Me Naisten Viikko kukkarossa -juttusarjassa seurataan suomalaisten tapoja kuluttaa ja elää. Nyt kurkistamme Danjan kukkaroon.

Joensuulainen Danja Ryser, 25, opiskelee yliopistossa ja on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.

Danja on saanut opintoihinsa kuntoutustukea nyt reilun vuoden, mutta todennäköisesti hän siirtyy jossain vaiheessa takaisin opintotuen saajaksi. Sitä hetkeä Danja odottaa, koska silloin hänen tulonsa nousevat.

Tällä hetkellä Danja saa kuntoutustukea 688 euroa verojen jälkeen ja asumistukea 271 euroa. Yhteensä hän saa tukia kuukaudessa verojen jälkeen 959 euroa. Asumistuki loppuu pian, sillä Danja on muuttamassa yhteen poikaystävänsä kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Olen kiitollinen, että kuntoutustuki on mahdollistanut opiskeluni. Nostin kuitenkin aikoinaan opintolainaa opintotuen rinnalla. Silloin rahaa jäi joka kuukausi enemmän käteen, yhteensä noin 900 euroa verotonta tuloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Danja aikoo jatkaa opintolainan nostoa sitten, kun hän tulevaisuudessa siirtynee takaisin opintotuen saajaksi.

Me Naisten pyynnöstä Danja piti rahapäiväkirjaa yhdeltä viikolta.

Sunnuntai

  • Ruokaostokset 39,40 euroa

”Teimme tänään ruokaostokset, joista riittää syötävää puoleksitoista viikoksi. Kaapeistamme löytyi valmiiksi makaronia ja riisiä.

Ostoksista valmistamme muun muassa perunamuusia porkkanapihvien ja lihapullien kanssa, soijarouhekastiketta, vegemakkarakeittoa ja Mifu-kastiketta.

Hankimme yleensä yhden tai kahden viikon ostokset kerralla. Täydennämme kaappeja tarvittaessa viikolla esimerkiksi maidolla ja tuoretuotteilla.

Olen maitotuotteita ja kananmunia syövä vegetaristi ja tykkään kokata vegaanista ruokaa.

Kumppanini on sekasyöjä: syömme yhdessä yleensä kasvisruokaa. Hän käyttää leikkeleitä leivällä. Tällä viikolla teemme poikkeuksellisesti liha- ja kasvisruokaa erikseen, ja se nosti hiukan kauppalaskun (78,73 euroa) loppusummaa. Maksamme ruokaostokset puoliksi.

Voisin hyvin elää yksin munakkailla ja helpoilla padoilla, mutta en viitsi vaatia puolisoltani samaa. Hänen kanssaan haluan panostaa ruokaan.”

Maanantai

  • Karkkiostokset 1,32 euroa
  • Kotitavarat 2 euroa
  • Yhteensä 3,32 euroa

”Opiskelen läntistä teologiaa yliopistossa. Tuloni ovat pienet ja koen olevani vähävarainen, sillä opiskelen kuntoutustuen turvin. 

Kuntoutustuella olen mielenterveysongelmien vuoksi. Nykyisin tilanteeni on parempi verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Jossain vaiheessa siirryn toivottavasti takaisin opintotuelle.

Laskujeni jälkeen rahaa jää melkeinpä pelkästään ruokaan ja arjen pieniin iloihin. Vielä heinäkuussa maksan menoni yksin ja asun Joensuussa vuokralla opiskelija-asunnossa. Kuluihini kuuluvat muun muassa 456 euron vuokra ja muita laskuja noin 150 eurolla.

Pian muutan Kuopioon ja sen jälkeen lähes kaikki yhteiset menot menevät puoliksi.

Uuden asuntomme vuokra on 638 euroa, ja minä maksan siitä 319 euroa. Kumppanini tulojen vuoksi minulta jää asumistuki pois yhteen muuttaessa, joten käytännössä vuokrakuluni nousevat. Yhteisessä kodissamme pyrimme jakamaan menoja pääosin tasan, vaikkakin työssäkäyvä kumppanini maksaa autoonsa liittyvät kulut sekä sähkö-, vakuutus- ja nettimaksut.

Suunnittelen kuukauden ruokaostokset etukäteen, jotta tietäisin, paljonko syömiseen menee rahaa. Yritän välttää heräteostoksia, mutta aina se ei onnistu. Tänään ostin ketutussuklaata ja löysin tarjouksesta hiusharjan sekä juomapullon. Suklaata söin asentaessani aiemmin ostamaani uutta puhelinta.”

Tiistai

  • Ei ostoksia

”En koskaan oppinut säästämisen mallia kotona. Vasta viime aikoina olen yrittänyt opetella säästämään. Usein tuntuu, että jokin isompi menoerä tulee aina juuri silloin, kun saan laitettua jotain talteen. Esimerkiksi tuleva muutto syö budjetistani ison osan. 

Olisi hyvä, että olisi säästöjä ylimääräisten menojen varalle. Silloin olisi myös joskus mahdollista tehdä jotain spesiaalia, kuten matkustella.

Monelle tuttavalleni on jäänyt säästöjä lukioajan töistä, sillä he asuivat tuolloin kotona. Minä muutin omaan asuntoon jo kuukautta ennen kun täytin 18 vuotta. Minulla ei ollut mahdollisuutta säästää silloin. Sittemmin olin työelämässä koulun ohessa ja pidin välivuoden, jonka aikana tein töitä.

Perintöä tai sijoituksia minulla ei ole. Sijoittaminen kiinnostaisi, mutta näin pienillä tuloilla pyrin saamaan vain säästöön jotain isompia hankintoja ja odottamattomia menoja varten. Jos välttämättömien menojen jälkeen jää rahaa yli, voin laittaa ne sivuun. 

