Kuvat
Shutterstock
Hulluja on monenlaisia, ja työpaikalla me kaikki kohtaamme!
Hulluja on monenlaisia, ja työpaikalla me kaikki kohtaamme!

Skismaa työpaikalla aiheuttavat paitsi erilaiset näkemykset, myös erilaiset ihmiset. Onneksi ongelmia voi lähteä purkamaan ihan sieltä omasta navasta käsin.

Aluksi huonot uutiset. Työelämästä tulee koko ajan vaativampaa ja stressaavampaa. On enemmän töitä, epävarmemmat ajat, vähemmän porukkaa ja ties mikä rakennemuutoskin jatkuvasti meneillään. Ongelmat kärjistyvät näihin aikoihin, kun monilla työpaikoilla eletään vuoden kiireisintä aikaa.

Kun pinna kiristyy töissä, se alkaa vaikuttaa käytökseen. Juoruilu ja seläntakana puhuminen lisääntyvät, henkilökemiat kolaroivat ja huonot fiilikset valuvat töistä kotiin ja päinvastoin.

– Kyselytutkimuksissa näkyy ihan selvästi, että vuorovaikutusongelmat ovat työpaikoilla lisääntyneet. Myös ammatillinen käyttäytyminen on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut. Epäasiallista käytöstä on entistä enemmän, sanoo dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Yhä useammin ajatellaan, että minun oikeuteni yksilönä ohittavat työyhteisön edun ja tavoitteet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten hyvät uutiset. Vuorovaikutusongelmat eli ihmisten välisiin suhteisiin liittyvät skismat otetaan yhä useammalla työpaikalla tosissaan. Niitä koetetaan ratkoa ja ehkäistä jo ennalta. Esimiehet alkavat olla niistä tietoisempia ja koulutetumpia.

Iso osa meistä tietää jopa tärkeimmän salaisuuden työpaikan ilmapiirin parantamiseksi. Se on ongelmista avoimesti puhuminen.

On silti vielä toinenkin, vähintään yhtä tehokas salaisuus ihmissuhdeongelmien ratkaisemiseksi työpaikalla: peiliin katsominen.

– Kaikilla on oikeus olla oma itsensä työpaikalla. Käyttäytymistään pitää vain säätää sen verran, että erilaiset ihmiset voivat kohdata, Syvänen sanoo.

Olen täydellinen!

Olisivatpa kaikki kuin minä, silloin kanssakäyminen olisi helppoa!

Vuorovaikutuksen perusongelma on tämä: suurin osa meistä kuvittelee itse olevansa täydellinen, ja kommunikointiongelmissa vika on siinä toisessa. Tätä ongelmaa käsittelee myös aiheeseen liittyvä bestseller, ruotsalaisen johtamiskonsultin Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni (Atena 2017). Sen nimikin jo viestii ironiseti, että muut ne ovat idiootteja, en minä.

– Täydellisessä ihmisessä on se ongelma, ettei hän tietenkään voi myöntää tekemiään virheitä, koska hän ei tee niitä. Vikaa etsitään aina muista, Sirpa Syvänen sanoo.

Työpaikoilla hiertää myös perisuomalainen reagointitapa, mykkyyteen vaipuminen. Se johtaa pahimillaan siihen, että mistään ei puhuta, mihinkään ei puututa, ajatellaan, että hankalat ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Ongelmat jatkuvat vuosikausia.

Joskus voi tuntua siltä, että tekee palveluksen, kun pysyttelee itse ulkona kärhämistä. Hiljaa pysytteleminenkään ei silti ole toimiva ratkaisu.

– Kyllä vuorovaikutus työpaikoilla on kaikkien vastuulla, Syvänen sanoo.

Ei siis pelkästään esimiehen.

Usein yöpaikoilla hankaluuksia aiheuttaa aggressiivinen, äänekäs ja voimakas tyyppi, joka myös puhuu ”muiden puolesta”. Äärimmäisissä tapauksissa käytös voi mennä uhkaavan puolelle.

– Tällainen tyyppi on usein myös haluton reflektoimaan omaa käytöstään, eivätkä muut halua ottaa asiaa puheeksi, koska se kuitenkin vain suuttuu lisää ja on vielä vaikeampi. Peiliä on tosi vaikea saada näiden tyyppien käteen, ja jos saadaan, siihen katsominen on vaikeaa, sillä he aidosti luulevat olevansa koko työyhteisön asialla, Sirpa Syvänen sanoo.

Älä huuda – huudanpas!

Useimmiten kyse on kuitenkin siitä, että moni ei ole tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, miltä oma käyttäytyminen työpaikalla muista näyttää.

– Tämä edellyttää työpaikoilla keskustelua siitä, millainen käytös meidän mielestämme on asiallista ja millainen ei. Tällaista keskustelua ei kuitenkaan yleensä käydä, Sirpa Syvänen sanoo.

On kiirettä, ei ole aikaa tällaiseen ja eikös meillä jossain intrassa ole tästä lausunto, katsokaa sieltä.

 

Monilla työpaikoilla eletään sanattomassa uskossa, että aikuiset kyllä tietävät, kuinka työpaikalla ollaan. Aikuisilla vain saattaa olla hyvin erilaisia käsityksiä asiasta. Joidenkin mielestä raivoaminen on ok ja puhdistaa ilmaa. Toisen mielestä se on henkistä väkivaltaa. Näiden lisäksi on erilaisia temperamentteja ja persoonallisuuspiirteitä sekä erilaisia kykyjä ylipäätään hallita omia tunteitaan.

– Hiljainen, sisäänpäin kääntynyt ihminen voi olla todella järkyttynyt siitä, että joku huutaa työpaikalla. Vihaisella ihmisellä taas voi olla niin heikko itsetuntemus, ettei hän tunnista olevansa vihainen vaan tunne vie häntä, sanoo työyhteisöasiantuntija Katriina Perkka-Jortikka.

Hyvän vuorovaikutuksen voi oppia vain kohtaamalla erilaisia ihmisiä. Siksi Katriina Perkka-Jortikka ei ole kovin innoissaan nykyajasta, joka tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia työntekoon ilman, että joutuu kasvokkain tekemisiin toisten ihmisten kanssa: online-infoja, Skype-palavereita ja kasvava sähköpostitulva.

Sähköistyvän työympäristön avuksi vuorovaikutusongelmiin on kehitetty monenlaisia varhaisen puuttumisen malleja, joita suomalaisilla työpaikoilla nyt pureksitaan.

Ihan hirveän pitkää perinnettä rakentavilla vuorovaikutuskeinoilla ei suomalaisessa työelämässä ole. On ajateltu, että hankalat ihmiset nyt vain ovat hankalia. Ratkaisuna on ollut sietäminen, työpaikan vaihto tai eläkepäivistä haaveileminen.

Sirpa Syvänen muistuttaa, että hankalista ihmisistä puhumisen sijaan pitäisi kiinnittää huomiota hankalaan käyttäytymiseen. Jo termien korjaaminen tekee asian käsittelemisen ja siitä puhumisen helpommaksi, kun ei leimata ihmistä kokonaan, vaan vain yksi osa-alue, käytös.

Saman on huomannut Perkka-Jortikka. Hän veti koulutusta, jonka nimi oli Hankalan ihmisen kohtaaminen, hänen kirjoittamansa samannimisen kirjan mukaan. Nimi koettiin syyllistävänä, ja Perkka-Jortikka muutti kurssin nimeksi Hallitusti kohti hankalaa käytöstä.

Kohtaamisen oppii kohtaamalla

Täysin riidattomaan työpaikkaan ei millään koulutuksella tai kurssilla päästä.

– Ristiriidat kuuluvat arkeen, mutta niiden pitää mennä myös ohi ilman, että ne jäävät pinnan alle elämään. Ei voi ajatella, että ristiriidat ratkeavat sillä, että en enää tee tuon ihmisen kanssa töitä, Perkka-Jortikka toteaa.

 

Henkilöongelmien väistely on merkki siitä, että työyhteisö sallii ne. Raivoaja ei mystisesti lopeta raivoamistaan tai huomioherkkä kiukkuitkemistään sillä, ettei niitä oteta koskaan puheeksi.

– Toive siitä, että toinen muuttuu, on huono ratkaisu. Ennemmin kannattaa lähteä miettimään sitä, mikä on oma keino toimia vaikeassa tilanteessa, Perkka-Jortikka sanoo.

– Omaa kommunikointiaan kannattaa miettiä siinä mielessä, että kuuntelenko toista, arvostanko häntä, olenko asiallinen, sanoo Sirpa Syvänen.

Syväsen mukaan tärkeää on lisäksi tunnistaa, miten reagoi toisen voimakkaisiin tunteenpurkauksiin. Antaako periksi omassa kannassaan vai kykeneekö jatkamaan asioiden käsittelyä, kun toinen on omassa tunnekuohunnassaan rauhoittunut?

Jotta oman käytöksensä voi tunnistaa ja osaa peilata sitä muiden näkökulmasta, pitää olla hyvä itsetuntemus. Sitä voi kukin itse kehittää.

Yleensä on silti helpointa ryhtyä yhdessä pohtimaan työpaikalla, millaista on sellainen ammatillinen käytös ja ilmapiiri, mitä me täällä toivomme. Millaiset arvot ja käyttäytymissäännöt täällä pätevät? Keskustelun pohjalta laaditaan sitten selkeät pelisäännöt kuin päiväkodissa ikään. Sääntöjä ei kannata laatia ylhäällä johtajien henkilöstöpalaverissa vaan niin, että kaikkia kuullaan.

Kun yhteisiin ohjeisiin sitoudutaan – ihan konkreettisesti allekirjoittamalla – niitä on helppo noudattaa.

– Jos yhä esiintyy huonoa käytöstä, siihen puututaan heti. Mutta arvostavasti ja asiallisesti, Sirpa Syvänen sanoo.

Syväsen mukaan ihmissuhteet vaativat jatkuvaa työtä ja tarkkailua, keskustelua ja sääntöjen päivitystä. Kun vuorovaikutukseen panostetaan, myös kuppikuntaisuus, supattelu ja tarve työkavereiden ärsyttävyyden puimiseen vapaa-ajalla vähenevät.

– Kun osaa katsoa peiliin, voi korjata myös omaa käytöstään.

Työelämässä 26 vuotta

Vaatii todella paljon jokapäiväistä pinnaa ja kestämistä varsinaisten työtehtävien ohella, että jaksaa ne seuraukset, joita "kissan pöydälle nostamisesta" koituu. On nimittäin aikamoinen lottovoitto, että kaikki asiaan kuuluvat työntekijät suhtautuisivat ongelmien avoimesti käsittelyyn yhtä kypsästi kuin asiantuntija tässä maalailee. Muutaman työntekijän tai pomonkaan ponnistus ei auta isossa yhteisössä. Näitä on kokeiltu jos jonkinmoisen konsultin ja psykologin johdollakin, mutta tulokset laihoja: "Toimintakulttuuri [jopa vuosikymmenien myötä muotoutunut] tappaa hyvät aikeet ja ideat."

Vierailija

Ja ei tarvita kuin se yksi, joka ei yksinkertaisesti näe asiassa mitään ongelmaa, niin hyvin nopeasti sen "kissan pöydälle nostanut" huomaa olevansa ongelma.

Ei siis ihme, että moni antaa mennä näiden työyhteisön myrkyttäjien puheet toisesta korvasta sisään ja suoraan toisesta ulos ja keskittyy vain tekemään työnsä - eikä varmasti osallistu pikkujouluihin tai muihin vapaa-ajan rientoihin, joissa kyseisiin "työkavereihin" törmäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla