilman tarkempaa suunnitelmaa. Haaveilin, että olisi kiva tehdä irtiotto, mennä vaikka yksin Nepaliin vuorelle istumaan.

Saara ei kuitenkaan päätynyt Aasiaan, sillä eräällä lomareissulla Lissabonissa hän rakastui kaupunkiin päättömästi. Hän oli haaveillut myös maisteritutkinnon suorittamisesta, ja kaupungista löytyi mielenkiintoinen designin ja visuaalisen kulttuurin yliopisto-ohjelma. Saara päätti ottaa hyväpalkkaisesta vakityöstään kahden vuoden opintovapaan. Päätöksen jälkeen hän rupesi säästämään toden teolla.

– Sitä ennen olin ollut ostokoukussa. Kun näin jotain kaunista, halusin sen heti itselleni.

Oli motivoivaa olla shoppailulakossa ja elää puoli vuotta linssikeitolla, kun tiesi, että säästöillä voisi ostaa Portugalissa mielenrauhaa. Ennen lähtöpäivää koossa oli kymppitonni. Suomesta saatu 480 euron opintotuki kului lähes kokonaan kuukausittaiseen koulumaksuun, ja Saara eli Lissabonissa säästöillään. Toiseksi opiskeluvuodeksi hän sai stipendin, joka kattoi koko koulumaksun.

Kaksi vuotta kuluivat nopeasti, ja Saara nautti elämästään. Päätös irtisanoutua töistä ja jäädä Lissaboniin lopullisesti oli vaikea mutta oikea. Nykyään Saara on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

– Harkitsen kaikkia hankintoja pitkään. Elin esimerkiksi puoli vuotta ilman sänkyä, pelkällä patjalla.

Saaralla ei ole myöskään silitysrautaa tai monia muita asioita, jotka Suomen-kodissa olivat tärkeitä. Ylipäänsä hän on tullut siihen tulokseen, että kodin ei tarvitse olla täydellinen. Suomessa käydessään hän huomasi ajattelutapansa muuttuneen lopullisesti.

”Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.”

– Eräs ystäväni oli ostanut 90 euron design-herätyskellon. Olin aivan pöyristynyt! Ja samalla tajusin, että kolme vuotta sitten olisin voinut tehdä ihan samoin.

Tavaroiden sijaan Saara sijoittaa vapauteen. Kun jättää jotakin ostamatta, ei ole pakko puurtaa pitkää päivää.

– Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.

Toisaalta Saara on myös oppinut sen, että mikään päätös ei ole lopullinen. Voi olla, että jonain päivänä hän vielä muuttaa Suomeen ja hankkii sen design-herätyskellon.