Joskus minua hävettää, etten aloittanut säästämistä aikaisemmin, vaikka olenkin pitänyt kirjaa tuloistani ja teen aina kuukausibudjetin.”

Keskiviikko

  • Ei ostoksia

”Ostan harvoin vaatteita ja meikkejä. Kun ostan, mietin pitkään, tarvitsenko tuotetta oikeasti. Pohdin, voisinko pukea vaatteen seuraavana päivänä ja onko minulla siihen sopiva ala- tai yläosa. Jos vastaus on ei, en osta tuotetta.

Pyrin hyödyntämään tarjouksia niin ruokaostoksissa kuin muussa kulutuksessa. Budjetointia helpottaa myös se, että heti kuukauden alussa maksan kaikki laskut ja hoidan pakolliset menot, kuten apteekkiostokset. Tämän jälkeen on helpompi suunnitella kuukauden muut menot. Muistan säännöllisesti ostamieni ruokatuotteiden hinnat ja vertailen aina kilohintoja.

Olen käsitellyt kuluttamiseen liittyviä tunteitani terapiassa. Olen hiljalleen oppinut, että voin käyttää rahaa myös itseeni: kasvonaamion tai aineksien ostaminen arkiruuasta poikkeavaan ateriaan ei ole turhaa. Minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa satunnaisesta tuhlailusta.”

Torstai

  • Ruokaostokset 16,20 (32,39) euroa

”Tänään kävimme kaupassa ostamassa viikonlopuksi muuttojuomia sekä -eväitä. Lisäksi ostin ainekset mansikkakakkuun. Yleensä leivon muutaman kerran kuukaudessa, mutta tämä viikko on kiireinen, joten päädyin valmiiseen torttupohjaan.

Viime vuonna pudotin painoa 20 kiloa, kun lopetin leivän syönnin. Nykyisen kumppanin myötä leipä palasi ruokavaliooni. Söin sitä aamupalalla, välipalana ja iltapalaksi. Pari viikkoa sitten jätin uudestaan leivän pois arkiruokailusta. Vaikka painoni ei ole noussut, tuntuu olo vähemmän turvonneelta ja paremmalta ilman leipää. Syön kuitenkin pastaa ja käytän leivonnassa tavallisia jauhoja, en välttele gluteenia tai hiilihydraatteja. Pidän ruuanlaitosta, ja ainoastaan kiireisillä viikoilla hyödynnän puolivalmiita tai eineksiä.

Harrastan ilmaisia asioita, kuten juoksua, lukemista ja nörtteilyä. Toki esimerkiksi juoksukengät, netti ja Spotify maksavat, mutta niistä maksaisin muutenkin. Varsinaisia kuukausittaisia harrastuskuluja minulla ei ole. Tekstiilejä, astioita ja muita tarpeellisia kodin tarvikkeita toivon usein joululahjaksi.”

Perjantai

  • Ei ostoksia

”Joskus, kun rahani ovat olleet todella vähissä, olen elänyt viikkoja kymmenen euron ruokabudjetilla.

Nyt minulla rahaa menee ruokaostoksiin viikossa keskimäärin 40 euroa.  Summa vaihtelee sen mukaan, tarvitseeko ostaa esimerkiksi pesuaineita tai hygieniatuotteita.

Pakollisiin kuluihin kuuluvat myös lääkemaksut. Reseptilääkkeet ja vitamiinit maksavat noin 20 euroa kuukaudessa.

Korona-aika vähensi ostoksia, jotka perustuvat mielitekoihin. En myöskään käyttänyt julkisia liikennevälineitä koronteenissa, ja liikuin pakollisiin menoihin kävellen, joten säästin matkakuluissa.

Kumppanin kanssa suosimme aina samaa kauppaa eli Prismaa, koska löydämme sieltä kaiken tarvittavan. Käymme joskus Lidlissäkin, mutta tällöin meidän on aina käytävä hakemassa joitakin tuotteita toisesta kaupasta. Esimerkiksi hygieniatuotteiden suhteen olemme merkkiuskollisia. Minulla ei ole autoa, joten kotona Joensuussa käyn kävellen lähikaupoissa.”

Lauantai

  • Ei ostoksia

”Ainoa kulutuspaheeni on Pepsi Max, jota saatan litkiä viikossa parikin 1,5 litran pulloa. Voisin käyttää vähemmän rahaa myös ruokaan. Kaipaan kuitenkin vaihtelua viikon aterioihin enkä mielelläni syö koko viikkoa samaa ruokaa.

Hyödynnän kauppojen alennuksia, mutten osta mitään vain siksi, että se on alennuksessa. Seuraan kuitenkin usein tarjouksia. Varsinkin jos kyse on isommasta ostoksesta, saatan odottaa kuukausia sopivan tuotteen löytymistä ja alennusta.

Ilahdun, jos saan jonkin tarvitsemani tuotteen alennuksella. Kun kenkäni hajosivat muutama viikko sitten, jouduin ostamaan uudet. Olin niin iloinen, kun löysin alennuksesta kahdet kengät 35 eurolla.”

Viikon ostokset yhteensä 58,92 euroa

Kerro tarinasi

Oletko alle 30-vuotias ja saat työkyvyttömyyseläkettä? Suostuisitko kertomaan kulutuksestasi ja arjestasi omalla nimelläsi?

Jos sinua saa haastatella, lähetä sähköpostia osoitteeseen annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

 

EDIT 24.7.: Jutusta vaihdettu maininta "kuntoutusrahan turvin" kuntoutustueksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla